Jepe
Yksinkertaiset keksinnöt parhaita. Nyt joku Kouvolalainen einestehdas saanit kiinni hittituotteesta, vihiksestä. Siis vihis on vegaaniversio lihapiirakasta. Menee kaupaksi kuin häkä. Sitä saa luemma jo 700 kaupasta suomessa, kv-markkinoinnin toiminnasta ei tietoa.
Luemma kokolailla samanlainen, kuin standardilihis. Menty maku edellä. Hupaisaa on, että vihiksessa on tuplasti rasvaa ja kaloreita, kuin saman tehtaan tavallisessa lihiksessä :DDD
Tavallaan näennäistuote, mutta koska suosittu, sille kuluttajansa. Tässä ratsastellaan vegaaneilla. Mutta jossain sporttipuolella ratsatellaan erittäin raskaasti lisäravinteilla. Epämääräisillä luonnontuote kapseleilla hirvittävät markkinat.
Miten lie, monet menevät mukaan pöljäilyyn. Eisen puoleen, kyllä meitsi aikoo ainakin maistaa vihistä ja käytän joskus lisävitamiineja. Mutta tarvitaanko noita muuhun, kuin joittenkin pisnesosuuksien kasvattamiseen?? Meinaan sitä, ruokakauppojen hinnoista aina narinaa. No net laskee hintoja. Seuraus, alkutuottajia ja valmistajia menee persiilleen. Sillä, ihminen ei voi syödä kuin rajallisesti. Kyse on markkinoitten ja tuottajien kohtaamosta. Kaupallehan tärkeintä on saada maksimaalin voitto. mistä tahansa. Sitä varten kaupat on.
Toi vihis vaan niin hupaisa ideana, se herättää ajatuksia. Jos nyt on fanaattinen vegaani, tottakait sille pitää ruokaa olla. ja pitää muistaa ruokaallergikotkin. Mutta jotenkin tossa eväässä on jotain omituista. Pitää muistaa sekin, jenkkilässä on teollisen lihan tuote saatu melkein massatuotantoon. Siis lihaa, joka kasvatetu ilman eläintä. Lihapullat luemma ihan saman makuisia, kuin normaalista lihastakin tehdyt. Ja pitää muisttaa sekin, tavallisessa lihapullassa lihan määrä ällistyttävän vähäinen.
Ja sekin, joittenkin laskelmien mukaan vihannesten kasvattaminen turmiollisempaa luonnon kannalta, kuin lihan kasvattaminen. Jokin kasvihuonekurkku suomesta ei voi olla kovin ekoloogista. Julmetusti energiaa ja vettä. Tuloksena vihreä, vettä lähinnä sisältävä mauton kasvis tarjouksena lähikaupasta.
Alettaisko syömään lunta ja heinää?
=DW=

Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei muuta kuin rekkautumaan sitten.
Sillee sinisesti.
H.
Juuresleipää mainostivat televisiossa, ajattelin ostaa seuraavan kerran kun käyn isolla kirkolla, meitin kyläkaupassa ei sitä ainakaan vielä ollut.
Ei muuta kuin rekkautumaan sitten.
Sillee sinisesti.
Ei muuta kuin sinne Mielisairaalaketjuun takaisin.
Just sinne luvinsa luo.
Hitittää
Meitsikin kiinnostunut juuresleivästä. erinomainen pisnesidea. Ja siihen uskotaankin, telkkarissakin mainokset pyöriipi.
Kyse siis mun mielestä lähinnä markkinoista, eri firmojen välillä. Jotain porkkanaa käytetty leivonnassa iätajat. ei mikään uutuusidea tai tuote.
Meitsi koittanut tuolla pöndellä agitoida paikallista makkaraehdasta tekemään punajuurimakkaroita, en rahanhimossani, mutta punahuurimakkaran himossani. Reseptihän simppeli, ryynäri, jossa osa massasta tehty punajuuresta. niitä teki keski-suomessa jokin tehdas ennen ja niitä saattoi ostaa Hirvaskankaan Essolta. No Esso konkurssiin ja samalla makkaratehdaskin. Mutta tuote oli aivan loistava, Tokikin tarpeeton, voi ne ryynit. suolenpätkät ja punajuuretkin syövä raakana...
Mutta satavarma, tota juuresleipää meitsikin tulee ostamaan. Suomessa ollut liian kauan tapana, että sitä syödään, mitä osulassa myydään. Ja osulassahan myyty sitä, mitä niille on saatavilla. maajusit narisee nykyisin siitä, että fyrkaa ei tule, kun kauppa vetää välistä. Joopa. Kauppa myy sitä, mikä menee kaupaksi. Haha. hikiällä hokttu asia. Kansa juo keskaria. keskarin tekemiseen tarvitaan panimoita. Kaljan myyntiin tukkureita ja paareja, ravintoloita. ninno, hikiällä keksitty elkaa tekemään pottuviinaa, sekä "uutuutena" aikovat rakentaa tuotantokasvihuoneet humalalle. Erittäin hupaisaa on, paikkakunnalla ei iltaravintolaa, koska seutu lestaatialuetta :DDDD
Noh, eksyin aiheesta. juuresleipä hyvä tuote. Ei varsinaisesti omaperäinen, onhan noita porkkanaleipiä ja pettuleipiä ollut ennenkin. Noh, pettu ei ehkä juures, mutta ei viljakaan. Hyvä idea, varmaan saa markkinaosuuksia muilta.
=DW=
Ostin porkkana-palsternakka- ja porkkana-punajuurileipää, molemmat maukkaita ja mieluisia. Leivänpaahtimessa pinta rapsakaksi ja sipaisu voita päälle, muuta ei kahvin kanssa tarvinnut. Pitkästä aikaa positiivinen uutuustuote.
Kalakukko on pitänyt hyvin pintansa, kerran nousi meteli paikkakunnalla, oli markkinoille livahtanut onttoja kalakukkoja ilman sisäelimiä ajattele pelkkä ruiskuori vähän sama kuin rinkeli ilman reikää.
Eivät vegaanit ole tyhmiä, todennäköisesti viisaampia kuin suurin osa tänkin palstan pulliaisista. Valtaosa vegaaneista on ravitsemuksen osalta pätevämpiä, kuin useimmat terveyskeskusten aikuisterveydenhoitajat, joita jonkinlaisina asiantuntijoinakin pidetään.
Vegaanilihiksellä kalastellaan nuorisoa, etenkin teinitytteleitä. Vegaanius kun on trendikkäämpää kuin makarooniloota, soossi, muussi tai perinteinen lihis, jotka kaikki ovat roskaruokaa. Nuoriso ei vielä tiedä, mikä siinä lihassa on huonoa, ja mitkä ovat kasvisruokavalion edut. Kerrottu on, että on junttia syödä lihikstä.
Ulkomainen vihannes on talvella ekologisempi kuin kotimainen, joka kasvatetaan keinolämmöllä. Tuontitavaran kuljetuksessa tulee kuitenkin päästöjä. Toki meillä on kotimaista hyvin säilytettyä porkkanaa, punajuurta ja kaaliakin pitkälle talveen. Säilykkeitä ja pakasteitakin löytyy. Vaihtoehtoja siis on.
Jos nyt kumminkin ajatellaan kasvi- ja eläinvalkuaista, niin pellon tuoton kierrättämisessä eläimen kehon kautta tulee luonnollisestikin ravintohävikkiä ja eläinten hengityksestä ja suolistosta ja ulosteista kasvihuonekaasuja. Siksi kasvikunnan valkuaisen suosimisessa saadaan parempi tuotto viljelyalaa kohden. Eikä kasvit tuota pierukaasuja.
Niin hupaisa tuote, kuten sinunkin juttusi. Populistista kalastelua molemmat.
Tuo vegaanilihis lie samantyyppinen kuin intialainen samosa. Minäkin haluan maistaa juuresleipiä ja odotan kovasti milloin se nyhtökaura on kaupoissa.
Hyvä että kehitellään suomalaisista raaka-aineista.
Heh, eipä ole tullut reiätöntä rinkeliä vielä vastaan.
Suomalainen saunamakkara..... ...
Ruotsalaiset myövät Venäjälle sitä huonointa lenkki makkaraa meni kuin kuumillekiville kun oli ulkolaista textiä.