Pattayan puolustelijat ja muut huorissa ravaavat 180kg siat, tuntuvat olevan vielä alempaa keskitasoa tyhmempiäkin. Ei siis riitä että on syrjäytynyt peräkammarin luuseri, ruma, läski, sian naama ja sian ruho kun on vielä ihan vitun tyhmäkin.
Tässä olisi pattispoisseila vähän parannettavaa.
Tässä olisi pattispoisseila vähän parannettavaa.
Vastaukset 21
Vanhimmat
ei pattayaboyssit ole mitään läskejä ja peräkammarin poikia vaan kertomansa mukaan varakkaita, viriilejä ja jopa alfauroksia joita ei kuitenkaan ole pattayalla koskaan näkynyt, tästä voi tehdä vain kaksi johtopäätöstä, joko eivät ole varakkaita, viriilejä ja alfauroisia tai pattayaboyssit käyvät pattayalla mielikuvituksissaan, jokainen itse päätelköön kumpi vaihtoehto on todennäköisempi, erinomaisen pohjan päätöksen teolle antaa tämä palsta.
Olehan varuillasi. Haku on jo käynnissä.
Molemmille kirjoittajille suurkiitokset, ilmoittautumisesta kuuluisalle lerppakurssille Hiekkaharjuun! Olette parhainta ainesta Hua Hinin alati kasvavaan lerppojen ja ladyboyden joukkoon.
Parhaan askeleen elämässänne olette astuneet, paljastamalla sisäisen olemuksenne.
Herra Z, etenkin on vihdoinkin saavuttanut päämääränsä, jonka jo pikkupoikana loi!!!
Sitä saa, mitä tilaa...
Eli taas yksi ns. pattayaboys on mainostamassa omaa homoille suunnattua kurssia hiekkaharjussa, vaikeaa on pojun elämä, kun ei saa tilaamaansa bangkokin lentolippua varattomuuden takia maksettua vaan pitää tyytyä suomalaisiin homoihin, muuten huomenna bangkokin ikeaan omalla autolla ostamaan kalusteita, resuperse.
Kah`ite piä lerppakin, herra Z innostui jälleen juttusil.
Aevan yltuomariks oot kuulemma piässyt Hiekkarjuin kaaneuskisolois, onnee vuan sulle ansioist.
Montaakos vuotta siit onkaan, ko lerppuus siel Huas iski?
Puhuvatten et siel yli pualet miehist on jo lerppoi, ookkos ite se piälerppa, ko niinnin usseen tiä pasltoil kirjuuttele er nimilöil?
Mie mään tuo Pattayan puolel kämhään, ko siel kuulemma ne naisten kans värkköövät liikkuu, se siu Huahan o niit takatuupparpaikoi, joihiloisiin mie en sekkaannu.
Sitä saa mitä tilaa...
Köyhät ostaa Ikeasta, me varakkaat ostamme paikallisesta huonekaluliikkeestä
Sinä varakas saat kaiken fatan maksamana, totta ne haetaan paikallisesta huonekaluliikkeestä, täällä thaimaassa halvimmalla saat paikallisesta, ja ikea joutuu maksamaan tuontiveroa tuotteistaan, eli täällä ikea on selkeästi kalliimpi.
Jos joukossa on muutama sekopää ei kaikkia kannata haukkua, Vähän sama kuin että ei kaikki kirjoittajat ole tyhmiä vaikka aloittaja ei olekaan aivan niitä penaalin terävimpiä kyniä.
Vihdoinkin tapasin "samanhenkisen" kuin itsekin olen. Topicin aloittaja vastaa täysin toiveitani, olenhan minäkin 160 kiloinen lyllertäjä Hua Hinistä, tulehan tänne meidän rakkaaseen Huaan, alempaa keskitasoa tyhmempien joukkoon, niin pidetään hauskaa, me samankaltaiset. Vai eikös sossu annakaan matkarahoja? Ei hätää, menehän Hiekkaharjuun, siellä kursseilla opettavat, miten isollakin ahterillasi saat rahat matkaan kerättyä.
Turha tulla meit' arvostelee, ihminen saa olla sellainen kun haluaa, ei se sulta ole pois.Se ei ole sulta pois, jos jyystämme parikymppisiä, kun Suomessa ei nättejä naisia löydy ollenkaan.
Miksi kirjoittelet jos tälläinen pattayaboissi on olemassa luuletko sen osaavat lukea näitä.
Metsässä kaatuu puu kuuluuko siitä ääntä jos kukaan ei ole kuuntelemassa.
Kenelle teet näitä aloituksia itsellesikö.
kiljun tai kaljan ääressä olivat.
Nyt sää oot erottanut TAAS oikean ja väärän. Tuntuvat ja tuntuvat..miltäs susta tuntuu? Varmaan aika ahdistavalta kun pitää täällä roikkua katkerana. Susta ei ota ekikään selvää, ootko sika vai karju?
"Moon ajatellut sua niin monta vuotta aivan erityisellä lämmöllä. Mä sun niin mielelläni tappaisin..."
Samaa mieltä. On meinaan rumimmasta päästä suominakki joka taikkupillua ruuvaa. Ei saa Suomesta naista.
ÄLKÄÄ HYVÄT IHMISET RUOKKIKO TROLLIA. ALOITTAJA ON SUURIMPIA TROLLEJA PALSTOILLA.
HÄNEN TULISI HAKEUTUA LÄÄKÄRIIN PIKAISESTI.
Trollaava henkilö kuvaannollisesti vetää viehettä saalisparven läpi toivoen, että joku tarttuu siihen. Myös viestejä, jotka näyttävät kokemattoman tai lapsellisen kirjoittajan postaamilta, on syytä epäillä, sillä tyhmää esittäviä trolleja esiintyy keskustelupalstoilla ja irkissä jatkuvasti. Trollaukseen voi liittyä myös viestien massalähetystä, jolloin trolli lisää foorumeille tahallaan useita samoja puheenvuoroja toisten keskustelijoiden ärsyttämiseksi.[4]
Sanaa käytetään usein väärin tahattomasti, mutta joskus myös tahallisesti lyömäaseena kanssakirjoittajia vastaan. Pelkkä kritiikki tai eriävä mielipide, radikaalikaan sellainen, ei vielä ole trollausta, ellei tavoitteena ole ärsyttäminen.
Älä ruoki trollia!
Netiketti suosittelee olemaan ruokkimatta trollia. Tämä tarkoittaa käytännössä trollin jättämistä omaan arvoonsa ja suhtautumista trollaaviin viesteihin tai viestiketjuihin ikään kuin niitä ei olisi koskaan kirjoitettukaan. Tämä on usein vaikeaa, sillä muutaman ihmisen trollaantuminen saattaa aiheuttaa trollaustarkoituksessa aloitetun keskustelun laajenemisen tai olemassa olevan keskustelun väärille urille ajautumisen.
sieltä tuli psykoloogi paikalle. painu kuule samantien vittuun
supisuomalainenjätkä on se varsinainen trolli.
Älkää, koskaan, milloinkaan ja silloinkaan, uskoko hänen höpötyksiään!
Todellinen emätrolli kyseessä!
ruoka-aikaan pattisboit ovat olleet ainakin paikalla.
Yritän tässä kartoittaa missä kaikki kaltaiseni luuraa ja mistä he ovat kotoisin.