Konkurssissa

Ohion

Aikalomat konkurssissa. R.I.P.

46

1806

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voikauhea

      Aikalomilla oli merkittävä oma vaihtosysteemi. Aikalomailta hankkineet lomaosakkeen omistajat ovat antaneet käyttöoikeuksia lomaviikoilleen esim. vuonna 2014/2015, eli joku muu on käyttänyt heidän viikkonasa. Ja vastineeksi he siirsivät käyttöoikeutensa tulevaisuuteen esim tälle vuodelle 2016. Ilmeisesti he menettivät viikkojensa käyttömahdollisuudet tässä Aikalomat konkurssissa ja viikkoja ei voi enää vaihtaa? Omistajahan on tietysti maksanut aina vastikkeet jokaiselta vuodelta käytti sen omassa tai tulevaisuudessa jossain muualla.

      • ovilukossa

        Kuvitellaan että Aikalomilla on esim inventaarissa 1000 omaa myynnissä olevaa viikkoa ja ne on myös omassa vaihtopoolissa. Aikalomien asiakas möttönen on varannut/tai varaa vaihtoviikon johonkin näistä viikoista. Onko Aikalomilla oikeus myydä vaihtomajoitusta kohteeseen/viikkoon joka on konkurssipesän omaisuutta, tai kyseisestä viikosta ei ole maksettu vastiketta (koska kassa on tyhjä)? Moniko Aikalomien vaihtaja on mennyt lomakohteeseen, tulee menemään, ja häntä ei päästetä sisään huoneistoon maksamattoman vastikkeen tai koska ei ole käyttöoikeutta (konkurssipesän hallinnoimaan) viikkoon? Miten häkea korvausta konkurssissa olevalta firmalta pilallemenneestä lomasta?


      • markkinoiltapois
        ovilukossa kirjoitti:

        Kuvitellaan että Aikalomilla on esim inventaarissa 1000 omaa myynnissä olevaa viikkoa ja ne on myös omassa vaihtopoolissa. Aikalomien asiakas möttönen on varannut/tai varaa vaihtoviikon johonkin näistä viikoista. Onko Aikalomilla oikeus myydä vaihtomajoitusta kohteeseen/viikkoon joka on konkurssipesän omaisuutta, tai kyseisestä viikosta ei ole maksettu vastiketta (koska kassa on tyhjä)? Moniko Aikalomien vaihtaja on mennyt lomakohteeseen, tulee menemään, ja häntä ei päästetä sisään huoneistoon maksamattoman vastikkeen tai koska ei ole käyttöoikeutta (konkurssipesän hallinnoimaan) viikkoon? Miten häkea korvausta konkurssissa olevalta firmalta pilallemenneestä lomasta?

        Just, Pena haluaa nyt vain vakuutella, että joku hölmö maksais. Rahat menee omaan fikkaan ja mistä vaadit rahojas kun firma on konkassa?


    • Huijattu31000000000

      Aika hyvä setti tehdä rahaa. Verot ja muut maksut vaan jättää makasamatta ja kohta sama touhu jatkuu. voi p.....ke

    • EiYmmärräeitodellakaan

      Aikalomat jatkaa. On valittanut konkurssista. Enne kun joku haki yritystä konkurssiin niin ainoa hyväksytty valitus oli maksaa velat. Kertokaa miten oikeesti voi valittaa jos joku hakee velkojen takia konkurssiin?

    • maksaja

      Väärin. Aikalomat on konkurssissa. Aikalomat yritti päästä toistamiseen saneeraukseen mutta hakemus hylättiin ja Aikalomat haettiin konkurssiin. Aikalomien myynti-inventaarissa oli tuhansia viikkoja ja käsittääkseni maksamattomia vastikkeita niistä on massiivisesti, eli niitä ei ainaskaan Aikalomat maksa. Kuka? Viikko-osake kiinteistöyhtiöt kirjaavat nämä tappiot, tai joku ne maksaa kuiteskin. Oliskohan vikko-omistaja korotetussa vastikkeessa?

      • markkinoiltapois

        jep. Pitää nyt vaan odotella ostaisko joku konkurssipesän ja haalis AL asiakkaat siipiensä suojaan


      • Järkeäkehiin

        Kiinteistöyhtiöt tuskin kirjaavat tappioita. Jos vastikkeita on maksamatta, niin käyttö- ja hallintaoikeus siirtyy kiinteistöyhtiölle, kunnes rästit on maksettu. Käytännössä haltuunotettuja viikkoja vuokrataan. Viikko-osakkeen omistajan vaihdos ei muuta tilannetta.


    • voivoivoi56

      taitaapi olla niin kurainen pesä, et ketä kiinnostaa?

    • newstartal

      Hyvä Pentti, kuoppaa Aikalomat ja sen mukana firman velat. Uusi lomaosakefirma pystyyn ja alku puhtaalta pöydältä.

      • penagoon

        ellei sitten tule liiketoimintakielto päälle....mutta eiköhän vanha kettu keksi keinot jatkaa kusetusta


      • selvitepäinkö

        Ei taida saattohoitajatkaan olla kiinnostuneita tyhjästä kassasta ja sadoilla petossyytteillä kuorrutetusta ¨kakusta¨


      • markkinoiltapois
        selvitepäinkö kirjoitti:

        Ei taida saattohoitajatkaan olla kiinnostuneita tyhjästä kassasta ja sadoilla petossyytteillä kuorrutetusta ¨kakusta¨

        Ja käräjäoikeus täyttyis jos AL jatkais tai sais jatkaa...lisäys tyhjästä kassasta, rahoittajan puutteisen, todella velkaisen ja sadoilla petossyytteiden kakusta


    • Riskiyritys

      Jos konkurssi raukeaa.
      A: Kuka tulee myyjäksi Aikalomiin kun huhutaan että aiempia palkkoja jäi maksamatta?
      B: kuka asiakas uskaltaa ostaa tämänluokan negatiivisen maineen omaavalta yritykseltä yleensäkään mitään?
      C: Jos ostan osakkeen Aikalomilta, millatapaa se eroaa omaloma.net yritykseltä ostetusta viikosta muutoinkuin että omalomat palvelusta viikon saa 1/10 osalla Aikalomien hinnoista. Käsittääkseni omaloma kukoistaa ja kauppa käy. Markkinat kertoo mistä kannattaa ostaa.
      D: Aikalomat perheyritys 50/50. Miten yrityksen käy jos esim toinen omistaja sairastuu eikä kykene antamaan panostaan yritykseen?

      • Vaintyhmamaksaaliikaa

        Vastaus kohtaan C: Aikalomien tapaiset firmat ovat turha ja kallis välikäsi viikkolomaosakkeiden kaupassa. Viikkolomaosakkeita saa paljon edullisemmin yksityisiltä ja verkkovälittäjiltä, myös RCI-jäsenyydellä.


      • markkinoiltapois

        Eikä kauppoja paljoa tehdä kun ei ole yhtäkään pankkia rahoittajana. Käteisellä pelaavat eivät ansaan mene.
        A) jos jatkaa niin uusilla myyjillä vanhat ovat huijareita&valehtelijoita


      • Huijattu100001

        Muista maksaa verot ja muut maksut tällä kertaa...hyvä jos jatkatte näemme käräjillä


      • Oikeaaikayouknow

        Aikalomien salkussa on lähinnä rupuviikkoja, joista kukaan ei ole kiinnostunut. Esim. Lapin räkkäviikoilla ei ole kysyntää eikä käyttöä. Vastikkeet kuitenkin peritään.


      • Olisikojotain

        MIstä löytyy lista myytävistä?


      • pohojalaanenisäntä

        Miten pitkään ne "tyytyväiset" asiakkaat tukevat henkisesti kun nyt kauppaatte samoja viikkoja kymmenesosa-hinnalla? Eikö etelä-pohjalaiseen luonteesees kuulu suoruus ja rehtiys? Nyt lunastamaan valheella myytyjä viikkoja 10 kertaisella myyntihinnalla niin ehkä mainees puhdistuu?


      • Olisikojotain

        Onko vkoja 8-16 kohteista Levi, Ylläs tai Ruka max. 3000€?? LIsäksi kiinteistöyhtiön pitää olla kunnossa, esim. Levin Aruudenia ei kelpaa. Ei vastikerästejä tai muita rasitteita.


      • aivokääpiölle
        Olisikojotain kirjoitti:

        Onko vkoja 8-16 kohteista Levi, Ylläs tai Ruka max. 3000€?? LIsäksi kiinteistöyhtiön pitää olla kunnossa, esim. Levin Aruudenia ei kelpaa. Ei vastikerästejä tai muita rasitteita.

        Tämä ei ole markkinointi tai myyntipalsta, jos haluat todella tältä firmalta ostaa viikko-osakkuuden soita sinne


      • Faktojapöytään

        Täysin asiallinen kysymys, kun Pentti pullisteli, että hyvää myytävää on 1000€sta ylöspäin. Faktoja pöytään, niin näkee, onko perää.


    • kaikmän

      Onko Aikalomien tarkoitus viivyttää vääjäämätöntä konkurssia jotta voivat sulattaa inventaariaan esim. 1000 eur per viikko hinnoittelulla ja pistää rahat hyvään "jemmaan"? Ei tonhintasista viikosta paljon provisioita makseta myyjille, jos maksetaan yleensäkään? Onko edes laillista, moraalisesti varmasti ei, myydä omaa vaihtosysteemiä kun tietää että se on kohta historiaa?

    • kikkailuaenostaisi

      Käsittääkseni DEA-vaihtosysteemissä ei ole skandinaviassa kohteita. Eli lomavaihdot ei toimi suomessa. Sitä ei korvaa aikalomien oma kotimaan vaihto. Muutoinkin kohteita tosi vähän deassa... miksi vaivautua tällaiseen puuhastelu vaihtosysteemiin kun rahalla saa oikeaa, eli RCI/Interval?

      • PANiemi

        Et siis itsekään luota oman firmasi systeemeihin? Mistä nuo lukuisat kirjoitusvirheet juontavat teksteissäsi? Viinaa vai lääkkeitä?


      • Valinnanvapaus

        Periaatteessa DAE lomasysteemi kuulostaa hyvältä. Sopiva vaihtoehto Holiday Club/ RCI symbioosille, joka tarkoittaa asiakkaalle korotettuja maksuja/menoja koska ei ole vaihtoehtoja. DAE on vaihtoehto.


      • ihmettelijä2

        Kiinnostaisi myös tietää että mistä moinen muutos, kun vuosikaudet Aikalomat tarjosi RCI-jäsenyyden weeks tai points puolelle myymiinsä osakkeisiin? Onko RCI kenties halunnut lopettaa yhteistyön Aikalomien kanssa näiden meneillään olevien taloussotkujen takia? Tuntuu vain oudolta että vuosikausia jatkunut yhteistyö RCI:n kanssa on yhtäkkiä loppunut ja nyt viestien sävy on se että RCI:n ei kannata liittyä vaikka sitä RCI jäsenyyttä on vuosikaudet käytetty myynnin apuvälineenä. Onko Aikalomat enää RCI:n virallinen pistemyyjä vaiko ei?


      • ohioon

        Ei ole enää Aikalomat Oy nimistä yritystä. Valitus hylätty ja firma viralisesti konkurssissa ja asioita hoitaa konkurssipesä. Tilit on suljettu ja jos joku myy jotain se on konkurssipesä.


      • Huijattu100001
        ohioon kirjoitti:

        Ei ole enää Aikalomat Oy nimistä yritystä. Valitus hylätty ja firma viralisesti konkurssissa ja asioita hoitaa konkurssipesä. Tilit on suljettu ja jos joku myy jotain se on konkurssipesä.

        Harmi, mä oisin niin meluusti vieny ne käräjille


      • jillis57
        Huijattu100001 kirjoitti:

        Harmi, mä oisin niin meluusti vieny ne käräjille

        Käräjille mistä? Jos rikos on tapahtunut niin poliisille hoidettavaksi. Ei konkurssi pelasta rikosoikeudelta. Toki korvausten saaminen mahdotonta, koska viranomaiset itse antoivat saneerauksen varjolla sotkea/tyhjentää pesän.


      • Huijattu100001
        jillis57 kirjoitti:

        Käräjille mistä? Jos rikos on tapahtunut niin poliisille hoidettavaksi. Ei konkurssi pelasta rikosoikeudelta. Toki korvausten saaminen mahdotonta, koska viranomaiset itse antoivat saneerauksen varjolla sotkea/tyhjentää pesän.

        Kyllä pelastaa kun kyseessä on markkinointirikos ja myyjien valheet. Suomi ei ole oikeusvaltio tässäkään suhteessa näissä lomaosakekaupoissa vaaditaan KRIL:n lausunto ja KRIL ei käsittele saneerauksessa/konkurssissa olevien yritysten kauppojen epäselvyyksiä lainkaan. Pitäisi olla vedenpitävät todisteet tiettyä henkilöä kohtaan esim. tj:n käsky huijata tai pimittää veroja


    • JIIIHAAA

      Jiihaa!!! On tämä suomen lainsäädäntö hienolla mallilla... Yritys konkurssikypsä jo alkuvuonna 2014, mut hommaillaan vaan velkasaneerauksen varjolla mitä huvittaa. 2013-2014 kauppojen verot hoitamatta ja osakkeet toimittamatta. Mitä vitsi tää juttu nyt on?

    • JIIIHAAA

      Pahoittelut kaikille rahansa menettäneille! Tarkoitan vitsillä suomen lainvalvojien voimattomuutta estää rikollisen toiminnan jatkaminen. Tähän pena varmaan sössöttää jotain hovioikeusjuttujaan...

      • juridiikkavierasta

        Kunnian loukkaus= perätön väite julkisuudessa. Tämä ei ole julkista kenen tahansa luettavaa tekstiä. Ja tosiasiahan on, että monet menettivät rahansa ja oikeus ei pysty estämään toimintaa niiltä joiden tapa toimia on epärehellinen kuten teidän.
        Ajattelitko haastaa nimimerkin oikeuteen? Oletko viranomainen kun kuvittelet saavasi nimimerkin omistajan tietoosi? Monta mutkaa on Pentti edessäsi..kunhan et astuisi itse omaan ansaasi


    • kokemusno1

      Veikkaisin että Aikalomien uudet myyjät/estittelijät (7kpl) ovat ensikertalaisia työelämässä. Ensin Aikalomille, sitten Mäkkärille ja sit kouluun opiskeleen ammattia. Sitten oikea työ. Parhaimmillaan "lomakonsultin" kaukaisin käyty lomailupaikka on 24h Tallinna. Tällä kokemuksella myydään sitten lomaosakkeita? Palkkaa ei tullut, mutta ehkä hitusen enemmän "kokemusta" oppitunteja työelämästä. ....olenko väärässä? Onnea valitsemallenne uralle!

      • markkinoiltapois

        Ainakin yks on Penan kaltanen linssiin pissijä "yrittäjä" jolla on Penan lailla verottajalle roppakaupalla maksettavaa


    • hillillii

      Jokos konkassa?

      • vanatoomas

        Mikähän nyt sitten on, kun meilit eivät enää mene perille?

        Game over?


      • nomonegameover

        Eivät ole maksaneet operaattoreille ja palvelutoimittajille. Rahat loppu.


      • Aikareilumeininki

        Kuusamon Tropiikin yhtiöpapereissa lukee että Aikalomat Oy vastikerästit on 2056,75 eur ja ne tullaan kirjaamaan luottotappioiksi 2016. Osakkeen omistajat maksavat tappiot.


      • haltuunottoon

        Miksi eivät ota käyttö- ja hallintaoikeutta? Viikot vuokralle.


      • eiereshäjy

        o pohojalaasia ja sellaasia jokka haluaas olla..ja Pena on sellaane joka haluaas olla


      • paskaaaa

        Sama täälä, kauppasopimukses lukee myyjä vastaa varainsiirtoverosta, mutta Pentti valehtelee kaikille joille on sanonut että on hoidossa.. toivottavasti oot pentti tosi pahasti kuses tällä hetkellä


    • Soinilainen

      Miten meidän viikko-osakkeen nyt käy ?

    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      44
      3032
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      36
      2651
    3. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2604
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      105
      2304
    5. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      50
      2136
    6. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      342
      1903
    7. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      150
      1556
    8. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      73
      1418
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1248
    10. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      28
      1185
    Aihe