Johtajuusongelma 1,5-vuotiaan uroksen kanssa

JelppiäPliis

Koira tottelee kotona kyllä ihan hyvin, mutta muualle lähdettäessä ei piittaa pätkääkään minun tekemisistä. Esim. kylässä ollessa (tai kun meillä on joku kylässä), niin ottaa käskyjä ja komentoja muilta mutta ei minulta. Vasta kun on saanut tarpeekseen muista (noin tunti), huomaa minut ja käyttäytyy kuuliaisesti ja silloin siitä huokuu "tottelevaisuus" minua kohtaan.
Kotona yrittää pomottaa haukkumalla, näykkimällä, pomppimalla päin. Olen joko reagoimatta tai en huomioi ollenkaan.
En oikein ymmärrä mitä teen niin kovin väärin, sillä en anna koiralle ns. turhaa huomiota (lässyttely yms.), leikkeihinkään en sen aloitteesta lähde.
En haluaisi omistaa ongelmakoiraa, jonka kanssa ei kehtaa enää käydä missään. :(

Voiko olla vain iästä kyse, vai onko meillä todellakin johtajuusongelma?
Mikä tälläiseen olisi paras ratkaisu?
Olen miettinyt esim. sellaista, että menisin jonnekin julkiselle paikalle kävelemään sen kanssa, en sano sanaakaan ja vain kävellään ihmisten ym. ohi?

27

2266

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 7815

      Kyllä, kyse on iästä. Koulutat sitä vaan jatkuvasti, et hermoile mistään turhasta ja pidät huumorintajusi tallessa vaikka sitä nyt koetellaankin. Lopputuloksena on että noin puolentoista vuoden kuluttua sinulla on käsillä maailman ihanin koiruus.

      Tuo on ihan oivallinen ajatus lähteä kulkemaan mitä erilaisimpiin paikkoihin koiran kanssa tehden mahdollisimman pitkiä lenkkejä.

      Ja kotona voit aika ajoin suostua leikkeihin ja peleihin MYÖS koiran aloitteesta. Riehua oikein sydämen kyllyydestä. Vaikka sanotaan että koiran aloitteesta ei saa mitään tehdä, niin missään ei sanota ettettekö voisi tehdä aloitetta samaan aikaan.

      • ggegrdrg

        "Vaikka sanotaan että koiran aloitteesta ei saa mitään tehdä, niin missään ei sanota ettettekö voisi tehdä aloitetta samaan aikaan."

        Jep. Koira saa kokea kontaktin ottaminen kannattavana. Koira ei saa alkaa omatoimisesti painimaan kanssasi, mutta jos itse suostut koiran ehdotukseen - why not?


      • Saa-leikkiä

        Kyllä itse ainakin saatan alkaa leikkimään koiran aloitteesta. En kuitenkaan joka kerta... Tärkeintä on kuitenkin, että ihminen pystyy lopettamaan leikin heti kun tahtoo.


    • JelppiäPliis

      Huh, lohdullista kuulla että johtuu iästä! Sillä tosiaan välillä on ihan unelmakoira, ja sitten taas ei.
      Uskoisin, että kunnolla pomottavan koiran kanssa se olisi kokoajan taistelua? Vai mistä sen tietää, että on kyse iästä?

      Kiitos paljon vastauksista!

      • Saa-leikkiä

        No koirat on myös teinejä ja nuoria yhtälailla kuin ihminen, ja kokeilee rajojaan... Idea siitä, että menet jonnekin ihmisten sekaan kävelemään on hyvä. Koiralle tulee siinä myös paljon aistiärsykkeitä - erilaisia ääniä, hajuja yms. jotka väsyttää sitä eli se on rauhallisempi sitten kotona. Oppii myös liikkumaan ihmisvilinässä samalla... Sun pitää nyt itsekin oppia olemaan jännittämättä ja kyllä se "pomo -asenne" sieltä tulee. Te tavallaan kasvatte yhteen. Ja joku tuossa jo aiemmin mainitsikin huumorintajusta - muista säilyttää se. Koirat on kuitenkin yleensäottaen leikkisiä ja hassuja otuksia, ja niillä on tutkimusten mukaan huumorintajukin - asia jonka koiranomistajat on toki aina tienneet. ;) Mutta siis - se johtaja-asenne on sekoitus itsevarmuutta, jämäkkyyttä, rauhallisuutta ja positiivista mieltä. Ei mitään rumasti sanottuna kyrpä -otsassa totisena ja äkäisenä paarustamista... Tsemppiä. :)


    • perruuttaja

      Suosittelen, että silloin tällöin "kilahdat" jos koiran urpoilu menee överiksi. Ei se enää mikään vauva ole. Erityisesti kotona jos koira tulee komentelemaan sinua, annappas kerran kunnon lähdöt oikein julmetulla asenteella. Se haluaa nähdä, että kykenet myös puolustamaan itseäsi niinkuin todellisen johtajan kuuluukin, etkä ole mikään nynnerö. Ei ole normaalia sietää koiran räkytystä ja näykkimistä vaan voi antaa selvän palautteen: -Nyt lähdet siitä ja h----tin äkkiä!
      Ei todellakaan tarvitse aina olla lässyn-lässyn tekohymy naamalla vaikka tilanne v--uttaisi kuinka. Ei se mitään huumoria ole jos tullaan hammastelemaan. Koira tarvitsee selkeän palautteen jotta se ymmärtäisi mitä siltä odotetaan ja mikä taas ei ole sallittua.

      • Höpö.höpö

        Koirat pitää "kilahtelua" tasapainottoman elikon käytöksenä, eikä varmasti kunnioita sellaista. Koirat kunnioittaa tasapainoista johtajaa. Tasapainoisuuteen ei kuulu paskakilareiden saaminen... Niillä pelkästään rikotaan luottamus ihmisen ja koiran välillä. Sen sallitun ja ei-sallitun voi tehdä selväksi muutenkin kuin "julmetulla asenteella."


      • perruuttaja
        Höpö.höpö kirjoitti:

        Koirat pitää "kilahtelua" tasapainottoman elikon käytöksenä, eikä varmasti kunnioita sellaista. Koirat kunnioittaa tasapainoista johtajaa. Tasapainoisuuteen ei kuulu paskakilareiden saaminen... Niillä pelkästään rikotaan luottamus ihmisen ja koiran välillä. Sen sallitun ja ei-sallitun voi tehdä selväksi muutenkin kuin "julmetulla asenteella."

        Jaa oletkos koira kun tämmöisen tiedät? Meillä on aina ollut koirien ehdoton kunnioitus ja luottamus. Ei mitään käytösongelmia vietikkäiden isojen urosten kanssa. On eri asia saada turhautunut raivari joka kumpuaa avuttomuudentunteesta kuin hallittu auktoriteetin käyttöönotto voimakkaan dominoivalla elekielellä. Asenne on se kieli jota koira ymmärtää. En edes kehtaisi tulla tänne neuvomaan toisia ilman pitkää kokemusta koirista ja niiden kouluttamisesta. Monet tuntuvat kehtaavan, ensimmäisen koiran ja muutaman luetun kirjan huikealla kokemuksella.


      • Höpö.höpö
        perruuttaja kirjoitti:

        Jaa oletkos koira kun tämmöisen tiedät? Meillä on aina ollut koirien ehdoton kunnioitus ja luottamus. Ei mitään käytösongelmia vietikkäiden isojen urosten kanssa. On eri asia saada turhautunut raivari joka kumpuaa avuttomuudentunteesta kuin hallittu auktoriteetin käyttöönotto voimakkaan dominoivalla elekielellä. Asenne on se kieli jota koira ymmärtää. En edes kehtaisi tulla tänne neuvomaan toisia ilman pitkää kokemusta koirista ja niiden kouluttamisesta. Monet tuntuvat kehtaavan, ensimmäisen koiran ja muutaman luetun kirjan huikealla kokemuksella.

        Hah! Vai ensimmäisen koiran..? Mistäs tiedät koirakokemukseni, et mistään... Itse olen kaikenlaisten koirien kanssa pärjännyt ilman mitään paskakilareita ja riehumisia. On mennyt asiat perille muutenkin. Katsos - se auktoriteetti. Oikea auktoriteetti.


    • perruuttaja

      Nooh, tekstisi kertoo kyllä jotain. Nuo on vain sinun käyttämiäsi sanoja nuo paskakilari ja riehuminen, minä en sellaisia suosittanut. Yleensä omaa tietämättömyyttä peitellään toisen sanomisten vääristelyllä - siis väitetään toisen sanoneen jotain ja sitten räyhäkkäästi vastustetaan. Mutta jos sinulla kerran on oikeaa auktoriteettia, hyvä niin. Sillä nimittäin pärjää.

      Mitenkähän muuten koira ylipäätään selviää täyspäisenä pentuiästään, kun oman lajinsa edustajat varsin kipakasti käyvät päälle jos sen tarpeelliseksi katsovat? Pitäiskö koiranpentua sitten suojella omalta lajiltaan?

      Suosittelen teini-ikäiselle koiralle rähähtämistä siksi että se ymmärtää sitä parhaiten. Me ihmiset kuvittelemme olevamme niin taitavia heiluessamme namien ja lelujen kanssa. Mitähän mahtavat koirat meistä kuvitella? Eivät ne ainakaan toisiaan lahjo vaan varsin suoranuottisesti ilmaisevat mielipiteensä. Ihmisillä tuntuu olevan joku trauma siinä suhteessa, että negatiivista mielipidettä ei saisi ilmaista.

      Minä ajattelen että suuri osa meidän ihmisten toimenpiteistä jää koiran mielestä kummalliseksi toiminnaksi. Ehkä namiautomaatti, jota kannattaa hyödyntää, mutta tositilanteessa siitä ei ole mihinkään? Mutta koira antaa paljon anteeksi sille ketä se rakastaa. Hupsuudenkin.

      • Höpö.höpö

        No kun se nyt vaan on niin, että ihminen ymmärtää koirien kommunikoinnin aggressiivisena - ärinät, rähinät, kuonon kurtistelut, hampaiden näyttämiset, koska ne ihmisestä näyttää vihamieliseltä käytökseltä. Todellisuudessa ne ei ole vihaisia tehdessään noin. Siitä syystä kun ihminen ei ikinä pysty matkimaan täydellisesti noita koiran ilmeitä, eleitä, ääntelyitä yms. on ne parempi jättää omasta repertuaarista pois, koska ei tule onnistumaan... Itse olen hyvinkin eleetön, en edes kehu kiekumalla ns. iloisesti... Namiautomaatti en ole. Nameilla toki opetan ensialkuun asioita, koska sillä tavalla on helpointa kertoa koiralle, että nyt meni oikein. Sitten kun koira jonkun asian hallitsee, namit jää pois.

        Ja itse käskit "kilahtaa" ja "antaa selvän palautteen: -Nyt lähdet siitä ja h----tin äkkiä!" jotenka mitä muutakaan nuo on kuin paskakilareita ja reuhaamista?


    • rusettirinta

      Höpö.höpö

      18.2.2016 21:22

      "Koirat pitää "kilahtelua" tasapainottoman elikon käytöksenä, eikä varmasti kunnioita sellaista. Koirat kunnioittaa tasapainoista johtajaa."

      Jokainen koira ymmärtää katsoa etunsa. Se tasapainoinen johtaja, vaan saattaa toisinaan olla koiralle se, jota ei aina tarvitse totella. Koirat huomaavat hyvin nopeasti omistajan heikkouden. Tätä tilannetta he sitten käyttävät hyväkseen. Esim.Vieras kysyy, "saako silittää", omistaja, joo tää on ihan kiltti. Vieras kumartuu silittämään ja koira yht`äkkiä puraiseen. Omistaja ihmettelee, kun ei koira ikinä ennen ole tehnyt noin. Selkeät rajat voi antaa koiralle myös "kilahtamisella", mikäli se ei ole toistuvaa. Omistajan kilahtaminen on samaa, kuin emon näykkäisy pennulle, joka jatkaa riekkumista emon hännässä, emon murahtelusta huolimatta.

      • hftfhftcfh

        Ei ihme jos koira puree, tulee ilmiselvästi arvaamattomaan omistajaansa. Luulet kaikkia koiria salakavaliksi vain koska oma kuumakalle luonteesi pilaa omat koirasi.


      • Höpö.höpö

        Et taida tietää mitä tasapainoinen tarkoittaa? Tasapainoinen johtaja on luotettava ja turvallinen. Koira tietää ettei tällainen omistaja eli laumanjohtaja saata sitä vaaraan, joten se ei koe tarvetta puolustaa itseään ja pureskella rapsuttelijoita, koska luottaa siihen että omistaja on ne arvioinut turvallisiksi ja luotettaviksi jotka ei aio satuttaa koiraa... Ja kuten sanoin - ihminen ei voi IKINÄ imitoida sitä koiran käytöstä, joten se on parempi vaan suosiolla jättää ne kilahtelut pois, koska ne vain rikkoo koiran ja omistajan välistä luottamusta.


    • VikaOnSinussa

      Koira tottelee kotona kyllä ihan hyvin, mutta muualle lähdettäessä ei piittaa pätkääkään minun tekemisistä....Vasta kun on saanut tarpeekseen muista (noin tunti), huomaa minut ja käyttäytyy kuuliaisesti ja silloin siitä huokuu "tottelevaisuus" minua kohtaan.

      ---- Ei siitä mitään huo'u. Se vaan saa tarpeekseen häiriötekijöistä. Koira on liian nuori, koulutus ja vahvisteet liian heikkoja. Ja heikolla tarkoitan että ONNISTUNEITA toistoja ja VAHVISTEITA on liian vähän. Viestisi on epäselvä ja lisäksi jatkosta päättelisin, että koiran elämä on kylmää ja tympeää, joten miksipä sitä ei mukavampia ihmisiä tottelisi. Et ole koiran mielestä siis mielenkiintoinen ja hänen paras ystävänsä: etkä olekaan. Se selviää seuraavasta. -------

      Kotona yrittää pomottaa haukkumalla, näykkimällä, pomppimalla päin. Olen joko reagoimatta tai en huomioi ollenkaan.

      ---- Ei se pompota, vaan sillä on tylsää. Se on turhautunut, et tarjoa sille tarpeeksi aktiviteetteja. Lisäksi et huomioi sitä, ette ole ystävyksiä. Se yrittää rakentaa ystävyyttä, sinä olet idiootti. Tee sen kanssa muuta ja korjaa muut asiat niin voit jopa korjata sen hyppimisen ihan kieltämällä sen. Muuten se on nyt vain edes jotain huomiota: et voi antaa sitä kun et anna muutakaan, koska koirasi roikkuu murusissa - oi suuri johtaja... -----

      En oikein ymmärrä mitä teen niin kovin väärin, sillä en anna koiralle ns. turhaa huomiota...jne.

      ---- Aivan. Et tosiaan ja jos joku leikkisi sinulle mykkäkoulua kotonasi kaiket päivät, olisi yksinvaltias, mielivaltainen kylmäkkö, joka ei ikinä huomioisi sinun aloitteitasi, sinä pitäisit häntä Suurena Johtajana.
      Kyllä varmaan, kukapa ei noin Suurta Jääkaappia kunnioittaisi!
      Olet pelokas ja pelkäät ettet olekaan johtaja: et omaa itsevarmuutta, pelkäät leikkiäkin, pelkäät ettei koira "tottele" et luota koiraasi etkä itseesi, olet heikko ihminen, joka yrittää todistella johtajuutta mykkäkoululla. Lisäksi, koska se ilmeisesti vaatii vaivannäköä, et hae mitään oikeaa tietoa. Olet täällä apuja pyytelemässä, sen sijaan että etsisit mitään oikeaa.
      Ja kuten huomaat, et todellakaan ole surkeilla vuorovaikutustaidoillasi mitään, kun paikalle tulee joku mukavampi. ----

      En haluaisi omistaa ongelmakoiraa, jonka kanssa ei kehtaa enää käydä missään. :(

      ---- Et omistakaan ongelmakoiraa. Vaan olet typeriin Suuri Johtaja-lapsellisuuksiin (väärin) uskova, jonka koira on väärää rotua, jotkuthan antavat kaikki virheet anteeksi. Koirallasi on omatkin aivot ja hän itse päättää mikä on hänen mielestään palkitsevaa. Sinä sitä et todellakaan ole.
      Omistat ongelma-asenteen. Omistat ongelmaluonteen, tietämättömyyden ja kasan ongelmmia kyllä. Olet ongelmaomistaja. ----

      Voiko olla vain iästä kyse, vai onko meillä todellakin johtajuusongelma?

      --- Kyllä, myös iästä, pääosin sinusta. Olet paska ystävä. Joten teillä on oikeastaan enemmänkin johtaja-ongelma. Johtajuus tarkoittaa päätöksiä, vastuunkantoa ja suorasekäisyyttä, määrätietoisuutta ja sitä että tajuaa olevansa tuki ja turva, sekä vastuussa että valmis sen ottamaan. Ei sitä että pelleilee olevansa heikko velttohousu, joka ei uskalla edes leikkiin lähteä, koska kuviteltu arvovalta on niin heikoissa kantimissa. ----

      Mikä tälläiseen olisi paras ratkaisu?
      Olen miettinyt esim. sellaista, että menisin jonnekin julkiselle paikalle kävelemään sen kanssa, en sano sanaakaan ja vain kävellään ihmisten ym. ohi?

      --- Hienosti mietitty. Jos kaikki mietintäsi ovat samaa luokkaa, niin tiedossa on todella paska suhde koiraasi.
      Mutta ei se mitään. Kyllä se alistuu tuohonkin. Nyt se nuorena jaksaa vielä yrittää. Lopulta se tajuaa, ettei sinusta ole vuorovaikutukseen ja että olet kykenemätön muuhun. Sitten siitä tulee mielestäsi "kiltti", kun se masentuu ja ei viitsi enää yrittää. Koirat osaa muuttua tosikoiksi, jotka eivät edes leiki: ne on eläimiä, ei niillä ole muita vaihtoehtoja. Sitten levität omaa johtaja-teoriaasi mykkäkouluineen. "tuli kiltti koira, toimii!"
      Mutta hei, älä vaan katso peiliin. Vika ei ole sinussa... Osaat kouluttaa, kommunikoit hyvin, olet koirasi mielestä tärkeintä maailmassa, olet koirallesi mielenkiintoinen, koirasi mielestäkin teidän vuorovaikutuksenne toimii tosi hyvin, teillä selkeästi on molemmin puolista luottamusta. Osaat selkeästi vahvistaa oikeilla motivoinneilla ja ajoituksella juuri oikean määrän.
      Joo.
      Mikä tärkeintä, voin ihan varmasti sanoa, että koirallasi ei ole johtajuus-ongelmaa.

      PS. viestisi kuulostaa vilpittömältä. Uskon että luulet vilpittömästi olevasi oikeilla jäljillä, ja haluat teidän parasta. Haluan myös että tällä suoraan sanomisella tajuat, että olet ainakin tuon viestisi kuvailun mukaan aivan täysin hakoteillä ja suorastaan hölmö. Pilaat koko suhteenne kohta.
      Ja koska joku jo alkoi vahvistamaan sinulle väärää käytöstä. Ei pidä helpottua. Se että joku on kanssasi samaa mieltä, ei tarkoita että sinä tai hän, on oikeassa. Nimittäin ei ole.

      • perruuttaja

        Siinäpä vuolaasti selvitetty, että ihmisen tehtävä on siis olla koiran palvelija ja viihdyttäjä. Jos koira puree ihmistä, se on luonnollisesti ihmisen vika koska ei viihdytä tarpeeksi. Tylsä ankea ihminen.

        VikaOnSinussa -keskittyy solvaamaan koiranomistajia, joiden koiranpito perustuu hieman eri periaatteille kuin hänen. Koska hän ei tajua oikeasta johtajuudesta mitään, hän keksii mitä ihmeellisimpiä väitteitä.

        Ja tyyliin kuuluu tietysti haukkua aloittajakin ihan paskaksi, hölmöksi, pelokkaaksi ja heikoksi. Aika hämmästyttävää ajatuksenjuoksua. Mutta jokainen tulkoon uskollaan autuaaksi. Itse olen jo sen ikäinen ihminen, että näen ongelmien syynä sen, että koirat on nostettu jalustalle perheessä. Johtajuuden puute tuottaa kusipäisyyttä, niin lapsissa kuin koirissa.

        Itse olen jo vuosikymmenet pitänyt itseäni koirieni johtajana, mutta yhtään hänen kuvailemistaan "ongelmista" ei meillä ole nähty. Täysin mielikuvituksen tuotetta hänen satuilunsa. Sensijaan meillä nähdään aktiivisia ja iloisia harrastuskoiria, joilla ei ole käytösongelmia ja omistajalla on muutakin elämää koirien ohella.


      • emäntäjakoirat

        Onpi asiaa. Jos ei inehmo tunnista koiran normaalia vilkasta tarvetta yleensä tehdä jotakin ja varsinkin tehdä jotain kivaa omistajan kanssa, niin sääli koiraa. Ei koira yritä dominoida eikä pomottaa, vaan indikoi saavansa LIIAN VÄHÄN HUOMIOTA, ehkä myös liian vähän liikuntaa ylipäätään?
        Pätevä koirakouluttaja voisi huomioida sinun tapaasi vastata (olla vastaamatta) koiran puolelta tuleviin signaaleihin, ongelma on lähinnä että ongelmat ilmenevät kotona ja tietyissä sosiaalisissa tilanteissa, ei koulutuskentällä.
        Koiralla on sinulle asiaa. Ensin se tulee luoksesi ja katsoo sinua. Sitten se inahtaa ja raappaa tassulla. Jos vieläkään ei reaktiota omistajan puolelta, seuraavaksi voi turhautunut koira tosiaan hyppiä, haukkua, ryntäillä..vähän kuin ihminen ensin kuiskaisi, sitten sanoisi asiansa, lopulta ensin huutaisi ja sitten hakisi megafonin.

        Et ole tainnut paljon olla koirien ja koiraihmisten seurassa ennen? Osaatko jutella koirallesi? Itseltäni se käy ihan vaistomaisesti. Esim. huomaan että koira on hieman levoton, ja kysyn "no mitä se meidän Musti haluaa?" Juttelen lisää ja kiinnitän huomioni koiran eleisiin ja liikkeisiin. Koira kyllä selkeästi ja mielellään viestittää onko jano, nälkä, hätä tarpeille vaiko tylsää/liikunnanpuute. Koirahan on mestari lukemaan ihmisten eleitä, ja koira uskoo/luulee ihmisen myös pystyvän lukemaan sen omaa elekieltä. Kova on varmaan pettymys sille koiralle, suorastaan masennuksen paikka, jos tuhannennen kerran omistaja joko ei osaa tulkita koiran "kieltä" tai on päättänyt pysyä täysin välinpitämättömänä. Turhautunut koira on aikapommi, ja raukkaa vielä syytetään dominoivasta käytöksestä kun se yleensä yrittää mitään.


      • Anonyymi

        Tämänkin olisi voinut ilmaista asiallisemmin vaikka oletkin asian ytimessä. Suoraan sanominen ei vaadi haukkumista, solvaamista ja toisen alaspainamista. Jos näitä tarvitsee tehdä saadakseen asian perille, on kyllä peiliin katsomisen paikka siinä että onko omissa sosiaalisissa taidoissa parantamisen varaa. Todella ruma viesti kun selkeästi ap kysyy neuvoa ja ihan asiallisesti.


    • Haukutushuuah

      Dominanssi... Niiin last seasonia! Jos koirasta halutaan tehdä opitusti avuton ja kyvytön - hienoa! Nuo koirat peittää oireensa henkisesti ja fyysisesti jotta omistaja olisi vakaa. Meillä on ihmispuolella räjähtänyt käsiin mt-ongelmat vanhan kansan takia,miksei koirakoissakin? Vahvista haluttua,älä huomioi huonoa. Aktivoi !

      • perruuttaja

        Ihmispuolen mt-ongelmat johtuu kyllä ihan muista syistä kuin "vanhasta kansasta". Pitäisi perusteluissa olla edes himppu totuutta eikä ihan höpötystä. Eikä muutenkaan ihmispsykologiaa koiraan sovelleta - pieleen menee. Mites dominanssi tuottaa epävakautta? Sulla on kuule käsitteet ihan sekamelskassa, liität toisiinsa asioita joilla ei ole tekemistä keskenään.


    • Jotain-neuvoja

      Onkohan sulla vähän vilkkaampi ja huomionkipeä tapaus siellä..? Jos näin - niin teepäs kotona sillain, että kun koira riekkuu et edes katso siihen. Sitten heti kun se istuu alas tai muuten hiljenee edes muutamaksi sekunniksi, annat sille katsekontaktin.

      Ihan vaan katsot sitä silmiin hyväksyvästi sanomatta mitään parin sekunnin ajan. Sitten nostat katseen pois noin 10 sek. ajaksi ja jos koira pysyy vielä paikallaan, uudestaan parin sekunnin katsekontakti, mutta heti jos koira alkaa hyppiä yms. niin katse pois. Tätä harrastat muutaman päivän. Kun koira alkaa tajuta jujun, että se saa huomiota ollessaan rauhassa paikallaan - kyllä, pelkkä katsekontaktikin on huomiota, voit pidentää katsekontaktin kestoa.

      Sitten alat yhdistää katsekontaktiin puheen ja sanot aluksi rauhallisesti "hyvä". Ihan vain "hyvä" eikä mitään muuta. Jos koira meinaa lähteä lentoon innostuksesta, sana poikki heti ja katsekontakti pois. Tätä myös noin 10 sek. välein parin päivän ajan. Tämän jälkeen alat jutustella sille "hyvä, osaatpa olla hienosti siinä..." mutta heti lause poikki, katsekontakti pois, jos koira meinaa lähteä lentoon...

      Näitä voit tehdä koko päivän samalla kun syöt, katsot telkkaria - mitä vaan, mutta muista että et sano ikinä koiran selän takaa mitään että se joutuu kääntymään sinuun päin, vaan vain silloin kun koira on naama sinuun päin ja vain esim. tarkkailee rauhallisena sun toimia... Tällä opetat sille rauhoittumista ja sen, että se saa huomiota sinulta, kun käyttäytyy rauhallisesti ja hyvin.

      Ala myös pyytää sitä leikkimään kanssasi. Laita vaikka pahvilaatikkoon sanomalehtisilpun sekaan nameja ja pyydä se etsimään niitä. Ala lenkillä ollessa antaa sille yllättäen "tehtäviä." Esimerkiksi jos se menee edelläsi taluttimessa kutsu se iloisesti luoksesi ja kehut ja paijaat sitä kun se häntä heiluen tulee... Tai sanot vain yhtä-äkkiä että istu, maahan yms. ja palkitset sen siitä. Sitten voitte mennä välillä vaikka jonkun matkaa niin, että koira kävelee sun vierellä ja aina parin askeleen välein annat sille komennon istua ja palkitset. Sitten kun haluat lopettaa niin sanot jonkun sanan "vapaa", "loppu" yms. ja jatkat kävelemistä normaalisti. Yritä olla hauskempi ja kiinnostavampi niin kotona kuin lenkillä.

      Tuollaiset vilkkaammat koirat on vähän vaikeita, koska aina annetaan neuvoksi "älä anna sille huomiota kun se käyttäytyy huonosti, käännä selkä plaa, plaa... kun koira käyttäytyy hyvin anna vasta sitten huomiota..." mutta ikinä ei kerrota että miten sitä huomiota kannattaa antaa! Ihminen "sortuu" siihen, että alkaa kehua ja paijata vuolaasti ja saa koiran innostumaan ja riehumaan uudestaan. Huomioksi tosiaan riittää aluksi ihan vain pelkkä katsekontakti. Tämän opin itse eräältä kouluttajalta, kun en osannut ylivilkasta koiraa rauhoittaa... Eikä tosiaan ole "häpeä" etsiä apua ammattilaiselta - eli jos tuntuu, että tällä palstalla olevat neuvot on vaikeita ymmärtää käytännössä, tai ettet vaan pääse eteenpäin - niin ei muuta kuin kouluttajan puheille.

    • JelppiäPliis

      "VikaOnSinussa" kommentti oli erittäin töykeään sävyyn kirjoitettu, vaikka pitäisikin paikkansa.

      Meillä menee pääosin koiran kanssa hyvin, ja esim. monessa otteessa mainittu leikin lopettaminen sujuu kyllä. Koira osaa Irti -käskyn, eikä jätä koskaan tottelematta sitä.

      Kävin koiran kanssa kylässä lapsiperheessä eilen (lapsiperheet on omiaan innostamaan koiraani), aluksi oli sitä tyypillistä häsläystä ja juoksemista ympäriinsä. Mutta sitten testiksi kutsuin koiran luokseni päättäväisellä, mutta rauhallisella äänellä - olin ihan äimistynyt kun hän sieltä tuli. :)

      Olen tietoinen siitä, että iso osa tuosta käytöksestä johtuu siitä, etten luota itseeni ja tietysti koira sen aistii.
      Mitä tulee kotona "temppuiluun" - sille olen laittanut kokonaan stopin. Leikin kyllä koirani kanssa (olen aina leikkinyt) paljonkin, eri leikkejä. Nyt olen tehnyt niin, että lopetan tuon komentamisen ja näykkimisen alkuunsa jolloin koira menee vähän matkan päähän makaamaan selkä minuun päin ja huokaisee äänekkäästi. Odotan jokusen hetken ja kutsun sitten itse sen leikkimään. Olen myös varmistanut, ettei se ole jäänyt ns. "valmiustilaan", vaan on tosissaan rauhoittunut ensin.

      Ja tuolla tottelevaisuuden "huokumisella" tarkoitan sitä, että koira ottaa itse katsekontaktin ja odottaa ohjeita.

      Teidän viesteistä on ollut paljon apua! Lainasin myös kirjastosta monta kirjaa koirista. :)
      Joku saattaa ajatella, että mitä tälläinen idootti koirista ymmärtämätön on edes koiraa ottanut, mutta miten muuten sitä oppii kuin kokemuksen kautta?
      Tietysti olin jo ennen koiran tuloa tutustunut erilaisiin koiriin ja koulutukseen, mutta ei mikään määrä muiden koirien koulutuksen seuraamista korvaa itse ns. kantapään opittua. Muita seuraamalla (jos ei aiemmin ole ollut koiraa) ei osaa kiinnittää huomiota niihin asioihin, mitkä juuri minulle on hankalia - enhän sitä vielä silloin tiennyt!

    • Okeisanotaan

      Meillä huomio (refleksireaktio)on ehdollistettu äänelle pilli/naksutin. En käytä palkka merkkinä niinkää vaan sillon kun haluan 100% koiran tarkkuuden. Opetin aluksi ruoka-aikaan äänen merkityksen. Ulkona ja treeneissä tietenkin eleet/järeämmät namit käytössä tehosteena.
      Toimi piipparin ehdollistamisessakin kun naksautin ja odotin äänen jälkeen muutaman sekunnin hiljaisuutta sillä ei itse pystynyt moodissaan rauhoitumaan (tarjoamaan) haluttua toimintoa.

      • Aaapuuuva

        Voisitko avata vähän tarkemmin mitä tarkoitat, ja mihin tuo liittyy...

        Itsellä koira (4 -vuotias uros) joka muuten hyvin käyttäytyvä ja tottelee yms. mutta käyttäytyy todella huonosti vieraiden ihmisten ja koirien kanssa lähinnä ulkona (sisälläkin innokas ja iloinen, toisinaan haukkuukin, mutta tassut sentään pysyy maassa). Haukkuu, hyppii päälle ja ihmisiä nimenomaan naamaa kohti, kun haluaa päästä nuolemaan naamaa. Toiset koirat taas ei pidä tämän käytöksestä ollenkaan, vaan antavat hammasta kun se tassut ojossa syöksyy päälle, mutta tämä ei vain tajua lopettaa. Myös koirapuistossa irtaallaankin ollessa käytös on ihan samanlaista. Liian innokasta, päällekäyvää ja jopa röyhkeää. Aggressiivinen koira siis ei ole kyseessä, vaan ylivilkas, leikkisä ja innokas. Tilanteet myös selvästi jännittää sitä, eli ehkä tietynlaista epävarmuuttakin.

        Tuota ihmisten ja koirien päälle hyppimistä en ole saanut koulittua pois, koska omissa "porukoissani" olen ainut koiraihminen eli ei ole ollut mahdollisuutta harjoitella tuttujen ja turvallisiksi tietämieni koirien kanssa. Koulutuspaikat taas on niin kaukana etten pääse autottomana niihin kulkemaan. Ihmiskontakteja koiralla taas onkin runsaasti, mutta he vain vahvistavat tätä suorastaan röyhkeää ja huonoa käytöstä, koska pitävät sitä osoituksena siitä että koirani pitää heistä, joten halukkaita ja innokkaita paijaajia ja pusuttelijoita kyllä riittää, jotka eivät millään usko ja suostu lopettamaan käytöstään... Tervehtivät ensin koiraa, kutsuvat luokseen jne. ja vasta sitten kun on häslätty useampi minuutti voi mullekin sanoa että "moi..." En ole löytänyt mitään toimivaa keinoa, jolla kertoa koiralle että tervehtiä saa, mutta pliis - hieman hillitymmin... Joku pilli tai mikä vaan, joku aina samanlaisena pysyvä ääni (oma äänihän vaihtelee tunnetilastakin riippuen) voisi ehkä olla ratkaisu tähän, vai voikiko?


      • Okeisanotaan

        Juuri kuten kerroin: äänen tarkoituksen olen kääntänyt merkin anto välineeksi versus merkkaus mihin naksun ääntä yleensä käytetään. Aloin vain ehdollistaa äänelle eli palkkaus pienestäkin reaktiosta. Helpoiten sain vahvaksi pohjan naksautamalla ruoka-aikaan kupilla jolloin yhdisti merkin ruokaan (palkkioon)
        Kun sisällä alkoi sujua aloin käyttää metodia ulkona ja treeneissä pienellä nälällä varustettuna. Väsymys kun tällä nosti kierroksia. Häiriöiden keskellä piti oppia tahdistettu (tiheä) palkkaus jotta reaktioaika vahvistui sekä nopeutui. Käytän äänetöntä naksua/pilliä niin en häiritse ulkosalla muita.

        Jos tarvitset kouluttajan apua katso koiruuksien klubin verkkomateriaalit ja live istunnot läpi.


      • Aaapuuuva
        Okeisanotaan kirjoitti:

        Juuri kuten kerroin: äänen tarkoituksen olen kääntänyt merkin anto välineeksi versus merkkaus mihin naksun ääntä yleensä käytetään. Aloin vain ehdollistaa äänelle eli palkkaus pienestäkin reaktiosta. Helpoiten sain vahvaksi pohjan naksautamalla ruoka-aikaan kupilla jolloin yhdisti merkin ruokaan (palkkioon)
        Kun sisällä alkoi sujua aloin käyttää metodia ulkona ja treeneissä pienellä nälällä varustettuna. Väsymys kun tällä nosti kierroksia. Häiriöiden keskellä piti oppia tahdistettu (tiheä) palkkaus jotta reaktioaika vahvistui sekä nopeutui. Käytän äänetöntä naksua/pilliä niin en häiritse ulkosalla muita.

        Jos tarvitset kouluttajan apua katso koiruuksien klubin verkkomateriaalit ja live istunnot läpi.

        Ok... Kiitos vinkistä.


    • Köss1

      Kaiken paras neuvo taitaa olla. Ota yhteyttä johonkin ammattitaitoiseen koirakouluttajaan. On varmaan paras apu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2900
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1676
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1547
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1374
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1079
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe