inulla on perversio, jota en ollut koskaan uskaltanut tunnustanut vaimolleni Katariinalle. Eräänä päivänä osoittautui kuitenkin, että olimme kaikessa salaisuudessa haaveilleet samoista asioita.
Huomasin taipumukseni jo parikymmentä vuotta aikaisemmin. Lapsemme olivat jo lähteneet kotoa, kun vajaat viisikymppinen rehevävartaloinen Katariina löysi kätköni erilaisten papereiden alta työpöytäni laatikosta. Virhe oli, että pyysin häntä tuomaan minulle aivan pinkan päällimmäisenä olleen asiakirjan.
Katariina tuli luokseni kädessään pinkka pornolehtiä, joiden aiheena oli pissaaminen toisten päälle. Olin runkannut kaikessa salassa katsellessani kuvia ja haaveillessani siitä, että saisin juoda naisen kusta.
– Mitä nämä ovat, Katariina tivasi minulta keittiössämme, jossa istuskelin.
Yllätyksekseni hän ei näyttänyt lainkaan vihaiselta. Pikemminkin hän tuntui hymyilevän minulle.
Punaistuin ja sopersin hänelle tunnustavani, että minä olen likainen pervertikko.
– Ei se mitään. Hyvä kun nämä löytyivät. Nyt saat nähdä, mitä minä olen aina halunnut tehdä.
Katariina seisoi edessäni. Hän keskittyi silmät kiinni. Hänellä oli päällään harmaa puuvillainen verryttelyasu. Näin, kuinka hänen haaroihinsa ilmestyi yhtäkkiä kostea läiskä. Sellainen oli yhden lehden kansikuvassa.
Läiskä laajeni ja laajeni. Tumma kosteus laskeutui alaspäin pitkin hänen reisiensä sisäpintaa. Kankaan läpi suihkusi nestettä, joka kerääntyi lammikoksi hänen jalkojensa juureen.
Vaimoni kusi housuihinsa silmieni edessä.
Painoin käteni hänen haaroihinsa ja tunsin kuinka lämmin neste purskahteli kämmenelleni.
Vihdoin nestesuihku vaimeni. Katariina huokaisi ja sanoi, että olipa ihanaa antaa tulla silmieni edessä.
– Haluatko saada saman tien itsesi päälle, kysyin kiihottuneena.
– Anna tulla.
Kaivoin kullini housuistani ja käskin Katariinan eteeni polvilleen. Vaikka kaluni oli puolijäykkä, onnistuin saamaan veteni liikkeelle.
Suuntasin kusisuihkun hänen collegepuseronsa rintamukselle, jonka alla hänen runsaat rintansa pullottivat.
Ruiskutin ympäri hänen puseroaan kastellen sen kokonaan. Katariina huokaili, kun lämmin nesteeni suihkusi hänen päälleen.
Tyhjennettyäni virtsarakkoni, kaadoin hänet selälleen kusilammikkoomme. Revin saman tien häneltä märät housut jaloista ja tunkeuduin hänen sisäänsä.
Hänen pillunsa oli märempi ja liukkaampi kuin koskaan. Kullini seisoi kovana. Panin häntä alusta lähtien hullun lailla. Ei kulunut minuuttiakaan, kun hän sai ensimmäisen orgasminsa.
Rynkytin Katariinaa hirmuisessa kiimassa. Hän huohotti raskaasti ja vikisi saadessaan orgasmin toisensa perään.
Raju ja kiivas pano ei kestänyt muutamaa minuuttia enempää. Spermani lähti liikkeelle ilman, että minulla oli mitään mahdollisuuksia hallita siemensyöksyäni. Urahdin, kun kaluni ruiskutti harmaan aineensa syvälle vaimoni uumeniin.
Annoimme henkemme tasaantua. Kysyin, menemmekö suihkuun. Katariina vastasi, että ei suinkaan. Hän nousi ylös, kaivoi kaapista viinipullon ja sanoi, että session pitää jatkua entistä parempaan suuntaan....
Lue koko tarina täältä:
http://seksitarinat.koeajo.com/fetissit/housuihin-pissaava-vaimo/
Housuihin pissaava vaimo
vaimonsamies
3
1067
Vastaukset
- yäkyäkyäk
Hyiiiiiiiii
- yummyyummy
Ei kun namnam
- näittarinoit
Tää on nyt taas näitä tarinoita
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait263160Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso3853Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 68770Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3730Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha38637Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä32601- 41560
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es20559Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve3539- 40531