"Tänä vuonna messujen ammattilaispäivä oli erityisen onnistunut. Kymmenkunta uutta bussia saapuu kesällä kesäteatteriin. Matkamessut näkyy joka vuosi selvänä piikkinä hiljaisen vuodenvaihteen jälkeen kesäteatterin lippuvarauksissa."
Tämän kertoi Heinolan kulttuurisihteeri Etelä-Suomen sanomille k.o. lehden mukaan.
Voi, voi sentään! Eikö meillä ole mitään muuta kerrottavaa ihmisille Heinolasta. Vain tämä business.
Tämän kertoi Heinolan kulttuurisihteeri Etelä-Suomen sanomille k.o. lehden mukaan.
Voi, voi sentään! Eikö meillä ole mitään muuta kerrottavaa ihmisille Heinolasta. Vain tämä business.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Mietipä sitä, mitä toimittaja on kenties kysynyt? On voinut aivan hyvin kysyä vain kesäteatterin myynnin osalta. Ne ketkä ovat toimittajien kanssa säännöllisesti tekemisissä, ymmärtävät lukea lehtijutut pienellä varauksella eikä suinkaan pilkun tarkkaan. Toimittajilla on useimmiten halu rajata teksti tiettyyn teemaan tai rajata haastateltavan kommentit vain lauseeseen tai kahteen, vaikka olisi tullut kommentoitua paljon muutakin.
Toimittajan kysymys kulttuurisihteerille kuului "Heinolan kulttuurisihteeri Saija Jäppinen, minkälainen fiilis messuista jäi?
Mitä Heinolan matkakohteita messuilla oli esillä? Oliko Suomen ainoasta lintutarhasta, jossa sairaita lintuja hoidetaan terveiksi ja palautetaan luontoon? Oliko Heinolan maan kuuluista museoista esitettä. Miten kerrottiin Heinolan lukuisista uimarannoista, rantatonteista, terveysliikuntakaupungista jne? Kesäteatteria järjestetään Heinolassa 1,5 kuukautta vuodessa ja jotta Heinolan isoon katettuun kesäteatteriin saadaan katsojia, tulee markkinnointi kalliiksi. Mitä hyötyä heinolalaisille on siitä, että Heinolassa järjestetään kesäteatteriesitys, jossa helsinkiläiset näyttelijät näyttelevät (kalliit palkat) ja katsojat tuodaan linja-autoilla muualta? Linja-autot tulevat ennen esitystä ja lähtevät esityksen jälkeen, ei se hyödyt Heinolan elinkeinoelämä eikä se parannan Heinolan kulttuuripalveluja, joita pitäisi järjestä heinolalaisille eri taiteen aloilta.
Kuinka paljon kesäteatterilippuja jaetaan ilmaisin ja kenelle? Ketkä nauttivat ilmaisista tarjoiluista?
Kesäteatterilla sivistetään kaikkia kaupungin työntekijöitä tyky-rahoilla, kulttuuria siis. Muistattehan Kankaanpään, Malinin ja lumumban. Lisäksi Hildeeni kutsuu sidosryhmiä, siis demariyhdistyksiä ym, siis yhteesä noin 2000 hlöä veronmaksajien kustannuksella.
Ilmankos eivät uskalla suin surminkaan kertoa mihin ne tulosmiljoonat katoavat. 30 000 myytyä lippua! Hilden pitää huolta ettei kukaan saa tietää mihin rahat katoavat. Huippupalkat samoille parhaille kavereille 15 vuotta. Jäppinen päättää yksin. Aviomiehelleen pulittaa 25 000 joka vuosi. Hepo-Oja (paras kaveri) allekirjoittaa näön vuoksi... Ja Hilden hätistää kyselijät ulos kaupungista. On niillä peli. niin noloa ettei kukaan viitsi puuttua...myötähäpeästä.
Listatkaa samalla ne 5500 museon vaparia. Niistä löytynee myös 1600 Lambert-adressin kirjoittajaa.
Minä ainakin olen aina maksanut sisäänpääsyni niin museoihin kuin kesäteatteriin. Koskaan ei kukaan ole edes tarjonnut ilmaista lippua mihinkään.
Mihin laatikkoon museon lipun olet maksanut? Museon tulot ovat onnettomat.
"Arvaaketkä"! Etkö muista, että kaikki heinolalaiset ovat saaneet vuosittain yhtenä tiettynä päivänä käydä Heinolan museoissa ihan ilmaiseksi. Kiitos siitä! Nämä ovat ilmeisesti mainitsemiasi museon vapareita. Kesäteatteri ei ole ilmaista käyntiä tarjonnut tavallisille heinolalaisille. Joillekin erityisryhmille täällä kerrotun mukaan ilmeisesti on.
Minä en maksa mitään jos menen museioihin, minäpä kuulun nääs kuvataitajiin.
Mitä ne sellaiset taitajat ovat? En ole kuullutkaan. Liittyvätkö jotenkin kulttuuritoimistoon?
Eiks tää Kuuskoski, Seppä ja Luilaaja ole niitä kuvataitajii?
On sinulla vähän sanat sekaisin.
Ilmeisesti samaa porukkaa jotka syö ja juo kaupungin piikkiin esim. Itsenäisyyspäivän juhlapäivällisen WPK-talolla. Mitäpä jos tarjottaisiin päivälliset ja ilmaiset liput jatkossa pienituloisille heinolalaisille?
Paljonko vapaalippuja jaetaan ja kenelle? Meneekö Jäppisen nykyisille ja tuleville kavereille sekä suvulle? Voikun joku jaksaisi tutkia tuotakin. Paljonko jää lipputuloja tilittämättä vapaalippujen takia? Millä perusteella Saija Jäppinen jakaa vapaalippuja. Vapaalippujen saajista pitäisi pitää kirjaa. Näin yrityksissä toimitaan jo verottajankin vuoksi.
Terkuin
Entinen kaveri. En jaksanut olla samaa mieltä ja liehitellä niin minustakin tuli entinen kaveri.
Välinpitämättömyys, itsekorostus ja suoranainen ilkeys, jota Heinolan kulttuuritoimisto hännystelijöineen (jotka riehuvat täälläkin) osoittaa heinolalaisia kulttuurinharrastajia kohtaan on ylittänyt kaiken sietorajan. Kesäteatteri kuvottaa, sen mainokset kuvottaa, minun puolestani voisivat hävitä kuin tuhka tuuleen ja tuhkasta nousta ihan jotain muuta. Kaikki muu kelpaa, kiitos.
Näköjään nämä kulttuuritoimen kritisoijat ja suoraan puhujat tuovat Heinolaan sekä työpaikkoja että kulttuurille sisältöä ja mainetta (enempi kuin se surkea kesänäytös) vaikka kaupunginhallitus haluaa ajaa ne pois. Mikä ristiriita puheiden ja tekojen välillä!!! En ymmärrä miksi muuttotappiokaupungista ajetaan kovan luokan ammattilaisia ja yritysjohtajia pois. Me tarvitaan niitä lisää maksamaan eläkkeitämme ja terveydenhoitoamme! Miettikää nyt vähän mitä teette!!
Jospa he ovat niitä rinnevaaralaisia, joista hildenistit haluavat eroon. Vaalit alkavat olla kohta ovella, joten hildenisteillä alkaa olla pelko persuuksissa, pysyykö vallankahva hyppysissä, kun takana on niin surkea valtakausi.
Hildenin ja Jäppisen sukudynastian pakkoaika Heinolan hengen kuristajina lähenee ilmiselvästi loppuaan. Tarttuvat kynsinhampain valtaan joka jo lipeää käsistä. Siiträ tämä ruma suunsoitto netsissä kun julkisesti panevat pään puskaan. Selkäänpuukottamisen aika nimettömänä on jo ohi, hyvät rouvat. Katsokaa Trumpia, nykyään se tehdään avoimesti ja omalla naamalla.
Heinolan kulttuurin hautaustoimistonkin voisi haudata ja kääntää uusi raikas ja nuori lehti kaupungin historiassa. Mikä tahansa muu jo kelpaa kuin tämä Suomen surkein kaupunginhallitus ja kulttuuritoimi joka keskittyy kulttuurin tuhoamiseen.
Kulttuuritoimi haluaa lopettaa Lambertin jossa kesäteatteria monipuolisempaa toimintaa 10 kk/v.
Näin ollen kesäteatteri voidaan heti lopettaa kun siellä on yksi viihdenäytös vain 1, 5 kk/v.
Boikotoikaa sitä kesäteatteria, niin minäkin teen. Olen saanut tarpeekseni!
Varmasti bokotoidaan. Olemme boikotoineet jo monta kesää ja hyvin on pärjätty ilman kesäteatteria. Suosittelen muillekin.