Media-assistentti/Medianomi

Onko kenelläkään selvää tietoa media-assistenttien tai medianomien työllisyystilanteesta? Ala olisi kovin kiinnostava, mutta muitakin vaihtoehtoja olisi vielä. Onkohan AMK- ja perustutkinnon suorittaneilla ammattilaisilla työnsaannissa huima ero?
4557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Lähinnä freelancereita kaikki

Äänestä

en tiedä,mutta olen lähdössä lukemaan media-assistentiksi ja opomme sanoi että alalla työllistyminen ei tulisi olemaan ongelma... varmaa tietoa ei minulla ole mutta luotan opoon...

Äänestä
  • Riippuu paljon alasta johon aiot suuntautua. TV- ja elokuva-alalle ei kannata lähteä, sen voin luvata.

    opetushallitus teki kyllä vuonna 2000 selvityksen että alalle tarvitaan lisää työntekijöitä. Tilanne on kuitenkin muuttunut järjettömästi viidessä vuodessa. Jo kolme vuotta sitten kun aloitin opiskeluni, loistavat ja ammattitaitoiset opiskelijat valmistuivat koulustamme työttömiksi, vaikka heillä oli todella paljon kokemusta ja kykyjä. Poikaystäväni valmistui kaksi vuotta sitten työttömäksi. Valmistun itse tänä keväänä todennäköisesti myös työttömäksi kirkkain keskiarvoin, taskussa äärettömästi työkokemusta niin elokuvista kuin televisiostakin, mutta se ei silti riitä. Luulen, että 20 oppilaan luokaltamme vain kahdella on työpaikka tiedossa. Tyhjästä on paha nyhjästä, sanotaan, eli jos työpaikkoja ei ole, niitä eivät saa edes parhaimmat tekijät.

    Alalla puhutaan myös harjoittelija-ongelmasta. Tämä tarkoittaa sitä, että kun vuosittain koulutetaan tuhansia media-assistentteja, enenmmän kuin alan yrityksiä varmaan edes on, harjoittelijat ovat muuttuneet yritysten työvoimaksi. Ollessani itse työharjoittelussa firman sähköpostiin sateli päivittäin jopa kymmeniä tiedusteluja työharjoittelupaikasta. Joten miksi palkata uusia ihmisiä kalliilla rahalla, miksi ei ottaa kuuden kuukauden välein uutta ammattitaitoista työharjoittelijaa työskentelemään ilmaiseksi?

    Nämä puheet koskevat kuitenkin vain tv- ja elokuva-alaa. Multimedian ja graafisen työn puolella tilanne on ilmeisesti roimasti parempi. Itse aion valmistuttani jatkaa opintoa vaihtaen alaa.

    Äänestä

Medianomina tienaa hyvä kaverini minua reilun tonnin kuussa enemmän ja saan olla esimiehenä. Olen itse miettinyt että nyt seuraavassa haussa laitan paperit AMK:hon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyselijä kirjoitti:

Onko kenelläkään selvää tietoa media-assistenttien tai medianomien työllisyystilanteesta? Ala olisi kovin kiinnostava, mutta muitakin vaihtoehtoja olisi vielä. Onkohan AMK- ja perustutkinnon suorittaneilla ammattilaisilla työnsaannissa huima ero?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu