Asun kerrostalokämpässä vuokralla. Mitenkähän lie sähkön kanssa asiat kun en ole kertaakaan joutunut sähkölaskua maksamaan tässä kämpässä, jossa on tullut jo asuttua useampi vuosi? Vuokrasopimuksessa sanotaan, että "sähköt ja vesimaksut maksaa vuokralainen". Vuokran lisäksi olen kyllä maksanut vesilaskua, mutta sähköstä ei erillistä laskua ole koskaan tullut. Sähkösopimustakaan en ole tehnyt. Sähköä on jostain syystä silti piisannut. Löysin kaappia penkomalla vanhan kämppää koskevan infolehtisen, jonka aikoinaan sain vuokratoimistolta. Siinä todetaan, että "sähkö kulutuksen mukaan, taloyhtiö laskuttaa 4 kk:n välein". Sähköä kämppään siis tulee, mutta ensimmäistäkään laskua ei ole postiluukkusta kolahtanut. Onkohan tässä odotettavissa jokin jättilasku viimeistään kämpästä lähdettäessä?
Ilmaista sähköä?
5
191
Vastaukset
- Sevitetään
Viimeistään kämpästä lähtiessä tilanne selvitetään ettei tule 10000 e sähkölaskua kannataisiko asia jo nyt selvittää ?
- Sähkösählinki
Mietin vain, että millä perusteella jälkilaskutus voisi tapahtua? Taloyhtiö tuskin on unohtanut laskuttamista, joten vuokraisäntä on ilmeisesti maksanut kämpän sähkön? Mietin myös tuota, että jos jälkikäteen joku jotain karhuaisikin niin eikös enimmäisaika takautuvalle laskuttamiselle ole kolmisen vuotta? En aivan usko kymppitonnin laskuun tuossa ajassa (kämppä vähän päälle 50 neliötä ja ihan ns. tavallinen sähkönkulutus käsittääkseni). Mutta varmaan asia olisi tosiaan hyvä selvittää. Aivan älytöntä, että koko asia tuli vasta vähän aikaa sitten mieleen.
- sdvfvfvfs
Noin 30e/kk laskua jälkikäteen, sikäli kun olet allekirjoittanut vuokrasopimuksen.
- lyckatilllll
Joko olet saanut ilmaiset sähköt tai joudut ne takautuvasti maksamaan. Itse en tekisi muuta kuin toivoisin parempaa vaihtoehtoa. Mutta varaudut maksamaan vain jos pyydetään.
- Otahetiselvää
Tavallisen keskuslämmitys-kaksion sähkölasku ei varmaan ole kovin suuri, PAITSI jos pidät kph:n lattialämmitystä kovin isolla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin2193190Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.3132791Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.751808Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e551715Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?451585- 1221376
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,111322Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee171270Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4281266- 1051259