AUTOTALLIT

Taloyhtiössämme on isännöitsijän keksimänä se,ettei vuokralaiset saa autotallia vaikka niitä olisi tyhjänä!!! Yhden autotalleista sai varastokseén taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan poika,vaikka hänellä on pihassa autopaikka!!! On jonotussysteemi. Olemme olleet jonossa 10 vuotta!!!! Mitä sanoo laki tähän?
19419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Laki ei sano jakoperusteista mitään, koska as oy saa itse päättää niistä.

Ja oletko varma, että isännöitsijä asiasta päättää? Tuskin. Eiköhän se ole taloyhtiön hallitus/yhtiökokous.
Monessa yhtiössä on sovittu, että autotallit jaetaan vain yhtiön osakkaille. Autopaikan saa myös vuokralaiset.

Totuus on vain se, että vuokralaisilla ei ole, eikä pidäkkään olla, samoja oikeuksia kuin yhtiön osakkailla.

Äänestä
  • "Totuus on vain se, että vuokralaisilla ei ole, eikä pidäkkään olla, samoja oikeuksia kuin yhtiön osakkailla."

    Miksi? Siksikö, että osakkaita nyppii vuokralaiset joiden asumiskulut ovat huomattavasti pienemmät kun omistusasujan, joiden talouteen eivät taloyhtiön remonttikustannukset vaikuta ja joiden ei tarvitse miettiä omaisuutensa arvon tämänhetkistä jatkuvaa laskua?

    Lisäksi taloyhtiön asukkaita on kohdeltava tasavertaisesti, oli sitten kyseessä saunavuoro, autopaikka tai autotallipaikka. Yhtiölle kun on ihan sama kuka sen vuokran sille maksaa. Se on aivan totta, että AsOyL ei ota tähän asiaan kantaa. Sen sijaan muu lainsäädäntö kieltää syrjinnän kaikissa muodoissa, oli kyse sitten uskonnosta, etnisestä syntyperästä, asumismuodosta, tai mistä tahansa. Muutenhan yhtiö voisi samalla logiikalla esimerkiksi kieltäytymästä saunavuoron antamisesta muslimille tai autotallin antamisesta osakkalle joka on insinööri.

    Äänestä

  • As oy laki:

    "Laki lähtee siitä, että kaikki osakkeenomistajat ovat yhdenvertaisessa asemassa toisiinsa nähden. Sellaiset talossa asuvat vuokralaiset, jotka eivät itse omista taloyhtiön osakkaita, eivät ole asunto-osakeyhtiölain tarkoittamassa mielessä yhdenvertaisessa asemassa taloyhtiön osakkeeomistajiin nähden."

    "Siksikö, että osakkaita nyppii vuokralaiset joiden asumiskulut ovat huomattavasti pienemmät kun omistusasujan"

    Mitä höpötät?
    Itsellä vastike 280€/kk. Asunto velaton. Talossa myös vuokralaisia. Vuokra samanlaisessa asunnossa noin 900€. Eikä niitä suuria remontteja jatkuvasti ole. Meillä viimeksi kattoremontti, josta oma osuuteni oli noin 2000€.

    "joiden ei tarvitse miettiä omaisuutensa arvon tämänhetkistä jatkuvaa laskua?"

    Mitä laskua? Asunto Helsingissä, jossa arvo ei laske. Ja jos laskee prosentin pari, joka ei vaikuta mitään. Eikä muutenkaan, koska emme aio myydä omaa KOTIA. Perilliset tulevat joskus tämän saamaan, ja silloin hinta ei ole enää meidän murhe.

    P.S. Vaihda nimimerkki, koska et asioista mitään tiedä.

    Äänestä

  • Missä kohtaa AsOyL löytyy tuollainen maininta. Missä kohtaa syrjintä meni yli dementikon ymmärryksen?

    Äänestä


  • "Autopaikoista saattavat olla kiinnostuneita myös asunto-osakeyhtiön välittömässä hallinnassa olevien huoneistojen vuokralaiset, jotka eivät ole asunto-osakeyhtiön osakkaita tai saaneet vuokraoikeutta asunto-osakeyhtiön osakkaalta. Oikeuskirjallisuudessa on esitetty, ettei tällaisilla vuokralaisilla ole osakkeenomistajia vastaavaa asemaa autopaikkoja jaettaessa, vaan osakkeenomistajat tulee asettaa etusijalle taloyhtiön vuokralaisiin nähden"

    http://www.kysyasunto-osakeyhtiolaista.fi/viewtopic.php?t=26

    Googlettamalla löydät kyllä lisää siitä, että omistusasujat SAA asettaa etusijalle autopaikkoja/talleja jaettaessa.

    Äänestä

Ok-talossa on oma autotalli, jossa lämmintä on 5- 40 omistajan mieltymyksen mukaan..

Äänestä

Isännöitsijä pyörittää taloyhtiössämme autotallin vuokrausta. Olemme jonottaneet paikkaa 10 vuotta. Kysyessä sitä isännöitsijältä 7 vuotta sittén olimme 1 sijalla. Autotalleja on vapautunut 6 kpl . Ei ole tullut vieläkään meidän vuoro? Mitä piťäisi maksaa että saisi tallin???

Äänestä

Riippuu siitä lukeeko vuokrasopimuksessasi autotalli.Mulla lukee.Ei pidä olettaa,vaan laittaa paperille!

Äänestä
  • Meidän taloyhtiössä tallin saa se joka on jonossa seuraavana.sitä ei merkitä vuokrasopimukseen, koska tallit omistaa taloyhtiö. Tallit näköjään jaetaan pärstän mukaan!!!

    Äänestä

Isännöitsijä ei päätä taloyhtiön asioista. Se, että isännöitsijä on asian sinulle kertonut, ei suinkaan tarkoita, että asia olisi isännöitsijän keksimä. Taloyhtiö sen on päättänyt, ja isännöitsijä vain toteuttaa taloyhtiön päätöksiä ja kertoi sinulle miten asia on. Älä ammu viestintuojaa.

Äänestä
  • Kyllä taloyhtiön autotalleista ja -paikoista tulee noudattaa asunto-osakeyhtiölakia, eli kuka on jonon kärjessä saa vapautuvan paikan, oli osakas tai vuokralainen. Aika selvää nykyään, ennen oli ennen.

    Äänestä

  • väsynyt-isännöitsijä kirjoitti:

    Kyllä taloyhtiön autotalleista ja -paikoista tulee noudattaa asunto-osakeyhtiölakia, eli kuka on jonon kärjessä saa vapautuvan paikan, oli osakas tai vuokralainen. Aika selvää nykyään, ennen oli ennen.

    Laita nyt se kohta siitä kohdasta ASOYL:ää, jossa sanotaan, että osakkaiden ja vuokralaisten pitää olla joka asiassa samalla viivalla. Siihen asti, kyllä se vain on niin, että taloyhtiö voi noista asioista päättää.

    Äänestä

  • Meidän taloyhtiössä ISÄNNÖITIJÄ SANELE SÄÄNNÖT.

    Äänestä

  • väsynyt-isännöitsijä kirjoitti:

    Kyllä taloyhtiön autotalleista ja -paikoista tulee noudattaa asunto-osakeyhtiölakia, eli kuka on jonon kärjessä saa vapautuvan paikan, oli osakas tai vuokralainen. Aika selvää nykyään, ennen oli ennen.

    Kiitos kommentistasi.meidän taloyhtiön isännöitsijä määrää, muut hallituksen jäsenet (nuoria naisia) vaan on hiljaa!"

    Äänestä

  • RAholassa kirjoitti:

    Kiitos kommentistasi.meidän taloyhtiön isännöitsijä määrää, muut hallituksen jäsenet (nuoria naisia) vaan on hiljaa!"

    Isännöitsijä määrää ja _muut_ hallituksen jäsenet ovat hiljaa? Olette siis valinneet isännöitsijän hallitukseenne? Onnea valinnasta. Muussa tapauksessa annatte viedä itseänne kuin pässiä narussa. Taloyhtiön asioista päättää yhtiön osakkaat ja hallitus, ei isännötsijä (ellette tosissanne ole menneet valitsemaan isännötsijää hallitukseenne).

    Äänestä

  • raholassa kirjoitti:

    Meidän taloyhtiössä ISÄNNÖITIJÄ SANELE SÄÄNNÖT.

    Annatko myös poikaystäväsi panna itseäsi perseeseen vaikka et halua? Etkö osaa sanoa ei, vaikka sinulla on siihen oikeus? Etkö tunne omia oikeuksiasi ja annat poikaystäväsi sanella säännöt, vaikka omistat oman perseenreikäsi?

    Äänestä

Yhtiön tulee jakaa tuotot tasaisesti omistajille. Autotallin käyttöoikeus on tuottoa, joka tulee jakaa omistajille.

Se että yhtiö antaa yhtiön omistaman autotallin muun kuin osakkaan käyttöön, ilman yhtiökokouksen lupaa, on vastoin osakeyhtiölakia.

Yhtiön Autotallejen vuokrauksesta tulee olla yhtiökokous päätös/yhtiöjärjestyksessä säädetty.

Autotalliosakkeen suora omistaja voi vuokrata sen kenelle tahansa.

Se että omistajalla on asunto osake ja talli osake, ei mitenkään sido omistajaa vuokraamaan tallia asunto osakkeen vuokralaiselle.

Äänestä
  • Meillä taloyhtiö omistaa tallit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vuokralaiset kirjoitti:

Taloyhtiössämme on isännöitsijän keksimänä se,ettei vuokralaiset saa autotallia vaikka niitä olisi tyhjänä!!! Yhden autotalleista sai varastokseén taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan poika,vaikka hänellä on pihassa autopaikka!!! On jonotussysteemi. Olemme olleet jonossa 10 vuotta!!!! Mitä sanoo laki tähän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu