PERINTÖVERO

odottaako verottaja, että kuolinpesä jaettu ennenkuin lähettää verolappusensa
15994
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ei odota.

Äänestä

"Verohallinto lähettää verotuspäätöksen

Perukirjan käsittely Verohallinnossa kestää yleensä enintään12 kuukautta. Kun perintöverotus on tehty, perillisille lähetetään verotuspäätökset perintöveron määrästä. Verotuspäätöksestä näkyy, onko perukirjaan merkitty omaisuuden arvo ja vähennykset hyväksytty perintöverotuksen perusteeksi. Ellei perintöveroa määrätä, verotuspäätös voidaan toimittaa myös ainoastaan perukirjaan merkitylle asianhoitajalle.

Verotuspäätös kannattaa säilyttää yhdessä perukirjan kanssa. Päätöksestä ilmenevää perintöverotusarvoa voi tarvita myöhemmin, jos perittyä omaisuutta myydään. Verotusarvoa käytetään perityn omaisuuden hankintahintana, kun luovutusvoittoa tai -tappiota lasketaan."

lähde: vero.fi

Äänestä
  • siis rahat raavittava jostain kokoon perintöveroa varten ennenkuin pesä jaettu ja perintoöosuus saatu?

    Äänestä

  • kiinnostaisi kirjoitti:

    siis rahat raavittava jostain kokoon perintöveroa varten ennenkuin pesä jaettu ja perintoöosuus saatu?

    Kyllä. Tai sitten ruvettava neuvottelemaan maksuajasta tms.
    Mutta miksi ihmeessä sitä pesänjakoa pitäisi niin viivyttää? Vuosi on ihan riittävä aika tehdä se.

    Äänestä

  • no siksi, että leski asuu puoliksi omistamassaan asunnossa

    Äänestä

  • kiinnostaisi kirjoitti:

    no siksi, että leski asuu puoliksi omistamassaan asunnossa

    Niin? Miksi ihmeessä sen pitäisi perinnönjakoa viivyttää?

    Äänestä

  • kiinnostaisi kirjoitti:

    no siksi, että leski asuu puoliksi omistamassaan asunnossa

    No eihän sitä perintöäkään sitten jaeta...vasta lesken kuoltua. Jos ei tule perintöä, ei tule perintöveroa. Vai onko leski sitten maksamassa puolet...vai mikä tässä on..

    Äänestä

  • jsöösfösfjöfsösö kirjoitti:

    No eihän sitä perintöäkään sitten jaeta...vasta lesken kuoltua. Jos ei tule perintöä, ei tule perintöveroa. Vai onko leski sitten maksamassa puolet...vai mikä tässä on..

    Leskeys syntyy yleensä kun joku kuolee = lesken aviopuoliso ->jos edesmenneellä on omaisuutta joku sen perii ja maksaa perintöverot ( ja en nyt ala saiverralla että mitäs jos se leski onkin se perijä , näin ei ap:n tapuksessa ole).
    Yleinen harha , että perintö on vasta se arabian astiasto tai kämpän myynnistä saatu 500k kun sulle-mulle jako on tehty .Verottajalle perintö on se mitä perukirjaan kirjattu vaikka et olisi saanut siitä senttiäkään hyppysiisi. - vielä .

    Äänestä

Miten paljon tuossa perintöverossa on maksuaikaa kun päätös tulee maksuista ja onko ne erissä vai kerralla koko potti?

Äänestä
  • "Perintö- ja lahjaveron eräpäivät
    Perintöveron ensimmäinen eräpäivä on noin kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun Verohallinto tekee ja postittaa verotuspäätöksen. Toinen eräpäivä on kahden kuukauden kuluttua ensimmäisestä eräpäivästä. Esimerkiksi jos perintöverotus on perintöveropäätöksen mukaan toimitettu 17.12.2015, on ensimmäisen erän eräpäivä 1.4.2016 ja toisen 1.6.2016.

    Jos eräpäivä on lauantai tai pyhäpäivä, veron voi maksaa seuraavana arkipäivänä ilman viivästysseuraamuksia.

    Kun maksat perintö- tai lahjaveroa, käytä aina tilisiirtolomakkeessa olevaa viitenumeroa. Veron jokaisella erällä on oma viitenumero.

    Perintövero on aina henkilökohtainen. Esimerkiksi kuolinpesän osakkaat eivät ole vastuussa toisten osakkaitten perintöverosta."

    https://www.vero.fi/fi-FI/Henkiloasiakkaat/Perinto/Perinto_ja_lahjaveron_maksaminen

    Äänestä

Maksuaikaa on muutamia kuukausia ja maksu joko 1 tai 2 erässä.

Äänestä

Olisit viivyttänyt jakoa,niin leski tekee jos hänen ehtoihinsa ei suostuta.Aika typerää maksaa verot ennakkoon jos kerran leski
hallitsee silti perintöä/kalliiksi tulee pyykityksineen ja lainhuudatuksineen,toisin on jos perintönä tulee tukku euroja
perinnön mukana.Verojen maksu loppuvuonna ja alkuvuonna.
Joskus joutuu kuolinpesä maksamaan leskelle tasinkoa,vielä verot
päälle.

Äänestä
  • leski määrää että tehdäänpä jako, ja sitt kuntuli veromääräykset eli verot on maksettu hän määrää että jakoa ei tehdäkään, eli luopui hallinatoikeudestaan mutta ei halunnutkaan jakoa lopulta, muutti mielensä. Verot maksettu, jakoa ei tule ja jakamaton pesä on ja pysyy ja lahoo.

    Äänestä

  • Aaatos kirjoitti:

    leski määrää että tehdäänpä jako, ja sitt kuntuli veromääräykset eli verot on maksettu hän määrää että jakoa ei tehdäkään, eli luopui hallinatoikeudestaan mutta ei halunnutkaan jakoa lopulta, muutti mielensä. Verot maksettu, jakoa ei tule ja jakamaton pesä on ja pysyy ja lahoo.

    niin että mitä tapahtunut en ymmärrä-

    Äänestä

  • jaskatir kirjoitti:

    niin että mitä tapahtunut en ymmärrä-

    Leski käytti lesken oikeuttaan.Maksatti perijöillä verot,itse
    oli tasinkon saajana,tila pysyy hänen hallinnassaan,suurempien osuuksien turvin.Perijät jäävät odottamaan/saataviaan sekä
    uutta perintöveron maksua/tai hakevat lakiosuuttaan.
    Olisiko?............

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiinnostaisi kirjoitti:

odottaako verottaja, että kuolinpesä jaettu ennenkuin lähettää verolappusensa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu