Finnair cabin crew, kohteessa asuminen

MMID

Onkos sellainen mahdollista, että matkustamohenkilökuntaan kuuluva asuu kohteessa ulkomailla ja lähtee sieltä lennolleen?

Tuolta ketjuista jäi mieleen esimerkiksi muutaman päivän vapaa kaukolennoilla, kun sopivasti sattuu. Miehistö vaihdetaan tuolloin joka tapauksessa, että päästään takaisin Helsinkiin.

Jos tällainen on nykyään mahdollista, niin ymmärrän hyvin, että silloinkin vain muutamille, nokkimajärjestys ym.

Tutustuin vuosia sitten Lanzarotella naiseen, jonka veljellä oli lapsi suomalaisen lentoemon kanssa. 'Rakastuttu' oli kuulema yhden yön aikana lentokentällä. No, pikakelauksella eteenpäin: lopputulema oli suomalainen Suomessa asuva yksinhuoltajanainen. Äijä ei edes koko "perheen" Lanzarotella vielä asuessa ollut koskaan käynyt Suomessa. Sen verran hänen lapsensa äidin kotimaa ja kulttuuri kiinnostivat. Yhteydenpito kai jatkui, mutta äijän puolesta lapsi sai matkustaa häntä tapaamaan, ei toisinpäin.

Eli tuosta stereotyyppisestä tarinasta tuli mieleen se, että kohteessa asuminen on ollut joskus mahdollista. Miten nyt?

8

331

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Semmostaaa

      Ei ole käytännössä mahdollista, työvuorokalenterisi on suunniteltu niin, että liikut yhdessä muun crewn kanssa, esim jos 5 henkeä (crew a) vie matkustajat kohteeseen, siellä eilen tullut miehistö (crew b) lähtee takaisin. Crew A viettää viikkovapaansa Helsingissä (asemapaikallaan jonne palkattu) tai lähtee johonkin muuhun kohteeseen (aina Helsingistä). Crew c palaa Helsinkiin kun crew C tuo seuraavan koneen heille. Base on se missä saat lakisääteiset vapaasi viettää ja mistä lähdet kohteeseen. Sinulla on myös päivystystä Helsingissä, jolloin sinun pitää ehtiä nopeasti kentälle. Finnairillahan on noita asemapaikkoja myös muaalla, mitenhän niitä nykyään oli, Aasiassa ja Nykissä ainakin? Eli sinnehän voi hakea kun niissä kohteissa haku aukeaa.
      Toki kannattaa katsoa millä muilla yhtiöillä on asemapaikkoja siellä missä asut. Esim Norskilla Kanarialla, lentävät suomeen, joten arvostavat kieltä, mutta palkan saat paikallisten säännösten mukaan...

      • Vieläää

        Tai noissa kaukokohteissa joihin ei joks päivä lennetä, sinut viidaan siirtää vaikka Krabi-Phuket ja sieltä sitten matkustajat takas...


    • MMID

      Kiitos vastauksista. Tuota New Yorkia asemapaikkana olin ounastellutkin. Toiselle lentoyhtiölle siirtyminen taas lienee hankalaa samoista syistä, joita tuolla muissa ketjuissa on pohdiskeltu.

      Entä mahtaako New Yorkissa olla Finnairin omaa kenttähenkilökuntaa lähtöselvitystä varten, yhteysupseerina tms?

      • Semmostaaaa

        Tarkoitatko että eivät ottaisi kokeneita? Muut yhtiöt mielestäni reilusti ilmoittavat mitä hakevat, "järjestämme peruskurssin" uusille tai vaatimus jo lentokokemuksesta, eli järjestävät lyhyemmän kurssin.
        Itse Nykissä käyneenä, en nähnyt ainakaan Finnairilaisia lähtöselvityksessä, en usko enkä ole kuullut että semmoisia olisi. AA:han palkkasi suomenkielisiä pari v. sitten, mutta ei enää lennä tänne. Tosin piti olla jo työlupa ja asua siellä.


      • Itse666

        Ei taida Finnairin palkoilla NYCissä elää. Vuokra on 5t€ yksiöstä. Finnairin palkka 1.5t€.


    • parifaktaa

      New Yorkissa ei ole enää Finnairin henkilökuntaa kentällä eikä myöskään lentävää. Aasian kohteista palkataan paikallista henkilökuntaa, joka puhuu sen maan kieltä. ( japani, kiina, korea jne..)

    • MMID

      5K, joopa joo. No cityn ulkopuolella, eikä kuitenkaan missään slummissa, se on jotain vähemmän - kuten 4,5K.

    • Semmostaaa

      Ja toisekseen, Nykin poppoo palkattiin AdecconUsa:n kautta, palkkaus maan mukaan, eivät olleet siis suoraan Finskille töissä, eivätkä Suomen Tes:in alla. Kulkuyhteyksien takiakin parempi asua jossain muualla kuin Manhattanilla... Mut mitäpä tuosta, jos ja kun ei heitä kerta enää ole. Espanjassahan oli myös, ilmeisesti ei heitäkään enää... Kannattaa siis muita yhtiöitä pitää silmällä kuin Finskiä ja seurata kyseisten maiden ilmoittelua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      240
      2734
    2. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1144
    3. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1121
    4. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1005
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1002
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      917
    7. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      45
      858
    8. Mitä toivoisit

      Välillämme vai toivoisitko mitään näiden vuosien jälkeen?
      Ikävä
      63
      851
    9. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      130
      830
    10. Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto
      Maailman menoa
      238
      825
    Aihe