Olen varttunut Tuusulassa pari kilometriä keskustasta omakotitalossa ja puoliso ihan maaseudulta kotoisin (puolen tunnin ajo lähimpään kaupunkiin ja kauppaankin vartin ajo). Viimeisen 10v olen asunut (nyt kolmikymppinen) Helsingin eri kaupunginosissa.
Puoliso kaipaisi kovasti omakotitaloa, mutta itse tas haaveilen isosta kerrostaloasunnosta hyvästä kaupunginosasta meren ääreltä Helsingistä.
Mua ahdisti jo Tuusulassakin Tse nurkkakuntaisuus ja pienet piirit. Naapurit tunsi toisensa asiat paremmin kuin omansa, tuijotettiin auton sisään kun yritettiin nähdä kuka siellä oikein matkustaa, aina piti vanhempien olla kuljettamassa autolla harrastuksiin (menee muuten paljon aikaa!), tuttavapiiri oli melko kapea kun ei vaihtoehtoja kertakaikkiaan ollut, julkisilla olisi päässyt nuorena Helsinkiin, mutta kalliiksi olisi tullut bussilla pajauttaa joka päivä ja aikaakin meni melkein tunti per siivu.
Kaupungissa nautin merestä, ihmiset eivät tuijota tai kyräile, olen täysin vapaa valitsemaan Suomen laajimmasta kulttuuri ja aktiivielämästä haluamani palat ja harrastukset (esim. tänään libanonilaista, huomenna meksikolaista ja ylihuomenna espanjalaista ruokaa ravintolassa). Vanhat kerrostalot ovat pittoreskejä ja puistossa kiva olla. Metsiinkin pääsee jos haluaa vaeltamaan luontoon (harvemmin on tullut enää halua, mielummin kävelen ja lenkkeilen merenrantaa tosin). Tykkään kun ihmisiä on ympärillä ja sosiaalista elämää. Työpaikatkin lähellä.
Puoliso on kuitenkin ihan maalta ja haluaisi kokeilla maalla asumista. Tosin myöntää itsekin, että mahdolliselle jälkikasvulle maaseutu ikävä paikka asua kun siellä "erakoituu". Haluaisi juuri noista kehyskunnista omakotitalon, rahaa sellaiseen olisi jo, mutta omat kauhukokemukset Tuusultastakin ovat pitäneet minut varpaillaan. Jotenkin ymmärtäisin vielä omakotitalon meren rannalta korkeintaan Espoosta, mutta tuntuu, että sekin jo liian maaseutumaista touhua verrattuna kerrostaloon Helsingin hyvältä alueelta.
Onko teillä kokemuksia/ajatuksia miten olette ratkaisseet haasteen kun asumisunelmat erilaisia?
Puoliso kaipaisi kovasti omakotitaloa, mutta itse tas haaveilen isosta kerrostaloasunnosta hyvästä kaupunginosasta meren ääreltä Helsingistä.
Mua ahdisti jo Tuusulassakin Tse nurkkakuntaisuus ja pienet piirit. Naapurit tunsi toisensa asiat paremmin kuin omansa, tuijotettiin auton sisään kun yritettiin nähdä kuka siellä oikein matkustaa, aina piti vanhempien olla kuljettamassa autolla harrastuksiin (menee muuten paljon aikaa!), tuttavapiiri oli melko kapea kun ei vaihtoehtoja kertakaikkiaan ollut, julkisilla olisi päässyt nuorena Helsinkiin, mutta kalliiksi olisi tullut bussilla pajauttaa joka päivä ja aikaakin meni melkein tunti per siivu.
Kaupungissa nautin merestä, ihmiset eivät tuijota tai kyräile, olen täysin vapaa valitsemaan Suomen laajimmasta kulttuuri ja aktiivielämästä haluamani palat ja harrastukset (esim. tänään libanonilaista, huomenna meksikolaista ja ylihuomenna espanjalaista ruokaa ravintolassa). Vanhat kerrostalot ovat pittoreskejä ja puistossa kiva olla. Metsiinkin pääsee jos haluaa vaeltamaan luontoon (harvemmin on tullut enää halua, mielummin kävelen ja lenkkeilen merenrantaa tosin). Tykkään kun ihmisiä on ympärillä ja sosiaalista elämää. Työpaikatkin lähellä.
Puoliso on kuitenkin ihan maalta ja haluaisi kokeilla maalla asumista. Tosin myöntää itsekin, että mahdolliselle jälkikasvulle maaseutu ikävä paikka asua kun siellä "erakoituu". Haluaisi juuri noista kehyskunnista omakotitalon, rahaa sellaiseen olisi jo, mutta omat kauhukokemukset Tuusultastakin ovat pitäneet minut varpaillaan. Jotenkin ymmärtäisin vielä omakotitalon meren rannalta korkeintaan Espoosta, mutta tuntuu, että sekin jo liian maaseutumaista touhua verrattuna kerrostaloon Helsingin hyvältä alueelta.
Onko teillä kokemuksia/ajatuksia miten olette ratkaisseet haasteen kun asumisunelmat erilaisia?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kaupunki on parempi. Näkyyhän se hinnassakin, maalle päätyvät persaukiset ja Eirassa pitää jo olla pätäkkää.