Pikkusiskoni on väkivaltainnen

Ahdistunut0

Eli itse olen 15 ja sisko 12. Siskoni on minua kohtaan erittäin väkivaltainen ja erittäin tempperamenttinen. Vanhempamme ovat yrittäneet selvittää mikä siskoani oikein vaivaa, mutta eivät keksi mitään mistä käytös johtuu.
Siskoni lyö, potkii, raapii (joskus heittelee minua kohti myös saksia) ja huutaa että minun tulisi tappaa itseni ja muuta vastaavaa.
Poikaystäväni on huolissaan minusta eikä haluaisi minun olevan kotona kaksin siskoni kanssa. Minulla on useita mustelmia, arpia ja haavoja ympäri kehoa. Mustelmani ovat yleensä erittäin kivuliaita ja vaikeuttavat esimerkiksi nukkumista, liikunnan harrastamista. En enää uskaltaudu kouluun tai muille julkisille paikoille ilman pitkä hihaista paitaa ja kesälläkin käytän vain pitkiä housuja ja paitoja. En kestä sitä kuinka ihmiset katsovat ja tuomitsevat.
Nyt poika ystäväni saatua mopokortin olen ollut yhä useammin heillä kaikki päivät ja tullut vain yöksi kotiin. (itselläni siis ei ole korttia) Joskus olen saattanut soittaa poikaystäväni hakemaan minut heille keskellä yötä sillä en uskalla/pysty nukkumaan kotona.
Olen erittäin ahdistunut koko ajan ja tiuskin sekä ärtyilen kaikille huonojen yö unieni takia. Poikaystäväni ei enää oikein jaksa katsoa siskoni huonoa käytöstä minua kohtaan.

Mitä ihmettä minä oiken voin tehdä??

9

434

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei.käy.päinsä

      Kyllä tossa tilanteessa se sisko jo pitäis saada kuriin! Sano vaan vanhemmilles mitä se on tehny ja mitä tekee edelleen niin kyllä ne jotaan asian eteen tekevät. Toi on ihan käsittämätöntä käytöstä!

      • Vanhempani ovat tietoisia siskoni käytöksestä, mutta eivät vaan voi ymmärtää mistä sisko käytös johtuu. Sisko on siis täysin rauhallinen ja muutenkin käyttäytyy kuulemma paljon paremmin kun olen poissa, mutta heti kun minä tulen kotiin se ärsyyntyy. Olen lähdössä pariksi viikoksi vaarilleni jotta vanhempani saavat setviä asiaa rauhassa siskoni kanssa. Todella toivon että he saavat järkeä siskoni päähän sillä välin. (Vaarini siis asuu samalla paikkakunnalla)


    • ilmariSS

      Lastesuojelu ilmari kehii,tepsii aina.Tai ees pelottelet sillä

      • Emme vanhempieni kanssa nää sitä tarpeellisena että sekoittaisimme lastensuojelun tähän, koska olen jo vuodenpäästä lähdössä (toivottavasti) jatko-opiskelemaan muualle. Ja siis peloiteltu on kyllä, mutta se tuntuu menevän vain toisesta kosrvasta ulos. Vaikka siskoni on kamala minua kohtaan en halua hänen joutuvan mihinkään laitokseen tai vastaavaan, sillä tiedän että se vain toden näkoisesti pahentaisi siskon käytöstä.


    • pahoinpitele pikkusiskoasi

    • Sython oot sairas

    • nolikset11

      Helvetin noloo et pärjää sille, oot nolo et ansaitse ikinä onnea

      • Järkikäteen

        Hei, ei tarttis tulla tänne haukkumaan muita! Ku muut hakee apua täältä, ei tartte oikeesti tulla tänne ja haukkuu muita -.-


      • Järkikäteen kirjoitti:

        Hei, ei tarttis tulla tänne haukkumaan muita! Ku muut hakee apua täältä, ei tartte oikeesti tulla tänne ja haukkuu muita -.-

        Kiitos puollustuksesta. Olen samaa mieltä kanssasi. Itsekin hain täältä apua silloin kun tilanne oli pahimmillaan ja asiaa ei yhtään auta että toiset tulevat haukkumaan.

        Ja sinulle nolikset11 olit sitten kuinka vanha tai nuori tahansa tuo on kyllä aika säällittävää. Kokeile tulla omalla nimellä soittamaan suuta tänne keskustelu palstoille niin eiköhän jää tuo kovistelu pois.

        Jotkut muut palstoilta apua hakevat saattavat olla herkemmässä tunne tilassa ja vielä vaikeammassa tilanteessa, joten yritä olla positiivisempi ja mukavampi ensi kerralla kun ilmaiset mielipiteesi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1511
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1124
    3. 82
      982
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      806
    5. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      780
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      774
    7. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      90
      723
    8. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      13
      710
    10. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      705
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      685
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      666
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    14. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      592
    15. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      591
    16. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      571
    17. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      560
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      522
    19. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      513
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      41
      508
    Aihe