Olisi ehkä käsityksiä muuttavaa lukea dokumenttia oman maamme historiasta - objektiivisena tulkintana.
Historiaan on vaikutettu myös yleistä mielipidettä tiettyyn suuntaan luotsaten jo ennen itsenäistymistä. Siihen rekrytoitiin monipuolisesti kulttuuri-. ja taide-elämän keskeiset vaikuttajat.
Adolf Ehrnrooth oli todella merkittävä yleisen mielipiteen muokkaaja, kun veteraanien asemaa parannettiin, -60 - 70 luvun vasemmistolaisuuden aikaisen mollaamisen jälkeen.
Mehän emme tiedä mitä lapsenlapsemme tulevat pitämään, kysyttäessä, merkittävimpinä vaikuttajina 2000-l alkupuolen suomalaisessa yhteiskunnassa.
Historiamme tekijöitä
11
77
Vastaukset
Historiantekijät liittyy aina kriiseihin, ne jotka muistetaan.
Ja kriiseissä joilekin käy huonosti.
Ehnroothin aikana, joille on huonostikäynyt, he lepäävät sankarihaudassa.
Kyllä kai tämän ajan yksi historiantekijä on Nokia ja Jorma Ollila.
Nokia nosti suomalaisten itsetuntoa.
Se lienee merkittävin.
Suomessa on tällähetkellä hyvin kielteinen ilmapiiri, ja pahanilmankellokkaat saavat ensisijaisen huomion.
Myönteisesti ajattelevia ei joko ole, tai he ei saa huomiota.
Ajattelen aikaa 80-luvun jälkeen.
Kyllä kai ne historiantekijöitä oli, jotka Suomen EU.hun vei.- Aihetta-riittäisi
Puolueeton ja neutraali historia pitäisi kirjoittaa ilman poliittisia lisäliitteitä eikä syyllistävästi vasemmisto teki sitä, demarit sitä, kepu sitä. Tosi nimiä voisi mainita Kalevi Sorsan aikaan, Johannes Virolaisen aikaan, Veikko Vennamon aikaan tapahtui sellaista ja sellaista. Saati Urho Kekkonen sitä ja sitä.
Politiikka puoluekytkyineen pilaa jokaisen teoksen. Toisekseen ja kolmannekseen pitäisikö historian olla laidasta laitaan vai poliittis painotteinen vai maatalous -tai teollisuuspainotteinen?
Ehkä kannattaisi koota kaikesta tähän mennessä ilmestyneestä oma teos. Sellainen kaikenkattava yhteenveto. 1917 - 2017Puolueeton neutraali historiankirjoitus. Onko sellaista edes.
Se olisi ehkä ranskalaisin viivoin kirjoitettu tylsä luettelo.
Historiaa tekee ihmiset, olit sitten tekijä, kokija tai näkijä kaikilla on oma viitekehys. Ja jokaisella lukijalla on omat seepranraitansa.
Puolueeton neutraali voi olla tylsää.
Avarakatseisimmat osaavat nähdä etäälle ja kauas, hallita kaiken kattavia kokonaisuuksia, silti kun he kirjoittavat historiaa, mainitaan nimi Kekkonen, Sorsa asia ei ole enää puolueeton, vai onko, en tiedä.
Minusta sellainen historiankirjoitus maistuu hyvältä, jossa juuri puhutaan politiikka ja kerrotaan taustoja, kuka, miksi, mitä, milloin.
Jokainen aika kirjoittaa omanlaistaan historiaa. Ja vasta vuosien jälkeen nähdään asiat ja yhteydet selvemmin ja kaikenkattavaa ei ehkä koskaan saada esiin, aina on haudattuja asioita ja vihreitä verkoja verhona.
- eppu2
Historiaa on aina kirjoitettu politiikan näkökulmasta. Poliittisten henkilöiden kautta.
Myös talousvaikuttajien kautta. (esim. Finnlayson, Serlachius jne..)
Ruohonjuuritason historiaa on vähemmän kirjoitettu.
Siihen saa näkymää elämäkertojen kautta.
Yleistä mielipidettä yritetään muokata aina, kellä on keinot ja välineet hallussaan.
Tuo on mielenkiintoinen ajatus, että miten näkevät lapsenlapsemme ajan tämän ja millaisessa maailmassa elävät, kun ovat meidän ikäisiämme.On varmasti mahdotonta, että jokin aikakausi ns. historiallisesti (kirjoitettu historia) olisi objektiivinen näkemys kulloistenkin olosuhteiden dokumentoinnissa.
Jos ja kun vaikka kirjaajalla oli vatsavaivoja (yleistä ) saattoi oikaista ja niin jäi jotain tärkeää kokonaan pois tai tuli väärä kuva koko aiheesta.
Jos nyt pohdimme taaksepäin vain muutama sukupolvi emmehän me tiedä toiminnan motiiveja kuin vallesmannin ja kirkonkirjojen merkintöjen perusteella ym. ym. Miten nämä nykytiedot säilyvät, kaikki on sähköisessä muodossa, miettikää mitä haluatte jättää tuleville polville muistoksi.
Teemu Keskisarjan tekemä tv-sarja pimeästä historiastamme oli aika hyvä ja selvensi synkkää kertomatonta puolta.
- staka
Kookoo
Just. Varsinkin Isonvihan ajasta oli hyödyllistä tietää. Ihmisiä ryöstettiin ja tapettiin kyläkunnittain, esim. Hailuoto melkein tyhjäksi, ja varsinkin lapsia vietiin Venäjälle orjiksi. Jopa joku sieltä elossa kotiin takaisin selvisi! Uskomatonta. Koivu ja tähti -kertomus taitaa kertoa juuri siitä. staka kirjoitti:
Kookoo
Just. Varsinkin Isonvihan ajasta oli hyödyllistä tietää. Ihmisiä ryöstettiin ja tapettiin kyläkunnittain, esim. Hailuoto melkein tyhjäksi, ja varsinkin lapsia vietiin Venäjälle orjiksi. Jopa joku sieltä elossa kotiin takaisin selvisi! Uskomatonta. Koivu ja tähti -kertomus taitaa kertoa juuri siitä.800 ihmistä yhdessä yössä kirveillä , ihminen pystyy mihin julmuuteen vaan.
- eppu2
piikkiö kirjoitti:
800 ihmistä yhdessä yössä kirveillä , ihminen pystyy mihin julmuuteen vaan.
Seurasin myös kyseistä sarjaa, toivottavasti tulee jatkoa.
Teemu on kirjoittanut ainakin pari kirjaa, en ole vielä lukenut, aikeissa on.
- näinollen
Ennen ensimmäistä ristiretkeä Suomesta ei ole kirjallisia mainintoja, ainoa mistä voidaan päätellä on argeolokiset, dna tutkimus antaa viitteitä wikipediasta löytyy tietoa historiastamme.
- henrjii
Joopa joo, Soneralle tuli vauhtisokeus, osti sellaista mitä ei ollut olemassakaan.
Nokialta katosi pallo, nooh nyt on sitten älyvaraa keksiä jotain muuta.
Isä kertoi, ettei kannata uskoa hitoriaa, hän kuulemma tiesi tasan tarkasti 70 luvulla mitä kannaksella tapahtui kesällä 44,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1447228Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1265025L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa694452TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153523Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242331Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3281886Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241776Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91639- 681507
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581468