Hasis

Miksi useimmat nuoret kannattavat et ns.lievät huumeet pitää lailistaa?ku jos ne lailistettais ni siihen ois kuiteski k-18?helpommalahan ne kytätkin sit pääsisivät...
29924
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Hasiksen käyttö vieroittaa yhteiskunnasta ja saattaa aiheuttaa mielenterveydellisen ongelman esiintulon.

Tunnen tosin vain yhden kenen nuppi on seonnut tosiaan vain hasiksen käytöstä.
Sen sijaan tunnen useita, jotka hasiksen lisäksi ovat kokeilleet amfetamiinia.

Kaikista amfetamiinia kokeilleista 90% on ajautunut heroiiniin, joka on jokaista vitun pelleä vahvempi.

Turha siis lähteä rumbaan mukaan.
Pysykää kaljassa ja viinassa, niistä menee ehkä maksa ja kulli lakkaa seisomasta(aivan kuten huumeillakin), mutta kuolema tai järjenlähtö nuorella iällä on poikkeuksellisen harvinaista normaalikäytössä.

Äänestä
  • Noi sun argumenttis ei liittynyt mitenkään itse aiheeseen, kannabikseen...

    Siitä ei leviä pää sen enempää kuin kahvista/teestä...
    sillä sun tuntemalla henkilöllä olisi seonnut pää ilmankin hasista.

    Huumeet ovat vain se helpoin syntipukki jos ei uskalleta kohdata todellisuutta.

    Kai olet seurannut muiden EU:maiden tilannetta?

    Kannabiksen laillistamisesta on seurannut pelkästään, siis PELKÄSTÄÄN hyvää.

    Äänestä

  • duud kirjoitti:

    Noi sun argumenttis ei liittynyt mitenkään itse aiheeseen, kannabikseen...

    Siitä ei leviä pää sen enempää kuin kahvista/teestä...
    sillä sun tuntemalla henkilöllä olisi seonnut pää ilmankin hasista.

    Huumeet ovat vain se helpoin syntipukki jos ei uskalleta kohdata todellisuutta.

    Kai olet seurannut muiden EU:maiden tilannetta?

    Kannabiksen laillistamisesta on seurannut pelkästään, siis PELKÄSTÄÄN hyvää.

    Duud puhuu asiaa.

    Siinä vaiheessa kun loppuu tieto, alkaa usko. Näin tuntuu monelle juuri kannabista vastaanpuhuvalle käyvän. Ottakaa siis tietoa asioista. Itse. Ei siltä koulun poliisilta.

    www.sky.org, siitä voi alottaa.

    Äänestä

  • *KahvinKeitin kirjoitti:

    Tieto vai luulo vai mikä? ihan sama.

    en rupea moralisoimaan poliiseja enkä käyttäjiä.. jokaisella on oma kantansa.. Ainoo mikä mua ihmetyttää on ihmiset jotka eivät sitä tajua. jotkut käyttää toiset ei mikäs siinä.

    lailliseks tai ei sitä saa jos haluaa on se sitten hyvä asia tai ei.

    kun ei halua porukka tuputtaa eivätkä ymmärrä ettei halua.. ja taas kun haluat ei kenelläkään ole.. eikö se olekkin kummallista?

    Äänestä

  • *KahvinKeitin kirjoitti:

    Duud puhuu asiaa.

    Siinä vaiheessa kun loppuu tieto, alkaa usko. Näin tuntuu monelle juuri kannabista vastaanpuhuvalle käyvän. Ottakaa siis tietoa asioista. Itse. Ei siltä koulun poliisilta.

    www.sky.org, siitä voi alottaa.

    Se koulun poliisi olisi sua tyhmempi?

    Äänestä

Kannabistuotteet ovat varsinkin kohtuullisesti käytettyinä mukavia ja vaarattomia päihteitä. Porttiteoriankin mukaisia tapauksia on,mutta loppujen lopuksi aika vähän. Erittäin moni nimittäin pajauttaa ainakin joskus.

Jonnalle myös tiedoksi, että hasis on vain yksi kannabistuote. Sen poltto on huomattavasti epämiellyttävämpää kuin kukan (, jonka vois rinnastaa mariin). Suomessa suurin osa kannabiksesta on pl:lläksi tai peruslätkäksi kutsuttua marokkolaista hasaa.

Kenenkään ei kannata uskoa tämänkään palstan Ritva Santavuoria, koska he antavat sen helpoimman ja valheellisimman vastauksen. Kannabis ei ole mikään seitsemäs taivas tai maailman pelastava ihmeyrtti, mutta se on viinan ohelle mukava ja turvallinen nautintoaine. Rikollisten kanssa ei kannata olla tekemisissä,joten ainoa hyväksyttävä tapa hankkia on kotikasvatus, mikä ei ole huumekauppaa.

Äänestä

Mielestäni ei pidä laillistaa mitään ainetta mikä ei lisää yhteiskunnan terveyttä.

Äänestä
  • Entä jos laittomuudesta koituu paljon enemmän haittaa...?

    Äänestä

  • duud kirjoitti:

    Entä jos laittomuudesta koituu paljon enemmän haittaa...?

    Asiani ei käsitellytkään sitä kummasta on enemmän haittaa, laittomasta vai laillisesta käytöstä. Vaan sitä, että oli käyttö sitten laillista tai laitonta, lisääkö sen käyttö terveyttä vai ei.

    Äänestä

  • Terra kirjoitti:

    Tuskin minkään päihteen käyttö lisää terveyttä, mutta laillisena riskit ovat kuin ovatkin pienemmät.
    (ei porttiteoriaa, ei jatkeaineita, ei rikollisia huumejengejä)

    >>Tuskin minkään päihteen käyttö lisää terveyttä, mutta laillisena riskit ovat kuin ovatkin pienemmät. (ei porttiteoriaa, ei jatkeaineita, ei rikollisia huumejengejä)

    Aine on kuin onkin laillisena terveellisempää kuin laittomana, koska laillisissa tuotteissahan on sellainen tuotevastuu ettei niissä ole muuta kuin sitä mitä niissä saa olla, kun taas laittomassa kaupassahan tuote voi sisältää *mitä* tahansa.

    Ai että mikäkö estää porttiteorian?
    Olisikohan se se laillisuus...
    Katsos laillisilla tuotteilla ei ole suoraa yhteyttä rikollisiin eikä näin laittomiin huumeisiin, kuten ei alkoholilla ja tupakalla tänä päivänä...näidenkin kahden laillisen päihteen ollessa laittomia 1900-luvun alussa tilanne oli aivan toinen..

    ja Onhan kaikissa EU:maissa, (joissa kannabis on laillista) porttiteoria hävinnyt olemasta heti laillistamisen jälkeen...

    Kannabiksen voisi hyvin liittää jo laillisten joukkoon, onhan se tutkitusti terveellisempää kuin alkoholi ja tupakka...
    saataisiin terveellisempi vaihtoehto niillekin...

    ja Huumejengit ovat toki yhä rikollisia, mutta eivät sisällä enää kannabista eli niiden rikollisuudella ei ole tässä asiassa mitään merkitystä.

    Väitätkö muka tosissasi että laillistamisesta koituu uusia ongelmia, kuten päihtyneenä ajaminen?

    Kannabis on ollut suomessa jo satoja vuosia ja päihtyneenä ajamista tapahtuu tasan yhtä paljon laillisena kuin laittomanakin.
    HERÄTYS!
    Kannabis on jo suomessa, se on vain maton alla...
    miksei sitä siis voisi sieltä nostaa näkyviin?

    ja Tuo sinun viimeinen kommenttisi johtuu täysin ennakkoluuloista ja epäonnistuneesta valistuksesta...
    ymmärrät kai itsekin miten typerältä kuulostit...

    Kannabis on enää neljässä EU:maassa laitonta, Suomessa, Ruotsissa, Ranskassa ja Kreikassa joten siis miksiköhän kaikki muut ovat hyväksyneet kannabiksen...

    Kannabiksen laillistamisesta on ollut todella suurta hyötyä verrattuna haittoihin, kai olet seurannut muiden maiden tilannetta joissa "porttiteoriakin" on todistettu vääräksi jo vuosia sitten...

    Noista sinun kannabikseen liittyvistä ennakkoluuloistasi tuskin mitään hyödyt, vai mitä?

    >>Aine on kuin onkin laillisena terveellisempää kuin laittomana, koska laillisissa tuotteissahan on sellainen tuotevastuu ettei niissä ole muuta kuin sitä mitä niissä saa olla, kun taas laittomassa kaupassahan tuote voi sisältää *mitä* tahansa.>Ai että mikäkö estää porttiteorian?
    Olisikohan se se laillisuus...
    Katsos laillisilla tuotteilla ei ole suoraa yhteyttä rikollisiin eikä näin laittomiin huumeisiin, kuten ei alkoholilla ja tupakalla tänä päivänä...näidenkin kahden laillisen päihteen ollessa laittomia 1900-luvun alussa tilanne oli aivan toinen..>ja Onhan kaikissa EU:maissa, (joissa kannabis on laillista) porttiteoria hävinnyt olemasta heti laillistamisen jälkeen...>Kannabiksen voisi hyvin liittää jo laillisten joukkoon, onhan se tutkitusti terveellisempää kuin alkoholi ja tupakka...
    saataisiin terveellisempi vaihtoehto niillekin...>ja Huumejengit ovat toki yhä rikollisia, mutta eivät sisällä enää kannabista eli niiden rikollisuudella ei ole tässä asiassa mitään merkitystä.>Väitätkö muka tosissasi että laillistamisesta koituu uusia ongelmia, kuten päihtyneenä ajaminen? Kannabis on ollut suomessa jo satoja vuosia ja päihtyneenä ajamista tapahtuu tasan yhtä paljon laillisena kuin laittomanakin.
    HERÄTYS!>Kannabis on jo suomessa, se on vain maton alla... miksei sitä siis voisi sieltä nostaa näkyviin?>ja Tuo sinun viimeinen kommenttisi johtuu täysin ennakkoluuloista ja epäonnistuneesta valistuksesta... ymmärrät kai itsekin miten typerältä kuulostit...>Kannabis on enää neljässä EU:maassa laitonta, Suomessa, Ruotsissa, Ranskassa ja Kreikassa joten siis miksiköhän kaikki muut ovat hyväksyneet kannabiksen...>Kannabiksen laillistamisesta on ollut todella suurta hyötyä verrattuna haittoihin, kai olet seurannut muiden maiden tilannetta joissa "porttiteoriakin" on todistettu vääräksi jo vuosia sitten...>Noista sinun kannabikseen liittyvistä ennakkoluuloistasi tuskin mitään hyödyt, vai mitä?

    Oli hauska lukea "perustelujasi" väittämiesi kumoamisille... Muuten kun tuli mieleen tosta pimeästä viinasta, niin mistähän mahtaa johtua, että sitä liikkuu??? siinä illaksi pohtimista ;). Oli mullekin uus tieto toi laillisuus Noinkin monessa EU-maassa?!?!?. Kai se oli luotettavaa faktaa, mene ja tiedä. Niin ja sit oli aika jännää juttuu tosta töihin palkkaamisesta: Tuleeko "pilven" satunnainen käyttäjä esittelemään itsensä huumeiden käyttäjänä, lue: kerrotko hakiessasi duunia käyttäväsi alkoholia? ? ? . - MiKKo -

    Äänestä

  • Terra kirjoitti:

    >>Aine on kuin onkin laillisena terveellisempää kuin laittomana, koska laillisissa tuotteissahan on sellainen tuotevastuu ettei niissä ole muuta kuin sitä mitä niissä saa olla, kun taas laittomassa kaupassahan tuote voi sisältää *mitä* tahansa.>Ai että mikäkö estää porttiteorian?
    Olisikohan se se laillisuus...
    Katsos laillisilla tuotteilla ei ole suoraa yhteyttä rikollisiin eikä näin laittomiin huumeisiin, kuten ei alkoholilla ja tupakalla tänä päivänä...näidenkin kahden laillisen päihteen ollessa laittomia 1900-luvun alussa tilanne oli aivan toinen..>ja Onhan kaikissa EU:maissa, (joissa kannabis on laillista) porttiteoria hävinnyt olemasta heti laillistamisen jälkeen...>Kannabiksen voisi hyvin liittää jo laillisten joukkoon, onhan se tutkitusti terveellisempää kuin alkoholi ja tupakka...
    saataisiin terveellisempi vaihtoehto niillekin...>ja Huumejengit ovat toki yhä rikollisia, mutta eivät sisällä enää kannabista eli niiden rikollisuudella ei ole tässä asiassa mitään merkitystä.>Väitätkö muka tosissasi että laillistamisesta koituu uusia ongelmia, kuten päihtyneenä ajaminen? Kannabis on ollut suomessa jo satoja vuosia ja päihtyneenä ajamista tapahtuu tasan yhtä paljon laillisena kuin laittomanakin.
    HERÄTYS!>Kannabis on jo suomessa, se on vain maton alla... miksei sitä siis voisi sieltä nostaa näkyviin?>ja Tuo sinun viimeinen kommenttisi johtuu täysin ennakkoluuloista ja epäonnistuneesta valistuksesta... ymmärrät kai itsekin miten typerältä kuulostit...>Kannabis on enää neljässä EU:maassa laitonta, Suomessa, Ruotsissa, Ranskassa ja Kreikassa joten siis miksiköhän kaikki muut ovat hyväksyneet kannabiksen...>Kannabiksen laillistamisesta on ollut todella suurta hyötyä verrattuna haittoihin, kai olet seurannut muiden maiden tilannetta joissa "porttiteoriakin" on todistettu vääräksi jo vuosia sitten...>Noista sinun kannabikseen liittyvistä ennakkoluuloistasi tuskin mitään hyödyt, vai mitä?

    Alkoholin laillisuus ei ole poistanut täysin pimeätä viinakauppaa - totta, mutta vähentänyt se on sitä huomattavasti, kuten myös kannabiksenkin osalla varmasti kävisi.

    Kuka ostaa kaduilta pimeänä tuotetta josta ei voi tietää mitä se sisältää eikä se edes pysty kilpailemaan hinnallakaan laillista tuotetta vastaan?

    Nämä viron tapaukset olivat kodittomia, varattomia ihmisiä joten ei sitä oikein voi verrata varakkaan suomen lainsäädäntöön.

    Eikä ongelmia pystytäkään kokonaan hetkessä hoitamaan, mutta parantamaan kyllä...
    Siitä kannabiksen laillistamisessa on kyse.

    Laillistaminen ei poista huumeongelmaa, mutta se saa sen näkyville ja näin ollen sitä voidaan lievittää.

    No kerron sinulle 1900-luvun tilanteesta...

    Silloinhan kaikki päihdyttävät, tunnetut aineet olivat laittomia mukaanlukien viina ja tupakka..

    Varsinkin amerikassa ongelmat olivat pahimmat Kanadalaisten pimeiden viinatrokareiden toimesta...

    Viina päätettiin vapauttaa myöhemmin koska sitä oli yksinkertaisesti niin helppoa valmistaa = valvominen mahdotonta.

    Tupakkayhtiöt käyttivät rahan voimaa amerikassa jossa se toimii...

    ja sieltä sitten lähti YK:n yleiset säännökset liikkeelle tännekinpäin.

    Vaikka kannabis onkin jo vapautettu amerikan muutamissa osavaltioissa, tämä kyseinen maa silti johtaa kannabiksesta koituvia vankeustuomioita, joita rebuplikaanit ajavat yhä tiukemmaksi päivä päivältä. (vaikka itse omistavat maan kaikki tupakkayhtiöt)

    ja Kyllä, porttiteoria on kuin onkin lakannut olemasta heti laillistamisen jälkeen näissä maissa...
    se kertoo jo paljonkin "porttiteorian" ja laittomuuden yhteydestä...
    (mitä suomen valistustahot yrittävät kokoajan kiistää)

    Eihän kannabis todella terveellistä ole, mutta kuten sanottua terveellisempää kuin viina/tupakka, joten eikö olisi vain hyvä että saataisiin vähemmän vaarallisempi vaihtoehto näillekin...?

    ja Onhan kannabiksella lukuisia terveyttä edistäviäkin vaikutuksia (laajentaa hengitystiehyitä, poistaa kroonista kipua, alentaa silmänpainetta, lisää ruokahalua...)

    >>Vaikka viina laillista onkin ei se edelleenkään ole poistanut pimän viinan kauppaa, kuten jo tässä aikaisemmin mainitsinkin.

    hauskaa luettavaa. hyvät jatkot Terralle. pidä pipo kireellä! =) buahahahahaa...

    >>Alkoholin laillisuus ei ole poistanut täysin pimeätä viinakauppaa - totta, mutta vähentänyt se on sitä huomattavasti, kuten myös kannabiksenkin osalla varmasti kävisi.>Kuka ostaa kaduilta pimeänä tuotetta josta ei voi tietää mitä se sisältää eikä se edes pysty kilpailemaan hinnallakaan laillista tuotetta vastaan?>Nämä viron tapaukset olivat kodittomia, varattomia ihmisiä joten ei sitä oikein voi verrata varakkaan suomen lainsäädäntöön.>Eikä ongelmia pystytäkään kokonaan hetkessä hoitamaan, mutta parantamaan kyllä...
    Siitä kannabiksen laillistamisessa on kyse.>Laillistaminen ei poista huumeongelmaa, mutta se saa sen näkyville ja näin ollen sitä voidaan lievittää.>No kerron sinulle 1900-luvun tilanteesta...

    Vaikka kannabis onkin jo vapautettu amerikan muutamissa osavaltioissa, tämä kyseinen maa silti johtaa kannabiksesta koituvia vankeustuomioita, joita rebuplikaanit ajavat yhä tiukemmaksi päivä päivältä. (vaikka itse omistavat maan kaikki tupakkayhtiöt)>ja Kyllä, porttiteoria on kuin onkin lakannut olemasta heti laillistamisen jälkeen näissä maissa...

    (mitä suomen valistustahot yrittävät kokoajan kiistää)>Eihän kannabis todella terveellistä ole, mutta kuten sanottua terveellisempää kuin viina/tupakka, joten eikö olisi vain hyvä että saataisiin vähemmän vaarallisempi vaihtoehto näillekin...?>ja Onhan kannabiksella lukuisia terveyttä edistäviäkin vaikutuksia (laajentaa hengitystiehyitä, poistaa kroonista kipua, alentaa silmänpainetta, lisää ruokahalua...)>Ei siis poistanut kokonaan mutta vähentänyt huimasti, onhan se hyvänen aika tyhjää parempi.>Kannabiksen saatavuutta tuskin voidaan enää tästä parantaa, suomessakaan.
    Se on ja pysyy ja pilvessä ajetaan oli se sitten laillista tai laitonta.
    Toisaalta pilvessä ajaminen ei (luojan kiitos) aiheuta sellaista vaaratilannetta kuin itse alkoholi.
    ja Onhan tähänkin olemassa sylki/tikkaritestejä jotka voitaisiin sitten ottaa laajemminkin käyttöön.
    Olen myös kuullut eräästä englantilaisesta tutkimuksesta, jossa todettiin tilastollisesti onnettomuusriskin pienenneen pilvessä...
    mutta tämä on vain Plinkin kuulopuheita :)
    Tutkimuksiahan tehdään suuntaan jos toiseenkin...>Jaa ettäkö mihinkö laillistamisella pyritään...
    Sillä pyritään haittojen minimoimiseen huumepoliitikassa.>Eli on siis punnittu että laittomuus aiheuttaa enemmän ongelmia kuin itse aine, joten se on siis päätetty laillistaa, erittäin hyvillä tuloksilla.>Enkä muuten ole koskaan väittänyt että sinä olisit vastuussa huonosta, sanoisinko peräti surkeasta valistuksesta...>ja Mielestäni on erittäin typerää olla ottamatta henkilöä töihin hänen yksityiselämänsä päihteidenkäytön vuoksi...
    Koskeeko sama muuten vaarallisempia päihteitä, kuten alkoholia...?>Ai että miksikö muut maat ovat laillistaneet kannabiksen...
    varmaan siksi koska ovat todenneet laillistamisen paremmaksi vaihtoehdoksi.
    Niin yksinkertaista kuin se onkin.>Jaa että mitkäkö ennakkoluulot?!?
    vaitätkö ettei sinulla ole mitään ennakkoluuloja kannabista vastaan?
    Miksi et sitten palkkaisi kannabiksen kohtuukäyttäjää töihin?>ps: Minulla on tunne että tämä keskustelu olisi käyty joskus ennenkin näillä palstoilla...

    Menisit armeijaan. Siellä ei tosin hampun ja kynän voimalla pärjää, mutta aikaa sulla ainakin tuntuu piisaavan. Ettei vaan olis sivujen pisin viesti. Nykyäänhän tytöilläkin on mahdollisuus käydä intti :)

    Äänestä

  • Joutosakkia olet kirjoitti:

    Menisit armeijaan. Siellä ei tosin hampun ja kynän voimalla pärjää, mutta aikaa sulla ainakin tuntuu piisaavan. Ettei vaan olis sivujen pisin viesti. Nykyäänhän tytöilläkin on mahdollisuus käydä intti :)

    >>Menisit armeijaan. Siellä ei tosin hampun ja kynän voimalla pärjää, mutta aikaa sulla ainakin tuntuu piisaavan. Ettei vaan olis sivujen pisin viesti. Nykyäänhän tytöilläkin on mahdollisuus käydä intti :)

    Äänestä

  • Terra kirjoitti:

    >>Menisit armeijaan. Siellä ei tosin hampun ja kynän voimalla pärjää, mutta aikaa sulla ainakin tuntuu piisaavan. Ettei vaan olis sivujen pisin viesti. Nykyäänhän tytöilläkin on mahdollisuus käydä intti :)

    Kun nyt olet uhonnut meneväsi armeijaan kuin muutkin miehet, toivottavasti jaksat olla siellä ja miehen lailla. Mihin muuten olet menossa, voisin tulla tarjoamaan munkkikahvit. Hampputukkasi varmaan lähtee, harmittaako ?
    Onko mitään mikä näin etukäteen jännittää ?
    Kerrohan, sankarini,

    Äänestä

  • Terra kirjoitti:

    >>Alkoholin laillisuus ei ole poistanut täysin pimeätä viinakauppaa - totta, mutta vähentänyt se on sitä huomattavasti, kuten myös kannabiksenkin osalla varmasti kävisi.>Kuka ostaa kaduilta pimeänä tuotetta josta ei voi tietää mitä se sisältää eikä se edes pysty kilpailemaan hinnallakaan laillista tuotetta vastaan?>Nämä viron tapaukset olivat kodittomia, varattomia ihmisiä joten ei sitä oikein voi verrata varakkaan suomen lainsäädäntöön.>Eikä ongelmia pystytäkään kokonaan hetkessä hoitamaan, mutta parantamaan kyllä...
    Siitä kannabiksen laillistamisessa on kyse.>Laillistaminen ei poista huumeongelmaa, mutta se saa sen näkyville ja näin ollen sitä voidaan lievittää.>No kerron sinulle 1900-luvun tilanteesta...
    Silloinhan kaikki päihdyttävät, tunnetut aineet olivat laittomia mukaanlukien viina ja tupakka..
    Varsinkin amerikassa ongelmat olivat pahimmat Kanadalaisten pimeiden viinatrokareiden toimesta...
    Viina päätettiin vapauttaa myöhemmin koska sitä oli yksinkertaisesti niin helppoa valmistaa = valvominen mahdotonta.
    Tupakkayhtiöt käyttivät rahan voimaa amerikassa jossa se toimii...
    ja sieltä sitten lähti YK:n yleiset säännökset liikkeelle tännekinpäin.
    Vaikka kannabis onkin jo vapautettu amerikan muutamissa osavaltioissa, tämä kyseinen maa silti johtaa kannabiksesta koituvia vankeustuomioita, joita rebuplikaanit ajavat yhä tiukemmaksi päivä päivältä. (vaikka itse omistavat maan kaikki tupakkayhtiöt)>ja Kyllä, porttiteoria on kuin onkin lakannut olemasta heti laillistamisen jälkeen näissä maissa...
    se kertoo jo paljonkin "porttiteorian" ja laittomuuden yhteydestä...
    (mitä suomen valistustahot yrittävät kokoajan kiistää)>Eihän kannabis todella terveellistä ole, mutta kuten sanottua terveellisempää kuin viina/tupakka, joten eikö olisi vain hyvä että saataisiin vähemmän vaarallisempi vaihtoehto näillekin...?>ja Onhan kannabiksella lukuisia terveyttä edistäviäkin vaikutuksia (laajentaa hengitystiehyitä, poistaa kroonista kipua, alentaa silmänpainetta, lisää ruokahalua...)>Ei siis poistanut kokonaan mutta vähentänyt huimasti, onhan se hyvänen aika tyhjää parempi.>Kannabiksen saatavuutta tuskin voidaan enää tästä parantaa, suomessakaan.
    Se on ja pysyy ja pilvessä ajetaan oli se sitten laillista tai laitonta.
    Toisaalta pilvessä ajaminen ei (luojan kiitos) aiheuta sellaista vaaratilannetta kuin itse alkoholi.
    ja Onhan tähänkin olemassa sylki/tikkaritestejä jotka voitaisiin sitten ottaa laajemminkin käyttöön.
    Olen myös kuullut eräästä englantilaisesta tutkimuksesta, jossa todettiin tilastollisesti onnettomuusriskin pienenneen pilvessä...
    mutta tämä on vain Plinkin kuulopuheita :)
    Tutkimuksiahan tehdään suuntaan jos toiseenkin...>Jaa ettäkö mihinkö laillistamisella pyritään...
    Sillä pyritään haittojen minimoimiseen huumepoliitikassa.>Eli on siis punnittu että laittomuus aiheuttaa enemmän ongelmia kuin itse aine, joten se on siis päätetty laillistaa, erittäin hyvillä tuloksilla.>Enkä muuten ole koskaan väittänyt että sinä olisit vastuussa huonosta, sanoisinko peräti surkeasta valistuksesta...>ja Mielestäni on erittäin typerää olla ottamatta henkilöä töihin hänen yksityiselämänsä päihteidenkäytön vuoksi...
    Koskeeko sama muuten vaarallisempia päihteitä, kuten alkoholia...?>Ai että miksikö muut maat ovat laillistaneet kannabiksen...
    varmaan siksi koska ovat todenneet laillistamisen paremmaksi vaihtoehdoksi.
    Niin yksinkertaista kuin se onkin.>Jaa että mitkäkö ennakkoluulot?!?
    vaitätkö ettei sinulla ole mitään ennakkoluuloja kannabista vastaan?
    Miksi et sitten palkkaisi kannabiksen kohtuukäyttäjää töihin?>ps: Minulla on tunne että tämä keskustelu olisi käyty joskus ennenkin näillä palstoilla...

    Jaksan kyllä vastailla.

    >>Luonnollisesti jos rikollisesta asiasta tehdään laillista, rikollisuus laskee.>Totuus on se, että pimeä viina elää ja voi hyvin, olis syy sitten mikä hyvänsä. Mikään ei osoita, että tilanne olisi erilainen kannabiksen kanssa.>Eikö? Se että Suomi on varakas, ei tarkoita sitä, etteikö täälläkin olisi kodittomia tai vähäosaisia ja eikös Suomeen pimeä viinakin tule pääasiassa itärajan takaa?>Määrittelisitkö hieman tarkemmin mitä tarkoitat termillä "ongelma" ja millaiseksi se pyritään parantamaan?>Määrittele termi "näkyville", kiitos.>Onko numeerista tietoa asiasta, viitteitä, linkkejä? En minä muuten, mutta en suostu uskomaan sokeasti kaikkea saamaani informaatiota>Eikös mieluummin kielletä tupakka ja viina? :)
    En näe hyvänä, että markkinat kyllästetään erilaisilla vaarallisilla aineilla.>Miten tarjonnan kasvu laskisi käyttöä?>Ymmärtäisin hyvin jos joku ihminen kroonisiin kipuihin, reumaan tai vastaan saisi lääkärin määräyksellä kannabista, mutta enpä usko että valtaosa kannabiksen käyttäjistä on kroonisia kipuja tai vastaavaa tarvetta käyttää sitä.>Niinkauan, kuin kannabis voi aiheuttaa seuraavia reaktioita, en hyväksy sen laillistamista. Ohein lainaus on sen allaolevalta saitilta:

    "Suurehkon kannabismäärän käyttö voi aiheuttaa nopeasti sekavuuden. Tavallisesti sekavuus vähenee muutamassa tunnissa päihtymyksen mennessä ohi. Sille on tyypillistä tajunnan hämärtyminen, depersonalisaatio, häiriintynyt ajattelu ja motorinen epävarmuus. Myös muistamattomuutta, näkö- tai kuuloharhoja ja joskus väkivaltaista tai outoa käyttäytymistä esiintyy. Puhe voi olla epämääräistä, ja usein todetaan nystagmusta. Oireet kestävät muutamasta tunnista jopa muutamaan päivään.">Ja voihan video, jos minä joutuisin kolariin, jossa esim. minua päin olisi ajanut kannabispäihtymyksen alainen henkilö, niin siinä vaiheessa koko laillistamislaki saisi haistaa pitkän p*****!>Määrittele haitat, kiitos.

    duud on ulkona todellisuudesta kuin lumiukko

    Äänestä

  • RealMcKoi kirjoitti:

    Olen ehkä ulkona SINUN todellisuudestasi -myönnetään-

    Äänestä

  • RealMcKoi kirjoitti:

    duud on ulkona todellisuudesta kuin lumiukko

    Duud puhuu erittäin asiaa. Ja vieläpä kiihkoilematta.

    "duud on ulkona todellisuudesta kuin lumiukko"

    Onko tämä "todellisuus", jossa sinä elät, parempi asia?

    Allekirjoitan kaiken mitä Duud on kirjoittanut.

    Äänestä

  • duud kirjoitti:

    Jaksan kyllä vastailla.

    >>Luonnollisesti jos rikollisesta asiasta tehdään laillista, rikollisuus laskee.>Totuus on se, että pimeä viina elää ja voi hyvin, olis syy sitten mikä hyvänsä. Mikään ei osoita, että tilanne olisi erilainen kannabiksen kanssa.>Eikö? Se että Suomi on varakas, ei tarkoita sitä, etteikö täälläkin olisi kodittomia tai vähäosaisia ja eikös Suomeen pimeä viinakin tule pääasiassa itärajan takaa?>Määrittelisitkö hieman tarkemmin mitä tarkoitat termillä "ongelma" ja millaiseksi se pyritään parantamaan?>Määrittele termi "näkyville", kiitos.>Onko numeerista tietoa asiasta, viitteitä, linkkejä? En minä muuten, mutta en suostu uskomaan sokeasti kaikkea saamaani informaatiota>Eikös mieluummin kielletä tupakka ja viina? :)
    En näe hyvänä, että markkinat kyllästetään erilaisilla vaarallisilla aineilla.>Miten tarjonnan kasvu laskisi käyttöä?>Ymmärtäisin hyvin jos joku ihminen kroonisiin kipuihin, reumaan tai vastaan saisi lääkärin määräyksellä kannabista, mutta enpä usko että valtaosa kannabiksen käyttäjistä on kroonisia kipuja tai vastaavaa tarvetta käyttää sitä.>Niinkauan, kuin kannabis voi aiheuttaa seuraavia reaktioita, en hyväksy sen laillistamista. Ohein lainaus on sen allaolevalta saitilta:

    "Suurehkon kannabismäärän käyttö voi aiheuttaa nopeasti sekavuuden. Tavallisesti sekavuus vähenee muutamassa tunnissa päihtymyksen mennessä ohi. Sille on tyypillistä tajunnan hämärtyminen, depersonalisaatio, häiriintynyt ajattelu ja motorinen epävarmuus. Myös muistamattomuutta, näkö- tai kuuloharhoja ja joskus väkivaltaista tai outoa käyttäytymistä esiintyy. Puhe voi olla epämääräistä, ja usein todetaan nystagmusta. Oireet kestävät muutamasta tunnista jopa muutamaan päivään.">Ja voihan video, jos minä joutuisin kolariin, jossa esim. minua päin olisi ajanut kannabispäihtymyksen alainen henkilö, niin siinä vaiheessa koko laillistamislaki saisi haistaa pitkän p*****!>Määrittele haitat, kiitos.

    huhhuh ku on fiksu jätkä,menee pää sekasi ku lukee noit :)

    >>Jaksan kyllä vastailla.>Näinhän se suurinpiirtein on, mutta myyvätkö viinaa rastatukkaiset hörhöt kadunkulmissa nyt sen ollessa laillista ja yleisesti hyväksyttyä...>Kuten ymmärtänet, asiat eivät ole näin yksinkertaisesti kuitattavissa yhdellä lauseella...>Kun kannabis laillistetaan, sitä tullaan ilmeisesti myymään kahviloissa tai muissa sille tarkoitetuissa paikoissa, josta luonnollisesti kerätään veroja valtiolle ja säästetään poliisien resursseja muuta *pahempaa* rikollisuutta vastaan...>Have it your way...
    onko sinulla tästä jotain faktatietoa...?>Jep, virossa myydään pimeää viinaa...
    paljonkos siellä myydään laittomia huumeita...
    en tiedä mutta varmasti enemmän kuin pimeätä viinaa. >Kuten suomessakin vuosittain jää kiinni useita kannabiksen myyntitapauksia mutta näitä viinajuttuja ei pahemmin ole näkynyt...>ja Näkyyhän se katukuvastakin kun steissillä kävelee niin huumeitahan siellä tyrkytetään tuon tuosta, varsin kannabista...
    mutta pimeätä viinaa en ole koskaan nähnyt siellä myytävän>Mistäköhän voisi johtua... Minä tiedän ja epäilen että sinäkin tiedät.>Jep suomeen tulee se pimeä viina suurimmaksi osaksi itärajan takaa...mitäs se todistaa?

    arvaas kuinka paljon tänne tuodaan esim: kannabista muualta euroopasta...
    varmasti enemmän kuin pimeätä viinaa.>Ongelmalla tarkoitan huumeongelmaa, porttiteoriaa ja typerää valistusta...
    ja kuinkas ollakkaan, nämä edellä mainitut tukevat toinen toistaan ja kannabiksen irtipääseminen tästä auttaisi jo paljon asiaa. (kuten muissa EU:maissa onkin käynyt)>Se tarkoittaa sitä että se poistetaan pimeästä kaupasta verotukseen...>Laittomilla asioilla kun sattuu olemaan sellainen taipumus että ne eivät päällepäin näy niinkuin lailliset, käsitätkö?>Voi kuule vaikka millä mitalla, katso esim:

    www.netherlands-embassy.org

    http://annualreport.emcdda.org/multimedia/Annual_Report_2001/ar01_fi.pdf

    Hollannin kovien huumeiden käyttäjäluvut ovat vähäisempiä kuin muissa EU-maissa keskimäärin, mikä näyttäisi antavan harjoitetun politiikan tuloksista onnistuneen kuvan.>ja Kun tähän lisätään vielä muiden EU:maiden into harjoittaa samaa politiikkaa Hollannin kanssa en pysty mitenkään uskomaan tällaisen politiikan olevan haitallinen -vain koska sinä sanot niin->Jos kysyit minun mielipidettäni niin en usko että siitä olisi mitään todellista hyötyä (toisin kuin kannabiksen laillistamisessa)>Ensinnäkään mitään todellista tarjonnan kasvua ei edes tapahtuisi, myynnistä vain tulisi yksinkertaisesti valtion hyväksymää.
    (katukauppa yhä kiellettyä, luonnollisesti, kuten viinan ja tupakankin kanssa)>Siinäpä se juju onkin kun nykyään se on laitonta sen KAIKISSA muodoissa, niin luonnollisestihan ihmiset karsastavat laittomia asioita eivätkä suostu hyväksymään sen_käyttöä_missään_tapauksessa.>ja kuten sanottua, tutkimuksia on monenlaisia suuntaan jos toiseenkin...
    Se että sinä tuot yhden kymmenistätuhansista esille, ei lisää uskottavuuttasi lainkaan.>Tässäkin yksi erittäin järkevä kirjoitus koskien nykyistä huumepolitiikkaamme:

    http://www.kaapeli.fi/viridis/archive/kesa00/paakirjo.htm>Minulla on omakohtaista kokemusta alkoholin vaikutuksen alaisena tapahtuneesta erittäin vakavasta liikenneonnettomuudesta enkä silti vaadi viinaa tästä laittomaksi.

    ja Todettakoon vielä ettei syy ollut edellämainitussa itseni.>Määrittele haitat, kiitos.>Heh, sinä et siis ottaisi päihteitä kohtuudella käyttävää ihmistä töihin?
    Kunhan et pitkästy etsimään sopivaa työnkijää ;)>On totta ettei kannabis ole vaaratonta, mutta yleensä sen vaaroja pyritään tarkoitushakuisesti liioittelemaan.>Omasta puolestani voin viitata erikoislääkäri Pekka Heinälän artikkeliin "Kannabis ja sen terveysvaikutukset",
    sensuroituun WHO:n kannabisraporttiin ja verkkolehti Viridiksen huumepolitiikkaa käsittelevään numeroon.
    Noista käy mielestäni melko hyvin selväksi, että kannabis on ainakin alkoholiin verrattuna "terveellinen" vaihtoehto.>On mielenkiintoista, että olet kuitenkin valmis rahoittamaan verorahoillasi tätä taistelua, jota on mahdotonta voittaa.>Esimerkiksi Yhdysvalloissa, josta kovan linjan huumepolitiikka on lähtöisin, käytetään vuosittain kymmeniä miljardeja dollareita tähän "pyhään sotaan" ja vankilassa istuu yli puoli miljoonaa ihmistä marihuanaan liittyvistä rikoksista, mutta silti huumeita käytetään enemmän kuin koskaan. Tätäkö sinä haluat Suomeenkin?>Keski- ja Etelä-Euroopassa on useimmissa maissa menty kohti haittojen minimointiin tähtäävää huumepolitiikkaa melko hyvin tuloksin. Esim. kannabiksen käyttö ei ole sanottavasti lisääntynyt, vaikka siitä ei saisikaan enää kovia rangaistuksia.>Tärkeää on erottaa kannabis kovista huumeista, jolloin valistajien hehkuttama "porttiteoria" ei enää toimi.

    En jaksa enää lähteä kommentoimaan jokaista asiaa...

    Tässä nyt pari mietettä vielä hUUmepolitiikasta:

    On totta että Liberaalimpi malli ei ole täysin poistanut kovan kaman markkinoiden aiheuttamia ongelmia
    mutta esim: Hollannin malli - vaikea sanoa kuinka paljon juuri kannabiksen laillistamisella on osuutta asiaan, mutta veikkaan, että kohtalaisesti mm. koska se katkaisee yhteyden kannabiksen ja kovien huumeiden myyjien välillä - on kyllä onnistunut vähentämään kovien huumeiden käyttöä ja siihen liittyviä ongelmia.
    Poistaa niitä tuskin voidaankaan?

    Malliesimerkkejä nykyisestäkin politiikasta kuitenkin on lukuisissa maissa - ja ne ovat sen verran huonoja esimerkkejä, että tässä vaiheessa on syytä kokeilla jotain "uutta" vaikka siihen sisältyisi riskejä.
    Vaikka varmaan jotkut ovat sitä mieltä, että parempi jatkaa varmaa tuhon polkua kuin ottaa riskejä hoh hoh, vitun typerää

    Huumepolitiikka vaikuttaa hyvin paljon huumeiden käyttöön liittyviin ongelmiin ja sen tosiasian kieltäminen olisi lähinnä naurettavaa.

    Huumeisiin liittyviä ongelmia on kahdenlaisia:

    1) itse aineen käytön yksilölle aiheuttamat ongelmat
    2) aineen laittomuudesta johtuvat ongelmat sekä käyttäjille että muulle yhteiskunnalle

    Rikollisuuden väheneminen ei tarkoita vain käyttörikosten poistumista, vaan ennenkaikkea narkomaanien harjoittaman rahoitusrikollisuuden vähenemistä ja markkinoiden viemistä järjestäytyneeltä rikollisuudelta.

    Laittomuus ja laillisuus eivät pitkällä aikavälillä näytä vaikuttavan käytön yleisyyteen, toteaa emcdda, ei siis ole mitään perusteltua syytä olettaa, että käyttö olisi runsaampaa (tai vähempää) aineen ollessa laillisesti myynnissä. Sen sijaan laillinen myynti poistaisi tai vähentäisi huomattavasti ongelmia, jotka liittyvät suoraan aineen laittomuuteen.

    Kyllä useat päihdealankin tutkijat, veikkaisin jopa enemmistö, ovat kritisoineet nykyistä lainsäädäntöä esim. valiokunnissa lakien valmisteluvaiheessa.

    Niin, ja kyllä mahdollisen laillistamisen vaikutuksista käyttäjämääriin voidaan esittää perusteltuja arvauksia monia eri tekijöitä analysoiden, mutta kovin akateemistahan tämä keskustelu on.
    Joka tapauksessa asia on paljon monimutkaisempi, kuin väite "tottakai käyttäjämäärä kasvaa jos lakeja lievennetään".

    Yksityiskeskustelujen ja toisen käden tietojen kautta tiedossa on joitakin esimerkkejä. Julkinen kannanotto on virkamiehelle kuitenkin arka paikka.
    Tapio Sarvannin diplomaattinen julkinen mielipide on, että hän ei kannata laillistamista, koska kansalaisten enemmistö ei sitä kannata.

    Mitään tieteellisiä ennusteita eri laillistamismallien todennäköisistä vaikutuksista ei tietääkseni ole tehty,
    mutta Poliittisessa päätöksenteossa ja päätösten vaikutusten arvioinnissa joudumme, kuten tavallista, turvautumaan tutkimustiedon tulkintoihin ja yleistyksiin. Tämäkin on huomattavasti parempi lähtökohta kuin tietämättömyys, ennakkoluulot, moralisointi sekä huumepolitiikan käyttäminen muihin poliittisiin enemmän tai vähemmän kyseenalaisiin tarkoitusperiin, joiden varaan maailman nykyinen huumepolitiikka suurimmaksi osaksi perustuu.

    Tässä saavutetun (oletetun?) yhteisymmärryksen valossa väitänkin, että todistustaakka kieltolain jatkamisen perustelemiseksi kuuluu kieltolain kannattajille - kieltolaki kun on historiallinen ilmiö, jota ei ole koskaan edes pyritty vakavasti perustelemaan yhteiskunnan kokonaisedun näkökulmasta. Jään siis odottamaan perusteluita, ja muistutan, että kannattaa pitää mielessä jo pitkään voimassa olleen kieltolain vaikutukset verrattuna tilanteeseen, jossa yhteiskunta ei ole lainsäädännöllä tilanteeseen reagoinut. Emme siis ole enää tässä tilanteessa "viattomia".

    Sun kannattais laittaa noita tekstejäs jonneki lehtien palstoille...on meinaan sen verran järkevää (ehkä liiankin?) asiaa.

    Äänestä

Jaa kai se on olevinaan joku muoti huume, mutta ei se kannata. Itse aloitin 16v marin polton ja 19 v meinasin kuolla kokan yliannostukseen!!!! Mukana oli myös LSD:tä ja piriä. Ei ollut kaukana että en ois alkanu käyttää hepoa. Se on totta et jos alkaa käyttää hasista niin noin 90% alkaa myös aikoinaan käyttää hepoa. Käykää päihdelinkin sivuilla ja kattokaa käyttäjien juttuja ja miettikää uudestaan et käytönkö vaiko en....?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jonna kirjoitti:

Miksi useimmat nuoret kannattavat et ns.lievät huumeet pitää lailistaa?ku jos ne lailistettais ni siihen ois kuiteski k-18?helpommalahan ne kytätkin sit pääsisivät...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu