Haaviston lista

"Presidentin puheessa vedottiin EU:n omiin toimiin ja EU:n yhtenäisyyteen. Näissä on helppo presidenttiä tukea. Mikä olisi tuo toimenpiteiden lista, jota presidentin ja hallituksen pitäisi nyt viedä eteenpäin? Mielestäni siihen kuuluvat ainakin seuraavat asiat:

1. EU:n tulisi rakentaa yhteistä rajavalvontaa. EU:n ulkorajamaana hyötyisimme siitä.
2. EU:n tulisi kehittää pakolaisten taakanjakoa ja Dublin-sääntöjen uudistamista. Ei ole oikein, että ulkorajamaat kantavat koko taakan.
3. EU:n tulisi luoda laillisia, turvallisia väyliä siirtolaisuuteen. Pitää olla mahdollista hakea EU:n alueelle töihin tai opiskelijaksi. Tämä vähentäisi tarpeettomia turvapaikkahakemuksia.
4. EU:n pitäisi tukea rauhanprosesseja ja rauhanturvaoperaatioita vielä nykyistä tehokkaammin mm. Syyriassa, Irakissa, Libyassa, Somaliassa ja Afganistanissa. Näin puututtaisiin ongelmien juuriin.
5. EU voisi olla mukana luomassa kriisialueille turvallisia saarekkeita, joista ei ole tarvetta hakeutua pois. Näitä turvaamassa voisi tarvittaessa olla EU:n poliisi- ja rauhanturvaoperaatioita.
6. EU:n tulisi yhdessä neuvotella tehokkaita palautussopimuksia turvallisille alueille, ja vaikuttaa palaajien turvallisuuden ja ihmisoikeuksien toteutumiseen. Esimerkkinä Eritrea, jossa nyt EU, Suomi, Ruotsi, Saksa ja YK ovat aktiivisia nuorten ihmisoikeuksien puolustamisessa. Tehokas apu paikan päällä vähentää pakolaisuutta.
7. Meidän tulee lisätä, ei vähentää kriisialueille kohdistuvaa kehitysyhteistyötä ja humanitaarista apua."
Lähde: http://www.pekkahaavisto.fi/valtiopaivat-avattu/

EU:n yhteinen rajavalvonta herättää kysymyksiä, mutta se voi olla ainoa realistinen keino turvata esim. Suomen itäraja, jos Venäjän kanssa ei pystytä sopimaan paluusta entisiin käytäntöihin, joita ulkoministeri Soini kehui viime vuonna.

Nykyiset Dublin-säännöt voivat muodostua Suomellekin suureksi ongelmaksi, jos Venäjältä tulee paljon väkeä Suomeen. Taakanjaosta alettaisiin varmasti puhua hyvin nopeasti.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Puolustusministeri Jussi Niinistö maalaili nato-illallisilla (viisasta??) uhkakuvia, että Venäjältä voi tulla Suomeen satojatuhansia tai miljoonia...Pikkaisen pitäisi varmaan hallituksen nyt terästäytyä!!

Äänestä
  • No, NATOn itärajahan vuotaa jo nyt...

    Äänestä

USA on kuulemma kutsunut itse itsensä hornettiharjoituksiin Suomeen, tunnusti ulkoministeri Soini. Veli venäläinen ei ehkä pidä siitä, varsinkin kun Soini palasi juuri rukoilumatkalta rapakon takaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ystävänpäivää-ootellessa kirjoitti:

"Presidentin puheessa vedottiin EU:n omiin toimiin ja EU:n yhtenäisyyteen. Näissä on helppo presidenttiä tukea. Mikä olisi tuo toimenpiteiden lista, jota presidentin ja hallituksen pitäisi nyt viedä eteenpäin? Mielestäni siihen kuuluvat ainakin seuraavat asiat:

1. EU:n tulisi rakentaa yhteistä rajavalvontaa. EU:n ulkorajamaana hyötyisimme siitä.
2. EU:n tulisi kehittää pakolaisten taakanjakoa ja Dublin-sääntöjen uudistamista. Ei ole oikein, että ulkorajamaat kantavat koko taakan.
3. EU:n tulisi luoda laillisia, turvallisia väyliä siirtolaisuuteen. Pitää olla mahdollista hakea EU:n alueelle töihin tai opiskelijaksi. Tämä vähentäisi tarpeettomia turvapaikkahakemuksia.
4. EU:n pitäisi tukea rauhanprosesseja ja rauhanturvaoperaatioita vielä nykyistä tehokkaammin mm. Syyriassa, Irakissa, Libyassa, Somaliassa ja Afganistanissa. Näin puututtaisiin ongelmien juuriin.
5. EU voisi olla mukana luomassa kriisialueille turvallisia saarekkeita, joista ei ole tarvetta hakeutua pois. Näitä turvaamassa voisi tarvittaessa olla EU:n poliisi- ja rauhanturvaoperaatioita.
6. EU:n tulisi yhdessä neuvotella tehokkaita palautussopimuksia turvallisille alueille, ja vaikuttaa palaajien turvallisuuden ja ihmisoikeuksien toteutumiseen. Esimerkkinä Eritrea, jossa nyt EU, Suomi, Ruotsi, Saksa ja YK ovat aktiivisia nuorten ihmisoikeuksien puolustamisessa. Tehokas apu paikan päällä vähentää pakolaisuutta.
7. Meidän tulee lisätä, ei vähentää kriisialueille kohdistuvaa kehitysyhteistyötä ja humanitaarista apua."
Lähde: http://www.pekkahaavisto.fi/valtiopaivat-avattu/

EU:n yhteinen rajavalvonta herättää kysymyksiä, mutta se voi olla ainoa realistinen keino turvata esim. Suomen itäraja, jos Venäjän kanssa ei pystytä sopimaan paluusta entisiin käytäntöihin, joita ulkoministeri Soini kehui viime vuonna.

Nykyiset Dublin-säännöt voivat muodostua Suomellekin suureksi ongelmaksi, jos Venäjältä tulee paljon väkeä Suomeen. Taakanjaosta alettaisiin varmasti puhua hyvin nopeasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu