40+ naisen ikäkriisi

allimac

On kyllä aika säälittävää ja hirveän noloa kun sellainen 40 nainen laittelee itsestään facebookiin eroottisia kuvia itsestään alusvaatteisillaan ja muka seksikkäästi keimaillen. Ehkä nainen on jossain kriisissä ja hakee hyväksyntää vielä viimeisillään ennen lopullista rupsahtamista. Eihän se ole enää nuoruutensa kukassa mitenkään päin, vaikka itse saattaa luulla niin. Kaverit säälistä kehuu, vaikka nolous paistaa joka kuvassa. Vaikka olisikin ollut joskus nuorena nätti ja ehkä vieläkin jotenkuten säilynyt kun ei ole lihonut eikä ryypännyt niin näkeehän sen silti, että on jo vanhempi akka ja kauneus ja hehkeys kadonnu aikaa sitten.

54

346

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • annaihmistenelää

      Pitäisikö siis heittää tuhkaa päälleen ja oottaa kunnes kuolema korjaa?

    • Löytyy miehiä anteeksi poikia, joiden mielestä 40 on juurikin nam nam..Ja pakkoko sun on hänen face sivuilla pyöriä jos noin ällöttää ym..

    • nbczry

      Joskus tunnen myös myötähäpeää varsinkin jos kypsempi nainen ei ensinkään ole kuvissa se kedon kauneimpia kukkasia ja harvempi yleensä on. Mutta selvästi luulevat olevansa jotain seksin jumalattaria vähintään. Parempi ois jättää ne kuvat julkaisematta tai näyttäis vain miehelle/poikaystävälle, julkisena ne ei ole kenenkään silmille mitään herkkua.

      • Äläjulkituotyhmyyttä

        Myötähäpeä on merkki ahtaasta ajatusmaailmasta. Joten meille kaikille olisi parempi ja mukavampi kun jättäisit luulosi ja ahtaat juttusi oman pääsi pipiksi.

    • Kirkkovene

      No en tiedä ovatko herutuskuvat miltään ikäryhmältä sen fiksumpia.
      Voihan hän omassa viiteryhmässään olla nätti.
      Minulle nuo ovat osastoa "so what", eli olen ehkä väärä henkilö vastaamaan.
      Tosin aina jos ihminen postailee paljon itsestään kuvia, onhan se huomion hakua.

    • forever-young-but-stupid

      Aivan yhtä säälittäviä ovat ne 40 miehet, jotka läähättävät lastensa ikäisten tyttöjen perään - ja heitähän riittää - mutta se ei jostain syystä häiritse yhteiskuntaa yhtä paljon kuin naisen käyttäytyminen.
      Naisen ikääntymisen arvostelu ja taivastelu on kuin joku maailmanlaajuinen epidemia ja johtunee ainakin siitä, että meille myydään nykyään kaikkea mahdollista nuoren naisen naamalla. Ikääntyvä nainen loistaa poissaolollaan usein jopa vaihdevuosituotteiden markkinoinnissa! Mikä ihme tätä maailmaa oikein vaivaa.... Kuolemanpelko? Ilmeisesti.

      • moni_ei_uskalla

        Jos aloitusviestin lukee ajatuksen kanssa, sen voi tiivistää yhteen sanaan: Kateus.

      • Nuoriakuolaavatkurpat

        Totta! Olen todennut saman. Keski-ikäinen mies ei halua nähdä, katsella oman ikäistään naista. Joka rupsahtanut äijä kuvittelee olevansa vielä haluttu nuorten naisten keskuudessa ja sitten muka saman ikä luokan nainen on kriisissä jos tuo seksikkyyttään esiin.

    • Mikäkriisisullaon

      Vielä kuviakin säälittävämpää on jonkun vieraan ja tuntemattoman luulottelut ja kuvitelmat siitä, mitä joku toinen ihminen haluaa ja tahtoo kuvilla, kirjoituksilla tai millä tahansa asialla itsestään kertoa.

      Itsensä ilmaisussa ei ole mitään pahaa, sen sijaan toisen ilmaisun arviointi noinkin pahansuovasti ja ikävästi on alhaista, joten aloitapa arviointi itsestäsi ja omista ongelmistasi.

    • Luolamadonna

      Minulla on kriisi. Myönnän tämän avoimesti. Kriisit kestävät jonkin aikaa, sitten ne sulavat pois kuin lumi keväällä. Kriisilläni ei kuitenkaan ole mitään tekemistä tämän aloituksen esimerkkinaisen kanssa, vaan työpaikassani tapahtuneen organisaatiomuutoksen.

      Olen ollut työpaikkani ainoa mies niin kauan kuin olen firmassa ollut. Mutta viime viikolla sisään asteli pojankloppi, jota opastamaan minut asetettiin, koska olen mies. Siis tämä orava käveli sisään haaremiini kuin pahimmanlaatuinen virus, ja aloitti välittömästi sen valtaamisen. Käytävillä ja kaihtimien takana kävi mieletön kuhina ja vesiautomaatit alkoivat rupluttaa itsekseen.

      Tunnen itseni arvottomaksi. Minut on syrjäytetty. Voisin yhtä hyvin hypätä sillalta mereen, ellei se olisi jäässä.

      (Naurua)

      • Luolamadonna

        Mutta koska olen jo nelikymppinen, niin olen samalla myös ammattilainen. Tämä on iän tuoma väistämättömyys.

        Kun nyt olen ensijärkytyksestäni toipunut, niin voin olla jo hieman levollisemmin mielin, sillä polttopiteessä eläminen oli varsin uuvuttavaa. Tämän ymmärsi vasta silloin, kun sai mahdollisuuden katsella tilannetta ja tapahtumia niiden ulkopuolelta. Äkkiä vakava muuttui farssiksi jne.

        Metsäaukiolle ilmestyy päivänvaloa ja yön möröt muuttuvat somiksi pupuiksi ja bambeiksi. Tuska hellittää.

        (Hihitystä)

      • Luolamadonna
        Luolamadonna kirjoitti:

        Lupaatko minulle, Luolamadonna, että et lähtisi sille linjalle, jossa joutusit odottamaan sulkimen ääntä ja sokaisevaa välähdystä?

        - Minä lupaan, rakas.

        (Objektiivista naurua)

        Liukastellessani töihin, näin putiikin ikkunassa naisten pitkävartisia saappaita roikkumassa mitä ihmeellisimmässä vekottimessa. Niissä oli tavallinen henkarikoukku, josta putosi alas tanko, joka taas oli nivelöity. Tällainen pötkö päättyi kauniisti muotoiltuun klipsiin, jossa saappaat roikkuivat varrestaan. Käsitin, että saappaat voi näin ripustaa suoraan naulakkoon, eikä tyylittömästi heittää kaappiin homehtumaan. Millainen rivi. Millainen keksintö.

        Epäilin, että keksintö oli satoja vuosia vanhempi kuin minä. Minä vain en tiennyt tuollaisista antiikkihärpäkkeistä mitään. Kriisini syveni. Tunsin luisuvani kaupungin ytimessä olevaan aukkoon, josta ei olisi paluuta. Sitten liukastuin ja tein suht hallitun voimisteluliikkeen. Luoja varjele minua luukadolta ja ylipainolta, mutisin ääneen. Ranteeni oli vääntynyt ikävästi. Kaikki kipu tulee vasta myöhemmin. Olisi käveltävä laskettelukengiksi luokiteltavilla kiipeilykengillä, joista pistää esiin saurusmaiset piikit jokaiseen ilmansuuntaan.

        Upea harjoittelijatyttö odotti minua kahviossa. Minulla oli jotenkin äitimäinen olo, kun istahdin kesken taidepaussin alas. Minusta ammatillinen kiintymys, joka hänen silmistään loisti, oli kuin minut olisi nostettu naisten hierarkiassa pykälällä ylöspäin. Olen kyllä lukenut äitiydestä paljon, mutta se oli vain teoriaa. Käytännössä se varmaan tuntui tältä, kun se liikkui maailmojen hetteikössä milloin mitenkin. Nyt me vain hiiviskelimme tahoillamme nauttien eri asioista, erilaisista tunteista pienen symbioosimme sisällä.

        Hierarkia ja sisäinen rakastaja

        Heti keskustelupalstat löydettyäni kehitin ensimmäisen sisäisen rakastajani, jollainen minusta itsestäni myöhemmin tuli. Pitkä parisuhde muuttaa siihen osallistuvia toistensa suuntaan. Tällaista kutsutaan termodynaamiseksi laiksi.

        Periaatteessa vatkain ajaa samaa asiaa. Tai ehkä paremminkin se että ei tee mitään.

        (Reps)

        Viitteitä seksiin

        Jäänne ajattelusta, joten ajattelin teinivuosinani, elää yhä päässäni vahvana. Se on hämmästyttävä asenne, joka lujittuu peilittä ja murenee sen edessä.

        Olin niin itseäni täynnä. Niin täynnä, että sattui. Joka ikinen päivä tuo peili särkyi vasten kasvojani ja uin minuuteni sirpaleissa monistuneena Hydrana meren syvyyksistä.

        Sitten keksin sukelluksen.

        Tasavallan tyyppaaja piti tänään mielenkiintoisen puheen. En itse kuullut sitä sanasta sanaan, mutta käsittääkseni mitta oli tullut täyteen. Itse palasin jenkeistä maitojunalla kotiin. Minun mittani oli tullut täyteen.

        Omakohtaiset kokemukseni maahanmuuttopolitiikasta ovat olleet ihan siedettäviä - kunnes nykyinen hallituksemme aloitti, ja nyt sankarillisesti lopetti sen... minkä aloitti. Aloittaminen on aina helppoa. Kuka tahansa osaa aloittaa mitä tahansa, jos vain saa siihen mahdollisuuden. Lopettaminen on yleensä pakkotilanne, eikä riipu aloittajan halusta jatkaa tai olla jatkamatta, paitsi jos on töissä moraalittomassa ja etiikaltaan kyseenalaisessa mainostoimistossa.

        Pakollinen huora-osio

        Kun olin teini, niin mielellään huorittelin kaikkia, jopa koiria. Koirakin saattoi olla vitun huora.

        Muutama kesä sitten oikaisin The Puiston poikki varhain aamulla. Lastenkeinuissa notkui epämääräinen räppilössi. Olivat chillailleet siinä varmaan koko anivarhaisen lauantain. Porukan ainoa naaras sivalsi kovaa ja käheällä äänellä, että lennänkö täältä vittuun.

        Kuinka kauniisti sanottu. Mietin usein tätä lyhyttä lausetta, jossa on lähes kaikki inhimillinen yhdessä tiiviissä paketissa.

        (Hihitystä)

      • hggdsa

        Mikähän pöljä tämäkin luolamadonna oikein on?

      • Luolamadonna
        hggdsa kirjoitti:

        Mikähän pöljä tämäkin luolamadonna oikein on?

        Aamukahvi kirahviasennossa sohvalla on se kokonaisuus, mistä en luovu missään olosuhteissa. Kaikki ponnisteluni ovat tähdänneet tähän kollaasiin tässä. Kun Helsingin Sanomat siirtyi tablettiversioon, aloin kuljettaa lehteä mukanani, koska se mahtui melkein mihin tahansa ja sitä kykeni lukemaan melkein missä tahansa. Mutta päivän ensimmäinen ja viimeinen kahvi juotiin juuri näin. Nukun yleensä noin yhdeksän tuntia, ja kun herään, käynnistyn vain näin. Jos joku sanoo minulle nyt jotain, vaikka kissani, niin saan kilarit. Joka jumalan aamu synnyn uudelleen, ja nuo ensi hetket ovat hauraat kuin vasalla, kun se mätkähtää kanervikkoon emonsa takapuolesta. Muulla tavalla synnyttäminen ei enää niin kiinnosta, kuin tällaisena vertauksena siitä hetkestä, kun hauras elämä putoaa pusikkoon. Keisarileikkausherätykset ovat hirveitä. Niissä ihminen riuhtaistaan lämpimästä makuupussista ja heitetään alastomana hankeen. Juostava on heti, sillä sudet ovat jo tulossa.

        Mutta tämä asento. Se on tässä asioista tärkein.

        Note

        Kirjoitin esseen madonna-ilmiöstä. Kirjoitin sen tosin päin pääni takaseinälle huulipunalla. Ikään kuin muistilapuksi.

        (Hihitystä)

      • Tiukutaa

        Suoraan sanottuna taidetta!

    • 50vkunnossa

      Toisaalta taitaa jokaihmiselle tulla tuo nuoruushaaveilu.miten se ilmenee.kaikki ollaan eripalikoista tehty. minun mielestäni 40 nainen voi
      Laittautua esitellä persoonaansa tietenkin rajansa tälläkin.ehkä siinä haetaan hyväksyntää että ei vielä olla mummoja.kyllä se vanhoilla ukoillakin jenkkiauto ja moottoripyörä poistaa muutaman vuoden hartioilta kun katselee ukkojen käyttäytymistä vaikkapa huoltoaseman pihalla.minun mielestä kypsät naiset ovat kauniita
      Voi kun naisetkin itse ymmärtäisi tämän.ei se ikä kauneutta merkitse.
      Kaikissa on jotain kaunista ja kyllä sitä esitelläkkin saa.langanlaihat missit vaihdettakoon kypsiin naisiin.kyllä
      T 50v ja kunnossa

      • VOISAATANASENTÄÄN

        Näin on. Nykyiset naiset 50 eivät ole sellaisia mummoja, kuin oli vielä n 30 vuotta sitten. Useimmat heistä ovat töissä, harrastavat, matkustavat ja laittautuvat. Miehet ei niinkään laittaudu, mutta harrastavat, ja nimenomaan sitä nuoruutensa lajia. Lapset isoja, ei enää noita velvoitteita, ostapa harrikan, jenkkiauton.. Mitä pahaa tuossa on? Ei niin mitään. Nämä täällä 40 ikäisiä haukkuvat ovat itse vielä niin nuoria, etteivät ajattele tätä päivää pidemmälle, mutta yksi kakki, hekin vanhenevat päivä päivältä. Menevät naimisiin/avoliittoon, tekevät lapsia, on ruuhkavuodet ja ykskaks huomaavat olevansa 4-kymppisiä ja sitten se aika vasta lentääkin.. Tuskinpa hekään mummoutuvat/pappautuvat vaan harrastavat, huolehtivat itsestää jne.. Ja nauravat itselleen, kuinka haukkuivat nuorina tyhminä itsensä ikäisi, ja toimivat, elävät ja pukeutuvat samoin kuin aiemmin haukkuivat muita.

      • Juurinoinsemenee

        "Voisaatanasentään" ma tykkään susta.

    • Tuuliukko

      Itse tykkään naisista jotka sirkein silmin ihailevat kokemaansa, ja ajattelevat romanttisesti uljasta sulhoa, kireän kiihkeää laukkaa, kangastavaa samettista unelmaa, elämän seesteisenä pikaheijastumana. Siinäkö siis kaikki, tyynni. Mitä, ajatko aika tuosta noin vaan ohitseni. Kysyn vaan, miten elän niin, että käyt aina rinnallain. Kas siinäpä onnen salaisuus!

    • orrekurava

      Miehet ja naiset ovat hyvin erilaisia, 40 mies voi olla hyvinkin vetävä naisten silmissä kuten Roger Moore James Bondina 5-kymppisenä. 40 nainen on sitä vastoin nähnyt parhaat päivänsä ajat sitten, esimerkiksi Madonna herättää miehissä lähinnä myötähäpeää keikistelyllään. Naisella vetovoimaisuus katoaa hedelmällisen ajan päättymisen myötä, miehellä ei ole yhtä tiukkaa aikarajaa vetovoimaisuutta ajatellen.

      • Liinutiinusiinu

        Päivän objektiivisin;)

      • Kurrekinonfiksumpi

        Myötähäpeä kertoo ahtaasta ajatusmaailmasta. Ja se onkin tooodella ahdas jos Madonnan ulkonäkö ja olomuoto hävettävät. Oletan kuitenkin että et tunnista erilaisia tuntemuksia ja sekoitat kateuden häpeään.

        Naisen vetovoimalla ja hedelmällisyydellä ei ole mitään tekemistä keskenään paitsi täysipäisten pösilöitten mielestä, jotka eivät yleensä saa minkään ikäistä, kokoista eivätkä näköistä 'kiinni'.

      • orrekurava
        Kurrekinonfiksumpi kirjoitti:

        Jopa elät denialismissa, vanhat naiset jotka pukeutuvat kuin parikymppiset eivät herätä kateutta vaan vaivaantunutta päänpuistelua. Ja kyllä hedelmällisyydellä on erittäin paljon merkitystä naisen vetovoiman kannalta. Mies kiinnittää naisessa hyvin paljon huomiota hedelmälliseen ulkonäköön vaikka ei haluaisikaan lapsia. Vanha hedelmätön nainen on biologisesti hyödytön joten miehiä ei kiinnosta muuten kuin kaverimielessä.

      • Mitämuutajäänytväliin

        Kiesus mikä pönttö! Vanha plösähtänyt mieäs kiinnostaa yhtä vähän kuin hedelmätön nainen eivätkä tietyn ikäiset enää halua ja tahdokaan hedelmöittyä. Eivätkä muuten kaikki nykyajan nuoret naisetkaan. Syitä on sangen helppo arvella.

      • VOISAATANASENTÄÄN
        Liinutiinusiinu kirjoitti:

        Päivän objektiivisin;)

        Niinpä. 40 miehet ovat varmasti vetäviä nuorten naisten mielestä. Onhan heillä hyvä työ, paljon rahaa, hieno auto, omakotitalo, kesämökki. Mitä vanhempi ja rikkaampi, sen parempi, pääse nopeampaan eroon. Tosin nuoret naiset unohtavat sen, että useimmiten näillä 40 ikäisillä miehillä on avioero takana, lapsia 1-3 (saattavat olla hyvinkin nuoria), joiden äitipuoleksi joutuvat ja jossain vaiheessa huomaavat sen,. että niillä raha-apajilla on muitakin ottajia. Kuinka moni nuori nainen (alle 35) oikeasti luulee jaksavansa olla omaishoitaja ja puutteessa vanhan miehen kanssa? Mitä noihin naisin tulee, niin aika moni 45 nainen on paremman näköiönen ja timmimpi kuin alle 40 nainen.
        Mitä siihen lasten tekoon tulee, niin tähän maahan ei kannata lapsia tehdä. Tämä maa ei ole lapsiystävällinen missään suhteessa, joten sitä en suosittele kenellekään.

      • VOISAATANASENTÄÄN

        Jäipi vielä mainitsematta, että ei ole mitään järkeä vetää noita maailman tähtiä näihin maatiaiskeskusteluihin ja vertailla ns taviksiin. Maailman tähdet, kuten esim Madonna, on loistava, ja ikä näkyy, mutta meininki paranee. Kotimaisista tähtösistä voidaan vetää esiin esim Paula Koivuniemi, joka paranee vanhetessaan, miehistä V-M. Loiri. Nuo edellämainitut eivät edes yritä olla parikymppisiä, vaan huoliteltuja jne ja ääni ja taidot vain paranee iän myötä. Heidän tehtävänsä on viihdyttää, vetää showta, ei keikistellä lavalla kauniina/komeana, mutta ahh niin tyhjäpäisenä bimbona/idioottina.

      • VOISAATANASENTÄÄN
        orrekurava kirjoitti:

        Jopa elät denialismissa, vanhat naiset jotka pukeutuvat kuin parikymppiset eivät herätä kateutta vaan vaivaantunutta päänpuistelua. Ja kyllä hedelmällisyydellä on erittäin paljon merkitystä naisen vetovoiman kannalta. Mies kiinnittää naisessa hyvin paljon huomiota hedelmälliseen ulkonäköön vaikka ei haluaisikaan lapsia. Vanha hedelmätön nainen on biologisesti hyödytön joten miehiä ei kiinnosta muuten kuin kaverimielessä.

        "Hedelmällinen ulkonäkö"?? Minkälainen on "hedelmällinen ulkonäkö"?? Kerrotko, voi kiinnostaa muitakin.

      • orrekurava

        Hedelmällinen ulkonäkö käsittää rypyttömän ihon, terhakkaat rinnat ja piukan pepun. Silloin kun naisella alkaa olla ryppyjä kasvoissa niin miesten kiinnostus vähenee koska mies huomaa ettei nainen ole enää parhaassa lisääntymisiässä riippumatta siitä kiinnostaako lasten hankkiminen. Se on ihan biologiaa, vanha nainen ei voi enää synnyttää kun taas vanha mies voi tulla vielä isäksi. Siksi ikääntymisellä ei ole niin ehdotonta merkitystä miehen vetovoimalle naisten näkökulmasta, mies voi kompensoida puutteellista ulkonäköään rahalla ja korkealla yhteiskunnallisella statuksella.

      • Yöäk

        Mitä auttavat raha ja alempikaan yhteiskunnallinen asema jos tyyppi on auttamattomasti 'pois päältä', tyhjä sisällöltään ja yöäköttävä ajatuksiltaan? Ts. ei ole vielä ikinä nähnyt ensimmäistäkään aikuista päivää.

      • orrekurava

        Kyllä raha ja status ovat suureksi avuksi naismarkkinoilla. Vanhojen miljardööriäijien luksusjahdeilla riittää nuoria kaunottaria vaikka muille jakaisi, luonteesta viis.

      • Camelbootsitjalassa

        Jaaa, woi olla. Onneksi mulla on luonnetta. Manilla ei ole merkitystä.

    • A.Arvottaja

      Jospa usko mainostamiseen on luja ?
      Onhan meilla Madonnat ja muut hurahtaneet. Tuo juttu liittyy varmaan siihen ettei niin mies kuin nainen ikäänny ns. siististi. Mikä mitenkin "repsahtaa".Lapset ovat lähteneet ja elämä kaipaa muutakin sisältöä kuin "Salkkarit". Joku istuu jonkun yhdistyksen penkkiin ja on sieltä "tuomitseva eläviä ja kuolleita". Toinen terrorisoi työpaikallaan kaikkia ympärillään olevia. Kolmas ottaa kinaloonsa "synkeän kirjan" ja saarnaa vaivoista jotka uhkaavat jos ei "kiltisti" olla.Ne harvat joiden järki ei ole sammunut taikka ei lepata kuin "hautakynttilä" tuulessa osaavat olla armollisia itselleen ja toisille. Revittäminen parisuhteilla kun ei TV:ssä kaikille ole luontevaa ja "naistenlehdet" ovat näitä "sala ja julkirakkaita täynnä". "Mikä kutakin kiihottaa härkää häilyvä vaate",kirjoitti Lauri Viita aikoinaan ja lienee ollut oikeassa.

    • VOISAATANASENTÄÄN

      Hahhaa. Tuota mieltä olen ollut aina, mutta koskee yhtälailla myös miehiä. Kumpikin sukupuoli 40:stä ylöspäin ja pahenee 50, että kuinka helkkarissa nämä miehet ja naiset kehtaavatkin. Epätoivoista "poseeraamista", vedetty kamalat meikit, vatsa sisällä, harvat hiukset vedetty takaalta eteen jne. Itsekunnioitusta hyvät ihmiset, ja onko teistä (tämä kysymys koskee kaikkia) oikeasti fiksua viedä itsensä myyntiin paritussivustoille? Nämä kaikki senssipalstathan on laillisia parituspalstoja, juuri sen takia, että "haetaan elämänkumppania", mutta todellisuus on "maksaa xxx ekee". Tämän päivän ihmisillä ei näytä olevan enää yhtään itsekunnioitusta.

    • pallojalassaliiannuorena

      Siinä on jäänyt nuoruus elämättä. Sitä se teettää kun liian nuorena hankkii pallon jalkaansa ja alkaa hella poliisiksi. Jossain vaiheessa sitten keski ikää lähestyessä pitää alkaa taas uudestaan teniksi. Ne alkavat kadehtimaan teinien hehkeyttä ja kokeilemaan teinien niukkoja seksikkäitä vaatteita yli pursuavaan löystyneen kroppaansa.

      Onhan se naurettavaa ja säälitävää lyödä ihan överiksi mutta itse olen ainakin arvostelematta etten loukkaa ketään ja miksi se olisi minulta pois mitenkään jos jonkun täytyy vaan käydä tiettyjä kriisi/elämänvaiheita läpi vähän eri järjestyksessä .

      Tulee sitä miehillekin ikäkriisejä. Minun miehelläni oli pahin nelikymppisenä ja onneksi niistä selviydyttiin.

    • MonenlaistaOn

      Mä en kyllä ymmärrä minkään ikäisten naisten tarvetta laittaa facebookiin alusvaatekuvia!! Minusta nainen hakee silloin ympäristön ihailua ja hyväksyntää eli on epävarma itsestään. On ymmärrettävää, että nuori on epävarma ja hakee sitä hyväksyntää. Mutta kyllä vanhemman naisen omanarvontunto pitäisi olla jo rakentunut sisäiseen maailmaan.

      Täytän itse pian 40 vuotta ja koen eläväni elämäni parhainta aikaa. Tiedän kuka olen ja mitä haluan. Olen käynyt elämässäni läpi rankat kasvukriisit ja olen ehyempi, tasapainosempi ja onnellisempi kuin koskaan aiemmin. Olen myös ulkoisesti erittäin nuorekas. Olen yhtä hoikka kuin 20 vuotiaana ja kasvoiltani näytän 30 vuotiaalta. Ei ole tietysti pakko tätä uskoa, mutta näin se vain on. Nuoremmat miehet tulevat juttelemaan minulle ja minua luullaan jatkuvasti rajusti nuoremmaksi. Entiset koulukaverit, jotka ovat nähneet minut 20 vuotta sitten, ihmettelevät nuorena säilymisen salaisuutta.

      Ympäristössäni on muitakin hyvin säilyneitä 40 vuotiaita. Eräs kaverini 42 vuotias on esiintyvä taiteilija ja hän näyttää oikeasti alle 30 vuotiaalta. Hänestä on noloa, kun alle 30 vuotiaat miehet pyytävät treffeille.. hän ei meinaa kehdata sanoa, että sori mutta te olette liian nuoria minulle.

      Varmasti 40 vuotiaissa on suurin osa ylipainoisia ja rupsahtaneitakin tietysti enemmän kuin nuoremmissa. Mutta kyllä joskus saa hämmästyä, että kuinka nuoret naiset 25-35 vuotiaatkin voivat olla elähtäneiden näköisiä. Huonot elämäntavat vanhentavat ennen aikaisesti. Ihminen joka on ryypännyt ja tupakoinut 15 vuotiaasta asti. Sekä syönyt epäterveellisesti ja elämässä on ollut paljon stressiä, niin hän voi olla jo 30 vuotiaana melkoisen rupsahtanut.

      Riippumatta siitä miten ihminen on säilynyt, niin me kaikki ihmiset olemme yhtä lailla arvokkaita. Ei ihmisen arvo ole niissä kiloissa ja naaman nuorekkuudessa. Jokainen meistä vanhenee. Se on aivan varma juttu. Vanheneminen ja viisastuminen kulkee useimmiten käsi kädessä, joten on turha pilkata minkään ikäisiä ihmisiä.

    • ylikuuskymmiäjo

      voi hyvänen aika, minäkin tunsin itseni vanhaksi nelikymppisenä, nyt nauran koko jutulle...

      • Vanhaksientuleikinä

        Minä en tuntenut. Mutta se kohta oli eka 'riisi' ikäasioissa. Siihen asti oli aina pitänyt laskea vuodet syntymävuodesta alkaen jos joku kysyi ikää. Vasta 40 kohdalla tulin tietoiseksi asiasta; pirulauta, näitähän tulee koko ajan lisää. Siis vuosia.

    • sanottu

      EVVK.

    • freg

      Eli kaikille voisi olla paree, että jokainen nainen joka täyttää 40 v voisi vaikka samaniten tappaa itsensä , niin ei tarvitse kenenkään katella vanhoja ihmisiä. Vai ?

      • Repiköönsiitä

        Vaikka mulla on ikää muillekin jakaa niin en ole vanha enkä kysy keneltäkään lupaa olemiselleni enkä elämiselleni. Jos joku ihminen on nuori ja tyhmä, niin ei se mun moka ole. Onneksi nuoruus on sairaus josta paranee.

    • Mitä näki se 25 v. nuori kaunis nainen 68 v. miehessä, joka ei ollut varakas, vaan paremminkin köyhä. Halusi kuitenkin tämän miehen kanssa naimisiin tai ainakin lapsen saada. Mies ei suostunut, kun oli ikä eroa noin paljon. Kaiketi rakastivat toisiaan, mutta kuitenkin erosivat ja säilyttivät ystävyyden. Siitä on jokunen vuosi ja nainen tahollaan löysi vähän pienemmällä ikäerolla olevan miehen ja elää hänen kanssaan. Mies oli eronnut ja lapsetkin oli valmiina.

      Mutta eihän naisen ikä merkitse suuriakaan parisuhteessa. Riuuvaiheessa voi vanhempi mies jo hengästyä, jos nainen on kovin nuori. Itselleni kelpaisi vielä vanhempikin hyvin, kuten vaimonikin on. Eli kohdallani arvio on tietenkin hypoteettinen.
      Mielestäni meikkaaminen on turhaa, sillä pidän enemmän saunapuhtaasta naisesta.

      • Olenerimieltä

        Meikki on leikki jolla korostetaan hyviä puolia ja häivytetään huonoja. Saunapuhtaus on tietysti hyvä ja mukava juttu, mutta ei näytä hyvältä eikä tunnukaan esim. tilanteissa, joissa tälläytyy ykkösiinsä juhlimista varten ja naama helottaa ilman väriä kuin naurismaan lanttu.

    • asiakasm

      Joku 40 plussa yh kurppa onkin varmasti omiaan esim. kirppari bisneksessä. Siinä on "tavara" löytänyt oikean paikkansa/alansa jossa kukoistaa. :)

      • Korvainvälieiainakaan

        Miten "40 plussa"-naisen tavara on kurpempi, huonompi tai kulahtaneempi kuin 40-plussamiehen? Kuvitteletko kääpiö että sinun paikkasi pysyvät jotenkin timmimpinä?

    • Keski-ikä-opettaa

      Kyllähän se niin on, että yli nelikymppinen (mies tai nainen) on parhaat päivänsä nähnyt noin niinkuin ulkonäöllisesti. Itse olen myöntänyt jo sen, että olen miehille näkymätön, joten en viitsi enää koko asiaa ajatella. Niinpä olen keskittynyt ihan muihin asioihin; työhön, harrastuksiin, kavereihin ja matkustamiseen. Se, ettei kukaan mies ole enää minusta kiinnostunut on vain tosia, jolle ei voi mitään. On vain hyväksyttävä, että romanssit ovat historiaa ja elämässä pitää keskittyä muihin asioihin.

      • Toieipelitä

        Entä sitten kun joku tykästyy sinuun ihan sellaisena kuin olet vaikka sua ei kiinnostaisi pätkääkään? Muitten puolesta luulottelu on mälsää. Mistä sinä tiedät kenenkään miehen mieltymyksistä ja kriteereistä.

      • 44woman

        Totta, samalla linjoilla mennään,,,mitä sitä enään mitään miestä vaivoikseen ottaa....

    • Slammm

      Tyhmää kaiken ikäisille. Ettekö käsitä, ettei niitä saa ikinä sieltä pois?

    • ysiysikohta

      et taida vielä ymmärtää että kauneudella ei ole yläikärajaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1965
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1888
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1578
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      140
      1445
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1184
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1143
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1118
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    Aihe