Olen jo 31-vuotias, mutta en kestä sitä, että olen homo. Jatkuvasti ahdistunut ja masentunut, kuolema pyörii mielessä joka päivä, mutten sitä tee, koska se särkisi veljeni ja äitini sydämen. Olen yrittänyt kaikkea: käynyt homobaareissa (ei kiitos, ei ole mun juttu), jutellut sairaanhoitajan ja terapeutin kanssa tästä jopa kolmekin vuotta yhteensä; mikään ei ole muuttunut. Tuntuu, että ahdistus on itsessäni jo niin suuri möykky, ettei siitä voi enää vapautua. Tiedän, etten ole ainoa. Alkoholia en ala juomaan, koska se ei mikään ratkaisu ole. Jos kolmekymppisenä ei ole päässyt asian yli, pääseekö ikinä? Olen mielenterveydellisistä syistä kuudetta vuotta ns. kuntoutustuella, eli määräaikaisella eläkkeellä. Eläke, häpeä ja yksinäisyyskö tässä on loppuelämän kaverit?
En asu missään korvessa.
Olen kaikkeni yrittänyt. En voi asiaa hyväksyä. Ollut sairaalahoidossakin psykiatrisella puolella. Kuolema niin houkuttelisi.
En asu missään korvessa.
Olen kaikkeni yrittänyt. En voi asiaa hyväksyä. Ollut sairaalahoidossakin psykiatrisella puolella. Kuolema niin houkuttelisi.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mikä tekee homoudesta sinulle lopulta sitten niin ahdistavan?
Kun itse kerran tiedät olevasi homo ja tulet keskustelemaan homopalstalle saadaksesi tietoisesti itsellesi nimenomaan toisten homojen kommentteja, niin miksi edes tappelet itseäsi vastaan, sen sijaan, että saisit mielenrauhan?
Mitä sillä saavutat, jos ajat itseäsi itsetuhon tielle? Kun kuitenkin kuulostaa siltä, että haluat elää sen loppuelämäsi, niin mikset eläisi siten, että sulla on edes yksi ja tärkein kaveri tukenasi: sinä itse. Nyt kuulostaa siltä, että teet itsellesi sellaisen tulevaisuuden, jota et kuitenkaan halua.
Silti tietoisesti teet sen. Teet itsesi ahdistuneeksi ja masentuneeksi.
Mikä siis homoudessa mättää? Ennakkoluulot ja -käsitykset? Miehet? Seksi? Mikä?
Tuttu tunne, eikä tilannetta auta se että on tullut tehtyä lapset. Exä on huudellut ympäriinsä kaikenlaista, ja joka päivä ahdistaa.
Jotkut on vain niin heikkoja, etteivät kestä totuutta itsestään. Siksi on kaikenlaisia onnettomia ihmisiä, kun he luulevat että pitäisi täyttää jotkin yhteiskunnan asettamat normit. Katsokaapa vaikka joitakin terveitä vammaisia kuinka he hyväksyvät itsensä sellaisina kuin ovat, niin elämä on paljon antoisampaa.
Kuvaat hyvin masentuneen mielenmaiseman. Mitään ei voi tehdä, koska mitään ei voi tehdä. Aikuisuus on haastavaa. Vaikka on olemassa monenlaisia apuja, viime kädessä joudut kiipeämään sieltä kaivon pohjalta ylös itse. Minä olen sen tehnyt ja hammasta purren sieltä tultii takaisin maailmaan. Se punnerrus kannattaa, koska elämä kannattaa.
Annat vihjeen, mikä ahdistaa: Et pääse elämään omaa elämää, koska mietit, miten äitisi ja veljesi suhtautuu. Ehkä kannattaa miettiä ja kirkastaa oma unelma sekä tapella sen puolesta. Katso, että lähipiirisi ei pilaa elämääsi.
Kuvaat uupumusta, joka on masennuksen seuralainen. Minun osaltani auttoi, kun mietin kaikki tutut ja vähemmän tutut läpi. Pienininkin yhteydenotto toi elämää takaisin ja koin olevani taas elämäni keskipisteessä. Jos ei muuta, niin jo Alepan kassan hymy voi pelastaa päivän.
Jos pitää antaa lyhyt ja toimiva neuvo: Käy kuntosalilla ja opettele mistä tuttusi pitävät. Liikunta on taikatemppu joka toimii useimmalle. Harrastukset vaativat heittäytymistä, mutta tarjoavat huomiota, joka voitelee sieluasi. Olet nuori mies, joten punnertamalla sinulla on yhä mahdollisuus saavuttaa unelmasi.
Katso, että tiedät, mikä on unelmasi. Jos unelmasi on olla rakastettu, se on useimman meistä saavutettavissa.