Sukuselvitystä

Selvittelin tällä palstalla taannoin erästä testamenttijuttua. Täältä löytyi juttuun varsin kestävä ratkaisu. Asia oli suvulleni vähän kiusallinen. Lähes kaikki kun ovat varakasta, hienotunteista väkeä, eivätkä ole tuon perinnön tarpeessa. Testamentistakin on kuultu, mutta sisareni kuolema mutkisti asian.

Kerroinkin tuosta nettikeskustelusta muutamille. Tieto asian ratkaisusta levisi mukavasti, mutta minulle kävi keskustelun tuoksinassa pieni työtapaturma. Sanoin eräässä sivulauseessa muuatta henkilöä nuijaksi. Mitä muuta ilmaisua olisin voinut käyttää miehestä, joka yrittää painostaa yli 80-vuotiasta vanhusta tekemään itselleen testamentin, vaikka ei ole tälle edes sukua. Tuolla keinoin hankittu testamenttihan ei ole edes juridisesti pätevä.
Tuosta puuhasta nousi suvussamme melkoinen kohukin.

Sisarentyttäreni nosti asiasta metelin. Ei tosin terveydenhuollon ammattilaisena sanonut minulle mitään, vaan räksytti vanhalle äidilleni. No, meidän suvussamme tyttäret tulevat isäänsä.

Tarinan opetus. Vaikka jonkun henkilön koheltaminen harmittaakin, kannattaa pitää parin saunaoluen jälkeenkin tänne kirjoitellessaan ”suu supussa”.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!
1342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei sit joo muut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jallu kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu