http://www.suurkeuruu.fi/Uutiset/1195016821283/artikkeli/polttopulloiskusta epailty kiinni.html Vastaavat tapahtumat tulevat vaan lisääntymään Suomessa,onko se sitten hyvä vai huono,siihen on vaikea sanoa mitään.Kun ei kerran viranomaiset pysty takaamaan kansalaistensa turvallisuutta ei ole mikään ihme,että ihmiset ottavat oikeusen omiin käsiinsä.
Libanon meininki.
ensiisihmettele
1370
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Poliisinkaan ei tarvitsisi niin innokkaasti rynnätä noita iskuja tutkimaan. Valvoisivat vaan kantasuomalaisten turvallisuutta, siitä niille maksetaan.
Muistellaanpa, mitä Sauli Niinistö on sanonut näistä polttopulloiskuista: vanhan lain mukaan ne olivat murhapolttoja. Niinistö sanoi pitävänsä niitä edelleen sellaisina uudenvuoden puheessaan.
Petäjäveden kohdalla teko on erityisen järkyttävä siksi, että puolet turvapaikanhakijoista on lapsia.
Erinomaista, että epäilty on saatu kiinni.
Mikä ylimmäinen tuomari S Niinistö on? Jos jokainen saa lukea vanhoja lakikirjoja ohjeiksi toisille, niin otetaan sitten käyttöön myös kuolemantuomio.
Pettuveellä on maakunnan ainoa patriootti.
Huonosti heitetty,jos ei viidellä polttopullolla saanut taloa tulee,jos tarkoitus oli niinkuin KSL:nen kirjoittaa,pulloja olleen viisi. https://www.youtube.com/watch?v=EGBvRTkSruc
No ei voi odottaa tuon tarkempaa heittokättä tuolta porukalta. Järjen ovat osanneet jo aikoja sitten.
Tätäkään ei olisi tapahtunut jos matuja ei tänne olisi rahdattu.
Aikaisemman tiedon mukaan siellä pitäisi olla vartiointi 24/7 jatkuva, vai onko tämä tieto pelkkää huuhaata. Missä siis vartija? ettei tallaista pääsisi tapahtumaan. Kukahan kyseessä tekijä???
Perus Yksittäistapaus.
Säälittävä tapaus
Nyt sai Keuruun realistit haasteen. Kuka uskaltaa tehdä perässä?
Petäjäveden polttopullo-sissi töpeksi ihan yön tonttuna,kärähti itse ja nyt on tu-
lossa raskaat ropsut rasistille.Mahtaa natsipojan äiti olla ylpeä pojastaan kun
käy vierailulla tapaamassa vangittua jälkeläistään kiven sisässä :)
Petäjäveden suuri poika sai mitä hakikin.Nöyryyttävän julkisuuden murhamiehenä.
-Kiilusilmäinen sellikaveri odottaa jo nuorta natsitoveria ;)
Kenet hän on murhannut?