Suomalaisyhteisön riidat !

mummosuomesta

Olen ajatellut Fuengirolaan muuttoa eläkeläisenä ja ajattelin , että tuleeko suomalaiset siellä keskenään toimeen ? Itse en juoruile muista ihmisistä , mutta seurannut Fuengirolan tilanteita ja onko niin , että Suomalaiset ei pääse kateellisuudesta ja riitelystä eroon ? Onko millainen ilmapiiri Suomalaisten keskuudessa ? Fuengirola lähialueineen kuitenkin sen verran tiivis ja pieni alue , että voihan siellä ahdasta olla jos Suomalaisella kateus meiningillä mennään ???

42

1021

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyvaakinloytyy

      Suomalaiset ovat melko juoruisia. Pääosin on ratkaisevaa, kuinka itse toimii. Jos itse ei lähde mukaan juoruilemaan ja pahaa puhumaan toisista, sillä voi tienata paljon luottamusta ja toisten ihmisten kunnioitusta.

      Juoruilun suhteen suurinkaan ongelma ei ole paikkansa pitävät juorut. Suurempi ongelma on keksityt juorut. Jos jotain tietoa ei saada nyhdettyä, sen jälkeen ihmiset keksivät omia juoruja. Ihmiset myös luulevat tietävänsä monesta asiasta niin paljon, mutteivat tiedäkään todellisuudessa taustalla olevaa tilannetta. Jos joidenkin ihmisten tai yhteisöjen päätökset ja toiminta ei miellytä, keksitään perättömiä juoruja vaikeuttaakseen heidän elämäänsä.

      Kyllä Fuengirolassa on myös tasapainoisia, järkeviä ja mukavia ihmisiä. Valitettavasti joutuu elämään myös ihmisten kanssa, joilla ei ole kaikki kotona.

    • Dominikus39

      Ei ole mitään juoruilua Fukessa,kateellisia kylläkin :DDD )))

    • Eläkkeelle

      Missä harrastuspiireissä voisi tutustua järkeviin, ei niin kateellisiin ihmisiin? Missä mukava suhteellisen raitis porukka viettää aikaansa?

      • Omatjuomatmukaan

        Päivisin Centro Finlandesin Kukko-kerho tapaa päivittäin ko 11-15. Syy varmaankin on porukkaan liittyneiden ilmainen sauna vuoro.


    • töitä-Aurinkorannikolla

      Keskustelu erilaisten ihmisten kanssa, elämän ilmiöiden pohdinta ja itsetuntemuksen harjoittelu – ne ovat kaikki hienoja asioita, eikö niin.
      Tony Dunderfeltin sivuilta löydät ihmistuntemusta käsitteleviä ajatuksia, kirjoja, artikkeleita ja valmennuksia, jotka inspiroivat Sinua ja syventävät ymmärrystäsi elämästä.

      • myös.kirkko.apuna

        Kirkko on ainoa apua antava suomalainen organisoitu yhteisö Aurinkorannikolla. Sen syliin moni on turvautunut.

        Aurinkorannikon luterilainen seurakunta kieltäytyy silti haastattelusta. Se ei halua millään tavoin kommentoida aihetta edes yleisellä tasolla: miten lastensuojelun käytännöt hoituvat seurakunnan näkökulmasta Espanjan ja Suomen välillä?
        Seurakunta perustelee kieltäytymistään sillä, että sillä ei ole viranomaisvaltuuksia. Kirkko haluaa vain tukea hiljaisesti Aurinkorannikon suomalaisperheitä.


    • Asukas5341

      Fugessa on paljon järkeviä ja erittäin mukavia ihmisiä. Niitä EI löydä täältä kuten voit huomata. Eikä siitä lähimmästä suomibaarista. Se porukka on erikseen ja heihin törmäät kadulla, kaupassa, ravintolassa (siellä on vain pari kolme oikeaa laadukkaampaa suomalaista), eri tapahtumissa jne.

      • MMRa

        Tämä vähän ohi topikin, mutta tarvitsisi pikaisesti apua ja tätä "topikkia" ilmeisesti lukee espanjankielinen taitoiset aktiivisesti. Oman kielitaitoinen perusteella voin ymmärtää lauseen kahdella tavalla "Hasta el viernes no puedo" - mitä kielen osaajat ovat mieltä? Olen sopimassa treffejä espanjalaisen kanssa ja tällainen tekstiviesti tuli vastauksena.


    • mäpellaankolffia

      Ihanko pakko on tunkea suomi-junttien porukkaan jos huolestuttaa vai todellisuudessa taidatkin haluta "messiin". Kuunaan päivänä en voisi olla ns.suomi-yhteisössä ulkomailla, koska tarkoitus on nimenomaan ottaa etäisyyttä.

    • Fuge-hieno-paikka

      Ei se mikään paha yhteisö ole. Yleensä tyhjät tynnyrit kumisevat eniten. Ihan mukavaa porukkaa siellä on. Nämä keskustelupalstat antavat helposti väärän kuvan.
      Monasti pieni porukka saa enemmän näkyvyyttä kielteisillä näkemyksillä kuin suuri enemmistö joka on suhteellisen tyytyväistä ja pärjää omillaan. Ei näistä onnellisista ihmisistä oikein saa vetäviä otsikoita. Jos koira puree postinkantajaa ei se ole uutinen mutta jos postinkantaja puree koiraa, se on uutinen.

    • fkptreLq

      Ellei avaaja vielä osa espanjankieltä, niin oitis kielikursseille, myös Espanjassa, jotta saa kontaktia myös paikallisiin. Ei mitään järkeä edes harkita asettuvansa johonkin maahan jonka kieltä ei edes halua opiskella tullakseen sen suhteen itsenäiseksi.

      Outo kysymys, että missä harrastepiireissä on fiksua väkeä, sillä eikös ne ihna omat milenkiinnon kohteet ja eri hobit ole eläkeikään mennessä muovautuneet. Tokihan uusiin virikkeisiin on hyvä myös lähteä.

    • Munmielipide

      Mitä vähemmän suomalaisia sit ä vähemmän suomalaisten välisiä riitoja.
      En tulisi Fugeen kirveelläkään!

    • Riidaton

      Jos ei kaipaa suomalaisia niin miksi ihmeessä muuttaisi Fuengirolaan tai varsinkaan asuisi Suomessa?!?!?!?!?

      Ne taas jotka pitävät suomalaisista voivat vaihtaa ilmastoa ja saada paljon uusia hyviä ystäviä.

      Jos kaipaa riitoja (kuten moni näyttää tekevän) niin niitäkään ei löydy Fuengirolasta vaan paljon helpommin täältä Suomi24;ltä. Tosin ne on keksittyjä mutta väliäkö tuolla.

      • KerrankinOsui

        Hyvä "Riidaton"!!!
        Ihan pistämätön kommentti sinulta.


    • Anonyymi

      Eihän siellä kateellisuutta voi olla, pyh

    • Anonyymi

      Ilmojen takiahan me tavikset sinnen mennään. Hyvä siellä on olla. Ihan kaikkeen ei tarvitse osallistua, ei varsinkaan pahaa puhumiseen.

      • Anonyymi

        Aurinkorannikko on myös lestojen suosima lomakohde


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aurinkorannikko on myös lestojen suosima lomakohde

        Eihän lestat yleensä riitele?


    • Anonyymi

      Riiteleekö Costalle muut kuin suomalaiset tai riiteleekö muut kansalaisuudet koskaan?

      Ihmetys

      • Anonyymi

        Eivät muut tietenkään riitele. Riitely on yksin suomalaisten oikeus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät muut tietenkään riitele. Riitely on yksin suomalaisten oikeus.

        Persut ei yksin riitele. Riitelevät porukalla.

        Sitten ihmetellään, että Putin ampuu ohjuksia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut ei yksin riitele. Riitelevät porukalla.

        Sitten ihmetellään, että Putin ampuu ohjuksia.

        Vertaus ontuu ja pahasti. Mitään yhtä suurta suomalaisyhteisöä siellä ei ole. On vain muutamia yhdistyksiä, yrityksiä ja koulu. Tuhannet suomalaiset viettävät siellä talvensa sekaantumatta mihinkään riitelyyn.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vertaus ontuu ja pahasti. Mitään yhtä suurta suomalaisyhteisöä siellä ei ole. On vain muutamia yhdistyksiä, yrityksiä ja koulu. Tuhannet suomalaiset viettävät siellä talvensa sekaantumatta mihinkään riitelyyn.

        Fugessa pärjää oikein hyvin, kunhan ei ole suomalaisten kanssa tekemisissä


    • Anonyymi

      No nythän ahneet suomalaiset virkamiehet lopettivat eläkkeiden maksun Fugeen joten se siitä haaveesta. Suomi on niin sairas maa. Kalliiksi tulee tämä älynväläys. Sairaat sairastuu enemmän. Hakevat tukia mitä ennen eivät hakeneet. Terveysmenot kasvaa. Kuolemat kasvaa ja ennenaikaistuu. Voiko tämä olla ihmisarvoista kohtelua ??? Ja en ole Fugessa itse käynyt.

      • Anonyymi

        Suosittelen huolellista tutustumista aiheeseen josta kirjoitit.


      • Anonyymi

        Todellakin, ei kai kansaneläkkeen maksun lopettaminen niiltä suomalaisilta, jotka asuvat PYSYVÄSTI ulkomailla, kenenkään tulevan eläkeläisen haaveita lopeta!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todellakin, ei kai kansaneläkkeen maksun lopettaminen niiltä suomalaisilta, jotka asuvat PYSYVÄSTI ulkomailla, kenenkään tulevan eläkeläisen haaveita lopeta!

        Ihmiset jotka onnistuivat pakenemaan työelämää niin ettei työeläke kertynyt, pakenivat sitten köyhyyttä kansaneläkkeelle Espanjaan, ja nyt kun maksu loppuu pakenevat uudelleen köyhyyttä takaisin Suomeen. Kas kun Suomessa saavat rahat elämiseen tekenättä mitään, Espanjassa joutuisivat hakemuksia täyttämään.


      • Anonyymi

        Puhelinmyyntityötä tekevät työpäivän päätteeksi päiväkaljalla. Siihen nekin kovalla työllä tienatut rahat menevät.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmiset jotka onnistuivat pakenemaan työelämää niin ettei työeläke kertynyt, pakenivat sitten köyhyyttä kansaneläkkeelle Espanjaan, ja nyt kun maksu loppuu pakenevat uudelleen köyhyyttä takaisin Suomeen. Kas kun Suomessa saavat rahat elämiseen tekenättä mitään, Espanjassa joutuisivat hakemuksia täyttämään.

        Mitä kommenttisi tarkoittaa?
        Kannattaa todella vähän perehtyä aiheeseen ennen kuin päästää kirjalliset taitonsa valloilleen. Kansaneläkettä on Suomessa kertynyt yksityisellä työnantajasektorilla vuosina 1939-61 voimassaolleen lainsäädännön mukaan. Työeläkettä on yksityisellä puolella kertynyt v:sta 1962 lähtien. Tänä päivänä vielä kansaneläkettä saavat ovat varmasti työelämänsä aikana ansainneet myös työeläkettä. Pienenkin tulosuuden poistuminen kirpaisee tietysti jokaista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhelinmyyntityötä tekevät työpäivän päätteeksi päiväkaljalla. Siihen nekin kovalla työllä tienatut rahat menevät.

        ...


    • Anonyymi

      Siellä Aki ja Heli ainakin viihtyvät

      • Anonyymi

        Eivät he ole eläkeläisiä ja kovin lyhytaikaista on heidän viihtyminensä.


    • Anonyymi

      Moni muukin julkimo on leivottu lehdistössä Espanjan asukkaaksi muutaman viikon vuokrakämpässä oleskelun vuoksi.

    • Anonyymi

      Eihän siellä mitään riitoja voi olla, kun kaikki haukkuminen tapahtuu toistensa seläntakana

      Niin suomalaista

      • Anonyymi

        Sitä ollaan niin kateellisia että.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä ollaan niin kateellisia että.

        Kateellisuus on suomalaisten perisynti. Phyi.


    • Anonyymi

      Ulkomaille muuttoa harkitsee, ja kaipaa suomalaisyhteisöä? Eikö niitä suomalaisia löydy täältä Suomesta ihan tarpeeksi?

      • Anonyymi

        Rikollistaustainen löytää sieltä vertaisiaan. Jos on joutunut Suomessa yrittäjänä toimintakieltoon niin voi siellä iloisesti jatkaa toimintaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rikollistaustainen löytää sieltä vertaisiaan. Jos on joutunut Suomessa yrittäjänä toimintakieltoon niin voi siellä iloisesti jatkaa toimintaa.

        Kannattaa ottaa selvää kenen palveluja voi käyttää, ettei edistä puliveivareiden elämää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa ottaa selvää kenen palveluja voi käyttää, ettei edistä puliveivareiden elämää.

        Rehellistä palvelua on vaikea löytää nykypäivänä


    • Anonyymi

      Taas pelataan koko pakallinen kateellisuuskortteja.
      Mitä tällä kateellisuudella oikein tarkoitetaan?
      Mistä ollaan kateellisia?
      Jokainen rakentaa omat olonsa älynsä, koulutuksensa, jaksamisensa, rahojensa ja ainakin osittain röyhkeytensä mahdollistamana.
      Minullakin on konttikaupalla hukattuja mahdollisuuksia takanapäin mutta en jaksa
      kadehtia niitä jotka ovat käyttäneet omansa ja onnistuneet saavuttamaan jotain.

      Ollaan tyytyväisiä siitä mitä on saavutettu eikä kyylätä muita.

      • Anonyymi

        Siellä missä suomalainen, siellä ongelma


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      81
      2040
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      20
      1854
    3. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1517
    4. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      206
      1416
    5. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      33
      1307
    6. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      28
      1266
    7. Mitä uskot sinun

      Ja kaivattusi välillä tulevan tapahtumaan lähiaikoina
      Ikävä
      88
      1060
    8. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      26
      1053
    9. Aivottomat

      Illalla yritin nukkua vuokratalossa. Klo 22.30 - 24.00 välillä 5 autoa ajoi rapun eteen, nuoria kuskaten. Eikö tule mie
      Kuhmo
      23
      847
    10. Oho! Jari Isometsä lataa suorat sanat Farmi Suomesta - Kovaa kritiikkiä: "Ei oikein enää nappaa..."

      Jari Isometsä antaa kovaa kritiikkiä Farmi Suomi -realityn nykymenosta. Oletko samaa mieltä hiihtäjälegendan kanssa? L
      Tv-sarjat
      21
      825
    Aihe