Matkustelu

Mietimme perheen kanssa marsuja ja yksi asia tuli mieleen nimittäin matkustelu. Menemme kerran vuodessa tai kaksi käymään etelä suomessa eli täältä sinne on 12h onko se liian paljon Marseille? Marsut olisivat molemmat kissan kantokopissa ja saisi ihan normaaliin aikaan autossa pelletit ja heinää olisi tarjolla siellä ja vettä. Yleensä ollaan siellä 3vko ja ei ole hoitajaa niin pitkäksi ajaksi. Onko se liian stressaavaa? Häkin saamme kuljetettua ja kaikki tavarat
3149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eihän tuo kovin reilulta kuulosta kun ottaa huomioon, että kysymys on eläimistä, jotka eivät luonnostaan ole sieltä lunkimmasta päästä stressaavassa tilanteessa. Myös esim. auton ilmastointi voi olla vedolle herkälle eläimelle liikaa, joten miettisin tarkoin ennen kuin ottaisin marsuja tietäen, että joutuisin kärräämään niitä autossa säännöllisesti noinkin pitkän matkan.

Eipä silti, kyllä minäkin matkustelin marsujen kanssa näyttelyissä kun moista vielä harrastin. Matkat tosin eivät olleen läheskään yhtä pitkiä (kerralla max. 2h autossa) ja osa marsuista lopetti näyttelyissä käymisen heti, sillä sattuivat olemaan sieltä stressaavammasta päästä. Eli vain osa marsuista osoittautui tarpeeksi reippaiksi matkusteluun ja osa oli niin sekaisin, että toipumisessa meni pari vuorokautta.

Äänestä

Totta kai matkustelu on aina stressaavaa, mutta ei toi harvoin tapahtuvana mikään mahdoton este ole.

Äänestä
  • Okei :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Heippavaankaikille kirjoitti:

Mietimme perheen kanssa marsuja ja yksi asia tuli mieleen nimittäin matkustelu. Menemme kerran vuodessa tai kaksi käymään etelä suomessa eli täältä sinne on 12h onko se liian paljon Marseille? Marsut olisivat molemmat kissan kantokopissa ja saisi ihan normaaliin aikaan autossa pelletit ja heinää olisi tarjolla siellä ja vettä. Yleensä ollaan siellä 3vko ja ei ole hoitajaa niin pitkäksi ajaksi. Onko se liian stressaavaa? Häkin saamme kuljetettua ja kaikki tavarat

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu