Olen juuri lähdössä Puolaan ja huvikseni tsekkailin paikallisten rehupunttien statusta....
Aina kun kehitysmaa pääsee ikeestään heikkotuottoinen maatalous keskittyy harvempien tuottajien käsiin...
"Puolan haasteina ovat julkisen velan suuri osuus bkt:stä, korkea työttömyys
sekä - maatalouden - suuri osuus työvoimasta."
-> matalatuottoinen , pääomaintensiivinen toimiala on aina kivi kengässä.
"Puolan talous on kasvanut merkittävästi maan Euroopan unioniin liittymisen jälkeen 1. toukokuuta 2004." -> ex- maatalousvaltainen talous on kehittynyt ja...
"Unctad World Investment Report 2011 mukaan Puola on maailman kuudenneksi houkuttelevin investointikohde." -> Ex komukkakepulivaltio!!!!
"Maatalouden osuus BKT:sta laskee jatkuvasti vaikka onkin vielä suhteellisen suuri, arvioiden mukaan 6,0 prosenttia vuonna 1996, kun se vuonna 1989 oli vielä 12,9 prosenttia. "
"Puolan maatalous ei yleensä ole niin voimaperäistä kuin useimmissa EU:n nykyisissä jäsenvaltioissa. " -> EUn keskiarvoa fixumpia
"Talousarviossa maatalousalan menot olivat n 4 miljardia ecua (7,8 prosenttia talousarvion kokonaismenoista).
---- Ylivoimaisesti suurin osa (72 prosenttia) maatalouden budjettimenoista kohdistuu maatalousyrittäjien sosiaaliturvajärjestelmään---"

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyllä meillä maksetaan rehujusseille ihan liikaa...
Puolassa on kymmenkertaa enemmän asukkaita ja maataloustuet yhtä suuret kuin Suomessa....
Polakki-tukijussien kanssa on vieläkin haasteellisempaa aikaansaada älyllistä keskustelua toimeentulotuista kuin tällä palstalla konsanaan
Jokin mättää tukijärjestelmissä jos piskuiset tilat vielä tuolla porskuttaa jotka täällä jo kadonneet viimeistään täällä 80luvulla.