Hei! Äänekoski on perinteisesti ollut sosiaalidemokraattien vahvaa aluetta.missä puolue näkyy nyt ? Seutukunnalla pyörii jatkuvasti vasemmistoliitto levittämässä saastaansa.suolahden tilanteen "ymmärrän" kun sinne on keskittynyt ns.heikompi aines mutta äänekoskella ei pitäisi antaa vassareiden saastuttaa meidän kaupunkia t.esa
Missä SDP ?
Esa55
294
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oisko Moskovassa pyytämässä ohjeita, mutta Vasemmistoliitto on jonossa edellä...
Demarithan ovat olleet viime vuosina samaa porukkaa porvareiden kanssa. Ay-liike on työnantajan juoksupoika. Etenkin nyt kun uusi sellutehdas on tulossa loput luottamusmiehetkin ovat myyneet itsensä työnantajalle ja työntekijät ovat oman onnensa nojassa. Vassarit ovat ainoita jotka vieläpyristelevät työmiehen puolesta mutta eivät itse pärjää. Niin se vain kävi että vahva paperiliitto lyötiin polvilleen, pääasiassa saamattomien demareiden ansiosta kun alkoivat porvarien kelkkaan!
Nyt sitten kyyti tulee olemaan kylmää kun työnantajat sanelevat kaikki työehdot ja palkat sun muut asiat! Työelämässä tulee koittamaan viidakon laki jossa ei tunneta sääliä, armoa, solidaarisuutta. Rikkurihenki ja selkäänpuukotus on se mikä tulee kukoistamaan uudella tehtaalla.