Vapaat suhteet?

En kyllä pystyis olla tuommosessa suhteessa. Jos ei pysty/halua sitoutua täysin, ei kannata sitoutua ollenkaan. Jos oisin sä niin jättäisin tyypin kasvamaan aikuiseksi. Ansaitset paljon parempaa :)

Ei en pystyisi. Kyllä loukkaisi kumppanin muut suhteet. Samoin minä miettisin miksi en kelpaa kuin joskus.

Mikäli kuitenkin haluatte eri asioita niin ei tuo tule koskaan toimimaan teidän välillä, itsensä kanssa ei voi tehdä kompromisseja. Vaikka yrittäisit niin se kaatuisi kuitenkin, joten miksi ei säästää itseltä aikaa ja vaivaa ja löytää jonkun paremman... On paljon ihmisiä, jotka haluavat vakavan suhteen tai suhteen vaan yhden kanssa (ehkä tuo henkilö on polyamorinen?). Selkeästi tuo vapaan suhteen haluava ei oikeasti tahdo sinua vaan tahtoo pitää sut varalla jos ei muutakaan löydä tai sitten viihdykkeenä siihen asti kunnes löytää "paremman". Älä laita ittees sellaseen. Älä anna käyttää ittees hyväksi, se nilkki ei sitä ansaitse. Et häviä mitään kun lemppaat tyypin. Ja älä ota tollasen ihmisen mielipidettä ittees ainakaan! Kaikki ollaan kuitenkin samalla lähtöviivalla rakkauden kanssa.

En koskaan. Jos ei sopivaa kumppania löydy olen yksin.

En todellakaan pystyis. Mulla ei oo mitään sitä vastaan jos joku muu haluaa vapaasuhteilla, mutta mun kanssa ei sellaista tuu tapahtumaan. Ei musta vaan olis sellaiseen ja tiedän että tulisin tosi onnettomaks.

En tunne sua tai sitä toista ihmistä, mutten usko, että kyse olisi riittämättömyydestäsi. Meitä ihmisiä on vaan joka junaan ja on niitäkin keille ei vaan sovi yskiavioinen suhde, mutta myös niitä keille ei sovi myöskään vapaasuhde ja siitä millaisen suhteen haluaa kannattaa olla itselleen rehellinen. Jos siis koet, ettei vapaasuhde sovi sinulle ja tekstistäsi päättelin, että koet sen todella epämiellyttävänä ja ahdistavana, ole itsellesi siitä rehellinen ja puhukaa asiasta. Katsokaa löydättekö ratkaisun, joka miellyttää molempia vai jatkatteko omiin suuntiinne. Harmi toki, jos se toinen on muuten hyvä, mutta haluaa eri asioita. Mitä tulee noihin tauteihin niin vapaassa suhteessahan voi sopia asioista, joilla varmistetaan molempien turvallisuus eli taudittomuus. Ehkäisy, säännölliset testit jne perusasiat, sillä suhteen pitää olla reilu ja turvallinen molemmille osapuolille.

Itse ensisijaisesti etsin yksiavioista suhdetta, mutten näe estettä vapaassa suhteessa oloon, jos se toinen on vain ihmisenä sellainen, että se homma toimii. Vapaassa suhteessa esimerkiksi luottamus toiseen on mielestäni tärkeä asia enkä voisi ryhtyä vapaaseen suhteeseen siis ihmisen kanssa kehen en koe luottavani riittävästi. Lisäksi minulle on tärkeää ne syyt, miksi toinen kanssani tällaisen suhdemuodon haluaa. Ei siksi, ettenkö kokisi olevani riittävä myös vapaassa suhteessa vaan siksi, ettei tämä ole itselleni se ensisijainen suhdemuoto, joten en hyppäisi tällaiseen suinpäin, mutta näen kyllä useitakin tilanteita, joissa voisin tällaista vakavasti harkita.

Nämä erilaiset suhdemuodot ovat vaikea asia ja minusta on tärkeää, ettei toista tuomitsisi sen takia, että hän on rehellinen siitä mitä hän haluaa. Kaikki ei kaikille sovi ja se on selvää eikä niin kuulukaan olla ja sekä yksiavioinen suhde että vapaa suhde vaatii ihmiseltä tiettyä luonnetta, jotta siihen pystyy. Eikä kyse ole pelkästään pystymisestä vaan mielestäni myös siitä, että siihen myös haluaa ryhtyä, sillä jos väkisin yrittää sovittaa itseään suhteeseen, jossa ei oikeastaan haluaisi olla, niin se jos mikä tekee suhteeseen ison aukon.

Polyamorisessa ja avoimessa suhteessa hiukan eri asioita. Jos avoimessa suhteessa niin saa lähteä jonkun/muiden kanssa treffata vaikka olisi jo parisuhteessa tai ei. Polyamorisessa ei hyväksytä rakkaussuhteet kuin seksisuhteita paitsi avoimessa suhteessa. Avoin suhde sopii ettei halua normiparisuhteita olemaan. Avoimessa suhteessa voi pitää hauskaa ja iloitsee toista ihastumista sekä treffeistä. Voisit miettiä minkälaista haluaisit oikeasti parisuhteelta : normiparisuhteet tai odotat oikean kumppanin tai olla sinkkuna. Suhteita niin erilaisia kutenkin. Voisin kyllä avoimessa suhteessa/säätöä ,koska en ole vielä halua/valmis normiparisuhteeseen kun mitä olin kokenut.

Olen ollut, ja minulle se sopi hyvin. En kokenut sitä niin, että en olisi tarpeeksi hyvä. Mutta kun kumppanilla oli isommat ja monipuolisemmat seksihalut kuin minulla niin vapaa suhde oli ihan kätevä ratkaisu. Siis jotenkin en nähnyt sitä sen kummempana kuin että ihmiset esim. pitävät erilaisesta ruoasta, kaikki eivät samasta. Tai ehkä minulla sitten on vain niin rautainen itsetunto, että kestin ajatuksen etten ole hänelle kaikki kaikessa :)

Tietysti vapaus oli molemminpuolista, mutta itse en sen suhteen aikana löytänyt muita, joista olisin kiinnostunut, ja jotka eivät olisi eläneet yksiavioisesti. Muiden monogaamisia kuvioita en todellakaan halua lähteä rikkomaan.

Jos ihminen lesboilee tai homoilee, niin mitä väliä sellaisessa on sillä, harrastaako sitä kaikkien vaiko joidenkin tiettyjen, vaiko ihan vain yhden kanssa? Törkeää sodomiaa ja pornoa kaikki tyynni: ei näissä turhissa ja arvottomissa jutuissa mitään oikeaa ole. Kaikenlaiset LGBT-hommat voisi vetää vessanpöntöstä alas.

Yhden miehen ja yhden naisen elinikäinen ja uskollinen avioliitto on se oikea malli.

Tervehtykää!

Eivät kaikki vapaat suhteet ole rakkaudettomia tai keskenkasvuisten juttuja. Mun hyvä ystävä elää vapaassa suhteessa, jossa on rakkautta ja välittämistä. Suhteen avoimuus vähentää seksiin liittyviä paineita. Ei ne muut mahdolliset jutut vähennä heidän välistä rakkautta.

Olen eron jälkeen oppinut itseäni ja hämmästyksekseni olen nykyään yksi niistä "vapaan suhteen kannattajista". Vuosi sitten en olisi itsestäni uskonut!

Olen seksuaalisesti perin aktiivinen, eikä vierelle ole löytynyt kumppania tyydyttämään tarpeiden koko kirjoa. Nyt olisin valmis sovitusti vapaaseen suhteeseen, jossa saisin rakkaussuhteen rinnalla avoimesti ylläpitää dom/sub-suhdetta siinä missä kumppanini voisi harrastaa esim. golfia tai muuta henkisesti ja/tai fyysisesti itseään tyydyttävää toimintaa. Kunhan keskenäinen luottamus on vahva ja kiintymys todellista, en näe syytä miksei primäärisuhteen ulkopuoliset järjestelyt voisi onnistua. Koen itse olevani ehyempi ihminen ja kumppanina sekä puolisona antavaisempi kun elämäni kaikilla osa-alueilla on tasapainoa.

Se, että rinnastan BDSM:n harrastamisen golfiin johtuu omasta putkinäöstäni jälkimmäistä kohtaan; samaa mitä saan itse kokea kertoessaan omista mieltymyksistäni - en ymmärrä lajia, en sen tarkoitusta tai viehätystä, enkä voisi kuvitella itseäni greenille.

Ideaalihan olisi törmätä kanssaihmiseen, joka jakaisi seksuaaliset mieltymykset kanssani ja sopisimme myös muilla aspekteilla toisillemme. Taidan olla kuitenkin yksi niistä, joille mikään ei riitä. Tätä pohtiessa on huomioitava, että tällainen mikään-ei-riitä-piirre on ainakin minun tapauksessani minussa oleva särö - ei mahdollisen kumppanini persoonan puuttellisuutta.

Ei kiinnosta mut mä oonkin laatunainen ja jos en riitä, saa mennä eteenpäin :) :)