Hämeenlinnan raastuvanoikeudessa pidetään avoimien ovien päivä. Vaikuttaa vähän siltä että näissä kaupungin hallintoa ja hv- verkostoa läheltä liippaavissa oikeustoimissa ryvettynyt RO yrittää nyt valkaista mädältä löyhkäävää julkisivuaan. Paikko on kyllä todella surkea, eikä millään tasolla paranna oikeuden uskottavuutta kaupunkilaisten silmissä. Ainoastaan henkilövaihdokset palauttaisivat ryvettyneen raastuvanoikeuden kunniaa ja uskottavuutta.
RO kasvopyykillä
Hum.kand61
1458
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Sietäisit saada syytteen oikeuslaitoksen herjaamisesta. Tuomioistuimet ovat puolueettomia. Ota selvää ennen kuin esittelet täydellistä ja moukkamaista tietämättömyyttäsi yhteiskunnallisista asioista. Ilmeisesti olet oppimaton persunulikka.
Puolueettomia??? Montako vuotta hämeenlinnan käräjäoikeuden johtajana oli suuri kokoomuspomo???
Aihe on kiusallinen.
K.Arille ei ole kun kiusallisia. Tulossa kolme sytettä joten hyvä olisi tuntea ees yksi tuomar.
Ei niitä tuomioita puoluekirjasta lueta! Ne on ihan eri pykälät, joitten mukaan tuomitaan.
Kun yli viisi vuotta vetkutellaan tutkinnan kanssa että saadaan juttu vanhenemaan ja voidaan pelastaa puoluepukari tai tuomitaan miljoonia petostellut hyväveli ehdolliseen, niin ei kai kukaan täysjärkinen usko oikeuden puolueettomuuteen.
K.Arin jutut oikeuteen heti ja ennen sitä voi maksaa lupaansa korvauksen turhasta vekkakaavan valituksesta aiheutuneista vahingoista. Ei ne meille veronmaksajille kuulu.
Lomakierto teki tepposet??
Milläpä perustelut valituksen turhaksi? Valitusoikeus on osa demokraattista järjestelmää eikä me normaalit ihmiset haluta tänne mitään natsijärjestelmää, jossa väärää ihonväriä ja uskontoa olevat tai väärää mielipidettä edustavat viedään saunan taakse, vai mitä mieltä olet?
Olet samaa mutasarjaa kok-sd paikallispoliitikkojen kanssa, jotka sanovat, että kaupunginhallituksessa pitäisi tehdä päätös aina yksimielisesti ja yhden valmistellun paskaesityksen perusteella. Olette kaikki kok-sd kusiaivot YHDEN ENEMMISTÖTOTUUDEN VÄKEÄ. Tilanne tulee vielä muuttumaan, se on varmaa.
Ei mitään jos valittaa syystä. Vekkakaava oli kiusantekoa jonka menestykselle naurettiin koko maassa. Ja nurin meni ja Kari voi korvata aiheuttamansa vahingot ei meille veronmaksajille kuulu.
Hämeen media ei kerro sitä, että valituksia ja kanteluita menee myös läpi. Jotkut uskaliaat ovat voittaneet kanteluissaan Kelan, sossun, vakuutusoikeuden, kaavakiistoja. Turussa kohta huonosta vanhusten kohtelusta tehdään kanteluita, enkä usko että aiheetta. Innoparkin tilintarkastaja sai varoituksen Ilkkalan ansiosta. Oikaisupäätöksiä viranomaiset tekevät usein ja aika moni perustellusti. En tiedä, paljonko enemmän menisi läpi, jos kaikesta sellaisesta valitettaisiin, missä on epäily virheestä.
Silloin kun on jo housuissa niin on aika huono enää rypistää. No yrittäähän voi ja pestä laappimalla niitä savisia kalsareita, mutta kun luotto on kansan silmissä mennyt niin aivan sama vaikka pitäisivät kuinka avoimia ovia tahansa!
Ilkkala ei ole saanut tässä kaupungissa mitään hyvää aikaiseksi, Pälkäneeltäkin joutui lähtemään häntä koipienvälissä karkuun. Ei siitä ukosta ole kuin Harmia. Onnelsi Kokoomus pääsi lulusta eroon ja kohta pääsee KH:kin. Päästään taas töihi Hämeenlinnalaisten eteen. Hyvä Sari Ja Iisakki. Kaikki kunnia teille vaikka joudutte ottamaan persujen kurat niskaanne..
No mutta K.Ari hoiteli voitokkaasti Ossentien rempan kaupunginrahoilla.