Katsotko minulle, milloin terveyshuolet alkaisi helpottamaan? Onko yhtään parempaa aikaa edes näkyvillä? Raha on tiukalla, kun kaikki hiemankin ylijäävä osa eläkkeestä menee sairauskuluihin,yksin ei ole kovinkaan helppoa tätä elämää viedä eteenpäin. Sitkeästi olen yrittänyt selvitä parikymmentä vuotta, enkä ole apuja saanut mistään. Näkyykö valonpisaroita edes hiemankin tulevaan aikaan. Kiitos jos katsot minulle.
Korteista katsojalle tai selväkijälle
1
118
Vastaukset
- apujatilanteeseen
Mennyt: Huoli taloudellisesta tilanteesta korostuu vahvana stressitekijänä. Henkinen ja fyysinen hyvinvointi kulkevat käsikädessä toisiinsa vaikuttaen. Johonkin tilanteeseen/asiaan on kaivattu muutosta mutta päätökset on jääneet puolitiehen tai kokonaan tekemättä. Jotain ristiriitoja ja periaate asioita näkyy tilanteesi taustalla. Kaiken kaikkiaan tulee kuva siitä että olet joutunut isojen asioiden eteen henkisesti ja voimat ovat siinä ehtyneet…
Nyky: Näyttää että voimattomuus tosiaan valtaa nykyhetkeä. Menneeseen viitaten kehotan miettimään nouseeko jotain isoa asiaa mikä vaivaa mieltä??? Taloudellinen tilanne on toki hankala mutta kortit puhuu vahvasti siitä, että taustalla on jokin koko nykytilan laukaissut tekijä/tilanne/asia josta jollain tasolla edelleen kannat syyllisyyttä niin paljon ettei asiat etene vaikka mahdollisuuksia tarjoutuu. Johonkin asiaan kaivataan tässä nyt edelleen ns. sisäistä muutosta. Hyvä olo lähtee aina meistä itsestä.. sisältäpäin, vaikka ulkoiset tekijät usein tuntuiskin tärkeämmiltä.
Tuleva: Koko tilanteen etenemisen kannalta ratkaisevaa on se lähdetkö etenemään ns. ”tutulla ja turvallisella” entisellä tiellä vai uskallatko tehdä tarvittavat ratkaisut. Yritä välttää liiallista pelkoa siitä mitä tuleva kenties eteen tuo. Osa kivusta on henkistä johon löytyy helpotus itsetutkiskelun kautta. Negatiivisen ajattelun sijaan sun täytyisi miettiä mikä sun elämässä on hyvää.. sen kautta voit myös lähteä rakentamaan sitä aluetta joka kaipaa uudistusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 316322
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu353671Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533572Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu363475Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1243046Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod322737- 482718
Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint272435Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1252408MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142215