Miksi Heinola jyrää ihmiset ja kulttuurin?

Heinolan kaupunginhallitus ja kulttuuritoimi eivät piittaa 1640 ihmisen allekirjoittamasta adressista vaan pyrkivät kaikin tavoin tuhoamaan kulttuurinsa ja kulttuuriperintönsä. Keskiviikkona 3.2. yrittävät lopettaa Heinolan ainoan nykytaiteen esitystilan Lambertin, seuraavana vuorossa WPK-talo ja Aschanin talo. Käytännössä koko Kari-Paavo Kokin mittava elämäntyö ollaan tuhoamassa. Mutta miksi ihmeessä? Rahaa kaupungilla on jatkuvasti tuhlattavaksi asti. Kesäteatterin miljoonatulot ja menot pimitetään kansalaisilta. 20 000 asukkaan kaupunki ei voi kuitata yhdellä kesäteatteriesityksellä kulttuuritoimen, kulttuurijärjestöjen, ammattilaisten ja nuorisotoimen hoitoa RIKKOMATTA KUNTALAKIA. Puolustakaa perintöänne ja oikeuksianne ennenkuin on liian myöhäistä! Missään muualla tällainen ei olisi mahdollista!
18126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Päättäjät rakentavat säälittävää Heinolaa, jolle lähikuntien ihmiset nauravat. Ei kovin resurssiviisasta.
Yritykset luultavasti karttavat kaupunkia kuin ruttoa, miksi kukaan haluaisi investoida kaupunkiin, jonka poliittinen ilmapiiri on näin mätä?

Äänestä

Ihan noin mielenkiinnosta, niin voisiko joku sanoa miten Lambert-päätös tuhoaa Kari-Paavo Kokin mittavan elämäntyön? Ihan konkreettisesti.

Äänestä
  • Älä esitä noin yksinkertaista. Kaikkihan sen ymmärtää mihin sillä päätöksellä pyritään.

    Äänestä

  • Eikö Kokki sitten muuta saanut aikaiseksi kuin Lambertin? Tuo hyvä esimerkki siitä miten vouhkaajat itse kuolettavat taiteen yms museotoiminnan Heinolassa. Koko ajana vouhkataan siitä ja tsätä. Sillähän sitä mainetta pilataan.

    Äänestä

  • Tuhokulttuuria kirjoitti:

    Älä esitä noin yksinkertaista. Kaikkihan sen ymmärtää mihin sillä päätöksellä pyritään.

    Mihinkö pyritään, kas vastaus löytyy helposti: Diiva! Voi veljet! Ilmasta rahaa!
    Nomen est omen tiesivät jo roomalaiset. Sitten tuli Ulkomaalainen...

    Äänestä

  • Mikä halvatun elämäntyö? Pyllykallenäyttelyt?

    Äänestä

  • HyväEttäLähti kirjoitti:

    Mikä halvatun elämäntyö? Pyllykallenäyttelyt?

    Mitä sinä olet saanut aikaan? Olisi mielenkiintoista verrata sinun ja Kari-Paavo Kokin elämäntyötä. Kerro pois!

    Äänestä

  • Elämäntyöt kirjoitti:

    Mitä sinä olet saanut aikaan? Olisi mielenkiintoista verrata sinun ja Kari-Paavo Kokin elämäntyötä. Kerro pois!

    Veroja olen maksanut Heinolaan enemmän ja kuluttanut kaupungin
    palveluja vähemmän.

    Äänestä

  • VastausEdelliseen kirjoitti:

    Veroja olen maksanut Heinolaan enemmän ja kuluttanut kaupungin
    palveluja vähemmän.

    Kuulut siis suureen heinolalaisten enemmistöön. Me maksamme veroja enemmän (ainakin omasta mielestämme) ja kulutamme kaupungin palveluja väemmän (ainakin omasta mielestämme) kuin muut. Mutta mikä on sinun elämäntyösi? Meidän suuren enemmistön (esim. sinun ja minun) elämäntyömme on eläminen. Me kuulumme heihin, jotka eivät saa mitään erityistä aikaan vain elämme elämäämme. Meitä ei mainita historian kirjoissa. Kari-Paavo Kokki sensijaan säilyy Heinolan historiassa. Hän on saanut erityistä aikaan. Siitä me muutkin heinolalaiset saamme olla ylpeitä.

    Äänestä

  • Kaikkimaksammeveroja kirjoitti:

    Raili Hildenin päähänpistot ovat maksaneet Heinolalle satojatuhansia euroja mutta mitä hän on tuonut kaupunkiin? Tyttärensä ja loputtomat riidat. Siinä vasta noita!

    Äänestä

Onkohan kaikki tän palstan kirjoittajat ihan terveitä. Joku torjunta on iskenyt. Mistä näitä liulailijoita aina vaan Heinolassa riittää.

Äänestä
  • Nimim. merkillistä ei taida ainakaan kirjoitustaitonsa perusteella olla penaalin terävin kynä.

    Äänestä

  • Samaa tasoa kuin Liulailaajan ns. Taide, paremminkin paljon puhuttu
    Pyllykalletaide höhhöhhööööööööööööööööööö

    Äänestä

  • Niinse-on kirjoitti:

    Samaa tasoa kuin Liulailaajan ns. Taide, paremminkin paljon puhuttu
    Pyllykalletaide höhhöhhööööööööööööööööööö

    Tämä höhöttäjä kuuluu samaan tylsäteräiseen porukkaan kuin nimimerkki "Merkillistä" tällä palstalla.
    Muuten olen sitä mieltä, että nykyisenlainen Heinolan kultturitoimi ei ole kaupunkilaisten parhaaksi.

    Äänestä

Mitä enemmän näitä juttuja lukee sitä varmempaa on että Heinolan kulttuurin ja Lambertin puolustajat ovat ihan eri sivistystason väkeä kuin ne jotka yrittävät sen tuhota. Liulian ja muiden valtakunnan tason ihmisten tekstit ovat osuneet napakymppiin. Siksi heitä nyt solvataan niin törkeästi. En hyväksy tällaista.
Minä arvostan ja kunniotan heitä ja toivon että heitä tulisi lisää Heinolaan avaamaan uusi aikakausi.

Äänestä

Mitä enemmän näitä juttuja lukee sitä varmempaa on että Heinolan kulttuurin puolustajat ovat ihan eri sivistystason väkeä kuin tuon viihdeteatteriesityksen toimeenpanijat ja kulttuurin tuholaiset... ja ikävät panettelijat. Liulian ja muutaman muunkin tekstit ovat mitä ilmeisimmin osuneet aivan napakymppiin. Olen ylpeä siitä että Heinolassa on näitä rohkeita, fiksuja ja huippumenestyneitä ihmisiä.

Äänestä

Selkeä ero ajattelussa puolustajien ja vastustajien välillä

Äänestä

Heinolassa riittää kulttuurin ystäviä tuhansittain eivätkä he ole viihteen vihollisia. Heinolan kaupunginhallituksen pitäisi viimein ymmärtää että lakisääteistä kulttuuritointa ei voi korvata yhdellä viihde-esityksellä ja pakkopäätöksillä, joissa tasaisin väliajoin pyritään kurittamaan kulttuuria. Viisaat päättäjät toimisivat ihan toisin. Onko Heinolassa ollut sellaisia? Muistaako kukaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

heinolajyrää kirjoitti:

Heinolan kaupunginhallitus ja kulttuuritoimi eivät piittaa 1640 ihmisen allekirjoittamasta adressista vaan pyrkivät kaikin tavoin tuhoamaan kulttuurinsa ja kulttuuriperintönsä. Keskiviikkona 3.2. yrittävät lopettaa Heinolan ainoan nykytaiteen esitystilan Lambertin, seuraavana vuorossa WPK-talo ja Aschanin talo. Käytännössä koko Kari-Paavo Kokin mittava elämäntyö ollaan tuhoamassa. Mutta miksi ihmeessä? Rahaa kaupungilla on jatkuvasti tuhlattavaksi asti. Kesäteatterin miljoonatulot ja menot pimitetään kansalaisilta. 20 000 asukkaan kaupunki ei voi kuitata yhdellä kesäteatteriesityksellä kulttuuritoimen, kulttuurijärjestöjen, ammattilaisten ja nuorisotoimen hoitoa RIKKOMATTA KUNTALAKIA. Puolustakaa perintöänne ja oikeuksianne ennenkuin on liian myöhäistä! Missään muualla tällainen ei olisi mahdollista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu