kiemungin ääni muttui

kiemunki lataa kaupunkiuutississa tuttuun tapaan syytöksiä syytösten perään persujen suuntaan, mutta ääni on muuttunut siinä mielessä, ettei Ilkkalaa enää syytetäkään jutussa tietovuodossa.

kiemunki ei puhu jutussa enää halaistua sanaa aukottomista todisteista Ilkkalaa kohtaan. Sensijaan kiemunki yrittää selkeästi pelastaa itsensä SCC hallituskauden vastuista toteamalla että Ritaluoma yhtiön enemmistöosakkaana päätti mitä halusi.

Tämä ei valitettavasti kuitenkaan pelasta silloista hallituksen jäsentä; kiemunkia yhtiössä tehdyistä päätöksistä. Osakeyhtiölaki on tässä kohtaa selkeän järkähtämätön. Jos kiemunki ei hyväksynyt hallituksen jäsenenä tehtyjä päätöksiä, olisi hänen tullut siitä erota. Hän vastaa kaikista yhtiössä tehdyistä päätöksistä, oli hän niistä perillä tai ei.

Viimeinen tilintarkastajan allekijoittama tilinpäätös SCC:stä löytyy viranomaisilta vuodelta 2011 ja kiemunki istui yhtiössä vuoteen 2014. Osakeyhtiölain mukaan hallituksen jäsenen vastuisiin kuuluu asianmukaisen tilinpäätöksen toimittaminen viranomaiselle, mutta näin kiemunki ei ole toiminut ja jo pelkästään tästä kiemunki joutuu vastaamaan aikanaan konkurssia koskevassa oikeudenkäynnissä, eikä edes Hämeenlinnan ostettavissa oleva käräjäoikeus tästä häntä voi pelastaa.
44184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Mielenkiintoist nähdä Karin asema. Oli valitsemassa Iisakkia kaupunginedustajaksi scc hallitukseen ja tuki myös hanketta kesään 2014 asti. Onneksi poliisitutkinta menossa joten totuus suhmuroinnista tulee varmasti paljastumaa.

Äänestä
  • Kieronki valitsi kylläkin itse itsensä SSc:n hallitukseen kun "muitakaan sopivia ei ollut". näin hän siteerasi hallitukseen menoaan itse ainakin julkisiin tiedoitusvälineiden suuntaan.

    Äänestä

Kiinnostava paljastus oli se, että yksi kh:n jäsen on ilmoittanut, ettei sitoudu kaupungin strategiaan. Kukapas muu se olisi kuin Lulu Ranne, joka jatkuvasti tuo esille eriävän mielipiteensä asiasta kuin asiasta. Hyvä, että saimme kuulla tämänkin Iisakilta. Persujen paskalapiot olisi saatava pois päätöksenteosta ja riitaa haastamasta!

Äänestä
  • Jo kaksi Lulu skandaalia. Kiitos Iisakki niiden paljastamisesta.

    Äänestä

  • Satuilijat näköjään äänessä. Kuka tuollaista on keksinyt, että muka Lulu? Lulu, Kari, Hannu yms. ovat äänekkäästi koko ajan vaatineet, että täytyy toimia kaupungin arvojen ja strategian mukaan. SCC:ssä erityisen paljon tietoa puuttui, vääristeltiin ja uskottiin kuplaan toisensa perään. SCC:ssä kaupunki toimi ja salli aivan toisin arvoin. Iisakki on pulassa ja yrittää selitellä itsensä ulos.

    Äänestä

Päinvastoin taas toivon minä noihin edellisiin nähden.....toivoisin että nuo Demuli/Sekoomus/HPK/Hämeen Sanomat-koaliitiosalaajat saataisiin häädettyä hallinnon kuvioista kokonaan pois ja avattua tuo "hyväveli"-salailukuvio.

Hämeenlinnaa on vuosikymmenet sekoittanut tuo poliittinen valtapeliasetelma, siitä olisi nyt syytä irrottautua ja lopettaa tuo salailu sekä kähmintä.

Ensimmäisen kerran on juurikin Kari astunut tämän "hyväveli"-koaliition "varpaille" ja siitähän tämä poru nyt on syntynyt.

Tässä mielessä komppaan viestiketjun avaajaa täysillä ja toivotan Karille voimaa ja sitkeyttä valitsemallaan vaikealla ja meille kaupunkilaisille, arvokkaalla työllään.

Äänestä

Päinvastoin taas toivon minä noihin edellisiin nähden.....toivoisin että nuo perxiikkikoaliitiosalaajat saataisiin häädettyä hallinnon kuvioista kokonaan pois ja avattua tuo "hyväveli"-salailukuvio.

Hämeenlinnaa on sekoittanut tuo poliittinen valtapeliasetelma, siitä olisi nyt syytä irrottautua ja lopettaa tuo salailu sekä kähmintä.

Ensimmäisen kerran on juurikin Iisakki astunut tämän "hyväveli"-koaliition "varpaille" ja siitähän tämä poru nyt on syntynyt.

Tässä mielessä komppaan viestiketjua täysillä ja toivotan Iisakille voimaa ja sitkeyttä valitsemallaan vaikealla ja meille kaupunkilaisille, arvokkaalla työllään.

Äänestä
  • Tarkoitit tietysti irvokkaalla.

    Äänestä

  • Ammattitaitoisesti kopioitu, aitoustodistus vaan puuttuu edelliseltä ankeuttajalta.

    Äänestä

  • Ammattitaitoisesti kopioitu, aitoustodistus vaan puuttuu edelliseltä ankeuttajalta.

    Äänestä

Iisakilla on jo näköjään snadisti savet housuissa. Ei tullut SCC:stä miehelle eduskuntapaikkaa, mutta jotain ihan muuta on kyllä TULOSSA.

Äänestä

kiemukki on ns. seliselimies. aina löytyy sopiva selitys kaikkeen, vaikka valhe loistaa herran sombiekasvoilta. Oikeudessa ei selitykset kuitenkaan taida riittää

Äänestä
  • Aataminomena hauska yksityiskohta.

    Äänestä

Jumankekka että iso " mies " itkee jonkun lehtien sivuilla.Pistä nyt jo hame päällesi.On se kumma ettei nämä poliitikot pese likapyykkiään muualla kun lehtien sivuilla.kaikki tämä paska kasvoi heti sen jälkeen kun tämä narsisti tuli Hämeenlinnan valtuustoon.

Äänestä
  • Kuules tää on Karin luoanto.

    Äänestä

Kuka uskoi Chilubahuijaukseen? Kiemunki! Ei ollut Iisakki tiedoista perillä eikä niiden perään kysellyt. Nyt on ihan hätä kädessä.

Äänestä

Kuka hullu sitoutuu "strategiaan", jonka ovat päättäneet nykyiset enemmistöosakkaat??
Strategia on 7-4 eikä muutu vaikka Kiemunki yrittäis puurosta soppaa vääntää, vaihtoon kaikki neljä, kemunki,rautio,ranne ja ilkkala ja uuteen nousuun.

Äänestä
  • Kuis lääkkeet tänään iisakkitautinen.

    Äänestä

Kannattaisi Iisun mennä jo nyt tässä vaiheessa alamäkeä pankin johtajan puheille ja neuvotella kunnon laina, että pystyy sitten maksamaan kaikki sanktiot mitkä rävähtää jossain oikeusasteessa, ei käräjäoikeudessa. Torpasta saatavat rahat eivät taida riittää kuin alkukiihdytykseen.

Äänestä
  • Kari olet itse menossa kahdesta jutskasta käräjille . kovat tuomiot tulossa.

    Äänestä

  • no onhan sillä laps lisät. vai onko nekin hassattu johonkin huu haa hommaan

    Äänestä

Ei kai sitä tarvitse enää syyttää kun poliisi jo tutkii onko vuodettu vai ei. Lisävalaistusta juttu antoi paljonkin sillä onhan se kummallista kun yhteisesti sovitaan valtuustossa ja yksi kh:n pöydässä ilmoittaa että vit...t välittää mitä kaupunkilaisten valitsemat edustajat ovat yhdessä yksimielisesti sopineet. Siis meillä on tässä kaupungissa yksi on sellainen heebo joka tietää kaikista asioista kaiken paremmin kuin kaikki muut yhteensä siis on Ylijumalan yläpuolella.

Äänestä
  • Opettelisit ensin kirjoittamaan.

    Äänestä

Onko tämä Kiemunki omistajana Hämeenlinnan kaupunkilehdessä? Juuri kaupunkiin tulleensa täytyy ihmetellä että yhdellä ihmisellä voi olla noin paljon valtaa kaupungissa. Näyttää olevan aika viha-aalto kys herraa kohtaan mitä naapureitakin kuuntelee.

Mitä se on ihan aidosti tehnyt?

Äänestä
  • ei mitään, ilmaiset mainokset itselleen "kahvittanut".

    Äänestä

Kiemunki haastaa helposti riitaa, ei ajattele riittävästi mitä sanoo, ei käyttäydy miten asemansa edellyttää.

Äänestä

Panin merkille saman kuin aloittaja. Eikö hämeenlinnassa ole muita järki-ihmisiä kuin persut. Johan koko scc lähtökohtakin oli aivan päätön ja pähkä-ja suuruudenhullu. Eikö maalaisjärki toiminut. Kaupunginhallitus ja viranhaltijat kuluttivat aikaa tähän jo alkujaankin päättömään kehitelmään.

Näinkö nenästä vedettävää porukkaa siellä on.

Vaihtoon nämä haihattelijat ja tuulentuvan rakentajat. Esitän että tapahtumapuistoon valmistetaan komedianäytelmä. "Toteemipaalun toljottajat ja muut hännystelijät". Jokainen saa miettiä pääesiintyjät.

Äänestä
  • Aloittaja elikkä *Paalua* on mielenkiintoinen. Kertoi katselevansa öisin IISAKIN vaali valokuvaa mikä viittaa tunnetunlajin suuntaukseen. Täällä tämä ex-demar on erittäin huolissaan Iisakin pärjäämisestä ja seuraavaksi toivoo IISAKILLE kaikkea mahdollista pahaa. Kehuu kuka vaan viittsii kuuntelee vielä kaupungilla urotekojaan. Jakomielitautihullu.

    Äänestä

  • Diagnoosista ei voine erehtyä.

    Äänestä

  • Pakkohoitoon

    Äänestä

  • Jakomielitautihullu oli osuma.

    Äänestä

Aina, jumalauta, aina pitää saada sanoa viimeinen sana. Tajuaako tuo ollenkaan kuinka ihmiset kärsii työttömät ja sairaat kaupungissa jopa nälkää ja sitten toi saatana jankuttaa vuodesta tooiseen jotain saatana kuka soitti Sambiaan levyä. Ai jumalauta, kun Pietaripoke portilla riemastuu ja sanoo. Sulla ei ole tänne mitään asiaa.

Äänestä
  • Se on K.Arin luonto eikä asiaa.

    Äänestä

> Tajuaako tuo ollenkaan kuinka ihmiset kärsii työttömät ja sairaat kaupungissa jopa
> nälkää

Se sai keväällä uuden keittiön ja uuden auton palkinnoksi vaivoistaan.

Äänestä
  • K.Ari ottaa hiljaa vastaan.

    Äänestä

  • Ei ikuisesti. Ja otinpa tuon kommentin talteen kun saattoi liittyä sähköiskuun takaraivossa. Suojukset auttaa kovasti.

    Äänestä

  • causescut.kesämökillä kirjoitti:

    Ei ikuisesti. Ja otinpa tuon kommentin talteen kun saattoi liittyä sähköiskuun takaraivossa. Suojukset auttaa kovasti.

    Mää vetin läpi.

    Äänestä

  • Haagin sotarikostuomioistuin odottaakin jo kovasti. Materiaalia ainakin riittää. Siellä olette sitten Milosevicin ja muiden suurten humanistien kanssa miettimässä tekosianne.

    Äänestä

Jos nyt jollekulle oli epäselvää mistä tuossa ylempänä oli kyse, niin sain jälleen sähköiskun päähän kommenttia kirjoittaessani. Paikallisten causescujen apurit viittaavat asiaan omissa viesteissään eli käytännössä kertovat mitä tulikaan juuri tehdyksi.

Heillä on yhdessä kv-rikostovereiden kanssa käytössä tällainen kätketty asejärjestelmä: https://en.wikipedia.org/wiki/Active_Denial_System

Tuo on yhdistettynä huipputarkkaan nato:n satelliittitutkaan, jolla näkevät päivin ja öin sisällä ja ulkona. Mikrofonit tietokoneissa, matkapuhelimissa ja muissa laitteissa ovat aina auki.

On turhaa kuvitella olevansa asian yläpuolella tällaiseen toimintaan ryhdyttyään, koska myös näille myyrille tehdään samaa toisten korkeamman tason myyrien toimesta. He ovat itse käytännössä rikollisen järjestönsä panttivankeina.

Äänestä

Laitoin kerran huvikseni lakin väärinpäin päähän vessaan mennessäni. Paikallisen causescun apurihan sen näki ja asiaa heti kommentoi: http://i.imgur.com/NDokWab.jpg

Varmuudella ei ole vessaan mitään näköyhteyttä.

Äänestä

Muualta saatujen tietojen mukaan jopa 30 stasilaista saattaa hyöriä yhden kohteen kimpussa yötä päivää - stasilaisia on sekä lähellä että kaukana valtamerten takana (yövuoro). Kaikki mahdolliset palvelut on solutettu. Jokainen AY:n jäsen tekee juuri sen mitä tällainen stasin myyrä käskee tekemään.

Tietenkään näitä ei lukumääräisesti ole kauhean paljon, joten se tarvittaessa loppumaan saadaan ihan samalla menetelmällä kuin millä causescut lähtivät bucarestista - jos niin halutaan.

Jos ei haluta niin sitten pitää vain ymmärtää se seikka, että silloin hyväksyy tällaisen toiminnan mutta altistuu sille myös itse.

Äänestä
  • Hehhehheeh.

    Äänestä

Jos jollekulle heräsi mielenkiinto tätä asiaa kohtaan, niin tällä videolla on esimerkkitapaus: https://youtu.be/l5HpQtWxotk

Videolla tyttö otetaan "etäohjaukseen" mutta kohde on mies, jonka kimppuun tyttö ohjataan hyökkäämään. Heti hyökkäyksen jälkeen tyttö tuskin edes muistaa mitä juuri tapahtui.

Säteen lukittumisen aivoihin voi tarkkaan katsoen nähdä silmäteristä, jotka laajenevat ja tulee lasittunut katse etähypnoosin alkaessa. Kun myyrät höpöttävät täällä jatkuvasti lääkkeistä tai hoidoista, niin arvioiden mukaan lääkitys tarvitaan poistamaan inhibiitiot. Lääkitsemätön etähypnotisoitu henkilö ei välttämättä hyökkää kenenkään kimppuun. Sopivilla lääkkeillä sitten lähtee.

Asiahan ei ole aivan uusi vaan YouTubesta hakusanalla radio controlled bull löytyy video jopa yli neljänkymmenen vuoden takaa, jossa härkää ohjataan elektronisesti. Spede puolestaan viittasi aiheeseen 70-luvun elokuvassaan, jossa valtakunnansovittelija ohjataan radiolla hyppäämään laiturilta vaatteet päällä tai tilaamaan nakkimakkaroihin mansikkahilloa. Sen ajan teknologia edellytti aivoihin asennettuja elektrodeja mutta nykyään ei tarvita mitään.

Ja vielä lopuksi, kun on pari kappaletta näitä kuuluisia "mentalisteja", niin he ovat siis näiden puolueiden tai ammattiyhdistysten "syvämyyriä" ja tämän järjestelmän käyttäjiä apulaisineen. Aivan kuten paikalliset causescut.

Ihan hieman on taidettu apinaa (teitä) koijata.

Äänestä

Bioottinen nakki on äärimyrkky toliselle ihmiselle. Katso YouTube!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


DDT kirjoitti:

kiemunki lataa kaupunkiuutississa tuttuun tapaan syytöksiä syytösten perään persujen suuntaan, mutta ääni on muuttunut siinä mielessä, ettei Ilkkalaa enää syytetäkään jutussa tietovuodossa.

kiemunki ei puhu jutussa enää halaistua sanaa aukottomista todisteista Ilkkalaa kohtaan. Sensijaan kiemunki yrittää selkeästi pelastaa itsensä SCC hallituskauden vastuista toteamalla että Ritaluoma yhtiön enemmistöosakkaana päätti mitä halusi.

Tämä ei valitettavasti kuitenkaan pelasta silloista hallituksen jäsentä; kiemunkia yhtiössä tehdyistä päätöksistä. Osakeyhtiölaki on tässä kohtaa selkeän järkähtämätön. Jos kiemunki ei hyväksynyt hallituksen jäsenenä tehtyjä päätöksiä, olisi hänen tullut siitä erota. Hän vastaa kaikista yhtiössä tehdyistä päätöksistä, oli hän niistä perillä tai ei.

Viimeinen tilintarkastajan allekijoittama tilinpäätös SCC:stä löytyy viranomaisilta vuodelta 2011 ja kiemunki istui yhtiössä vuoteen 2014. Osakeyhtiölain mukaan hallituksen jäsenen vastuisiin kuuluu asianmukaisen tilinpäätöksen toimittaminen viranomaiselle, mutta näin kiemunki ei ole toiminut ja jo pelkästään tästä kiemunki joutuu vastaamaan aikanaan konkurssia koskevassa oikeudenkäynnissä, eikä edes Hämeenlinnan ostettavissa oleva käräjäoikeus tästä häntä voi pelastaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu