turkkiin

Tässä ensi kesää suunnitelen ja Kemeriin meinattais perheen kanssa suunnistaa. Hotelleista en osaa päättää menääkkö Aurinkomatkojen Turkiz apartsiin vai Finnmatkojen Melissa gardeniin? Jos joku teistä on käynyt kyseisissä hotelleissa niin kommentteja lukisin mielelläni. Niin ja siitä että miten siellä pääsee liikkumaan lastenrattaiden kanssa?
Kiitos jo etukäteen.
1235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

itse olin Kemerissä viime kesäkuussa. Ilma tuntui varsinkin iltaisin hassun nihkeältä, ihan kuin Suomessa ennen ukkosta. Muuten paikka on viihtyisä, kyseisistä hotelleista en osaa sanoa valitettavasti mitään. Kivetystä oli aika paljon, ainakin meidän hotellimme läheisyydessä ja muutenkin. 4-vuotias porukkaamme kuuluva poika kulki kätevästi sateenvarjorattaissa, joten suosittelen sellaisten ottamista mukaan. Ne eivät vie kovinkaan paljoa tilaa, ja lapset väsyvät helposti niin kuumassa. He ovat myös helpommin vahdittavissa kun he istuvat rattaissa.
Kemer on erittäin lapsiystävällinen paikka ja myös sopivan rauhallinen. Kauppakatu on mukava, sieltä saa vähän kaikenlaista, ja Antalyaan ei ole pitkäkään matka, bussilla sinne menee hetkessä. Toivon teille mieluisaa lomamatkaá, nauttikaa ilmasta, lämmöstä ja turkkilaisesta elämänmenosta.

p.s yli-innokkaita kauppiaita kannattaa varoa, varsinkin jos on perussuomalainen, vaalea nainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nanna kirjoitti:

Tässä ensi kesää suunnitelen ja Kemeriin meinattais perheen kanssa suunnistaa. Hotelleista en osaa päättää menääkkö Aurinkomatkojen Turkiz apartsiin vai Finnmatkojen Melissa gardeniin? Jos joku teistä on käynyt kyseisissä hotelleissa niin kommentteja lukisin mielelläni. Niin ja siitä että miten siellä pääsee liikkumaan lastenrattaiden kanssa?
Kiitos jo etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu