Uusi kanava Kiss ja mikään ei muuttunut

uuttamusiikkiako

Käytännössä ainakin jos musiikillisesti tarkastelee Kissin soittolistaa niin siellä soi yhtälailla vanhempaa musiikkia kuin Voicella, että siinä se uutuus hehkutus. Ainoa mikä nopealla silmäyksellä soitettuja selatessani herätti huomion on, että genrejä on kavennettu ja eli Voice tuotuna vain lähemmäksi NRJ:n ja Loopin soittolistoja.

Taas yksi hieno kanava lisää. Ovat nämä suomessa kuuluvat asemat kyllä mahtavia. No mutta annetaan kuitenkin Kissille pieni mahdollisuus ennen kuin teilataan kokonaan.

25

330

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • partyapiidipaadi

      Näillä näkymin kaikki merkit viittaavat siihen että Bauermedia on mokaamassa homman oikein kunnolla ainakin kahden kanavan osalta. On päivän selvää, että Kiss tulee myös sekoittamaan NRJ:n pakkaa mikäli kyseisellä kanavalla ei tapahdu muutosta. Tästä syystä myös uusi Kiss kerää todennäköisesti vähemmän kuulijoita kuin Voice ja syö osansa myös NRJ:n kuulijoista. Jos kävisi niin että Kiss alkaisi kerätä esim noin 800 000 kuulijamääriä viikossa, on se päivän selvää että NRJ joutuu kärsijäksi myös eikä vain kilpailevien yhtiöiden Loop ja Sea Fm.

      En todellakaan ymmärrä Bauermedian logiikkaa vai haluaako Buer nimen omaan päästä eroon NRJ:stä, jonka sen oli pakko ottaa samalla kuin ostivat Novan (koska yhteiset mainosmyynnit MTV radiot). NRJ tosin soittaa enemmän uutta musiikkia edelleen, mutta soittolistat kuten jo täällä todettu ovat liian samankaltaiset.

      Ennustan seuraavien 2-5 vuoden aikana, että vähintään yksi seuraavista kanavista tulee varmasti olemaan todella kovassa kriisissä elleivät tee isoja muutoksia parempaan. Uusi Kiss, NRJ, Loop ja Nova joka nyt on ollut jo pidempään sekavassa tilassa.

      • nova-tärkein

        Baueria ei luultavasti haittaa vaikka Kissin luvut jäisivätkin alhaisemmaksi, sillä ykköstavoite on nostaa Nova kaupallisten ykköseksi takaisin ja tämä saattaisi onnistua mikäli entiset Voicen kuulijat kääntäisivät Novalle.


      • partyapiidipaadi

        Tuossa kyllä on järkeä... Todennäköisesti Voicen kuulijakuntaa pirstaloituu eri kanaville. Silti tuntuu hullulta, että yhden kanavan kustannuksella halutaan pahimmassa tapauksessa ajaa kaksi kanavaa pohjalle, kuten mainitsin.

        Toisaalta Bauerilla on käsittääkseni NRJ:n kanssa vain samanlainen sopimus kuin oli MTV radiolla. Jos olen oikeassa.

        Toisaalta voin olla myös väärässä, mutta itse en jaksa uskoa että nykymeiningillä Nova nousee takaisin kaupallisten ykköseksi. Ei vaikka Novan kuuluvuus on parempi ja kattavampi kuin Suomipopin. Eikä vaikka Voicelta on siirretty Retroperjantai ja kolme juontajaa Novalle.

        Suureksi osaksi monet radiokanavat ovat varsin ikävää kuultavaa Suomessa. Samoja vuodesta toiseen tai sitten on niin kapea soittolista, joten joudutaan poimimaan kaikki mahdolliset hyvät ja huonot LIKE NRJ...

        Sea FM on oikeastaan ainoa kanava Suomessa millä uudenmusiikin konsepti toimii melko hyvin. Toinen asia on se uppoavatko kanavan suppeahko genretarjonta ja biisivalinnat kuinka hyvin. Ennen ykkönen NRJ on suoraan sanottuna pilattu.

        YLEX:stä en viitsi edes (kilpailijana) puhua, koska taustalla ylivertainen koneisto rahoineen, mutta jo vuosia siellä on ollut todella surkeita juontajia. Siitä syystä aikoinaan lopetin kanavan kuuntelun, kun myös huomasin NRJ:n toimivan paremmin musiikkimakuuni, vielä kun siellä soi laajasti uutta musiikki aina rockista jopa iskelmähtävään suomipoppiin ja nykyisen kaltaiseen jumputukseenkin mitä silloin oli tosin vähemmän.


      • nova-tärkein

        Olet oikeassa, Bauer ei omista Nrj:n radioliiketoimintaa.

        Novan osaltahan on vielä tulossa uudistuksia, esim. Minna ja miehet aamuohjelmahan ei ole kuin väliaikaisratkaisu.


      • kai_max_eeriksson
        nova-tärkein kirjoitti:

        Olet oikeassa, Bauer ei omista Nrj:n radioliiketoimintaa.

        Novan osaltahan on vielä tulossa uudistuksia, esim. Minna ja miehet aamuohjelmahan ei ole kuin väliaikaisratkaisu.

        Onneksi syksyllä aloittaa uusi keski-ikäisten poppiradio. Sitä odotellessa.


      • kylläkansatietää
        nova-tärkein kirjoitti:

        Olet oikeassa, Bauer ei omista Nrj:n radioliiketoimintaa.

        Novan osaltahan on vielä tulossa uudistuksia, esim. Minna ja miehet aamuohjelmahan ei ole kuin väliaikaisratkaisu.

        Sitten kun kaikki juontajat Voicelta on Novalla niin tämä suuri uudistus on valmis. Suomalaista osaamista parhaimmillaan Radio Bauer Media Radioissa.


    • flowlondon

      Englannin Kissillä tulee makeita mixauksia keskellä päivää, niissä niputetaan hittejä nopealla tempolla ja taidolla miksaten eli toivottavasti näitä tulee Suomen Kissille.

      • unbeliviable

        Englannin Kissiä en ole kuunnellut, mutta tuon Suomen Kissin soittama musiikki... Mainos puheessa puhutaan uniikista musiikin flowsta ja uuden musiikin tulemisesta ensimmäisenä etc. Enemmän siellä soi vanhempia kuin täysin tuoreita ja kuka jaksaa kuunnella jotain megamix supers speed kappaleita. Soitetaan oikeasta kappaleesta vain pariminuuttia ja siirrytään toiseen ja samahomma. Jos nuo mixaukset kaiketi sitäkin tarkoittavat.

        Miksi pitää olla kiire soittaa mahdollisimman paljon musiikkia, kun ei ehditä edes kaikkia biisejä soittamaan loppuun asti. Itse keskittyisin soittamaan enimmäkseen hyvää ja laadukasta musiikkia, jota ei tarvitse pätkiä kesken kaiken ja silloin kun on tiukka aika väli niin oikean pituisia kappaleita. Tai sitten jättäisin juonnot hyvin vähälle, jos on pakko tarve soittaa erittäin paljon musiikkia.

        Miksi Kissille ei kelpaa Rock musiikki. Aivan älytöntä sanon minä. Ensin Rock musiikin (ja muutaman muun) soittamisen lopetti NRJ ja kuulijat kaikkosivat. Lopettaako seuraavaksi Nova, Aalto, Metro ja Ylex:kin rock musiikin soittamisen kokonaan niin enää ei jää jäljelle kuin surkea Radio Suomi ja pelkkiä samoja vanhoja rock biisejä hyvin useasti uudestaan ja uudestaan soittavat City ja Radio Rock.

        Toivottavasti Beuer Media kusee tällä toiminallaan myös Novan lopullisesti. Yritetään siirtää kaiketi Voicen kuulijat Novalle. Onnea yritykselle.


      • weepeelll
        unbeliviable kirjoitti:

        Englannin Kissiä en ole kuunnellut, mutta tuon Suomen Kissin soittama musiikki... Mainos puheessa puhutaan uniikista musiikin flowsta ja uuden musiikin tulemisesta ensimmäisenä etc. Enemmän siellä soi vanhempia kuin täysin tuoreita ja kuka jaksaa kuunnella jotain megamix supers speed kappaleita. Soitetaan oikeasta kappaleesta vain pariminuuttia ja siirrytään toiseen ja samahomma. Jos nuo mixaukset kaiketi sitäkin tarkoittavat.

        Miksi pitää olla kiire soittaa mahdollisimman paljon musiikkia, kun ei ehditä edes kaikkia biisejä soittamaan loppuun asti. Itse keskittyisin soittamaan enimmäkseen hyvää ja laadukasta musiikkia, jota ei tarvitse pätkiä kesken kaiken ja silloin kun on tiukka aika väli niin oikean pituisia kappaleita. Tai sitten jättäisin juonnot hyvin vähälle, jos on pakko tarve soittaa erittäin paljon musiikkia.

        Miksi Kissille ei kelpaa Rock musiikki. Aivan älytöntä sanon minä. Ensin Rock musiikin (ja muutaman muun) soittamisen lopetti NRJ ja kuulijat kaikkosivat. Lopettaako seuraavaksi Nova, Aalto, Metro ja Ylex:kin rock musiikin soittamisen kokonaan niin enää ei jää jäljelle kuin surkea Radio Suomi ja pelkkiä samoja vanhoja rock biisejä hyvin useasti uudestaan ja uudestaan soittavat City ja Radio Rock.

        Toivottavasti Beuer Media kusee tällä toiminallaan myös Novan lopullisesti. Yritetään siirtää kaiketi Voicen kuulijat Novalle. Onnea yritykselle.

        rock ei ole trendikästä eikä sovi lontoon flow'hon.


      • unbeliviable

        Näkemys tuokin :D

        Kissillä ei sitten tule soimaan koskaan myöskään seuraavat artistit ja bändit P!nk, Avril Lavigne, Paramore, Linkin Park, The Script, Apocalyptica, HIM, The Rasmus, Reckless Love, 3 Doors down, Poets Of The Fall, Sturm Und Drang, All Time Low, Echosmith, Apulanta, CMX... mikäli tekevät uutta vahvasti rokkaavaa pop musiikkia tai puhtaampaa rock musaa mitä ovat enimmäkseen tehneet uransa aikana. Liekö Kissillä kuten NRJ:llä edes sitä yhtäkään poikkeusta edes Haloo Helsinkiä.

        Helsinki & Suomihan on yhtä kuin Lontoon metropoli. Suomen albumilistalta löytyy viikolla 5/2016 10-12 puhdasta rock albumia riippuen miten rockin määrittelee. Jos sen määrittelee laveasti löytyy sieltä ainakin 15 rock albumia Top 50:stä.

        Toiseksi jos mennään drendeillä ja halutaan menestystä suomessa niin miksi ei menty entistä lähemmäs Suomipoppia vaan NRJ, Sea FM ja Loop kanavia.

        Toivottavasti Kissille käy kömpelösti ja todellakin huomataan, että saman Voicen tuominen kapeammassa paketissa ei yksinkertaisesti toimi.


      • unbullshit

        Rock musiikki on niin mennyttä.


    • lyhennälyhennä

      Mihin tämä fakta perustuu Kissin kuuntelijamääristä http://www.bauermedia.fi/radio/kiss (eiköhän nuo ole toistaiseksi ihan vain edesmenneen Voicen lukuja). Sen sanon että suomalaiset ovat sekaisin jos oikeasti Kissiä kuunnellaan noin paljo., Veikkaan että totuus on hieman toinen, kunhan tässä kesän mittaan saadaan Finnpanelin mittaamat tuoreet luvut.

      Meillä on jo nyt radiokanavia, jotka hyvä kun soittavat 3 minuutin biisit loppuun asti, Kiss ei soita edes sitäkään monen biisin kohdalla vaan täytyy lyhentää 30 sekuntiin kuten siellä Pulkkisenkin radio-ohjelmassa tehtiin. Vai oliko jopa 10 sekuntia.

      • pashaa

        onhan nuo pudonnu. ei kaikille kolmelle samanlaiselle (loop - nrj - kiss) riitä kuuntelijoita.

        kuinkakohan pahasti suomirök kyntää, eivät oo viittineet julkaista siitä mitään lukuja? kuuntelijapalautteita löytyy sen feisbuukista.


    • Kmm_

      Nyt kun Bauerilla on oma Nrj eli tämä Kiss niin mitä järkeä on myydä molempien kanavien mainontaa? Lontoon Flow on niin parasta...

    • AinutOikeaVaihtoEhto

      Siis jumalauta! Ainut oikea vaihtoehto on kuunnella aamulla Radio Rockin Korporaatiota töihin ajaessa ja kotiin ajaessa kännykästä bluetoothin kautta autoradioon omaa soittolistaa! Koska hyvä radio-ohjelma on aina parempaa kuultavaa kuin p*skat lista(s)hitit! Näin se on!

    • Kehä_Mikä_Kehä

      Jälleen kerran taas yksi uusi kanava soittamaan sitä samaa listamusaa mitä kaikki muutkin kanavat!

      • swohswohwwoh

        Minusta Poptorin tuotanto pitäisi pakottaa kaikille Suomen kanaville, joilla on hyvä swoh ja joita Elli juontaa.


    • Yllärikö

      Sea FM muuttaa formaattiaan kevään aikana, musavalikoima tukee koostumaan pääosin 10 vuoden sisällä ilmestyneistä biiseistä, mutta mukana on vanhempiakin biisejä ysäriltä asti. Edelleen uutuudetkin soi.

      Nyt kävikin niin, että Sea käytännössä kopioi itselleen Kissin formaatin ja pelkästään uuteen musiikkiin keskittyy Loop ja Nrj.

      • Santelssi_soi

        Kertoiko KMM tämän sinulle?


      • Yllärikö
        Santelssi_soi kirjoitti:

        Kertoiko KMM tämän sinulle?

        Tämä kerrottiin viime viikolla Sea FM:n lähetyksessä. Jos kmm on kanavalla juontamassa, niin sitten hän sen ehkä kertoi....


      • pispalan_muusa

        Ensin Loop ja NRJ kopioivat törkeästi Sea FM:n formaatin ja nyt sen tekee KISS!


      • Seuraajamies

        Ei kyllä tule koostumaan pääosin vanhasta musiikista. Mutta hyvä, että tulee säätöä, kun muut kopioi luovuuden puutteessaan.


      • Vahda_Santelssiin
        Seuraajamies kirjoitti:

        Ei kyllä tule koostumaan pääosin vanhasta musiikista. Mutta hyvä, että tulee säätöä, kun muut kopioi luovuuden puutteessaan.

        Kaiken ne kopioivat Seafm:ltä: aamujuontajat, päiväjuontajat, iltapäiväjuontajat! Törkeää!


    • Öljhgin

      KISSillä on ilmeisesti löysät hiusuissa, kun soittoon on tällä viikolla palanneet mm. Haloo Helsinki!, Vesala ja Jenni Vartiainen. Se siitä Lontoon flow’sta!

      • töttööw

        Yllättikö oikeasti? Fintelligens on kans hyvä lisäys. Mitähän siellä taas suunnitellaan, kun 'hittiradio' soittaa iskelmää...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3623
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2459
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      36
      2304
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      2067
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      43
      1572
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1539
    7. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      14
      1342
    8. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      127
      1302
    9. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      266
      1285
    10. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1275
    Aihe