Ollaan rakentamassa ja jo nyt rakennusvaiheessa on käynyt ilmi, että tullaan saamaan todella vittumaiset naapurit.
Rakennusaika koettelee tietysti, mutta pahoin
Onko kenelläkään kokemusta mitä asialle voisi vielä tehdä ennenkuin välit ovat lopullisesti menneet?
V****mainen naapuri
32
16821
Vastaukset
- Jocuko
Ystäväsi voit valita, mutta sukulaisiasi ja naapureitasi et.
Kyllä aika hoitaa monta asiaa. Kärsivällisyyttä! - Hannu
Älä ärsytä sitä! Tee kaikki niin kuin papereissa ja oikein on sekä ole rehellinen. Kyllä kaikki sujuu!
- naapurissa
Juuri noin ,ei kannata suututtaa asiattomasti naapuria, kuten meidän yhden naapurin rakentaja. Kuorma-autot ajeli osin naapurin tontilla tehden tuhoja istutuksille, mutteivät huolehtineet käydä edes tervehtimässä naapuria. Välithän eivät ainakaan parantuneet.
- rakentaja
Vaikka toimit lupien mukaisesti, niin aina on niitä jotka haluavat suunnitella naapurin talon ja pihan eli ihan sama mitä teet, se ei kuitenkaan miellytä.
Ei tietenkään pidä provosoitua, meillä naapurit valittivat, ärsyttivät ja tekivät kaikkea hankaloittaakseen rakentamista. Me sen sijaan aina hymyiltiin ja vilkutettiin eikä annettu asian häiritä. Luvat oli kunnossa eikä naapuri voinut kuin hieman hidastaa prosessia. Mahtoi heitä harmittaa. Jos olisimme lähteneet samalle haistattelu ja kiusantekolinjalle, niin olisimme alentuneet samalle tasolle.
Ei muuta kuin kierroksia kaivinkoneeseen vaikka naapuri huutelee aidan takaa, jos kerran on luvat kunnossa!
- kuntoon
Jos teillä on yhteistä tieosuutta, muistakin pitää se kunnossa ,ettei naapurisi pääse huomauttamaan siitä. Tie on yleinen riidan aihe.
- Ei voi olla totta
Näinhän se on että on vaan yritettävä pitää välit asiallisina. Harmittaa vaan kun asiat olisivat voineet olla toisinkin, mutta kuten joku sanoi sukulaisiaan ja naapureitaan ei voi valita.
Kiitos kannustuksesta, toivotaan että tämä rakentaminen koettelee nyt hermoja ja sen jälkeen tilanne rauhoittuu... Tsemppiä myös muille samassa tilanteessa oleville.- Hannu
Kerropa hieman millaisista ongelmista on kysymys? Raja- ja tieriidat taitavat olla yleisimpiä...
- hanks
Ei kannata lähteä aku ankka vs. teppo tulppu -linjalle, vaan yrittää rakentaa naapuriin hyviä suhteita yya-hengessä. Ei Suomikaan ole pystynyt valitsemaan naapureitaan ja veli venäläinen on "aidan" takana. Parempi pysyä väleissä.
Suhtaudu naapuriisi positiivisesti äläkä haasta riitaa turhasta. Jos naapurisi haastaakin, koita olle sovitteleva. Tietysti jos naapuri meinaa ihan tosissaan varpaille astua, niin puolensa saa pitää. Mutta siinäkin tapauksessa on parempi mennä naapurin puheille sovittelevassa hengessä kuin alkaa kaivautumaan poteroihin.- myös vittumainen naapuri vi...
Juttelin tästä erään rakennusmestarin kanssa joka tekee paljon valvontatöitä. Hänen mukaansa vittumaisuuden syy on yleensä hyvin perisuomalainen eli kateus.
Valvojana ollessaan hän on tehnyt havainnon että mitä hienompi talo naapuriin on tulossa, sen enemmän se kohtaa naapurustossa vastustusta.
Näin ei voi sanoa tosin kaikista, meilläkin on erittäin mukavia naapureita, jotka sanovat että on täysin oma asiasi mitä tontillasi teet. Sitten on se näköjään pakollinen kateellinen ja katkera naapuri, jolle mikään ei kelpaa.
Valvojille ja rakennustarkastajille nämä vittumaiset naapurit eivät ole mitenkään epätavallinen ilmiö. Ovathan suomalaiset tunnettuja kateellisuudestaan.
- Juridiikka peliin..
Jos naapurinne aiheuttavat teille jatkuvaa tahallista häirintää niin hankkikaa todisteet ja todistajat ja asianajaja niin laitetaan haastehakemus sisään alioikeuteen ja vaatikaa korvauksia kotirauhan häirinnästä ja vahingonteosta ja mahdollisista aineellisista ja materiaalisista menetyksistä. He häviävät varmasti jos teillä on näyttöä. Vaikka oikeus tuomitsisi heidät 50 euron korvauksiin teille, niin naapurinne maksavat sekä omansa, että teidän oikeudenkäyntikulunne ja ne ovat aina suuruusluokkaa 7000 euroa. Jos vahingonteko on vakavaa ja rikoksenluontoista, niin ehdottomasti rikosilmoitus ja tutkintapyynto poliisille, joka tutkii asian.
Ei kannata sietää häirintää omassa kodissa, eikä antaa periksi tyrannisoinnille.- kuitenkin
muisteltava onko itse menetellyt naapurin huomioiden. Onko tullut sahattua moottorisahalla klo 22.00 jäljeen illalla ja sunnuntaisin yms. tai pidetty melua silloin kun ei saisi.
- jos muu ai auta
sukulaisellani on todella hankala naapuri rivariyhtiössä mutta nyt on mapissa lausunnot poliisilta, naapureilta, valokuvia ilkivallasta itseteossa ja seuraavasta kerrasta menee (oma)kämppä naapurilta...mutta tähän tilanteeseen oli pitkä matka.
Mutta jos tosiaan mikään muu ei auta niin sitten vaan jämptisti toimeen: poliisit, video(nauhoitus), todistajat...kyllä se sitä asettuu!
- yllättynyt
joopa joo täällä Kemissä niitä riittää.Itse ollaan kuin Elvikset ja välillä käydään naapurille huutelemassa.
- rakentajan naapuri
nimittäin siinä rakennusvaiheessa kun tuppaa niiden tulevien naapurien huomioiminen unohtua. Naapurisi saattaa haluta esimerkiksi tietää etukäteen suunnitelmistasi, jotka vaikuttavat hänenkin elämäänsä. Esimerkiksi,jos aiot katkaista naapurisi tieyhteyden niin asiasta PITÄÄ sopia etukäteen vaikka katkos kestäisi vain tunnin tai jos haluat kaataa tontiltasi puita naapurisi puolelle niin sekään ei hoidu ilman keskustelua naapurin kanssa... meidän naapurissamme rakentajat tekevät mitä lystäävät ja ihmettelevät sitten hankalia naapureita :-( Eipä paljoa naurata, kun lapset ovat OMALLA PIHALLAMME olleet vähällä jäädä naapurin kaatamien puiden alle... Onneksi on suojelusenkelit olleet paikalla.
Eli siis pidä suhteita yllä jo rakennusvaiheessa ja yritä edes asettua tulevan naapurisi asemaan. Keskustelemalla ( ei siis sanelemalla) välttää monen ongelman.- Nimo
Taidat itse olla niitä "me oltiin täällä ensin, tule kysymään/kertomaan jos jotain meinaat tehdä koska me ollaan kiinnostuneita ja kateellisia" -tyyppejä
- naapuri
Nimo kirjoitti:
Taidat itse olla niitä "me oltiin täällä ensin, tule kysymään/kertomaan jos jotain meinaat tehdä koska me ollaan kiinnostuneita ja kateellisia" -tyyppejä
Naapurisi saattaa olla kiinnostunut tekemisistäsi silloin, kun tekemisesi esimerkiksi estävät naapurisi pääsyn asunnolleen (tuskin sinulla on oikeutta määrätä siitä, milloin naapurisi saa kotonaan olla... tai milloin paikalle pääse vaikkapa paloautolla, rakennuslupa ei, yllätys, yllätys, anna tälläistä oikeutta) tai jos rupeat huseeraamaan NAAPURISI tontilla etkä omallasi. Saattaa muuten alkaa itseäsikin vastaavassa tilanteessa naapurisi tekemiset kiinnostaa. Minun puolestani naapurini saa tehdä mitä lystää niin kauan kun toiminta rajoittuu HÄNEN tontilleen! Osa rakentajista ymmärtää tämän, osa ei, valitettavasti. Kumma kun toiset osaavat rakentaa naapurit huomioiden ja toiset taas mellastavat miten sattuu.
- Nimetön
Meidän ei tarvinnu huolehtia puiden kaadosta OMALLA tonitlla, koska naapuri oli ne jo kaatanut, ennen ku pääsimme töihin. niiden talopaketti ja muut kamat olivat olleet levällään meidän tontilla! jälki oli sen näköistä. emme kuitenkaan puhuneet mitään, sovun säilyttämiseksi.
- Jocuko
naapuri kirjoitti:
Naapurisi saattaa olla kiinnostunut tekemisistäsi silloin, kun tekemisesi esimerkiksi estävät naapurisi pääsyn asunnolleen (tuskin sinulla on oikeutta määrätä siitä, milloin naapurisi saa kotonaan olla... tai milloin paikalle pääse vaikkapa paloautolla, rakennuslupa ei, yllätys, yllätys, anna tälläistä oikeutta) tai jos rupeat huseeraamaan NAAPURISI tontilla etkä omallasi. Saattaa muuten alkaa itseäsikin vastaavassa tilanteessa naapurisi tekemiset kiinnostaa. Minun puolestani naapurini saa tehdä mitä lystää niin kauan kun toiminta rajoittuu HÄNEN tontilleen! Osa rakentajista ymmärtää tämän, osa ei, valitettavasti. Kumma kun toiset osaavat rakentaa naapurit huomioiden ja toiset taas mellastavat miten sattuu.
Enemän tai vähemmän tahattomista väärinkäsityksistäkin voi olla kyse.
Mökkinaapurimme on kaupungissa siivo pariskunta.
Mökillä he osoittautuivat varsin meluisiksi naapureiksi. Painepesurilla yms. koneilla meluttiin lähes kaikkina vuorokaudenaikoina.
Viimeinen niitti oli sikkelöinti varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan jokaisena viikonpäivänä ja koko kesän. En tiedä, mitä siellä sirkkelöitiin. Mökkinsä kun on melko etäällä, pellon takana. Halli on kuitenkin tehokas kaiutin, varsinkin tyynessä illassa.
Puolitoista kesää minä sitä kuuntelin. Sitten tuli selkkaus. Tavan mukaan minut, valittaja, haukuttiin perusteellisesti. Sanoivat, että myyvät mökkinsä venäläisille. Vastasin, että hyvä juttu. Teitä huonompia naapureita ei voi saada.
Myöhemmin tulin siihen päätelmään, että pariskunta kuvitteli lain naapurisovusta melurajoituksineen pätevän vain kaupungissa. Maalla saa meluta muista piittaamatta.
Sellaisia ovat osuuspankkilaiset, joiden pitäisi osata arvostaa maaseutua.
- Rakentaja
Meillä kävi näin:
Iso tontti joka lohkottiin kahdeksi erilliseksi
tontiksi..siitä se sitten alkoi. Myyjä ( = naapuri) huomasi että tekikin huonon kaupan.
Eli hänellle jäikin tonteista huonompi..
Siitä alkoi järjestelmällinen kiusanteko ( auto jätetty "keskelle" tietä ettei elemennttirekka meinannut mahtua tulemaan yms.. )
Koko rakennusajan ( 11 kk ) tätä kesti kunnes sain oman taloni lopputarkastuskuntoon:
Tiesin että naapuri on pienimuotoista urakointia
tekevä rakennusalan ihminen= perheyritys...pienellä vaivalla sain yrityksen koko kuvan selville ja soitto verottajalle tyhmäksi tekeytyen....nyt naapurin talo myynnissä ja verottaja heillä niskassa ( kuittikauppaa )....
Että tämmönen tapaus.... - Boxing.
Saat vain pikku sakon, mutta saattaa hyvinkin auttaa, varsinkin jos sanoo, että jatkoa seuraa, ellei naama pysy ummessa.
- lekapää
Meillä ex-naapuri ratkaisi asian tällä tavoin. Rivariyhtiössä asui yksi kateellinen (luonnekuvaan kuuluu valehtelu ja taloyhtiöltä varastelu)kommunistipaska, joka vittuilli päätyökseen muille ja puuttui asioihin jotka ei sille kuuluneet.
Hälle muutti sitten vähän lämpimäverisempi kaveri naapuriksi, ex-asukkaat olivat valittaneet tästä tyypistä uudelle asukkaalle. Uusi asukas oli varautunut tähän tyyppiin ja ratkaisi ongelman omalla sangen fyysisellä tavalla.
Ei tästä sen enempää, kommari muuten valitti ensimmäisen ja viimeisen kerran samalla kertaa uudelle naapurille ja muutti käytöstään myös muita kohtaan. - VMML
lekapää kirjoitti:
Meillä ex-naapuri ratkaisi asian tällä tavoin. Rivariyhtiössä asui yksi kateellinen (luonnekuvaan kuuluu valehtelu ja taloyhtiöltä varastelu)kommunistipaska, joka vittuilli päätyökseen muille ja puuttui asioihin jotka ei sille kuuluneet.
Hälle muutti sitten vähän lämpimäverisempi kaveri naapuriksi, ex-asukkaat olivat valittaneet tästä tyypistä uudelle asukkaalle. Uusi asukas oli varautunut tähän tyyppiin ja ratkaisi ongelman omalla sangen fyysisellä tavalla.
Ei tästä sen enempää, kommari muuten valitti ensimmäisen ja viimeisen kerran samalla kertaa uudelle naapurille ja muutti käytöstään myös muita kohtaan.turha pyydellä apua keneltäkään naapurien harrastamaan häirintään ja kiusaamiseen, ei muuta kuin samalla mitalla takaisin, tai vähän enemmälläkin.
- ghjklöäääääääääää
VMML kirjoitti:
turha pyydellä apua keneltäkään naapurien harrastamaan häirintään ja kiusaamiseen, ei muuta kuin samalla mitalla takaisin, tai vähän enemmälläkin.
ym vastaavien kanssa ja pidä muutamat näkyvät grillibileet jo rakennusaikaan. Jokainen täysjärkinen lopettaa kiusanteon siinä vaiheessa
- Anonyymi
lekapää kirjoitti:
Meillä ex-naapuri ratkaisi asian tällä tavoin. Rivariyhtiössä asui yksi kateellinen (luonnekuvaan kuuluu valehtelu ja taloyhtiöltä varastelu)kommunistipaska, joka vittuilli päätyökseen muille ja puuttui asioihin jotka ei sille kuuluneet.
Hälle muutti sitten vähän lämpimäverisempi kaveri naapuriksi, ex-asukkaat olivat valittaneet tästä tyypistä uudelle asukkaalle. Uusi asukas oli varautunut tähän tyyppiin ja ratkaisi ongelman omalla sangen fyysisellä tavalla.
Ei tästä sen enempää, kommari muuten valitti ensimmäisen ja viimeisen kerran samalla kertaa uudelle naapurille ja muutti käytöstään myös muita kohtaan.Korjaus: ei kommari vaan persu ja pahinta sorttia.
- Anonyymi
Liikkuvat taakse, niin loppuu naapureiden rutina.
- Anonyymi
Tarkoitatko esinahkaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatko esinahkaa?
nirhaa se
- Anonyymi
Itsellä on kunnan rakennustarkastaja naapurina.
Koko ajan on pelkona se että tyyppi ryhtyy sakottamaan lähes satavuotiaan talon huonosta kunnosta. Itsellä ei ole ollut rahaa enää sijoittaa korjauksiin ja talo on ollut käyttämättömänä jo vuosikymmeniä.
Tässä on taustalla itsekeskeinen ja ahne tyyppi jonka tapana on ostaa kaikkien naapureitten tontit ja metsämaat ja siten koko ajan laajentaa entisestään reviiriään kylässä eli maaimaisuuttaan..
Ensi alkuun tyypillä oli pieni palsta ja heti kun naapurista kuoli isäntä ja jälkikasvu laittoi tilan myyntiin, äijä osti kaikki minkä irti sai ja toki edulliseen hintaan.
Tyypillä on kontakteja kunnassa ja naapurikaupunkiin eli on suhteita ja tuttavuuksia joka suuntaan, myös paikalliseen kinteistövälitysfirmaan jonka johtaja varmaan kuuluu ns.lähiystäväpiirin joten tyypillä on aina etulyöntiasema sen tiedon suhteen missä milloinkin tulee myyntiin tai myyntisuunnitelmiin " halpaa metsämaata" tai ranta- aluetta jonka voi sopivan edullisesti ostaa.
Halvan hinnan edellytyksenä on tietenkin kaveri joka itse hinnottelee myytävät kiinteistöt eli pelataan omaan pussiin sen minkä keritään.
Kiinní tyyppejä ei saada koskaan sisäpiiritietojen levittämisestä ja sen tiedon hyödyntämisestä.
. Asia paljastui itselleni kun soitin paikalliseen kinteistöfirmaan- pankin omistamaan sellaiseen- jakysyin yleisesti meysätilojen myyntihintoja ja lopulta teetätin tila- arvion paikallisella metsänhoitoyhdistyksellä- niin arvatkaapa kuinkas kävikään.
Kas kummaa, muutaman kuukauden kukuttua tämä rakennustarkastajan vaimo otti ja soitti kotiin ja kysyi olenko halukas myymään rakenuksen ? Kysyin onko tarkoitus saada myös tonttia rakennusten mukaan ja toki näinhän oli tarkoitus .
Eli naapurina on saatanallisen ahne ja vallanhaluinen kunnan viranomainen jonka käsissä on kaikki mahdolliset luvat mitkä kiinteistön omistamiseen ja kunnossapitoon liittyvät.
Pelkään että hän käyttää viranomaisasemaansa hyväksi jotta joutuisin pakon edestä myymään kiinteistön hänelle halpaan hintaan. Hän tosin laittoi vaimonsa asialle lässyttämään jonninjoutavaa paskaa jotta pehmenisin ja "ystävystyisin" pyrkyrin ja ahneen paskaperseen kanssa.
Tyyppi havittelee kaikkia lähinaapureitten tiloja, koosta riippumatta, nyt äijällä on jo lähes 90 hehtaaria metsää ja järvenrantaa vaikka kuinka paljon eikä ruokahalulle näy loppua lainkaan. Oletan että seuraaava etappi on mun omat lähinaapurini joiden metsäpalstoja hän jo havittelee mikäili hänen suunnitelmansa toteutuisi.
Siinä yksi esimerkki saatanallisesta naapurista joka voi asemansa vuoksi tehdä naapurinsa elämästä täyttä helvettiä; evätä rakennusluvat, evätä talon purkuluvat, vaatia korjauttamaan vanhan mökin priimakuntoon tai jopa vaatia sille suojelupäätöstä hankaloittaakseen toisen elämää ja pakottaakseen hänet myymään kiinteistönsä juuri hänelle.
Toki mikään laki ei velvoita eikä pakota myymään pientä metsätilaa naapurille, sen voi myydä kenelle hyvänsä, mutta jos käyttää tätä kyseistä pankin kiinteistövälitysfirmaa niin kas kummaa, ostajia ei löydykkään vaan muut ostajaehdokkaat torpataan välittömästi jotta se hyvä kaveri saisi taas edullisesti lisämaata entisen lisäksi.
Voi helvetti mitä touhua. Ja tätätapahtuu todennäköisesti ihan joka paikassa missä " hyvä veli" verkosto toimii. Eli kaveri vinkkaa toiselle mistä saa halvalla ja halpa hintapyyntö toteutetaan siten ettei kilpailevia tahoja löydy, koska ne raakataan heti kättelyssä pois. Tuolloin hintataso pidetään keinotekoisesti niin alhaisena jotta ne rikkaat rikastuvat entisestään ja kartuttavat aina lisää ja lisää maaomaisutta itselleen ja kakaroilleen.- Anonyymi
Juuri näin, näin taataan että maaomaisuus kasautuu ihan tietyille suvuille tai henkilöille jotka yleensä ovat merkittävässä asemassa kunnassa, joko kunnanjohtajina tai kunnan virkamiehinä toimivia henkilöitä.
Näin ajetaan köyhällistö ja vähemmän lukenut porukka ulos tietyistä paikoista ja rakennetaan omaa pesämunaa jälkeläisille kahmimalla naapureitten - usein nimenomaan ikääntyneitten naapureitten - kiinteistöomaisuuksia oman suvun ja perheen haltuun.
Se on kuin kunnan sisäistä korruptiota ja hyväveli- verkostoa joka toimii juuri ja juuri lain puitteissa joten ei saada kiinni koskaan mistään.
Silti kusetusta tapahtuu koko ajan, jopa painostusta ja lopukta kiusaamista siten että naapuri kyllästyy ja myy palstansa. Tästä vain harvoin puhutaan, ikävä kyllä, pitäisi enemmän vain tuoda esille se miten maaseudulla ikäihmisiä pelotellaan, kiusataan ja pelotellaan juuri joskus myös kunnan ahneitten viranomaisten taholta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin, näin taataan että maaomaisuus kasautuu ihan tietyille suvuille tai henkilöille jotka yleensä ovat merkittävässä asemassa kunnassa, joko kunnanjohtajina tai kunnan virkamiehinä toimivia henkilöitä.
Näin ajetaan köyhällistö ja vähemmän lukenut porukka ulos tietyistä paikoista ja rakennetaan omaa pesämunaa jälkeläisille kahmimalla naapureitten - usein nimenomaan ikääntyneitten naapureitten - kiinteistöomaisuuksia oman suvun ja perheen haltuun.
Se on kuin kunnan sisäistä korruptiota ja hyväveli- verkostoa joka toimii juuri ja juuri lain puitteissa joten ei saada kiinni koskaan mistään.
Silti kusetusta tapahtuu koko ajan, jopa painostusta ja lopukta kiusaamista siten että naapuri kyllästyy ja myy palstansa. Tästä vain harvoin puhutaan, ikävä kyllä, pitäisi enemmän vain tuoda esille se miten maaseudulla ikäihmisiä pelotellaan, kiusataan ja pelotellaan juuri joskus myös kunnan ahneitten viranomaisten taholta.Aihe ei tunnu herättävän yhtään mitään. Ilmeisesti ihmisillä ei ole kiinnostusta aihetta kohtaan vaikka esim.kaupunkimetsänomistajia on vaikka kuinka paljon. Kummallista miten kiinteistöhuijaukset eivät kiinnosta? Luulisi kiinnostavan samalla tavallakuin vaikka DNA: n , Gigantin ja muiden yritysten liittymien ja härpäkkeitten tarpeeton pakkomyynti ikäihmisille. Kysehän on kuitenkin huomattavasti isommasta ja merkittävämmästä huijauksesta, kun kyse on maaomaisuudesta.
- Anonyymi
Tuo n kyllä kiinnostava juttu, voiko rakennusarkkitehti jonka mies on kunnan tekninen idännöitsijä piruuttaan vaatia suojelupäätöstä rakennuksille? Ei voi jos ei ole kunnassa työntekijänä. Eikä taida löytyä perusteitakaan. Ei riitä talon ikäkään siihen eikä ole mitään syytä ryhtyä purkukuntoiselle talolle hakemaan mitään suojelupäätöstä. Ensinnäkään talolla ei ole todennäköisesti ole mitään merkittävää kulttuurihistoriallista menneisyyttäkään eikä rakennuksen muoto tai muut tekijät ole riittävä peruste suojelupäätökselle. Vastaavia taloja löytyy joka paikasta.
- Anonyymi
On pelkästään hyvä, että välit katkeavat heti. Kun on huomattu toistensa lähes kaikessa eriävät mielipiteet, on turha yrittää sovintoa.
Kumpikin tekee, mitä tekee. Oleellista on ,että naapurille ei puhuta, ei siis kumpikaan osapuoli. Näin on saavutettu paras mahdollinen tulos.
Rakennuksen valmistuttua sen voi mieluusti vaikka myydä kahden vuoden jälkeen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik103379MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681858Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61982Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33948Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768