Uudelleen neuvoteltuja vanhoja asuntolainoja 14%!!
Näinä halpojen lainojen aikana melkoinen joukko.
"Lyhennysvapaat ylläpitivät asuntolainakannan kasvua viime vuonna, kertoo Suomen Pankki. Joulukuussa asuntolainakanta oli kasvanut vuoden takaisesta 2,5 prosenttia. Jos lyhennysvapaita ei olisi käytetty niin laajasti, kasvu olisi ollut arviolta prosenttiyksikön hitaampaa.
Suomen Pankin tietojen mukaan kotitaloudet neuvottelivat viime vuonna vanhoja asuntolainasopimuksiaan uudelleen 12,8 miljardin euron arvosta, mikä oli lähes 14 prosenttia koko asuntolainakannasta.
Lainakannan kasvua ovat tukeneet myös matala korkotaso ja kapenevat lainamarginaalit. Joulukuussa nostettujen uusien asuntolainojen keskikorko oli Suomen Pankin mukaan 1,32 prosenttia."
http://www.mtv.fi/uutiset/talous/artikkeli/suomen-pankki-lyhennysvapaat-yllapitivat-asuntolainakannan-kasvua/5716224
Lyhennysvapaat ylläpitivät asuntolainakannan kasvu
19
171
Vastaukset
Hienoa. Laina kannattaa neuvotella uusiksi, jos siitä on itselle enemmän hyötyä kuin pankilla. Lyhennysvapaus tapauksissa, jos siihen ei olisi ollut pakkoa, asia taas on toisinpäin. Eli lainaa kannatta maksaa koko ajan pois, vaikka sen uusiksi neuvotteleekin. Lyhennysvapaus on vain pankin keino pitää velkasi korkealla, kunnes korot joskus nousevat. Siten he saavat suuremman tuoton lainastasi.
Mahdollisissa maksuvaikeustapauksissa, siis tilapäisissä, lyhennysvapaus on oikea ratkaisu. Aina se on parempi vaihtoehto kuin vuokranmaksu. Ja jos kaikki menee pielee maksaa aikanaan sossu vuokrasi. Mutta tämä on vain ultimaattinen skenaario, mihin monikaan järkevä ei ilman totaalista epäonnea joudu.- Perseauki
Porukalta rupee rahat loppumaan. Seuraava vaihe on pikavipit. Viimeiseksi tulee seuraavanlaisia myynti-ilmoituksia: Voisko joku ostaa meidän talon sillai, että me saatais jäädä tähän asumaan. Me oltais tosi hyviä vuokralaisia ja huolehdittais tästä niinkuin omasta.
- Tylsä2.95
HUUUUUUUUTONAURUA.......!!!!!
Meikällä on ollut asuntolainoja jo kohta 25-vuotta.........
Ja sinä aikana ei ole ollut YHTÄÄN lyhennysvapaata kuukautta......
Nyttenkin lyhennellään pari tontturaa kuukaudessa......
kulut päälle.......
t: Enpä ole vielä ottanut pika_wippiä......
Olipas hölmö otsikko. "Lyhennysvapaat ylläpitivät asuntolainakannan kasvua". Myöskään jutun tänne kopioinut ei ymmärtynyt jutun sisältöä.
.
Uusia asuntolainoja nostetiin vuonna 2015 yhteensä 16282 miljoonalla eurolla. Se on enemmän kuin vuosina 2013 tai 2014.
.
Ilman lyhennysvapaita asuntolainakanta olisi siis kasvanut n. 1300 miljoonaa euroa. Lyhennyksiä siis jäi tekemättä lyhennysvapaiden vuoksi runsaat 860 miljoonaa. .
.
Asuntolainakannan kasvusta siis 16282 miljoonaa tulee uusista asuntolainoista ja runsaat 860 miljoonaa lyhennysvapaiden käyttämisestä. Sitten joku typerä kirjoittaa otsikon, että lyhennysvapaat ylläpitävät asuntolainakannan kasvua.
.
Hoh hoijaa.- Tylsä2.95
Ei huono....
t:tylsis, myös sisälukutaidon omaavana www.finanssivalvonta.fi › 02_04_Kooste
Raju on pudotus lainakannan kasvussa verrattuna kuplanpuhallusvuosien jopa 16% vuosikasvuun. Ihmiset ovat lopulta ymmärtäneet edes osittain sen mihin suohon Suomi on ajautunut.- asuntolainakanta
Yleensä nämä asuntolainakannan kasvut on uutisoitu niin, että asuntojen myynti kasvaa.
Tämä olisi luultavasti joidenkin mielestä se oikea tapa.
"Myöskään jutun tänne kopioinut ei ymmärtynyt jutun sisältöä." ?
Jos lyhennysvapaita ei olisi käytetty niin paljon, niin kasvu olisi ollut prosentin hitaampaa.
Mikä meni tässä nyt väärin Pundit??? Ehkä raju pudotus mutta kasvua silti.
Voi näitä rommareita.
Whoisrommarimiestenmies. Muista, että asioihin vaikuttaa monet syyt. Aika ei ole sopiva. Elämänkumppania ei ole. Katsotaan tuleeko tästä mitään. Matkustellaan. Harrastetaan. Juhlitaan. Mietitään ennenkuin..., ensin koulut loppuun ja sitten....., ensin kunnon työpaikka ja sitten vasta. Väestöpohjan muutos. Ikärakenteen muutos. Huoltosuhde. Velvollisuudet. Nuoruuden töppäykset. Alkoholismi. Lääkeriippuvuus. Huumeet. Sasiraudet... Syitä on yhtä monta kuin ihmistäkin näitä päätöksiä tekemässä.
Sinun fantasiarommitarinasi eivät asiaan mitenkään liity.- LeenaN
Antigue kirjoitti:
Ehkä raju pudotus mutta kasvua silti.
Voi näitä rommareita.
Whoisrommarimiestenmies. Muista, että asioihin vaikuttaa monet syyt. Aika ei ole sopiva. Elämänkumppania ei ole. Katsotaan tuleeko tästä mitään. Matkustellaan. Harrastetaan. Juhlitaan. Mietitään ennenkuin..., ensin koulut loppuun ja sitten....., ensin kunnon työpaikka ja sitten vasta. Väestöpohjan muutos. Ikärakenteen muutos. Huoltosuhde. Velvollisuudet. Nuoruuden töppäykset. Alkoholismi. Lääkeriippuvuus. Huumeet. Sasiraudet... Syitä on yhtä monta kuin ihmistäkin näitä päätöksiä tekemässä.
Sinun fantasiarommitarinasi eivät asiaan mitenkään liity.Kuinka syvällistä <3
Ihanaa, eikö totta. Muttei rommia, niinkuin rommisukupolvi väittää. Paitsi tietysti juomistarkoituksiin, mutta siitä kai ei tällä palstalla ole kyse.
Antigue kirjoitti:
Ehkä raju pudotus mutta kasvua silti.
Voi näitä rommareita.
Whoisrommarimiestenmies. Muista, että asioihin vaikuttaa monet syyt. Aika ei ole sopiva. Elämänkumppania ei ole. Katsotaan tuleeko tästä mitään. Matkustellaan. Harrastetaan. Juhlitaan. Mietitään ennenkuin..., ensin koulut loppuun ja sitten....., ensin kunnon työpaikka ja sitten vasta. Väestöpohjan muutos. Ikärakenteen muutos. Huoltosuhde. Velvollisuudet. Nuoruuden töppäykset. Alkoholismi. Lääkeriippuvuus. Huumeet. Sasiraudet... Syitä on yhtä monta kuin ihmistäkin näitä päätöksiä tekemässä.
Sinun fantasiarommitarinasi eivät asiaan mitenkään liity.Pääsyy siihen että lainakanta kasvaa on se, että lainoja lyhennetään todella verkkaisesti. Aiemmin velat maksettiin max. 15 vuodessa, nyt jopa 25 vuodessa ja ylikin.
Kärjistetysti ennen maksettiin korkoa ja saatiin arvonnousua, nyt takavuosina otetuilla lainoilla maksetaan kuplaa ja saadaan rommia.
Nettoero hyvin ja väärin ajoittaneiden välillä voi olla 200 000 euroa ihan tavanomaisessa perheasunnossa. Toinen osti lamassa satkulla ja myi kuplassa 250 tonnilla, voitti 150 000 .
250 tonnilla ostanut voi jo nyt monin paikoin joutua myymään 200 000, jolloin tappiota 50 000. Ero ajoituksen osanneeseen on siten 200 000 euroa!
Mietipä omaa taloasi. Edellinen osti sen joskus vaikkapa 1 000 000 markalla, aikaikkuna tuohon ostohintaan on laaja. 2007 tuo henkilö myi sinulle talon kuplan nousussa 300 000 eurolla, voittoa hänelle 135 000 euroa.
Sinä myyt tulevina lamavuosina, tosin ostajaa ei hevin löydy, mutta kuitenkin menee 250 000 eurolla lopulta. Arvio on hyvä perustuen ilmoittamaasi pitkään matkaan Stadiin ja toisaalta Mikkosten tapaukseen. Suora tappiosi on 50 000 ja nettoero ajoissa luopuneeseen on 185 000 euroa.
Nyt sanot ettet myy. Tilanne kuitenkin on tuo siitä huolimatta. Armeliaasti jätän vielä muistuttamatta arvonnousuodotelmista joita jokainen asunnonostaja pohtii ostohetkellä.Keksisitkö jotain muuta kirjoitettavaa, kuin jatkuva spekulointisi. Tuollaisen mihinkään pertustumattoman liirumlaarumin lukeminen alkaa kyllästyttämään.
Hyvä huomio on se, että laina-ajat ovat pidentyneet. Whoisfuckedupille tästä papukaijamerkki. Tuon turhan spekuloinnin takia otammekin sen papukaijamerkin pois. Saat kuitenkin kiilltokuvan kohottamaan kaipaamaasi minäkuvaasi. Ole hyvä.
Ps. Edelleen pääsyy asunnon ostoon on siinä asuminen.- asuntolainakanta
Antigue kirjoitti:
Ehkä raju pudotus mutta kasvua silti.
Voi näitä rommareita.
Whoisrommarimiestenmies. Muista, että asioihin vaikuttaa monet syyt. Aika ei ole sopiva. Elämänkumppania ei ole. Katsotaan tuleeko tästä mitään. Matkustellaan. Harrastetaan. Juhlitaan. Mietitään ennenkuin..., ensin koulut loppuun ja sitten....., ensin kunnon työpaikka ja sitten vasta. Väestöpohjan muutos. Ikärakenteen muutos. Huoltosuhde. Velvollisuudet. Nuoruuden töppäykset. Alkoholismi. Lääkeriippuvuus. Huumeet. Sasiraudet... Syitä on yhtä monta kuin ihmistäkin näitä päätöksiä tekemässä.
Sinun fantasiarommitarinasi eivät asiaan mitenkään liity.Voi näitä välittäjiä!
Täällä ne tekevät markknointityötä, että kyllä asuntojen hinnat vaan jatkaa nousuaan. Sitä ikuista.
Je teillä on aina ollut asuntolainakannan kasvuun selityksenä, että asuntokauppa on käynyt hyvin.
Sehän tässä nyt hiertääkin, kun Suomen Pankki on tuonut esiin sen oikean syyn. Antigue kirjoitti:
Keksisitkö jotain muuta kirjoitettavaa, kuin jatkuva spekulointisi. Tuollaisen mihinkään pertustumattoman liirumlaarumin lukeminen alkaa kyllästyttämään.
Hyvä huomio on se, että laina-ajat ovat pidentyneet. Whoisfuckedupille tästä papukaijamerkki. Tuon turhan spekuloinnin takia otammekin sen papukaijamerkin pois. Saat kuitenkin kiilltokuvan kohottamaan kaipaamaasi minäkuvaasi. Ole hyvä.
Ps. Edelleen pääsyy asunnon ostoon on siinä asuminen.No eipä meitsillä hätää ole, spekulointi on ihan hyvää syötettä keskustelupalstalle. Sulta ei irtoa edes sitä, ei mitään muuta kuin tuota kusipäistä lätinää.
Kommenttisi vahvistaa sinusta kuvaa siitä mitä olen jo monasti sanonut.
Älysi, verbaliikkasi ja artikulointitaitosi eivät yksinkertaisesti riitä, edes tämäntasoisella palstalla.- AINA-SAMA-HOMMA
Whodareswins kirjoitti:
www.finanssivalvonta.fi › 02_04_Kooste
Raju on pudotus lainakannan kasvussa verrattuna kuplanpuhallusvuosien jopa 16% vuosikasvuun. Ihmiset ovat lopulta ymmärtäneet edes osittain sen mihin suohon Suomi on ajautunut.Siinäpä se, että TAAS KERRAN tämä sama äijä on kaivanut vertailukohdaksi jonkun POIKKEAVAN tilanteen, eli kaikkein vilkkaimaan lainakannan kasvun ajankohdan ja vertaa sitä nyt tapahtuneeseen maltillisempaan kasvuun. Näin hän saa muka taas tuotua esille jonkin asian romahtaneen. Kumman luulet olevan tavallisempi luku, sen huippuhetken kasvun, vai nyt tapahtuneen maltillisemman kasvun? Ei vittu näitä tyffeleiden väännelmiä ei voi kun ihmetellä.
AINA-SAMA-HOMMA kirjoitti:
Siinäpä se, että TAAS KERRAN tämä sama äijä on kaivanut vertailukohdaksi jonkun POIKKEAVAN tilanteen, eli kaikkein vilkkaimaan lainakannan kasvun ajankohdan ja vertaa sitä nyt tapahtuneeseen maltillisempaan kasvuun. Näin hän saa muka taas tuotua esille jonkin asian romahtaneen. Kumman luulet olevan tavallisempi luku, sen huippuhetken kasvun, vai nyt tapahtuneen maltillisemman kasvun? Ei vittu näitä tyffeleiden väännelmiä ei voi kun ihmetellä.
Näin on tosiaankin käynyt kerta kerran jälkeen Whodarewsinssin kanssa.
Tervetuloa takaisin arvon Pundit. Älykkäitä kommenttejasi on palstalla taas vähän aikaa kaivattukin. Hyvä kirjoitus sinulta.
- Taasnäitä
Kyllä on eroa terveellä ja sairaalla taloudella.
Täällä tropiikissa on lainan korkoprosentti 10 (ja inflaatio 4%). Asuntolainoja myönnetään mutta korkeintaan puolet asunnon hinnasta ja takaisinmaksuaika on max 3 (lue: 3) vuotta. Siitä huolimatta talouden vauhti on aivan h-vetinmoinen ja rakentaminen on lisääntynyt 80% viime vuodesta. Kuplako? Ehkä, mutta sen kuplan ihmiset ovat puhaltaneet omilla rahoillaan.
Toinen juttu on, että vaikka täällä palkat on aivan naurettavat niin yrittäjillä on vain taivas rajana, ja joka toinen täällä tuntuu olevan jonkin asteen yrittäjä. Muuten ei ole selitettävissä, että isommissa kaupungeissa on lyötävä vähintään 200 000 pätäkkää pöytään jos meinaa minkäänlaisen talon ostaa. Ylärajaa ei varsinaisesti ole paitsi, että yli millin villat maksetaan kullalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Uskallanko vielä kaivata sinua?
Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun367284- 833686
Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa823265Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus3383020- 462413
- 562271
Missä meetwursti on keksitty?
Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo251560- 561485
Riku Rantala OUT, Matti Rönkä IN - Hengaillaan visailuohjelmaan astuu kova nimi: "Olen kasvanut..."
Matti Rönkä jäi eläkkeelle yli 30 vuoden työuran jälkeen loppuvuodesta 2024. Uutistenlukija-toimittaja-kirjailija ei kui311474Hymyilyttää
Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi251459