Olemme lähdössä kahden viikon päästä Playa del Carmeniin ja tuli mieleen että onkohan silloin tuo spring break? Onko tuolla kauhea hälinä silloin? Kaipaisimme rauhallista lomaa. Carmenissa tosin tarkoitus viettää vain pari päivää vaikka kaikki yöt olemmekin siellä. Muuten on tarkoitus retkeillä.
Meksikon loma ja Jenkkien spring break?
Reissaaja1
3
266
Vastaukset
- springbreeeeeaak
Suurin osa USA:n oppilaitoksista viettää spring breakinsa jossain vaiheessa maaliskuuta, joten kahden viikon päästä ei vielä pahin hälinä ole alkanut. Kolmen viikon päästä alkaa jo aika monella, ja siitä pääsiäisen toiselle puolelle on jo täysi meno lomakohteissa.
- Reissaaja1
Luin vain netistä että ensimmäinen lomaviikko olisi tänä vuonna jo ensi viikko.
- miesfloridasta
Varmaan ensimmäiset koulut jo aloittavat,mutta pahin ryntäys tapahtuu tuossa maaliskuun puolen välin seutuvilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672415- 661397
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww761220EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje51149- 79865
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19860- 44713
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta83682Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe26668- 30656