Rajan avaus

Minulla on kymmenen vuotta sitten hankittu n.8 ha palsta, jonka yksi raja on täysin tukossa. Naapuria kiinnostaa enemmän kossun kera rentoutuminen kuin rajan aukaisu. Joutilaana haluaisin kuitenkin avata rajan, en kuitenkaan omista, enkä osaa käyttääkään mitään teknisiä paikannuslaitteita joten voi vahingossa lipsahtaa naapurin puolelle , siksi kysynkin kuinka leveäksi rajan voi tehdä. Poistettavalla puustolla ei ole kovin suurta arvoa.
91133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

100m leveeks

Äänestä

Yleensä pari-kolme metriä riittää rajalle. Teknisiä apuvälineitä tärkeimmät ovat vesuri taikka moottori- tai raivaussaha, sekä mahdollisimman näkyvät linjakepit, jotka näkyvät maastossa puustonkin lomasta.
Tuollaisella 8 ha metsäpalstalla ei voi olla kovin pitkiä rajalinjoja, etteikö rajalinjan avaaminen onnistuisi ilman suurempaa ongelmaa, jos vain rajapyykit ja mahdolliset viisarikivet (joita on pitkällä rajalinjalla varsinaisten rajapyykkien välillä) ovat maastossa paikoillaan. Kannattaa siis ensin laittaa kunnolliset linjakepit rajapyykeille riittävän näkyvillä väreillä, neonvärit ja heijastimet ovat hyviä yhdistelmiä, jolloin jopa iltahämärissä valojen kanssa voi hyvinkin nähdä rajalinjan sijannin. Oletetulta rajalinjalta voi myös etsiä mahdollisia viisarikiviä helpottamaan rajalinjan aukaisua.
Jos rajalinja näyttää ensin aivan toivottomalta, kannattaa hieman karsia vain oletetulta linjalta puita näkyvyyden parantamiseksi ja kaataa turhaa vesakkoa näkyvyyttä haittaamasta. Sen jälkeen, kun saa jonkunlaisen näkyvyyden rajalinjaan rajapyykiltä rajapyykille, on helppoa raivata linja, kaveri olisi hyvä olla mukana laittamassa linjalla muutamia välikeppejä, että rajalinjan saa aivan suoraan.

Äänestä
  • Miten voi olla metsätilallinen tuollainen, joka jotain pari-kolme metriä heittelee tänne.
    On liikaa se parikin, jos ei molempien osapuolien sopimuksella ole niin päätetty.

    Ennen oli 35cm naapurin puolelta minkä sai ilman lupaa ottaa. Enempää ei siihen linjaan tarvita, vaikka puu miten kasvaa. Nykyään puhutaan 75cm:stä, eli silloin koko rajalinja olisi se 1,5m.. varmaan motokuskeille tuota leveyttä haluttu, kun täälläkin moni tietää.. ei sen sokeampia paskahousuvammaisia ole kuin motoyrittäjien joukossa osa, joka ei näe mitään, tai sitten eivät välitä toisten omaisuuden tuhoamisesta. Pilaavat asiallistenkin tekijöiden maineen.

    Veikkaan, että se 75cm vaatii edelleen luvan vastapuolelta.. ihmettelen! En kyllä ole varma nykytilanteesta. Itselläkin monenlaista rajaa viisareilla ja ilman. Koskaan ollut naapurin kanssa riitaa rajasta, ja yksikään linja ei yli metriä leveä ole, jos ei yhdessä ole sovittu.

    Mitään heijastimia tarvitse luontoon viedä.

    Tuolla yksi hyvä vastaus.. keppilinjalla se löytyy. Jos on apumies, niin vanhojen maanmittarien tapaan huutelemalla löytyy täysin pimeästäkin pusikosta se oikea reikä.

    Äänestä

  • vitunsokeatmotokuskit kirjoitti:

    Miten voi olla metsätilallinen tuollainen, joka jotain pari-kolme metriä heittelee tänne.
    On liikaa se parikin, jos ei molempien osapuolien sopimuksella ole niin päätetty.

    Ennen oli 35cm naapurin puolelta minkä sai ilman lupaa ottaa. Enempää ei siihen linjaan tarvita, vaikka puu miten kasvaa. Nykyään puhutaan 75cm:stä, eli silloin koko rajalinja olisi se 1,5m.. varmaan motokuskeille tuota leveyttä haluttu, kun täälläkin moni tietää.. ei sen sokeampia paskahousuvammaisia ole kuin motoyrittäjien joukossa osa, joka ei näe mitään, tai sitten eivät välitä toisten omaisuuden tuhoamisesta. Pilaavat asiallistenkin tekijöiden maineen.

    Veikkaan, että se 75cm vaatii edelleen luvan vastapuolelta.. ihmettelen! En kyllä ole varma nykytilanteesta. Itselläkin monenlaista rajaa viisareilla ja ilman. Koskaan ollut naapurin kanssa riitaa rajasta, ja yksikään linja ei yli metriä leveä ole, jos ei yhdessä ole sovittu.

    Mitään heijastimia tarvitse luontoon viedä.

    Tuolla yksi hyvä vastaus.. keppilinjalla se löytyy. Jos on apumies, niin vanhojen maanmittarien tapaan huutelemalla löytyy täysin pimeästäkin pusikosta se oikea reikä.

    Ei niitä heijastimia sinne luontoon tarvitse jättää, mutta linjan aukaisussa ja raivauksessa auttaa kummasti. Olen myös käyttänyt heijastimia ojia kaivaessani kaivinkoneella, näkee tosi hyvin ojalinjan, jos pitää suoraa ojaa kaivaa.
    Tuosta rajalinjan leveydestä voidaan olla montaa mieltä, metrikin riittää, kun on hyvin hoidettu. Olen yleensä sopinut naapureiden (n. 100 rajanaapuria) kanssa rajalinjat, mutta käytännössä minä olen ainut, joka huolehtii rajalinjoista ja rajapyykeistä.

    Äänestä

Rajat kiinni!

Äänestä

Rajanaapurille tulee ilmoittaa rajan aukaisusta jokatapauksessa.
Normaali rajalinjan leveys on 1,5m maastossa, jos ei ole muuta sovittu.
Eli 0,75 m keskilinjan molemmin puolin.
Ne puut, mitkä on naapurin puolella on naapurin omaisuutta.

Äänestä

Jos pyykit on tiedossa niin keppilinjalla löytyy. Suorat ja "sirot" kepit helpottaa, Nuorista männyn rungoista helppo tehdä suoria keppejä vähällä karsinnalla. Kahdelle tai kolmelle korkeudelle kepissä sitoo pitkän värillisen kuitunauhan niin yleensä näkyy paremmin pusikoiden läpi. Ensimmäisen linjan kepittää oletettuun suuntaan siten että linja näkyy koko ajan vähintään kolmen kepin kautta, tarvittaessa linjalta raivaa oksat ja risut vesurilla siten että näkyy tarvittavan matkan. Luota linjauksen osoittamaan suuntaan, älä korjaa suuntaa kesken linjauksen! Katsoo kuinka kauaksi kohdepyykistä tulee eka linja. Sitten uudelleen linjaus. Jos pyykkiväli esim.200m ja eka linja meni 4m sivuun niin siirretään linjaa 0.5m haluttuun suuntaan 25m päässä lähtöpyykistä 25/200x4). Kolmas kierros tarvittaessa. Kun kapea linja merkittynä maastoon niin soitto naapurille että käy katsomassa. Käy tai ei, niin lopuksi linja auki 1.5 metrin leveydeltä. Jos ei hyväksy linjausta niin katsotte yhdessä ja sovitte paikan. Jos sekään ei onnistu, niin rajan paikasta on riitaa ja tarvitaan rajankäynti maanmittauslaitokselta. Yli 600m pyykkivälejä olen tällä tekniikalla tuonut linjaa enimmillään ja toistaiseksi naapurit on olleet tyytyväisiä rajan paikkaan.

Äänestä

Iso kiitos hyvistä neuvoista, niistä on apua. Vastauksia tuli myös Spede Pasas vainaalta kaksin kappalein, nimimerkkiä välillä vaihtaen, Spedeä en kyllä kiittele, vaan ihmettelen todella huonoa huumorintajua. Kunpa isäsi olisi ns. nykäissyt ajoissa ulos, niin olisi yksi dorga vähemmän häiriköimässä palstaa.

Äänestä
  • Noita koomikoita riittää joka palstalle, ja äiti laskee heille viestikentässä olevan laskutehtävän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rajavartija kirjoitti:

Minulla on kymmenen vuotta sitten hankittu n.8 ha palsta, jonka yksi raja on täysin tukossa. Naapuria kiinnostaa enemmän kossun kera rentoutuminen kuin rajan aukaisu. Joutilaana haluaisin kuitenkin avata rajan, en kuitenkaan omista, enkä osaa käyttääkään mitään teknisiä paikannuslaitteita joten voi vahingossa lipsahtaa naapurin puolelle , siksi kysynkin kuinka leveäksi rajan voi tehdä. Poistettavalla puustolla ei ole kovin suurta arvoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu