Rippileirillä tapahtuu yöllä.

Candy

Olin 15-vuotias naisenalku. Monet ystäväni olivat tulleet samalle rippileirille kanssani, mutta monet olivat täysin uusia tuttaavuuksia.

Yksi näistä "uusista tuttavuuksista" oli Jami.
Jami oli upea poika.

En voinut pitää silmiäni erossa Jamin tuulessa henkäilevissä, ruskeissa hiuksista ja tämän ihanissa suklaasilmistä.

Hirveintä oli, että Jami seurusteli. Hänen tyttöystävänsä oli vielä samalla leirillä. Viivi. Hän mulkoili aina kun kohtasimme.
Ja vielä kaikki tiesivät ihastuksestani Jamiin.

Oli viimeinen ilta. Nukkumisaikaa oli siirretty myöhemmäksi, sillä illalla pidettiin ns. juhlat,
joissa oli kuulemma "vettä väkevämpää"...

En kuitenkaan mennyt, olin väsynyt.

Nukuin kaikessa rauhassa, kunnes kuulin oven narahtavan. Hitaat askeleet lähestyivät kerrossänkyä, jossa nukuin. Se oli Jami.

Olin aivan unenpöpperössä, mutta Jami vain hyssytteli. Hän suuteli minua hitaasti, mutta intohimoisesti. Sitten hän siirtyi suutelemaan tulisesti kaulaani. Tunsin hänen imevän ihoani ja
kehoni tärisevän jännityksestä.

Jami veti alushousuni pois ja riisui yöpaitani.
Hän tuli viereeni istumaan ja tuijotti kovettuneita nännejäni. Hän otti rintani käteensä ja alkoi nuolemaan sitä. Värisin kauttaaltani päästä varpaisiin. Hän pyöritteli ympyröitä kielellään.

Hän siirtyi alemmas. Hitaasti hän avasi haarani ja katsoi alapäätäni. Olin aivan märkä. Halusin Jamia niin paljon.

Jami alkoi nuolla alapäätäni. Hän näykki klitoristani ja tunki kielensä syvälle.
Pian hän lopetti ja alapääni kihelmöi halusta.

Jami seisoi hetken ja sanoi "Mä haluun tehä tän nopee, ettei Viivi ihmettele." Hän alkoi avata vyötään ja farkkujaan.

Siinä odotellesani tunsin itseni mitättömäksi korvikkeeksi, mutten välittänyt. En halunnut kieltäytyä. Se oli Jami!

Pian Jami seisoi edessäni ilman housuja.

Huomasimme, ettei siinä mahtunut tekemään ylipäätänsä mitään, joten Jami ehdotti, että siirtyisimme lattialle.

Lattia oli kylmä.

Jami oli jo suunnitellut kaiken. Hän tiesi tasan tarkkaan mitä halusi. Hän pisti minut selälleni makaamaan. Jami laittoi jalkani hänen olkapäilleen ja työntyi sisääni ensin hyvin hitaasti. Huokaisin nautinnosta.

Jami oli kokonaan sisälläni ja liikutti vartaloaan edes takaisin nopeasti.
Tunsin olevani taivaassa. Huohotin kovaan ääneen. Jamin ilme oli sanoinkuvaamaton. Taisi hänkin nauttia siitä.
Pian hän lopetti.

"Mä haluun persettä kans", Jami sanoi.
Säikähdin, sillä en ollut koskaan saanut perseeseen.

Jami alkoi jo kääntää minua ympäri, kunnes kuulimme melua. Loppuivatko juhlat jo?
Säikähdimme ja Jami alkoi pukea.

Kun hän oli täysin pukeissa, hän suuteli minua intohimoisesti huulille ja kuiskasi korvaani
"Sä olit ihana."
Kuului oven paukahdus. Ja Jami oli poissa.

Jäin makaamaan alasti lattialle. En edes viitsinyt välittää muista.
Makasin vain lattialla ja kävin läpi tapahtunutta.

Elämäni onnellisin hetki.

1

12326

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • walking shadow

      toellaki toivon ettei tuo ollut totta, nimittäin vaikutti vähän tympeältä hyväksi käytöltä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      80
      2057
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1259
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      27
      1115
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1038
    5. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      134
      880
    6. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      97
      814
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      727
    8. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      62
      716
    9. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      61
      676
    10. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      672
    Aihe