Mitä hyödyttää mateen pilkinnän kieltäminen?

OllaanSittenVaanSisällä

Alkaa menemään hermot näihin suomen touhuihin. Tulee mihin asiaan tahansa uusia lakeja ja asetuksia ne ovat vain pelkkiä kieltolistoja. "Kielletään se, kielletään tuo, kielletään tämä" Oletteko muuten hoksanneet sellaista uutta lakia viimevuosina jossa sallittaisiin joku asia? Ennen vanhaan tehtiin lakeja jossa mahdollistettiin normaali ihmisen toiminta ja ainoastaan rikollinen käytös tuomittiin. Nykyään olet rikollinen vaikkapa sitä madetta pilkkiessä. (hara, ryöstäjä)
Olen vuosittain pilkkinyt ryöstäjällä -90 luvulta saakka tammi helmikuussa madetta. Huom! Ainoatakaan en ole saanut mutta jostainsyystä se into touhuun aina tulee talvella mennä pimeässä napottamaan jäälle otsalampun kanssa niinkun muka saisinkin sieltä jotain. Aika kuluu ainakin jännittäessä. Mihin ihmeeseen perustuu ryöstäjän ja haran käytön kieltäminen kun niillä ei muutenkaan saa mitään? Olen kyllä kuullut ja nähnyt videoita että jotkut ovat saaneet mutta ei tuolla tavalla ainakaan mateita sukupuuttoon saada joka muutenkin on yleinen kalalaji.
Katiskalla, verkolla ja koukuilla jopa minäkin niitä saan. Onko kyse vaan siitä että kun se on mielekästä aktiivi tekemistä niin kuten yleensä kaikki mikä on kivaa pitää kieltää? Passiivisesti taas kun kala pyörittää itsensä verkkoon tai nielee koukun ja räpeltää tässä jopa vuorokausia on sitten sallittua kun se eläin tukehduttaa itsensä poissa silmistä poissa mielestä päihittää sen että osaava hara pyytäjä nostaa mateen ja tainnuttaa tämän heti. Suoraansanottuna nää kieltämiset ovat nykyään sitä luokkaa että olen aivan varma jokamiehenoikeudetkin kiellettävän vielä tämän elämäni aikana.

20

444

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • porsaan.reikä

      Pilki vaan rauhassa vielä kolme vuotta sillä harallasi. Siirtymäsäännös uudessa laissa mahdollistaa tämän, jos välineet hankittu ennen vuotta 2016.

      • madetoja

        Laitappa tänne se linkki asiaan kun ei tuota ainakaan missään mainita. Kaikki vaan sanovat että se on kielletty vuoden 2016 alusta ja tätsit.


      • porsaan.reikä
        madetoja kirjoitti:

        Laitappa tänne se linkki asiaan kun ei tuota ainakaan missään mainita. Kaikki vaan sanovat että se on kielletty vuoden 2016 alusta ja tätsit.

        Kuukleta kalastuslaki: Pykälä 134, Aiemmin sallitut pyydykset
        Aikaisemmin hankittua laillista pyydystä, joka on tämän lain vastainen, on kuitenkin lupa käyttää kolmen vuoden ajan tämän lain voimaan tulosta.

        Että siitä vaan pilkille ja tuulastamaan tai harpuunoimaan.


      • madetoja
        porsaan.reikä kirjoitti:

        Kuukleta kalastuslaki: Pykälä 134, Aiemmin sallitut pyydykset
        Aikaisemmin hankittua laillista pyydystä, joka on tämän lain vastainen, on kuitenkin lupa käyttää kolmen vuoden ajan tämän lain voimaan tulosta.

        Että siitä vaan pilkille ja tuulastamaan tai harpuunoimaan.

        Niin vain onkin. Hyvä tietää ja täytyy kertoa muillekin. Niin perinteinen tuulastaminenkin sitten pyritään kieltämään. Voi jessus sentään tätä.


    • Aivolohkon_kairaaja

      Maaten pilkintä on kielletty pilkkijän oman turvallisuuden takia. Jos pilkkijä makaa kylmällä ja mahdollisesti märällä jäällä, niin hän saataa joutua hypotermiseen tilaan ja kuolla.

      • KokemusPuhuuTaas

        Erityisesti kulkuset ovat vaarassa. Lainsäätäjä ei halua, että maamme nuoret urhot menettävät lisääntymiskykynsä matikoiden vuoksi.


    • NIITÄMATIKOITA

      Saa parhaten matikkapadolla, katiska tai rysä padon päähän niin kyllä matikkaa tulee.

    • Voikauheata

      Pistää kyllä miettimään jos madehara on se kauhea kalastusväline, jota pitää alkaa kieltämään? Juuri niinkuin alolituksessa sanottiin, niin ei paljon eroa se verkkoon pyörinyt kalakaan. Vaikkei verkkoon olisi kuollut, niin kyllä verkko vain melkoiset nirhaumat kalaan tekee ja siinä verkossa kala saa kuristua päiväkausia.
      Entäs metalliverkko katiska? kaloilla turvat verillä kun päivästä toiseen hakkaava suutaan katiskan seinämiin. Tai sitten pienet juuttuvat katiskan silmiin ja kuristuvat päiväkausia?
      Mitenkäs mateen merrastus syvästä vedestä? Paineen vaihtuminen nostettaessa painaa kaikilta merran mateilta suolet suuhun?

      Itse en ole saanut koskaan haralla haavoitettua madetta, mutta vieheen takia suuna repineitä haukia sillointällöin vastaan tulee.
      Mitenkäs iskukoukku?

      • 8plus14

        Ensi töikseen kiduta ja rääkkää muoti kalastustapa olisi kiellettävä heti kun joku mateen hara pyynti. Mateen pyyntikin on niin oma lajinsa että tätä harrastaa vain ne jotka pitävät kalasta ja yrittävät saada niitä keitto kaloja. Kiduta ja rääkkää miehet eivät ilmeisesti pidä kala ruuista ollenkaan koska näkevät oikeudekseen revityttää kalojen suupielet ja vapauttaa nämä haavoitetut kalat.


    • Matikkasoppa

      Itse vaihdoin ryöstäjät reilun kokosiin pystypilkkeihin ja syötiksi kastematoja pelaa yllättävän hyvin

    • v.itun.pimittäjät

      Eipä ole missään medioissa uutisoitu tuosta kolmen vuoden siirtymäajasta.

      • 7plus18

        Ei tietenkään koska tarkoitus on kieltää heti ja pitävät tarkoituksella suunsa kiinni siirtymästä. Siksi kannattaakin levittää sanaa kaikille tutuille jotka harmittelevat vaikkapa tämän talven pilalle menneitä made retkiä.


      • Matikkakoukku

      • järkiohoi
        Matikkakoukku kirjoitti:

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Madehara
        Tietysti melko harvinainen kalastusmuoto ja sen takia ei saa paljoakaan huomiota.

        Tuon perään vois lisätä sen kalastuslain siirtymä pykälän. Mutta toisaalta jos joku mielensäpahoittaja on niin sisäänpäin lämpiävä ja ihmettelee että kuka helvetti pimeällä järvenjäällä hilluu otsalampun kanssa ja senhän täytyy olla madehara kalastaja niin saa tulla takavarikoimaan palikan, siiman ja haran pelkästä vaivan näöstä. Poliisilla lienee parempaakin tekemistä kun lähtee syrjäiselle järvelle ihmettelemään mateen pilkkijää. Taitaa taas olla niitä lakeja joita kirjoitetaan lämpimikseen mutta ei pystytä valvomaan. Sama kun kirjoitettas laki että ilta 18-19 välillä et saa käydä mökin takapihalla kusella männyn tyvelle mutta kuusen tyvet on sallittuja.


      • Matikkakoukku
        järkiohoi kirjoitti:

        Tuon perään vois lisätä sen kalastuslain siirtymä pykälän. Mutta toisaalta jos joku mielensäpahoittaja on niin sisäänpäin lämpiävä ja ihmettelee että kuka helvetti pimeällä järvenjäällä hilluu otsalampun kanssa ja senhän täytyy olla madehara kalastaja niin saa tulla takavarikoimaan palikan, siiman ja haran pelkästä vaivan näöstä. Poliisilla lienee parempaakin tekemistä kun lähtee syrjäiselle järvelle ihmettelemään mateen pilkkijää. Taitaa taas olla niitä lakeja joita kirjoitetaan lämpimikseen mutta ei pystytä valvomaan. Sama kun kirjoitettas laki että ilta 18-19 välillä et saa käydä mökin takapihalla kusella männyn tyvelle mutta kuusen tyvet on sallittuja.

        Mikähän muuten on madeharan määritelmä? Entä jos käyttää tasapainopilkkiä.
        Mitenkäs jos lusikkauistimeen pistää ison kolmihaarakoukun.

        Noinhan se on että "hiljaa hyvä tulee" Tuhansien järvien maassa tuollaista ei saada ikinä valvottua, niinkuin ei rauhoitusalueilla kalastustakaan tai varsinkaan lohien alamittoja.
        Lohen rokastamiseen lailla luultavasti haluttiin ennekaikkea puuttua.


      • Tuoltahara
        7plus18 kirjoitti:

        Ei tietenkään koska tarkoitus on kieltää heti ja pitävät tarkoituksella suunsa kiinni siirtymästä. Siksi kannattaakin levittää sanaa kaikille tutuille jotka harmittelevat vaikkapa tämän talven pilalle menneitä made retkiä.

        Made-Hara pilkki | Karkkainen.com verkkokauppa
        www.karkkainen.com/verkkokauppa/made-hara-pilkki Cachad
        Made-Hara eli ryöstäjä-tyyppinen pilkki mateen pyyntiin. 8,50 EUR | Made-Hara eli ryöstäjä-tyyppinen pilkki mateen pyyntiin. Palaute. Ohjeet. Soita. Tavaratalot.


    • mathea

      Eipä kymppi uutisissakaan puhuttu siirtymästä mitään.

    • Pitäisikö

      "Harrastus Kalastuksena"!.Harrastus Metsästyksenä!.
      Kuka kumma vuokraa,metsästysmaansa ja vesialueensa harrastus
      käyttöön.Jokamies oikeus antaa luvan pilkimiseen ja ongimiseen,
      marjastamiseen ,sienestämiseen sekä yleisten teiden käyttöön.
      (Metsätiet ovat luvanvaraisia)Valtion lupamaksulla voi Kalastaa.
      Metsästää luvanvaraisesti.Lupamaksuilla katetaan Kalastusta ja Metsästystä
      Täytyy vain ihmetellä, Harrastajien valittamista Kalastulaista.

      • SuaMikäänkiinnosta

        Porvarit keski-eurooppalaisine lakeineen painukoon sinne etelään vaittamaan jokamiehenoikeuksista!


    • tolkkupoissa

      muka pienipäisiisyntyy eduskunta näitä älytömii täynnä, vittu kun tympii tuomoset toopet ja entäpä vielä kaikkialta muuvalta vähentäät niin eipä eduskunnasta , on avustajaa ja torkkupeittoo, kyllä meitä kusetettaan, tana kun joku rupees keräämään rahaa pommiin joka posautettas kun kaikki eduskunnassa paikalla laittasin 50e ainahi siihen niin jurppii hyvää jatkoa toisille

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      104
      11690
    2. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      207
      11548
    3. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      68
      8570
    4. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      134
      8435
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      71
      8075
    6. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      11
      7489
    7. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      10
      6399
    8. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      22
      6050
    9. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      91
      5872
    10. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      59
      5343
    Aihe