Pitääpä nyt kirjoittaa ilmainen mainos ko. palvelun tasosta, koska palvelun tarjoaja sitä itse kerjäsi.
Nettikeskusteluja käydään paljon siitä millainen orjuuttaja tämä firma on työntekijöille, mutta ehkä osin siitä johtuen myös työn jälki on omien kokemusten mukaan ala-arvoista ja palvelu luokatonta.
Käytimme pienehkössä muutaman talon taloyhtiössämme pk-seudulla L&T:n siivouspalveluja jonkin aikaa. Palveluun kuului porraskäytävien siisteyden ylläpito. Porraskäytävät olivat kuitenkin jatkuvasti kurassa, samojen sotkujen maatessa paikallaan viikkoja vaikka siivouspalvelun piti käydä vähintään kerran viikossa. Asiaa tovin silmällä pidettyämme käynteihin alettiin kiinnittää enemmän huomiota. Erään kerran pidemmän epäsiisteyden vallittua ja heti luvatun käyntiajankohdan jälkeen käyntipäiväkirja tarkistettiin ja siellä komeili merkintä että siivottu on, vaikka rappukäytäviin ei oltu koskettukaan. Lisäksi siellä komeili merkinnät muutamalle tulevaisuuden visiitillekin. Sinänsä hienoa jos palveluun kuuluu aikamatkustus, mutta emme ole moisesta sopimusta tehneet.
Tämä on nyt yksittäinen tapaus mutta palvelun taso pysyi samana vuoden verran, eli mistään yksittäisestä erehdyksestä ei voida puhua. Asiasta reklamoituamme L&T ei ollut valmis korvaamaan/hyvittämään mitään, paitsi yhden koneellisen rappujynssäyksen ilmaiseksi.
Palveluntarjoajan vaihduttua raput on pysyneet siisteinä, eli kyllä se toisilta onnistuu.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Keskimäärin, jos kunnolla tekee...
2 talon yhtiö, toisessa kolme rappua, koko kellarikerroksen verran muita siivottavia tiloja, sisältäen saunatilat. Toisessa rappu, saunatilat, muita kellaritiloja. Menee noin 4,5 tuntia- kuraisempana aikana tunti enemmän.
Peruspesut vie samaan kohteeseen sitten pitempään...
Kun aloimme: saunatiloja ei oltu kunnolleen pesty. Pukkareissa oli paksu p...a laattasaumoissa, penkitt, seinät jne liassa.
Remppa menossa yhtiössä- joten aluksi tuli tehtyä pitkää keikkaa kys kohteeseen...
Nyt sitten? Ihana kohde, ihan yp siivouksella pääsee, mutta toki joka kerta pestään kaikki ihan oikeasti- hirveetä hampaat irvessä jynssyytä ei enään tartte-
LT pitäisi olla ihan arvostettu virma. En itse kumminkaan hae siihen koskaan töihin. Juuri siksi mitä luin. Ilmeisesti siivoojaa ei kyseisessä puljussa arvosteta edes niin paljon, että saisi tehdä työnsä, ja palkan-