Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Ilman lupaa

Me oltiin yleensä tosi varovaisia, koska Anna oli naimisissa. Ja olihan meillä ikäeroakin aika paljon, muttei se meitä haitannut. Me tutustuttiin netissä yhdellä keskustelupalstalla.
Aluksi oltiin ihan ystäviä, tietenkin, eihän meistä kumpikaan tiennyt että kaivattiin myös hellää naisen kosketusta.. Olin kyllä itse joskus haaveillut... ja miettinyt miltä tuntuisi, kun nainen suutelee minua ja koskettaa..

Ensimmäinen kerta kun huomasin tuntevani himoa ystävääni kohtaan tapahtui kuitenkin jo melko varhaisessa vaiheessa. Istuttiin sohvalla ja katseltiin telkkaria, kun Anna nousi käydäkseen vessassa. Katseeni takertui Annan rintoihin ja tunsin jotain kosteaa valahtavan stringeilleni.

Samana iltana juteltiin aika surullisista asioista ja itkien nojasin Annan olkapäähän, jolloin hän ottikin minut lähemmäksi ja painoi lujasti rintaansa vasten. Tunsin kuinka hänen nänninsä kovettuivat kuin salamaniskusta ja hänen hegityksensä tiheni. Puristimme toisiamme lähemmäksi ja lähemmäksi... Halusin tuntea Annan ihollani, mutta koska tiesin Annan olevan naimissa, en halunnut edes yrittää enempää. Suutelin Annan kaulaa ja hän huohotti ja suuteli korvaani työntäen kielensä korvani sisälle. Halusin Annaa niin kovin että sattui.

Ilta päättyi kuitenkin siten, että Anna lähti kotiin miehensä luokse ja minä jäin yksin leikkimään sormillani. Kävin suihkussakin ja painoin suihkun letkun litisevälle klitalleni ja lennätin itseni taivaaseen. Koskettelin nännejäni ja kuvittelin Annan vierelleni.

Näin jatkui kuukausia, suutelimme ja halailimme. Emme kertaakaan koskeneet pakottaviin klittoihimme. Mutta sitten jossain vaiheessa, etenimme hiljalleen sängylleni jolloin silittelimme toistemme klittoja housujen läpi ja painelimme nännejä paitojen läpi.

Eilen Anna oli luonani.
Makasimme taas sängylläni ja tuijotimme toisiamme himoiten. Anna suuteli korvaani, pyöritteli kieltään korvani sisällä samalla, kun työnsi kätensä paitani alle pyörittääkseen nänniäni. halusin niin että inisin. Vein salaa, kuin vahingossa toisen käteni Annan paidan alle ja toisen Annan housuihin ja painelin märkää, litisevää klittaa. Anna huohotti ja inisi työntäen sormet sisälleni, huusin onnesta. Työntelin omia sormiani Annan sisälle ja imin hänen nännejään. Vaadin Annaa työntämään sormet niin syvälle sisääni, kuin vain mahdollista. Tuntui että hänen koko kätensä oli sisälläni.
Siirryin Annan jalkojen väliin ja imaisin hänen klittaansa, työnsin kieleni märkään, kuumaan pilluun ja Anna huusi onnesta. Anna sai orgasmin ja käänsi minut selälleni ja suuteli huuliani ja nännejäni. Hän työnsi sormiaan sisälläni ja imi ja nuoli klittaani. Olin seota kun sain orgasmin..

Tänään Anna on tulossa luokseni.
Saa nähdä.. mitä tapahtuu ;)
58974
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

joo..ihan kiva muuten, mutta seksikohtauksen olivat AIVAN LIIAN LYHYITA!!!!!!!!!!!!! lotisevia liikkeitä lisää jne...

Äänestä
  • joo, oon itekki samaa mieltä kun uusiks luin.
    mut oikeestaan, eka tää raapustus mulle oli.
    kunhan kokeilin ;)

    Äänestä

  • mie kirjoitti:

    joo, oon itekki samaa mieltä kun uusiks luin.
    mut oikeestaan, eka tää raapustus mulle oli.
    kunhan kokeilin ;)

    tekstisä ei ollu mitään vikaa, muistathan kertoa mitä seuraavalla tapaamisella tapahtu ;)

    Äänestä

Jatka ole niin kiltti!!

Äänestä

Juuri tuollaisia tarinoita olisi kiva lukea enemmänkin; jatkathan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mie kirjoitti:

Me oltiin yleensä tosi varovaisia, koska Anna oli naimisissa. Ja olihan meillä ikäeroakin aika paljon, muttei se meitä haitannut. Me tutustuttiin netissä yhdellä keskustelupalstalla.
Aluksi oltiin ihan ystäviä, tietenkin, eihän meistä kumpikaan tiennyt että kaivattiin myös hellää naisen kosketusta.. Olin kyllä itse joskus haaveillut... ja miettinyt miltä tuntuisi, kun nainen suutelee minua ja koskettaa..

Ensimmäinen kerta kun huomasin tuntevani himoa ystävääni kohtaan tapahtui kuitenkin jo melko varhaisessa vaiheessa. Istuttiin sohvalla ja katseltiin telkkaria, kun Anna nousi käydäkseen vessassa. Katseeni takertui Annan rintoihin ja tunsin jotain kosteaa valahtavan stringeilleni.

Samana iltana juteltiin aika surullisista asioista ja itkien nojasin Annan olkapäähän, jolloin hän ottikin minut lähemmäksi ja painoi lujasti rintaansa vasten. Tunsin kuinka hänen nänninsä kovettuivat kuin salamaniskusta ja hänen hegityksensä tiheni. Puristimme toisiamme lähemmäksi ja lähemmäksi... Halusin tuntea Annan ihollani, mutta koska tiesin Annan olevan naimissa, en halunnut edes yrittää enempää. Suutelin Annan kaulaa ja hän huohotti ja suuteli korvaani työntäen kielensä korvani sisälle. Halusin Annaa niin kovin että sattui.

Ilta päättyi kuitenkin siten, että Anna lähti kotiin miehensä luokse ja minä jäin yksin leikkimään sormillani. Kävin suihkussakin ja painoin suihkun letkun litisevälle klitalleni ja lennätin itseni taivaaseen. Koskettelin nännejäni ja kuvittelin Annan vierelleni.

Näin jatkui kuukausia, suutelimme ja halailimme. Emme kertaakaan koskeneet pakottaviin klittoihimme. Mutta sitten jossain vaiheessa, etenimme hiljalleen sängylleni jolloin silittelimme toistemme klittoja housujen läpi ja painelimme nännejä paitojen läpi.

Eilen Anna oli luonani.
Makasimme taas sängylläni ja tuijotimme toisiamme himoiten. Anna suuteli korvaani, pyöritteli kieltään korvani sisällä samalla, kun työnsi kätensä paitani alle pyörittääkseen nänniäni. halusin niin että inisin. Vein salaa, kuin vahingossa toisen käteni Annan paidan alle ja toisen Annan housuihin ja painelin märkää, litisevää klittaa. Anna huohotti ja inisi työntäen sormet sisälleni, huusin onnesta. Työntelin omia sormiani Annan sisälle ja imin hänen nännejään. Vaadin Annaa työntämään sormet niin syvälle sisääni, kuin vain mahdollista. Tuntui että hänen koko kätensä oli sisälläni.
Siirryin Annan jalkojen väliin ja imaisin hänen klittaansa, työnsin kieleni märkään, kuumaan pilluun ja Anna huusi onnesta. Anna sai orgasmin ja käänsi minut selälleni ja suuteli huuliani ja nännejäni. Hän työnsi sormiaan sisälläni ja imi ja nuoli klittaani. Olin seota kun sain orgasmin..

Tänään Anna on tulossa luokseni.
Saa nähdä.. mitä tapahtuu ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu