Tälle kannalle on päätynyt baareissa, kaupoissa, toreilla ja työpaikallani käyneiden keskustelujen johdosta. Tarkoitan siis suurimman osan luottamusta. Kiitos.
Kari Ilkkala nauttii kaupunkilaisten luottamusta
Matti.B
26101
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Kyllä nauttii. Pistä vaan kampoihin hyville veljille ja siskoille!
Totta helvetissä Kari nauttii kaupunkilaisten luottamusta, täysin palkein! Vallan pöhöttämille kokkelis-sosisaliraateille täytyy olla vastavoima, joka kykenee estämään väärinkäytökset ja kähminnän sekä nostamaan toiminnan tasoa.
Sari mainosti vaaleissa olevansa "vahva". Se on paskapuhetta. Jos joku poliitikoista on vahva, se on Kari Ilkkala.
Miksi se Kari sitten järjesti tuollaisen eroan-en eroakaan jupakan? Halusiko julkisuutta ja sääliä itselleen?
Sivuun vaan riitelemästä ja samalla voi salata edelleen tukensa SCC-Kuprulle.
Jos Ilkkala olisi saanut päättää, lapsenlapsillemme tuskin olisi jätetty esim Kaivoparkin velkoja kontolle. Rautio ja Kiemunki eivät piittaa paskaakaan ja tuhlaavat toisten rahoja kuin olisi maailmanloppu tulossa ja tuleehan se tolla menolla. Onneksi on persut vähän kitkaamassa tuota hullujen roomalaisten tolkutonta menoa. En ole koskaan ajatellut äänestää rasistista persupuoluetta, mutta ensi kunnallisvaaleissa sen teen. Vaikka joutuis HPK mestikseen siitä hyvästä PERKELE!
Hieno kirjoitus! Huumori ja asiapitoisuus oli hyvässä balanssissa ja kohdallaan.
Miltä tuntui K. Ari kiittää itseä?
Demuli ei ymmärtänyt että tässä ei ollut kyse äänestyksestä vaan siitä että Ilkkala nauttii kannattajiensa luottamuksesta. Pyydä ensi kerralla äitiäsi tavaamaan otsikko sinulle. Ne vaalit ovat sitten tuonnempana jossa saat antaa äänesi jollekin edellyttäen että olet täysi-ikäinen. Siihen asti mennään näillä.
Todella luottamus K. Arilta mennyt perzyikkihörhö. Vaahtoaivot jatkaa täällä ja poliisi kaivaa esiin totuuden.
Hyvä että totuus kaivetaan esiin. Muuten ymmärryksesi taso on kovin heikko. Kuten lehdistä saimme lukea, on Karin kannatus ennallaan.
Mistä muuten huomasit että aivoissasi on vaahtoa? Jos oireet ei häviä, niin suosittelen käymään lääkärissä.
wiik meni retkuun ja otti väärenneksistä kopioita,sai ottaa tarkemmin sanottuna. kok-dem alkoi haukkumisen josta joutuu käräjille, näin tämän näen menneen.
Kari meni retkuun ja kompastuu vielä omaan ansaansa. Saa mitä tilasi. Ei nauti enää kaikkien persujenkaan luottamusta, muista puhumattakaan. Tosin en ole torilla käynyt kuulostelemassa tunnelmia niin kuin te persut teette, enkä porttikonkeissa kuuntelemassa lav erteluja kh:n luottamuksellisista keskusteluista.
Persujen sisältä kuuluu muuta kuin luottamuksen ylistystä. Osa ymmärtää jo Karin menneen rajan yli ja että on nyt satimessa. Uusia tuulia tilalle.
Varmaankin luotto on tallessa baareissa; Jukolan Jussi ja Pikku Eero etunenässä. Tämä on helppo uskoa.
Kyllä Iisakki on vain niin että riehumistasi ei enää kukaan täällä kestä painu sinne mistä tulitkin stanan kieroilija
Niin muuttui Kiemungin mainen kunnia taakka-ja painolastiksi hänelle itselleen ja koko Demuliväelle!
Katoavaista on tuo mainen kunnia ja suurmiehetkin saa lopultakin kakkaa päälleen niinkuin nytkin on käynyt.....Kiemunki livisti häntä koipien välissä karkuun aib
van samoin kun ex-pääministeri Katainenkin kesken pääministerikauttaan!
Tuollaisia on Kok/Demulit, luikurisakkia!
Kiemungilla ei ole ollut kunniaa jota viedä:))
Kiemulla ei ollut paljon muita mahdollisuuksia kun oli vähän niin kuin pakko lähteä. Oikeuskäsittelyt tapaus SCC:stä ehkä alkavat piakkoin.
Iisakkitautinen paniikissa kun Iisakki sai viran ja jätti politiikan.
Karin kostoretki ja ajojahti onnistuu? Näin toimii suomalainen valehteleva kunnallispoliitikko jolle kaikkein tärkeintä on saada ajattelevat ihmiset pois Hämeenlinnan kunnallispolitiikasta ja saada oma persulauma täysin ikeen alle. Karihan ilmoitti jahtaavansa Vekkaa, Kiemunkia, Rautiota, Hellsteniä, Kenakkalaa, Isosuota, Ojansuuta, Salorantaa ja kumppaneita niin kauan että poistuvat hänen tieltään. Kiemunki oli lähtijä nro 2 ja sekös sambianvuotajaa innostaa.
Totta kai jokainen rehellinen Karin tyyppinen huippuälykäs ja taitava poliitikko jahtaa moista luuseriporukkaa ja hyväveliverkostoa.
Sambian vuoto oli todellinen uroteko Karilta. Sillä vältettiin, ettei Ritakuona enää pääsyyt kustettamaan lainoittajia ja patatyhmiä ja lapsellisen hyväuskoisia poliitikkoja, kuten Iisakkia ja Sartsaa. Yli 4 miljoonan lainat eivät olisi tälle super-huijjarille vielä riittäneet, sillä lisää oli tarkoitus kusettaa.
Kari sankari poliisin tutkinnassa ja iso kakku tulossa. Taas perzyikkihörhö unohdit scc suhmuroinnin ja Karin tuen Huijarin autotalolle.
On muuten mielenkiintoista kuinka pääpukarit Sartsa ja Kiemunki kumppaneineen ovat ottaneet ykköskohteekseen Lulun. Eivät Karia. Lulun lapset on riepoteltu, talousasiat ja kaiken kukkuraksi tehtiin vielä aiheeton tutkintapyyntö. Taitaa kokdemia pelottaa kun noin valtavaan taistoon ovat lähteneet. Kannatus on Lulullakin huimissa lukemissa katugallupin perusteella. Hyvä työpari tuo persuduo.
Tekee toivottavasti hyvää yhteistyötä poliisikuulusteluissa niin paljastuu koko perzuikkien scc suhmurointi.
Ei nauti, muuta kuin katkeraa kakkua sellissä.
Myllyn hullu takaisin