Haluaisin pelisuosituksia, kitooos. Pidän sellaisista "puzzle"-peleistä kuin CSI 1 & 2 ja Safecracker (jos muistin nimen oikein). Pitäisin myös kauhupeleistä jos niissä ei tarvitsisi taistella eikä oma hahmo voisi kuolla. Tiedetään, tylsää joidenkin mielestä :)
Pelialustoina minulla on tietokone (winxp) ja PS2.
Pelialustoina minulla on tietokone (winxp) ja PS2.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itse pidän myöskin peleistä, joissa seikkaillaan ja joissa hahmo ei kuole.
Mystery of the Druids on muutaman vuoden vanha peli, jossa selvitetään murhaa. Siinä jututetaan ihmisiä, keräillään tavaroita ja käytetään niitä sitten oikeassa paikoissa. Hahmo ei voi kuolla (paitsi pelin yhdessä vaiheessa, mutta ei sekään peliä pilaa). Peli on haastava; jonkin verran joutui etsimään internetistä apua tietyissä kohdissa. Todennäköisesti paras peli, jota olen koskaan pelannut.
Neverhood on myöskin samantapainen tavaroidenkeräilypeli. Pelin idea selviää pelatessa. Hauska peli, jos ei muovailuvahatoteutus haittaa. Paljon erityyppisiä tehtäviä, läpipelaaminen onnistui viikonlopussa, kun pelasi täyspäiväisesti. Tässäkään hahmo ei voi kuolla (paitsi yhdessä kohdassa).
Ja jos on yhtään lapsenmielinen, voisin suositella Manu ja Matti pelejä:
Manu ja Matti (1) on helppo (tarkoitettu ~7-vuotiaille lapsille). Siinä etsitään esineitä ja palautellaan niitä oikeille omistajille. Jos on vastaavia pelejä pelaillut, niin läpipelaamiseen menee 1-2 päivää.
Manu ja Matti 2 on paljon haastavampi; itseltäni kului 2 vuotta aikaa, kun ei viimeistä esinettä tuntunut löytyvän mistään. Muuten hyvä, mutta pelissä on aikarajoitus.
Manu ja Matti 3 ja 4 (Herra Varjon kosto ja Herra Varjon Salaisuus) olivat lähinnä pettymyksiä.