Miksi pissattaa?

kusinainen

Moro. Minulla on aikamoinen ongelma. Tämä ei sinällään ole uusi vaiva mutta nyt vain on melko pahana. Eli siis pissattaa miltei koko ajan. Voisin istua puoli tuntia vessassa kusella ja aina kun ponnistaisin niin tulisi muutama tippa pissaa. Eli siis käyn vessassa, kymmenen minuutin päästä uudestaan ja kusta tulee ihan kunnolla taas. Olen ollut flunssassa niin olen juonut hiulan tavallista enemmän mutta silti aika ärsyttävää. Aikaisemmin en käynyt koulussa melkeimpä ikinä vessassa mutta tänäänkin piti käydä kolmesti. Vaikka en juonut kuin pienen kupin kaakaota ja lasin vettä. Yöllä juoksen aina vessassa vähintään kerran tai kaksi joten siinä ei muutosta. Tuntuu että olen kuin siivilä. En voi juoda yhtään ylimääräistä tai juoksen kusella koko päivän. Aikaisemmin ei ollut ongelmaa kun join ehkä kolme kuppia nestettä päivässä. Tällöin kävin noin kahdesti vessassa koko päivän aikana. Sitten aloin juoda enemmän koska nestevajaus väsytti. Siitä lähtien olen käynyt koulussa vessassa vähintää kerran päivässä. Vaiva ei siis ole uusi koska se tapahtuu aina kun juon vähänkin normaalia enemmän. Mutta nyt kun kurkku on kuiva kuin sahara niin on pakko juoda paljon ja se on sitten jatkuvaa vessassa juoksua tunnin välein. Pissaaminen ei kirvele ja olo muuten normaali. Alavatsaan ei satu kun painelen. Lisään vielä että pissahätä esimerkiksi koulussa tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tänäänkin olin menossa tunnille ja ihan yhtäkkiä olin vähällä kusta housuun ja juoksin vessaan. Mitä voisin tehdä?

5

2044

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toiminnallinenehkä

      Ihmisen normaalina virtsaamistiheytenä pidetään alle kahdeksan kertaa vuorokaudessa.
      Ihmisen vuorokaudessa tarvitsema nestemäärä on 1-2 litraa vuorokaudessa. Nuorella minimi mieluummin 1,5 litraa. Nesteen ansiosta ihmisen munuaiset, verenkierto jne toimivat normaalisti.

      On siis luonnollista, että käyt koulupäivän aikana vessassa.

      Tuntuu, että sinulle on tullut virtsaamisesta joku ongelma ja rakkosi on ylireagoiva. Siksi sinusta tuntuu, että voit vielä tiristää, kun istut vessassa. Älä istu.

      Kannattaa mennä terveydenhoitajalle, jos siellä virtsassa on joku bakteeri. Jos ei, niin vaivasi on toiminnallinen ja sinun pitää opettaa rakkosi normaaliin muutamaan virtsaamiskertaan vuorokaudessa.

      Tottakai kuumeisena pitää juoda nestettä paljon. Silloin myös virtsaamistiheys poikkeaa normaalist.

    • gjfgjghkghkjhklhj

      Verensokerit kannattaa mitata myös. Korkeat verensokerit janotuttavat ja pissatuttavat.

    • menelääkärille

      Veden tarve on 1,5-2 litraa päivässä.

      Juo vain vettä, ei muuta.

      Pissaa tulee normaalisti 3-4 tunnin välein.

      Käy lääkärillä.

    • klops

      Heippa. No sinulla voi toki olla jokin tulehdus, bakteeri tai sukupuolitauti. Mutta kuulostaa kuitenkin yliaktiiviselta virtsarakolta, jonkka olet itse kehittänyt. Tiedän mistä puhun, koska kärsin samasta vaivasta. Virtsarakko ei tyhjenekään koskaan täysin, ei ole tarkoituskaan, sinne jää aina virtsaa ja kyllä se sielä tulee jo pinnistelet, mutta tarkoitus ei ole pinnistellä. Mitä useammin käyt, niin sen tiheämmin virtsarakko sinusta tuntuu täyttyvän ja sinua pissattaa useammin. Normaalisti pissaa ei olisi tarkoitus pidättää, koska se aiheuttuaa sitten muunlaisia ongelmia mutta koska sinulla se virtsarakko ei tunnu oikeasti edes täyttyvän niin suosittelen harjoittelemaan. Itse tein niin, että harjoittelin kotona tätä, koska siellä se on helpointa. Siis kun sinusta tuntuu, että pissattaa ja tiedät, että kävit juuri edellisen tunnin sisällä pissalla niin pistät kellon soimaan vaikkapa 40 minuutin päähän ja pidättelet sinne asti. Jos pissatus on yltytyn mahdottomiin mittoihin ja pidätys on oikeasti vaikeea niin toki pitää mennä pissalle mutta todennäköisesti käy niin, että 40 minuutin päästä sinusta tuntuu, että ehkä voisit pidättää vielä vähän. Pidätä vaikka 15-30 minuuttia lisää. Joskus käy niin, että tunne katoaa tuona aikana, eikä pissalle pidäkään mennä. Jos aina käy pissalla illalla kahdesti ennen nukkumaan menoa niin sitten tuntuukin siltä, että pissattaa jos ei käy toista kertaa. Joskus asiat on tottumiskysymyksiä. Itse opettelin juuri noin pois siitä jatkuvasta vessassa ramppaamisesta ja nykyään rytmi on kyllä ihan siedettävä, eikä pissalla pidä juosta koko ajan. Mutta meitä ihmisiä on erilaisia. Kun lisäät nesteen määrää niin kestää aikansa ennen kuin elimistö tottuu siihen, että se saa lisää nestettä ja sitten vasta ne vessareissut vähenee. Itse juon 3-4 litraa päivässä pelkkää vettä ja päälle mahdolliset kahvit ja palautusjuomat. Olen siis aikuinen nainen. Käyn varmasti useammin vessassa kun ystäväni mutta tuosta vesimäärästä kestää jo vähän liruttaa pönttöönkin. Suosittelen sinua juomaan kunnolla, kun tuo juomasi määrä kuulostaa kyllä kovin vähältä, se kroppa tottuu kyllä siihen nestemäärään.

    • Järkiintynyt

      Ekana tuli mieleen korkea verensokeri, kun kerroit suusi olevan kuiva kuin sahara. Aika vähä kyllä juot.

      Toiseksi ajattelin, että olet tapapissijä. Toivottavasti asia on selkiintynyt.

      Kolmanneksi tuo viimeisin kommentti herätti mietteitä. Ei minun mielestäni kannata kovin paljon juoda. Jos juo 3-4 l vettä ja muut juomat lisäksi, elimistöstä hulahtaa pissan mukana pois tärkeitä hivenaineita ja jopa vitamiineja. A ja D- vitamiinit on rasvaliukoisia, ne kyllä pysyy mutta monet kuten B ja C, mangnesium,kalium, natrium, seleeni ja monet monet muut ns hivenaineet, pitoisuus laskee elimistössä. Olen nähnyt suosituksen 1,5 - 2l vettä on hyvä ja kohtuullinen. Klops varmaan voi hyvin ja jos harrastaa hikoiluttavaa liikuntaa, nestettä tarvii. Myös hikoillessa tulee "suoloja" ulos. Itselleni tuli juuri hivenaineiden kanssa häikkää, kun tuli muita terveysongelmia, juuri natrium, kalium ja mangn eivät olleet balanssissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4220
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2141
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      551
      1687
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      99
      1415
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1147
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1068
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      957
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      893
    9. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      868
    10. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      864
    Aihe