Ydinperheiden ihana aikakausi

ydinperheonparas

on parasta mitä elämässä voi olla. Meidän viimevuosituhannella syntyvien perhe elämä oli ihanaa, ydinperhe, isä äiti ja lapset. Voi että oltiin koko kansa onnellisia. Nyt on juuret repästy ja ollaan sikin sokin, koskaan ei oi tietää kuka on isä ja äiti ja sisaruksia kuka on sun lapsi kuka serkku jne. Kurja tilanne hälyttävä.
Ihan kuin perheestä olisi revitty onnellisuus pois, ja onhan se. Kaikki me ollaan erittäin surullisia nykyään, eiole enää sitä perhettä joka antoi voimaa ja perhetttä jotka oli todella sukua keskenään.
Nyt on vallalla sekavuustila. Monet 3kymppiset on viidettä kertaa perheellisiä, ja lapsia on siellätäällä eikä aina tiedä missä. Outoa on että näin annetaan tapahtua.
Ennenvanhaan kaikki oli naimissa eikä kukaan eonnut. Munkin lapsuuden naapurit ovat kaikki edelleen naimisissa ellei ole kuolleet tai toinen. Mutta erottu ei helpolla, nykyisin erotaan jo siitä kun toinen pudottaa vaikka leheden lattialle niin sitä ei siedetä vaan aletaan riiteleen ja erotaan.
Tai joku vaan kävelee siihen ja vie miehen. Niin helppoa se on.
Kerran kattelin ikkunasta kun eräs nainen huhuili naapurin ikkunan alla jo tuli mies matkalaukun kanssa ja niin sitä mentiin.
Yks naapuri heitti miehen kengät ikkunasta ja kapsäkin ja se oli sillä selvä.
Arvostakaa ihmiset ydinperhettä, se ei ole aina helppoo mutta ei ole helppo elättää kymmentä vaimoa erota heistä ja syöttää 30 lasta. Oikeesti se vasta rankkaa on, ja onko siinä kaikki lapset?? Kuka tietää.

18

1090

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • soopaaa

      Blaaaaaaaaaaaaaaa, nykyajan kolmekymppisistä moni elää vielä sinkkuelämää, jopa ensisynttäneiden keski-ikä on 29v.
      Kyllä sitä ennekin erottiin ja sodan aikana uusperheitä oli kauheesti, kun miehet kaatu sodassa ja lesket nuoria ja monta lasta.

      • 123d123d123d123

        nykyiset noin 60v poliitikot ympäri maailmaa rakensivat tämä nykysuomen yhdessä noin 50v kanssa. tietenkin heillä oli painolastinaan sodassa olleet vanhemmat ja käsittelemättömät asiat, ei siitä voi heitä täysin syyttää. ja paholainen on aina maailmassa loppuun saakka.

        silti mieluummin nyky-ero-aika kuin sota aika jossa kuoli miljoonia

    • Ensimmäisissäliitoissa

      Vaikka itse elän ydinperheessä, en katso asiakseni arvostella muita. Olemme ehkä puolisoni kanssa vain onnekkaita.

    • Miem

      Kyllä tämän oyp:n ydinperse jutut on ollut ainakin kauhistus oyp:n ex miehelle joka on kokenut narsismia käskytystä päsmäröintiä jatkuvaa epäonnistumista osaamattomuutta oyp:n taholta

      • politiikanseuraaja

        Eiköhän asiat ole aina niin miten lukija sen tahtoo olevan. Kuten politiikka, tulkinnan varaisia juttuja.
        Asian voi kääntää miten haluaa ihminen, joka ei tiedä asian sisältöä.

      • Seonsaletti
        politiikanseuraaja kirjoitti:

        Eiköhän asiat ole aina niin miten lukija sen tahtoo olevan. Kuten politiikka, tulkinnan varaisia juttuja.
        Asian voi kääntää miten haluaa ihminen, joka ei tiedä asian sisältöä.

        Höppön, pöpön kyllä Oyp on asiansa hyvin tuonut julki ja toistellut elämäänsä 10v täällä ,ei mikään ole jäänyt arvailujen tai tiedon puutteen varaan.

      • katkeruusonmuotia
        Seonsaletti kirjoitti:

        Höppön, pöpön kyllä Oyp on asiansa hyvin tuonut julki ja toistellut elämäänsä 10v täällä ,ei mikään ole jäänyt arvailujen tai tiedon puutteen varaan.

        .. ja jota on väritellyt yksi sun toinen.. mielensä mukaan. Semmoinen asia mikä on toisille paha peikko, ja arka asia ja jotenkin kolahtaa itseensä, se käännetään aina pahiten päin siihen henkilöön jota se koskee.
        Jos sanot että mies jätti mut, se käännetään heti et nii se oli sun vika, onneks jätti olit täys idiootti... miten tuommosia asiota voi tosta noin vaan ruotia kun ei tiedä tapahtumaa??? Ihminen on vaan luonteeltaan niin paha, että hän nauttii siitä kun muille käy huonosti ja värittelee vielä ja kertoo omia juttuja siihen, sittenpä se onkin valmis kasvamaan kuin lumipallo... ja täysin pois siitä alkuasemista.

      • Miem
        katkeruusonmuotia kirjoitti:

        Niin oyp Lissu on yleistänyt kaiken aikaa kaikki erot 3.ihmisen aiheuttamiseksi... ...ja kyllä oyp:n tekstejä lukee niin siinä mies on erotessaan pelastanut itsensä takaisin elämään rangaistus laitoksesta

      • sairastaon
        Miem kirjoitti:

        Niin oyp Lissu on yleistänyt kaiken aikaa kaikki erot 3.ihmisen aiheuttamiseksi... ...ja kyllä oyp:n tekstejä lukee niin siinä mies on erotessaan pelastanut itsensä takaisin elämään rangaistus laitoksesta

        Mutta un se on totta. Kolma srikkoo katkeruudessaan, kun ei ole mitään menetettävää. avioliitot on kiva rikkoo, näkee miten itsetunto nousee kun koko miehen suku suree.

      • Miem
        sairastaon kirjoitti:

        Mutta un se on totta. Kolma srikkoo katkeruudessaan, kun ei ole mitään menetettävää. avioliitot on kiva rikkoo, näkee miten itsetunto nousee kun koko miehen suku suree.

        Paskat rikkoo ! Avioliiton rikkoo avioparin keskenäinen välirikko ( sinun tapauksessa sinun narsismi )!

      • Turhahuorittelija
        sairastaon kirjoitti:

        Mutta un se on totta. Kolma srikkoo katkeruudessaan, kun ei ole mitään menetettävää. avioliitot on kiva rikkoo, näkee miten itsetunto nousee kun koko miehen suku suree.

        Heh, heh, heh. Voi jumpsis kun naurattaa.
        Sieltä siis joku tulee ja katkerana tulee rikkomaan avioliiton, ihan tuosta noin.
        Onko kirves , leka tai pommi mukana ? Sillälailla, pam ja kaikki tohjoksi.
        Tämäkin joka kertoo , että hänen liittonsa on rikottu, erosi ensin ukostaan, halusi eroa nimenomaan itse. Sitten kun ukko löysi uuden eukon, ex-eukko alkoi riehumaan.
        Nyt on ukolle porttikielto lasten luo. Ukko on huorapukki ja se nykyinen paha huora jne.
        Tämä huorittelija haukkuu kaikki uusperheen naiset hevettiin, samoin näiden uusperheiden lapset.
        Melkoinen ämmy tämä huorittelija.

    • Jasitsetodellisuus

      Aloittaja unohtaa täysin ne viime vuosituhannen perheet joissa oli väkivaltaa ja alkoholia mutta erota ei tohtinut koska eronneen naisen asema oli todella hankala.

      On hirveää ajatella että joku elää niin omassa kuplassaan ettei edes tiedä miten menneisyydessä ovat asiat olleet.

      Vaikka se oma elämä olisikin ruusunlehdillä tanssimista niin olisi hyvä muistaa ettei kaikkien elämä ole eikä ole ollut sellaista. Ydinperheen elämän romantisoiminen on jotensakin outoa kun se karuin todellisuus tulee vastaan kun vain vilkaisee iltapäivälehtien pahimpia otsikoita. Samaa settiä kuin sota-ajan romantisoiminen.

      • NoMadness

        Onneksi sekä viimevuosituhannella, että nyt on myös onnellisia ydinperheitä, joissa ei ole väkivaltaa, alkoholismia, huumeita, tupakointia, vaan vietetään ihan normaalia tervettä elämää.

        On mahdollisuus erota, mutta onneksi rakkautta on riittänyt, niin ei ole tarvinnut edes harkita moista.

      • Anonyymi

        Kyllä minä ainakin näin jälkikäteen osaan arvostaa sitä, että sain kasvaa ydinperheessä.
        Uusperheissä lapset joutuvat jatkuvasti kokemaan kaipuuta ja ikävää sitä vanhempaa kohtaan joka ei ole silloin lähellä.
        Lapsen perusturvallisuus rikkoutuu peruuttamattomasti kun lapsi joutuu eroon toisesta vanhemmastaan, vaikka vain viikoksi.
        Lapset myös aina kokevat tulleensa osittain hylätyiksi erotilanteissa ja esim homo-ja lesbo-perheissä.
        Silloin isä tai äiti on hylännyt hänet, niinhän lapsi sen kokee.
        Jos lapsi pienenä joutuu eroon vanhemmastaan, tuska on kauhea.
        Itse jouduin olemaan sairaalassa pitkiä aikoja lapsena.
        Vaikka ihana äitini yleensä tuli aamulla ja istui vuoteeni vieressä iltaan asti, yöksi yksin jääminen oli aina kauheaa.
        Kyllä siitäkin jäi traumat.
        Olen myös muilta kuullut että, pienemmätkin erokokemukset ovat jättäneet ihmisiin kipeitä muistoja.
        Säälin eroperheiden lapsia, homoparien lapsia, transihmisten lapsia ja yksinhuoltajien lapsia.
        Nykyään todellakin erotaan aivan liian helposti.
        Syynä näkisin olevan seksuaalimoraalin rappio.
        Jos tehdään kuten kuuluisi eli mennään neitsyinä naimisiin ja panostetaan liittoon, päätetään että tämä se on.
        Silloin molemmat ovat toiselle ainoita, valittuja.
        Jos ei onnistu uutta ei hankita.
        Silloin motivaatio ja tahto liiton eteen työskentelyyn on aivan erilainen, kuin näillä jotka jo ajattelevat että jos ei tämä olekaan kiva niin etsitään uusi kumppani.

      • Anonyymi

        "Ydinperheen elämän romantisoiminen on jotensakin outoa kun se karuin todellisuus tulee vastaan kun vain vilkaisee iltapäivälehtien pahimpia otsikoita. Samaa settiä kuin sota-ajan romantisoiminen."
        - Lehdethän (valtamedia) kertovat vain tietynlaiset karut asiat, esim seksuaalivähemmistöjen lasten kohtaloita ei lehdissä puida.
        Hehän ovat suojeltu ryhmä, samoin moniavioiset muslimit.
        Hetero-ydinperheet ja varsinkin kristityt ovat lehdille herkullisin parjauskohde.

        Sota-aika oli vaikeaa ja kamalaa, mutta kansa oli fiksumpaa ja oli yhtenäinen, melkein jokainen oli isänmaallinen ja toisista huolehdittiin.
        Ei myöskään turhista vinguttu eikä kukaan uhriutunut ja vaatinut itselleen kaikkea.
        Haluttiin antaa oma panos toisten eteen ja isänmaan ja naisella ja miehellä oli hyvä oma paikkansa ja roolinsa.
        Kumpa saisimme ne kaikki hyvät asiat takaisin.
        Mikä tärkeintä, silloin ihmisillä oli usko Jumalaan ja se loi myös perustan hyvälle arvomailmalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haluatko sodan takaisin, Venäjäkö se vihollinen sitte olisi vai kuka.
        Ei missään nimessä mitään sotaa, se oli kauheaa aikaa kaikille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haluatko sodan takaisin, Venäjäkö se vihollinen sitte olisi vai kuka.
        Ei missään nimessä mitään sotaa, se oli kauheaa aikaa kaikille.

        "Kumpa saisimme ne kaikki hyvät asiat takaisin."
        - En ole kirjoittanut että sota olisi hyvä asia, vaan että se aika oli vaikeaa ja kamalaa.
        Lue vähän tarkemmin teksti niin ymmärrät mitä on kirjoitettu.
        Luettelin kosolti sen ajan hyviä asioita joita toivon takaisin, sotaa itsessään en tietenkään toivo.

      • Anonyymi

        Eihän tällaisia asioita saada takas ilman sotaa, sotahan muokkasi ihmisistä sellaisia, nyky hyvinvointiyhteiskunnassa ihmisillä ei ole mitään hätää ,eikä ole mistään puutetta ,eikä mitään pelättävää, mennään vaan itsekkäästi eteenpäin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tappo Kajaanissa

      Ketkä ulkomaanvahvistukset tässä kyseessä? https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010752697.html
      Kajaani
      60
      2634
    2. Kuka mielessäsi pyörii?

      Ja miksi? Onko teillä vielä mahdollisuutta?
      Ikävä
      175
      2546
    3. Nyt kaikki joukolla....

      ...tukkeen Folkkeja, nyt siihen on hyvä tilaisuus. Jos jokkainen kynnelle kykenevä nakkaa kassaan muutaman euron ja rikk
      Haapavesi
      27
      2054
    4. Miten paljon

      Haluat häntä????
      Ikävä
      89
      1858
    5. KUNNIA MENI - MAINE KASVOI tuomio tuli, ravakat sakot ja korvauksia!

      Nyt se sitten paukahti. Kajaanin johtava poliitikko Pasi Kilpeläinen ps. sai Kainuun Käräjäoikeuden tuomion! Sakkoa tu
      Kajaani
      137
      1594
    6. Oletko jo unohtanut minut mies?

      Oliko se oikeasti kiva juttu se hymiöpallo, se oli osoitus siitä että minä oikeasti pidän sinusta todella paljon. Tekisi
      Tunteet
      22
      1527
    7. Putinistipersut vauhdissa, oppikirjoja pitäisi sensuroida

      Putinistipersut halunnevat seuraavaksi muuttaa historiankirjoitustakin kuten heidän isäntänsä Bunkkeripappa. Eli Suomen
      Maailman menoa
      263
      1521
    8. Laskutehtävä

      Laske kaivattusi ja itsesi iät yhteen. Tulosta ei oo pakko kertoo.
      Ikävä
      98
      1415
    9. Kela häätää tuhansia muuttamaan halvempaan asuntoon

      https://yle.fi/uutiset/lyhyesti/74-20115291 Kulut voivat nousta tuhansiin euroihin per häädetty. Tuosta on vaikea enää
      Maailman menoa
      302
      1301
    10. Kuvittele että olen hän

      Mitä kaipaat eniten?
      Ikävä
      74
      1203
    Aihe