Rahat hukassa

Vattulan poliittiset typerykset, kaivakaa niitä rahoja veroparatiiseista ja verottakaa ulkomaalaisia yhtiöitä niin paljon, että lähtevät muualle ryöstämään.

Turvapaikanhakijoista koituu Suomelle tänä vuonna lähes miljardin euron kulut, selviää Ilta-Sanomien tekemästä laskelmasta.

Ennen vuoden 2015 tulijapiikkiä kustannukset olivat 200–300 miljoonaa euroa vuodessa. Täksi vuodeksi turvapaikanhakijoiden määrän toivotaan suunnilleen puolittuvan 15 000 henkilöön, mutta kustannusten odotetaan nousevan silti yli 800 miljoonaan euroon.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001120165.html
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Rahojen jakoa pitää myöhästyttää puolivuotta, katsotaan harveneeko mamuporukka.

Maahanmuuton ympärillä pyöriville samaa puolivuotis katsomista, vain poliiseille rahaa ja suojavaatetusta.

Suomesta tuli vattula ei hyvältä näytä.
Tiedän kyllä yhden paikan johon voisi asuttaa 100000 pakolaista heti.
Perhon sydänmaille susia vahtimaan.

Äänestä

TV:stä tuli mielenkiintoinen ohjelma.

Edellisen (6-puolueen) hallituksen kansanedustajista yksi äänesti Kreikan tukia vastaan ja hän oli-->> Anna Liisa Kontula tamperelainen sosiologi, yhteiskuntatieteiden tohtori ja vasemmistoliiton kansanedustaja.

Ohjelmassa käsiteltiin myös rahanvientiä, eli sitä paratiisirahaa, jota on viety vuosittain 6 miljardia pois suomesta.

Kyllä Suomi on paskamaa kun annetaan suurenrahan virrata ulkomaille ja tilalle otetaan maahanmuuttajia ja lisätään velkaa.

Eipä tartte ihmetellä, että nyt tehdään yhteiskuntasopimus jolla maksatetaan herrojen ahneus ja virheelliset talousosaamiset.

Kuka ihmeessä äänestää isoja puolueita ja samaistuu varakkaaksi, vaikka asuisi pankintalossa jota muut veronmaksajat tukevat verotuksessa korkovähennyksillä.

Maailmassa suuret ovat aina hävittänyt hyvinvoinnin jota pienet ovat rakentaneet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SSS-lisä-paskaa kirjoitti:

Vattulan poliittiset typerykset, kaivakaa niitä rahoja veroparatiiseista ja verottakaa ulkomaalaisia yhtiöitä niin paljon, että lähtevät muualle ryöstämään.

Turvapaikanhakijoista koituu Suomelle tänä vuonna lähes miljardin euron kulut, selviää Ilta-Sanomien tekemästä laskelmasta.

Ennen vuoden 2015 tulijapiikkiä kustannukset olivat 200–300 miljoonaa euroa vuodessa. Täksi vuodeksi turvapaikanhakijoiden määrän toivotaan suunnilleen puolittuvan 15 000 henkilöön, mutta kustannusten odotetaan nousevan silti yli 800 miljoonaan euroon.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001120165.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu