Telkkarissa itkee, miltei hysteerisenä, järkyttynyt suominainen, joka on nähnyt kuvia tsunamialueelta. Hän itse, eikä hänen tuttaviansa ole ollut alueella.
Seuraavassa pätkässä mies joka on nippanappa perheineen selvinnyt onnettomuudesta, kertoo ja esittelee kuvaamaansa videopätkää rauhallisena ja järkytyksensä halliten.
Koskaan ei lakkaa ihmettelemästä, että kuinka erilaisin tunneresurssein ihmiset on varustettu. Siinä kun joku uuden ihmissuhteen myötä alkaa leijua jalat tukevasti ilmassa, toinen pitää vastaavaa yhtenä hyvänä hetkenä ja asiana muiden joukossa.
Seuraavassa pätkässä mies joka on nippanappa perheineen selvinnyt onnettomuudesta, kertoo ja esittelee kuvaamaansa videopätkää rauhallisena ja järkytyksensä halliten.
Koskaan ei lakkaa ihmettelemästä, että kuinka erilaisin tunneresurssein ihmiset on varustettu. Siinä kun joku uuden ihmissuhteen myötä alkaa leijua jalat tukevasti ilmassa, toinen pitää vastaavaa yhtenä hyvänä hetkenä ja asiana muiden joukossa.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Voi olla että tämä videopätkäänsä esitellyt mies on vasta vaiheessa, jossa ilo ja onni pelastumisesta ovat päällimmäisinä.
että kyseinen mies ei ole vielä tajunnut
tilanteen koko karmeutta, on vieläkin jonkinlaisessa shokkitilassa.
Itse olen sellainen että koen järkytyksen
tunteet vasta jälkeenpäin kun tilanne on ratkennut.
Vaikka leijunkin jalat tukevasti ilmassa, riittää
myötätuntoa muillekin.
saattaa jopa lisätä kykyä myötäelää, luulen.
Iloitsen onnestanne. Minulla on jopa aavistus siitä, miltä se tuntuu :), kuten jokisellakin.
Hyvä huomio tuo rakastamisen ja myötäelämisen yhteyden näkeminen. Kyky ilojen ja surujen jakamiseen tulee toisesta ihmisestä, hänen kauttaan.
Se että kahden ihmisen välinen rakkaus tekisi heille oman ja suljetun maailman ei taida ollakaan niin, vaan tapahtuu juuri päin vastoin. Herkkyys elämään, tunteet ja aistit avautuvat...
(*jokinen pähkäilee*...saat minut aina ajattelemaan syntyjäkin syvempiä...*kömpii viereen*)
miten kriisitilanteessa reagoi. Muutaman kerran elämässäni olen ollut vaikeissa paikoissa, ja hämmentävää on ollut huomata se, miten sellaisissa tilanteissa taivaanrannanmaalari muuttuu jäätävän tyyneksi, rationaaliseksi, jopa laskelmoivaksi ja kaikki huomio keskittyy tilanteen hahmottamiseen ja toimintaan.
Jälkimainigit ovatkin sitten jotain aivan muuta.
Ehkäpä osa ihmisistä on kuin kissoja -kehräävät ollessaan sairaita tai kuolemaisillaan...
Jostain luin, onko sitten kuitenkaan perää, että 90% ihmisistä lamautuu voimakkaassa vaaratilanteessa. Itse olen, samoin kuin kerroit, käyttäytynyt tiukassa paikassa myös kertomallasi tavoin. Toivottavasti se ei ole merkki siitä, että tulevaisuudessa muutun vanhaksi laskelmoivaksi kyynikoksi =)
kokeneena, voin sanoa että mun reagointi on ollut ihan samanlainen.
Kaiken lisäksi olen saanut uskomattoman määrän fyysistä voimaa. Kirjoja täynnä oleva kirjahylly ei inahtaisikaan voimillani normaali oloissa, mutta silloin sain sen liikkumaan kun poikani oli vaarassa.
Mun mielestä on kyllä kyse muustakin kuin ajoituksesta. Eri ihmiset käsittelevät tunneasioita ihan oikeesti erilailla, ei ainoastaan eriaikaan.
Kummassa niitä resursseja sitten enemmän on, voimakkaassa tunnereagointitapauksessa, vai voimakkaassa tunteidenhallinnassa, se on jo sitten toinen juttu.
Reagointitavan erilaisuutta ei tarvitse yrittää arvottaa, saati yrittää asettaa paremmuusjärjestykseen?
Perimmäisenä, kaikissa tavoissa, on kuitenkin tarve suojata omaa itseä ja se tekee tavoista tasavertaisia ja ennenkaikkea inhimillisiä.
Tämän Aasian katastrofin tiimoiltakin, on näille keskustelupalstoille ilmaantunut paljon kommentteja joissa verrataan katastrofissa kuolleitten lukumäärää esim. afrikkalaislasten kuolleisuuteen jne. Hiljaa mielessäni olen ajatellut, että niiden kommenttien takana, on ihmisiä, joiden suojamekanismina on arvonkielto.
He tarvitsevat tapahtumien vähättelyä omaksi suojakseen, samoin kuin inhorealismia ja mitätöintiä...
Jollain tasolla, aika jota elämme - koskettaa jokaista kuitenkin.
Kunpa vanhemmat ja isovanhemmat muistaisivat suojata ja tukea lapsiaan ja lastenlapsiaan, tässä media-ajan maailmanmenossa.
Lapset imevät tapaamme reagoida... pesusienten tavoin.
T.R.maalari.N
Luin kirjoittamiasi vastauksia postiltasi. En osaa
kuvitella näppäimistöä sormiesi alla, vaan sinun kielenhallintasi ja kauniit kannanottosi, saavat minut ajattelemaan, että sulkakynä on kädessäsi ja kynttilän loimussa valaiset ajatuksiasi.
Kaikkea hyvää vuodelle 2005.
Minä voin itkeä romanttis-surullista elokuvaa, mutta tämä katastrofi on saanut minut hiljaiseksi, alavireiseksi.
Olen myös ollut kahdessa pahassa onnettomuudessa ensimmäisenä paikalla, toimin kuin kone, rauhallisesti ja omasta mielestäni, niin hyvin kuin maallikko vain osaa. Ajoin jopa itse kotiin, mutta se järkytys tuli jälkeenpäin, hirveä vapina, hysteeristä itkua ja huutoa, sain apua, mutta vieläkin yli puoli vuotta tapahtumasta, ajan autoa kuin mummot lumessa, olen kyllä se tientukko välillä, mutta töissä on käytävä ja vuorotyö ei mahdollista yleistä kulkuneuvoa.
Olen joutunut myöskin suurten menetyksien äärelle
elämässäni.Kun salama poltti kotini silmieni edessä
maantasalle,toimin ainoana järkevänä ihmisenä tilanteessa että kaikki saatiin ulos.
Vasta kahden päivän päästä tuli itku,ja ns."valuin kuiviin"kun katselin kotini raunioita.
Samoin muissa perhettä koskevissa menetyksissä.
Toimin ja reagoin vasta jälkeenpäin.
Minkäänlaista ammattiapua en ole saanut,joskus tuntuu että ehkä olisi ollut tarpeen,näin vuosien päästä olen reagoinut tunneperäisesti voiden huonosti.
Kaikki kunnia auttajille Aasian tilanteessa,miten he jaksavatkaan!!
tiennyt menetyksistäsi, olen pahoillani sinun puolesta. Jos olisin vain tiennyt, miksi et ole kertonut........
Ilmankos olet niin sympaattinen ihminen.
Hyvin usein, ihminen joka kokee paljon tuskaa
ja menetyksiä pystyy näkemään toisenkin tuskan.
Näin olet tehnyt minunkin kohdallani.
Luin tuota tekstiä kyynelten läpi.
Kaikkea hyvää sinulle, voitamme vastedeskin
kaikki mahdolliset vaikeudet.
tulipalossa jokin aika sitten, meille jäi vain vanhat verkkarit ja auto.
Pystyin toimimaan niin kauan kunnes olin kaikki käytännön asiat järjestänyt, asuin jo uudessa kodissa ja tyttäreni aloitti lukion uudessa koulussa, silloin tuli romahdus.
Tästä on aikaa puolitoista vuotta, mutta yhä käyn terapiassa kerran viikossa.
ei tosiaan aina tiedä millaisia kokemuksia
ihmisillä voi olla taustalla. Toivon kuitenkin
että meistä jokainen saa toisiltamme tukea,
voimaa ja uutta uskoa.
kaikkea hyvää sinullekin!
kokemustemme pohjalta ja ehkä jo syntymästä saakka.
Esimerkkinä perhepiiristäni kerron tämmöisen tapauksen, kun lastenlapsemme isä kaatui maahan satutettuaan selkänsä pahasti remonttia tehdessään. Vierällä olivat heidän 3,5 ja 2,5 - vuotiaat lapset, ei muita aikuisia siinä lähellä. Tämä 3,5 vuotias poika polvistui isän vierelle kysellen hädissään huolissaan, että mikä hänelle tuli ja koskeeko sinuun, mutta tämä 2,5 vuotias tytär tokaisi nopeasti "pitää lähtteä sanomaan äidille" ja juoksi siitä paikasta, minkä jaloistaan pääsi sisälle taloon hakemaan äitiä apuun.
Kummastakohan tulee lääkäri:)?
Tämä katastrofi on näyttänyt meille vasta yhdet kasvonsa.
Näemme vain kuolemaa ja surua.
Joskus tulevaisuudessa, ehkä tautiepidemioiden ja jälleenrakentamisen jälkeen näemme jo toiset kasvot: ihmiskunta on kääntänyt tämän heikkouden- ja voimattomuudentunteensa yhteiseksi voimaksi.
Ymmärretään toisia kansoja hieman paremmin, osataan antaa apua kauemmaksikin riippumatta uskonnosta ja poliittisista aatteista.
Ehkä tämä järistys ravistelee ihmisestä sen ihmimillisyyden ja hyvyyden esiin, mikä on ollut hukassa. Niin haluan nähdä. Toivon ettei yksikään uhri olisi ollut turha...
eväitä, paljon.... Jokinen sai muoriskan itkemään. Muoriska yhtyy jokisen toiveeseen...
...siinä suhteessa ainutlaatuinen mies *HYMY*
On etuoikeus saada pitää eväät jokisen kanssa samassa pussissa.
Kuinka paljon uhreja tarvitaan, että ihmisissä pysyisi se inhimillisyys ja lähimmäisen rakkaus ja auttamisen halu aina esillä? Kun katastrofin jäljet on korjattu ja kaikki uudelleen rakennettu.Kaikki taas vetäytyy omaan maailmaansa ja tällaiset katastrofit unohtuu jos se ei ole läheltä koskettanut.Mutta.. vaikka naapurissa voi asua sellainen jolta katastrofi on saattanut viedä koko perheen.Hän muistaa tapauksen koko ikänsä.Tällainen ihminen tarvitsee todellista lähimmäisen rakkautta,ja välittämistä, huolenpitoa ja vierellä kulkemista.
Tällaisessa tilantessa varmasti elämänhalu katoaa...
Minunkin täytyy katsoa oman puseron alle.....voisinko minä olla tällaiselle naapurille lähimmäinen...ystävä..