Nyt haukuttu Greenpeace on iskenyt Ärjään. Saa nähdä, miten hakkuiden käy. Venäjällä ei Greenpeace onnistunut Koillisväylän valloituksessa, koska siellä on erilainen huumori asioiden suhteen, taisivat suomalaistakin pitää häkissä useita kuukausia. Greenpeace ei ole uskantanut sen jälkeen siellä mellastaa. Eri juttu on täällä Suomessa.
Ärjänsaari
onnistuukohakkuut
19237
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kaikki Ärjään!
Korruptio hoitaa riimpiisin , ilmeisesti heiltä on raha loppunut kun tulleet hakkeroimaan työmaita . Saksalaiset maksavat työrauhastaan reilusti etukäteen niin piipertäjät viihtyvät kotosalla.
Ainakin Iltalehti ja Ilta-Sanomat eivät ole kiinnittäneen mitään huomiota asiaan tähän mennessä. Se varmasti harmittaa Greenpeacea, koska tällaiselle organisaatiolle ilmainen julkisuus olisi parasta mannaa. Onneksi Suomesaa aletaan viisastua tämän laatuiseen vahingolliseen toimintaan.
Nämä "luonnonsuojelijat" eivät älyä sitä yksinkertaista asiaa, että puut kasvaa jatkuvasti jolloin puustoa pitää ajoittain harventaa.
Onko keppihevos akkalaumaa näkyny siellä.
Voisi Greenpeace samoin käydä Kainuun Ely -keskuksellakin, kun ovat tänne asti vaivautuneet. Siellä se vasta olisi selvityksen paikka, miksi niitä lupia niin holtittomasti myönnetään.
Sieltä on luvat tulleet niin Ärjän hakkuisiin kuin Talvivaaran ympäristön tuhoamiseenkin.
Ei haittaisi vaikka leiriytyisivät Kainuussa pidempäänkin.
Sini Saarela vois tosiaan käydä vähän huliganismia esittämässä........
Saksan metsäteollisuus sai taas tahtonsa läpi....
Venäjällä on aivan samanlainen "huumori" [viittaus aloitukseen] kuin EU-suomessa.
http://rk.karelia.ru/social/vokrug-kostomukshskogo-zapovednika-nezakonno-rubyat-les/
https://www.youtube.com/watch?v=s90w26i8skA
,.,,
"Kuitenkin Karjalan ympäristöministeriöstä (vrt. Kainuun ely!) neuvotaan olemaan tekemättä hätiköityjä johtopäätöksiä."
http://vesti.karelia.ru/news/minprirody_karelii_otdalo_pod_lesozagotovku_ohrannuyu_zonu_zapovednika_kostomukshskij/
http://www.stolica.onego.ru/news/278205.html
http://64parallel.ru/novosti/sergej-tarxov-nagrazhden-pochetnym-znakom/
-Johtaja varauksesta Sergei Tarhov Kostomukshsky myönnetty merkki "kunniapuheenjohtaja työntekijä luonnonsuojeluliitto." Tilaus allekirjoitti ministeri Luonnonvarat ja ympäristö Venäjän Sergei Donskoy.
"Pitkän aikavälin tunnollinen työ, suuri henkilökohtainen panos ympäristönhoidon, ympäristönsuojelu, ja yhteydessä 60 vuotta syntymästä" - tämä on virallinen sanamuotoa palkintoja.
Online Sergey Tarkhova onnitteli apulaisjohtaja Department of valtion politiikan ja sääntelyn alalla ympäristönsuojelun Vsevolod Stepanitsky. Virkansa ei edellytä muutoksia elämäkerta Sergei Tarhov:
- Sergey T. vuodesta 1993 ja tällä hetkellä johtaa valtion Nature Reserve "Kostomukshsky" Karjalassa (viime vuonna - itse asiassa yhteinen osasto on varaus "Kostamus ja" Kalevalan "kansallispuiston).
Mutta ennen Sergei ei ollut heikko Tarhov suojattu elämäkerta. Cool Polevik, joka kasvoi Chukotka alueella perheen Game Biologit (isä, VS Tarhov SM Uspensky tuotu Alaska muskox on Wrangelinsaari), eläintieteilijä, hän työskenteli Institute of Biological ongelmat Pohjois, vuonna gosohotnadzora elimissä ja syksyllä 1982 - varalla "Magadan" (vanhempi tutkija, apulaisjohtaja Tietelliset).
Sergei oli kärjessä tutkimukseen ja seurantaan eliöstön tässä ihmeellisessä luonnonsuojelualueella. Mutta Tarhov Sergei osoitti itseään todellinen puolustaja etujen varaukseen, mutta ei pelkää haastaa epäpätevä ja häikäilemätön oman esimiehensä. Ja tuli ulos voittaja (myös tuella alumnien ja aktivistien opiskelijatiimit suojelemiseksi luonnon) .
Juhlavuottaan Sergey Tarhov sanoi 16. tammikuuta.
http://www.vesti.ru/doc.html?id=2651801#
Hakkuut loppui, mitäs nyt sanotte? Osa hakattiin ja se on metsänhoidollisesti hyvä, mutta liian isoja hevonvittuhakkuita ei ehtinyt tulla. Siinä näette että joukkovoima kannattaa ja sillä voi vaikuttaa. Te saatana saviaivot saarnatte että omistaja saa tehdä mitä lystää, mutta maanomistuksen kanssa se ei todellakaan päde.
Ja nämä Kajaanin Ylen akanräähkät olivat oikein päkätillään julistaessaan Greenpeacen sanomaa eetteriin!
Vähempikin olisi riittänyt.
Monikohan noistakin puunhalaajista on edes käynyt aikaisemmin ärjässä.
Me kainuulaisetkin jotka siellä joskus käydään niin ollaan yleensä muutaman kymmenen metrin säteellä rannasta joten sama vaikka hakkattaisiin aukeaksi koko saari.
On se kumma että maanomistaja ei saa saada tuottoa omistamastaan metsästä.
Valtio ja virkamieskunta valjastettiin sosialisoimaan metsämarkkinat teollisuuden kuvitellun edun hyväksi.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001123675.html
Mikä mahtaa olla hintana saarella kun ei kukaan osta varmaa pari miljoonaa aika lähellä huono kasvuista kitu puuta markka aikaan olis ollut noin 6,5 milj markkaa
hintana.
Greenpeace pilasi ärjän hakkuut! Puuta olisi voinut hakata reilummin, jolloin loput olisivat kasvaneet terveinä täyteen mittaan. Nyt sinne jäi suurimmaksi osaksi kituvia riukuja, joista ei koskaan mitään aitoa erämaatakaan tule.
Yksi peacelainen oli vielä kysynyt kuka kerää risut pois! Voi herranjumala näitä punavuoren puunhalaajia, kun ne on niiiin AsianTuntijoita että!
Hyvin näkyy vielä puu kaatuvan ja liikkuvan saarelta kun kävin kelkkailemassa siellä. Loppui haloo ja muka lopettivat niin greenpeace lähti. Nyt saavat rauhassa hakata
Vaarilla oli saari Oulujärvellä.
Missäs mahtaa olla se saunaosasto joka oli tulos en oo löytänyt viel ilimaanen