Miksi täällä ajoittain niin kovasti meitä kahdenviikon turreja parjataan? Mehän olemme aika välttämättömiä pattayan evoluutiollo.
Turre vaan
Turreee
1763
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Eiköhän valtaosa tänne kirjoittelijoista ole joko parin viikon pakettimatkaajia tai vielä
todennäköisemmin virtuaalimatkaajia, ainakin kommenteista päätellen.
Mutta koukuttava on Pattaya jokatapauksessa. Tästä on puhuttu kavereiden kanssa usein. Itse olen kolunnut Välimeren ja Atlantin (Euroopan puoleiset ja Pohjois-Afrikan puoleiset) tunnetut kohteet melko tarkkaan. Ehkä kolmisenkymmentä kohdetta yhteensä. Pääasiassa liikkunut moottoripyörällä, ja vain puolen tusinan kertaa pakettimatkoilla. En ole jäänyt koukkuun mihinkään niistä, paitsi vuoristoa diggaan kovasti aina Itävallasta Andorraan. Ameriikan manner ei ole tuttu. Eteläpuolelle ja Kuubaan haluaisin tutustua toki. Thaimaa on erittäin tuttu, Kamputsea ja Vietnam jokseenkin, Myanmarissa en ole käynyt enkä Filippiineillä. Indonesiassa käynyt vain kerran golfaamassa. Ei käsitystä siitä.
Veri vaan vetää Pattayalle nykyään kahdesti vuodessa. Muille kohteille on sitten aikansa ja rahansa sitten joskus. Ei ainakaan pariin vuoteen. Seuraavaksi Pattayalle huhtikuussa. Käyn toki muuallakin. Rillumareita en pidä Pattayallakaan yllä kuin muutamana iltana. Se on rankkaa hommaa se.
Juuri tätä tarkoitin, tässä taannoin kommentoin palstan meiningistä. Joku kysyy miksi 2 viikon matkalaisia parjataan!!!! Niin joku satuolento alkaa luettelemaan maita missä hän uneksii käyneensä
Tuota-tuota. Ikäväkseksesi joudun toteamaan että jokainen sana oli totta. Myös Irlannissa olen käynyt yhden lyhyen retken.
90-luvulla suurimmaksi osaksi nuo motoretket. 11 keskimäärin noin viiden viikon reissua. Yleensä vaimo tarakalla. Niissä kerkesi käymään monissa maissa. Pakettimatkat muistan ulkoa. Kypros 3x, Kreeta 1x, Hurghada 1x, Algarve 1x. Ei mitään ihmeellistä. Perusreissuja. Motolla liikkuessa meillä oli aina teltta ja makuupussit messissä mutta naisten mukavuudenhalu vei useimmiten hotelliin. Markka-aikaan kaksi ihmistä bensoineen hotelleineen päivineen matkasi komiasti tuollaisella 14000 markalla. Euroaikana mennyt 4000 euroa jo kahden viikon ja kahden hengen reissussa lauttoineen.
Bangkokista ylöspäin Thaimaa kierrettiin kerran rajoja pitkin moottoripyörällä ympäri viidessä viikossa.
Pattayan "löysin" varsinaisesti vasta 2005. Siitä lähtien 1-2 reissua joka vuosi. Myönnän suoraan että tytöt ovat suurin syy Pattayan retkiini on tytöt. Toisiksi suurin syy golf ja kolmanneksi ilmasto ja kaverit, joita asuu useita pysyvästi.
Vegasista palannut kaveri sanoi taannoin että no vegas on vegas. Kertoi ettei siellä ollut hänelle mitään kun ei gämblää ja kaikki on törkyhintaista. Prostut on alkaen 500 taalaa ja se ei edes sisällä mitään. Pattayalle aikoi seuraavaksi mennä. Kuten minäkin. Kunhan rikastun niin sitten tutustun siihen Ameriikan mantereeseen minäkin.
Kukaan ei ole kysynyt missä olet käynyt ja minkä takia? Yritetään nyt vaan pysyä aloittajan aiheessa. Kirjoita vaikka päiväkirjaasi noista reissuistasi. Älä täytä tätä kanavaa höpöttämällä asiattomia.
Täällä ei todellakaan osata pysyä aiheessa, kuten äijä, joka alkoi luettelemaan maita, joissa käynyt. Ei tajunta näköjään riittänyt ottamaan oikeasti kantaa aloittajan kysymykseen, tyhmyys huipussaan.
hellanlettas sentään jos kysymys on miksi pattaja on niin houkutteleva lyhyillekin lomille niin hemmo vastasi siihen erinomaisen tyhjentävästi. Millaista vastausta odotitte? Hinurin juttuja vai?
Kysymys kuului " MIKSI 2 VIIKON TURREJA=TURISTI. Parjataan= HERJATAAN, DISSATAAN täällä ajoittain. Alkaako täällä nyt joku insinööri vänkäämään, että vastaus oli oikea mutta aloittajan kysymys oli väärä? Että voi hellantettas vaan itelles.
Ilman vertailukohtia on vaikea muodostaa käsitystä siitä mikä on paras. Eikös vain?
No onpa harvinaisen paljon taas tosimiehiä liikenteessä? Kysymys PATTAYA osiolla?? MIKSI 2 VIIKON ilmeisesti PATTAYALLA LOMAILEVIA TURREJA DISSATAAN?? TULIKO nyt joku suomalainen DIPLOMI-INSINÖÖRI kertomaan. Että vaikea muodostaa käsitystä kun ei tiedä mistä on kyse?? HIENOA JA OPPINUTTA JENGIÄ SUOMESSA? Oikein, itselläni ei ole suomalaista sotilasarvoa, (suomi ei pidä Venäjää uhkana, ne tallaa sen samallailla kun aina ennenkin) eikä ääni oikeutta. En tarvi suomen kansalaisuutta, osaatte näköjään itsekkin valita järkevät johtajanne? HAHAHAA. Onhan se tyhmää vastata esimerkiksi kysymykseen: Miksi lastani kiusataan koulussa? Kertomalla missä kaikissa maissa psykologi on itse lomaillut ja miksi on niissä lomaillut? Ja kun saan rahaa käyn vielä joissain muissakin maissa?? Tuntuu vaan vähän tyhmältä??
Kyllä se on joillekin AIVAN KAMALAA ja HYI HIRVEETÄ , kun joku Pattaya palstalla
uskaltaa kertoa että on matkustanut muuallakin Thaimaassa ja Aasiassa sekä Euroopassa ja Pohjois- Afrikassa. Myöskin sanoi löytäänensä Pattayan 05. ja vetävän nykyään puoleensa kaksi kertaa vuodessa. Teidän muutaman pahvipään kommetit
vaan paljastaa sen teidän tietämyksen matkailusta.
Vaikeeta on näköjään vastata aloittajan kysymykseen, voi teitä tonttuja.
Onhan se erikoista vastata kysymykseen jota kukaan ei ole esittänyt?? Onko kellään lainata pakettiautoa muuttoon 01.02.2016.
Laita yveetä. Vaimoni osti juuri 1000 kanaa ja istutettiin 40 mango puuta. Eikä meillä ole (vielä) pakettiautoa. Muuten kyllä lainattaisiin, kävimme lomalla Myanmairissa ja Kambodjassa, 2 vko molemmissa.
Et nähtävästi ymmärrä lukemaasi. Aloittaja: " Miksi täällä ajoittain niin kovasti meitä kahdenviikon turreja parjataan? " Sä taidat olla taas humalassa kun kirjoitat täyttä potaskaa.
Ei niitä kukaan parjaa. Vain kateelliset persaukiset lerpat aukoo päätään kun ei niillä ole muuta tekemistä. Harvalla suomalaisella on varaa edes tuohon kahden viikon lomaan. Eronneet tutut naiset hehkuttaa yhden viikon Turkin lomiaan jo puolivuotta etukäteen, eikä niitäkään kukaan sen vuoksi morkkaa vaan toivottavat hyvää lomaa.
Matkailijat ja heidän odotuksensa matkaltaan on erilaiset. Se mikä toiselle on unelmaloma, voi toiselle olla kauhistus.
Kuten joka tuutista käy ilmi niin, suomessa erilaisia dissataan. Voisi melkein väittää että pelätään. Siksi pitää etsiä, jos ei löydy niin keksiä, kaikkea negatiivista erilaisista.
Omituista on se ettei, edes matkailu näemmä avarra, ja totuta erlaisiin ihmisiin. Luulisi paljon matkanneiden oppineen ymmärtämään ja kunnioittamaankin erilaisia ihmisiä.
Joku haluaa ylellisempää lomaa lyhyemmän ajan mielummin kuin, joku toinen taas haluaa pidemmän matkan vaatimattomammin.
Ensimmäiselle matkalle valmispaketti on helppo, voi heittää aivot narikkaan, ja keskittyä siihen oleelliseen, eli hyvään lomaan.
Sitten kun kokemus karttuu, ei se sen enempää vaadi hankkia matkat erikseen. Nämäkin on makuasioita, mistä haluaa maksaa.
Eikä 2vk ole suinkaan ainoa asia jolla jotkut haluaa lievittää pahaaoloaan, haukkumalla toisin valinneita.
Lista lienee loputon. Tässä nyt joitain:
kohde, matkatavarat, pukeutuminen, hotellin tähtimäärä, oppaat, retket, ruoka, juoma, harrastukset, varallisuus, ostokset, lentoreitti, kuljetukset, ajanvietto kohteessa, matkustus ajankohta... Toisinsanoen kaikki matkailuun liittyvä. Toki sitten kaikki muutkin, jos vain jostain jotain keksii kuten , työ, asuminen, alkoholinkäyttö, parisuhteet...
Joo kyllä minuakin kuuluu arvostella. Elän varsin itsekkäästi, paitsi lapsistani pidän huolta parhaani mukaan. Aina kun saan fyrkkaa kasaan, pistän sen menemään matkoihin ja naisiin. Autoista olen jo luopunut. Niihin haaskasin aikoinaan joka vuosi kymmeniä tuhansia huonoissa vaihtokaupoissa. Nyt nekin rahat menee pitkälti matkoihin. 2 viikkoa on ihan ok matka yhteen kohteeseen, mutta itselleni sopiva on noin 5 viikkoa. Jos fyrkkaa olisi tarpeeksi, en tulisi ollenkaan takaisin.