Eli siis koira on sekarotuinen.. Kasvattaja ei hommannut vikalle pentueelleen ollenkaan papereita, syytä emme tiedä vaikka sitä kovasti kyselimmekin.. Soitimme myös kennelliitton ettei taustalla ollut mitään hämärää.. Ei siis ollut.
Asiaan.. Elikkä ajattelimme ensi kesäksi teettää pentuja tälle nartulle. Narttu on noin. 3w vanha eläinlääkärin perusteellisesti tarkastama, esim. lonkat on kuvattu ja silmät tarkistettu.. Koiralle ei ole mitään sairauksia eikä allergioita. Hyvin lapsi ystävällinen, ja rakastaa muita koiria.. :) Näyttelyissäkin olemme sen kanssa käyneet en muista mikä oli tulos, mutta ainakin kehuttiin hyviä linjoja, päätä ja hampaita.. :)
Koiruli on myös haka metsällä, haukkuu lintuja tosi hyvin! Syy miksi haluamme pentuja on enemmän metsä puolelle suuntautunut.. Itsellemme ainakin yksi pentu jää (ellei kaksi), ja myös ympäri lappia asustavia sukulaisia, ystäviä ja serkkuja pennut kiinnostaisivat.. :)
Mitä mieltä olette? Olenko ottanut kaikki asiat huomioon? Tämä tulisi olemaan ensimmäinen pentueemme ja haluamme varmistaa, ettei mikään jää unohduksiin tai tule selville mitään tyhmiä virheitä..
Kiitokset jo etukäteen..

Vastaukset 7
Vanhimmat
seikan olet jättänyt ottamatta huomioon. Jos kyseessä on kerran paperiton koira, niin missähän näyttelyissä olet sen kanssa ollut. Ei kai vaan autonäyttelyssä?? :-)
..että kyse oli MatchShowsta. Mätsärit eivät kuitenkaan ole varsinaisia näyttelyitä.
älkää nyt tätä uskoko ja taas lakko kinaan!
Paperiton koira ei tosiaan pääse virallisiin näyttelyihin eikä mätsäristä saa samanlaista arviointia kuin rotukehässä.
Ja jos asia on jo päätetty ja koditkin tiedossa, miksi asiasta nettiin pitäisi kirjoittaa?
Eli taas joku yrittää saada tappelun aikaan. Harmi vaan kun on kyseisen provoilijan omat tiedot niin puutteellisia, ettei kunnon provokaan onnistu. ;)
Mikä ihmeen provo? MatchShowssa juuri olemme käyneet ja tiedän ettei se ole oikea näyttely, mutta kävimme kumminkin.. :)
Eli siis asiamme on näköjään ihan kunnossa, vai miksi tätä provoksi sanotte?
En minä halua mitään tappelua aikaan. Luulin tätä keskustelu paikaksi? Mikä tappelu tästä nyt tulisi kun omia asioista vain kyselen?
"""Harmi vaan kun on kyseisen provoilijan omat tiedot niin puutteellisia, ettei kunnon provokaan onnistu. ;)"""
Siis mikä juttu tää provo oikein on? Ja mitä nyt olen jättänyt huomioimatta? Tulin tänne juuri kysymään, että olenko ottanut kaikki hyvin huomiin, mutta tälläisiä vastauksia saan..
Kiitos avusta..
Ainakin sellaiset perusasiat kannattaisi miettiä, kuin:
-Osaatteko ruokkia kantavan nartun oikein?
-Osaatteko ruokkia ja madottaa pikkupennut?
-Osaatteko antaa pennunostajille kunnolliset ruokinta- ja hoito-ohjeet, jotta he osaavat kasvattaa koiristaan terveitä aikuisia?
-Osaatteko auttaa pennunottajia eteen tulevissa hoito, kasvatus ym. ongelmissa?
-Onko koiranne oikeasti niin hyvä, että sillä kannattaa teettää pennut?
-Tiedättekö, että rekisteröimättömän koiran maksimisuositushinta on 100e?
-Pystyttekö valitsemaan koiralle hyvän sulhasen, jos ette tunne kiran taustoja kunnolla? (Tuo kasvattajajuttu kuulostaa todella hämärältä.)
-Onko koiralla polvet kuvattu?
-Onko koiran sukulaisilla ollut epilepsiaa?
-Perustuuko koiran hyvyys vain omaan arvioonne? (Mätsäriarviota ei oikein voi laskea; omallakin koirallani on mm. erinomaiset liikkeet ja purenta...)
-Mitähän vielä..? ;)
""Osaatteko ruokkia kantavan nartun oikein?""
Näitä ohjeita olemme tutkineet ja ajattelimme myös seurata.. :) http://www.koirakopla.com/kantavanarttu_barf.htm
-Osaatteko ruokkia ja madottaa pikkupennut?
Eli siis nettiä olemme urakalla tutkineet pentujen varalta.. :) http://www.royalcanin.fi/esitteet/Royal Canin Puppy.pdf
""Osaatteko antaa pennunostajille kunnolliset ruokinta- ja hoito-ohjeet, jotta he osaavat kasvattaa koiristaan terveitä aikuisia?""
http://www.leonet.fi/suomi/Jalostus/pennunhoito.htm
""Osaatteko auttaa pennunottajia eteen tulevissa hoito, kasvatus ym. ongelmissa?""
Olemme ainakin valmiita ottamaan pennun takaisin jos perheeseen tulee esim. allergiaa. Jos jokin vaikea tapaus tulee kohdalle käännyn varmasti äitini siskon puoleen joka kasvattaa maltankoiria..
""Onko koiranne oikeasti niin hyvä, että sillä kannattaa teettää pennut?""
Emme ainakaan mitään vikaa ole siitä löytäneet. Ja koira on tutkittu perusteellisesti.
""Tiedättekö, että rekisteröimättömän koiran maksimisuositushinta on 100e?""
Tiedossa on.. :)
"Pystyttekö valitsemaan koiralle hyvän sulhasen, jos ette tunne koiran taustoja kunnolla?""
Koiralla on yksi sulho ehdokas. (ei tosin varma) Se on siis ihan paperillinen metsästyskoira jota on käytettu astutukseen ennenkin.
""Tuo kasvattajajuttu kuulostaa todella hämärältä""
Niin minustakin..
""Onko koiralla polvet kuvattu?""
On kuvattu samalla kun kuvattiin lonkatkin.
""Onko koiran sukulaisilla ollut epilepsiaa?""
Ei ole.. Kyselimme tästä myös koiramme kasvattajalta.
""Perustuuko koiran hyvyys vain omaan arvioonne?""
Omaan, eläinlääkärin ja myös tuttujen koiraihmisten arvioon.
""Mätsäriarviota ei oikein voi laskea.."" Noh eihän tuolla oikeisiinkaan näyttelyihin pääse.. ;)