Ihminen on ympäristönsä tuote ja reagoi ympäristöönsä psyykkisesti. Joskus ympäristötekijät tai tapahtumat ovat tasapainoisesta elämästä poikkeavia, silloin myös psyyke saattaa reagoida normaalista tilanteesta poikkeavan tilanteen mukaisesti. Kuten sydän reagoi erilaiseen rasitukseen erilaisella sykkeellä.
Täten ihmisen psyykkeen tilat ovat ympäristötekijöiden seurausta. Nyt kuitenkin psykiatria on päättänyt että ihmisen psyykkeen (normaalitilasta) poikkeavat tilat ovat sairauksia, mikä on reaalinen virhe.
Psykiatria on myös päättänyt että kun ihmisen ympäristötekijöihin reagoiminen on sairautta, tätä reagoimista pitää hoitaa lääketieteellisesti. Se että tämä ihmiselämän ongelmien lääketieteellistäminen on virallinen käytäntö myös suomessa tänä päivänä muistuttaa pahaa unta.
Nykyajan psykiatrinen lääketiede kehittyi 1800-luvun lopulla saksassa. Psykiatrian pioneerit olivat myös eugeniigan ja rotuhygienian kannattajia. 1800-luvun lopulta tähän päivään asti säilyneet psykiatria-lääketieteen perusteet perustuvat psyykkisiä "häiriöitä" omanneiden henkilöiden havainnointiin ja oireiden luokitteluun.
Psykiatrinen järjestelmä pakkokeinoineen ja aivot lamaavine ja surkastavine "hoitoineen" on rikos ihmisyyttä vastaan, sekä myös yhteiskunnallisten ongelmien vaimentamista ja huomiotta jättämistä.
Kyllä ihmisellä voi olla erilaisia psyykkisiä tiloja, mutta ne eivät ole sairaus vaan reagointia. Te ammattilaiset olette oikeassa siinä että jotain pitää tehdä, mutta se mitä tehdään on täysin virheellistä ja väärin.
sosiologinen harhapolku - psykiatria
2
123
Vastaukset 2
Tähän kirjoitukseen voin yhtyä. Katselin TV ohjelman jossa lääkäri/luontaishoitaja sekä
hoitaja ja lääkäri keskustelivat vaihtoehtohoidoista. Täytyy sanoa jälkimmäiset olivat
ehdottomasti väärässä. Huolimatta koulutuksesta he jääräpäisesti kannattivat lääkitystä.
Kokeilin kerran uteliaisuuttani ollessani masentunut samaa lääkitystä samalta lääkäriltä
joka oli tunnettu siitä että kirjoitti vääriä reseptejä. Olin kuin tokkurassa ja lopetin heti.
Ei se että on lääkäri vielä vakuuta mitään.- Normireaktio
Totta turiset. Isot rahat sun muut yhteiskunnalliset professionaalisuudet kunnioineen "vain" näkemuksesi tiellä. Katsotaan sadan vuoden päästä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 119757
- 58646
Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.
Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?68616Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha75555Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät55541Hyvää yötä
Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!26513- 152444
Missähän pöytäkirja viipyy, taas?
Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett40438Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä
Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust6414- 41405