Jännittää ja hävettääkin aina kaupoissa ym. joissa pitää aukaista ovi tai laittaa maksukortti siihen maksupäätteeseen koska en oikein osaa. Hyvä, että joissakin ovissa lukee työnnä tai vedä, mutta maksukortin laittaminen kassalla maksupäätteeseen on aika vaikeaa kun mulla se menee usein väärinpäin tai se maksupääte ei tunnista korttia tai menee muuten vain vikaan koko laite. Kauhean vaikeaa muutkin asiat kun asioi kaupungilla ja virastoissa ei tahdo siinä viidakossa oikein millään selvitä.
Tänne suomi 24:jään kirjoittaminenkin on aika vaikeaa kun pitää tuo yhteenlaskutoimitus tehdä, mutta onneksi on laskukone joten muutaman virhetuloksen jälkeen onnistuu saamaan ihan vahingossa oikean laskutuloksen.
Nuo älykännykät ja tietokoneet taas on ihan utopiaa meikäläiselle niiden käyttö ei kyllä tule mulla onnistumaan ilman jatkuvaa apua, no pärjäähän onneksi tällä vanhalla 15 vuotta vanhalla kännykälläkin ihan hyvin. Apua sain tännekin kirjoittamisessa ja kirjoitan yleisestä tietokoneesta. Paljon on siis kaikkea vaikeita juttuja tuolla asioidessa joten toivon, että enemmän olisi ohjeita isoin kirjaimin kirjoitettuna eri laitetteisiin miten toimia, että tällainen heikompi tapaus pärjäisi tuolla monimutkaisuuden viidakossa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Minä en nyt ymmärtänyt mitä sinä kirjoitat
Ymärräkö sie jos sanon että kovin komijaa koinintaa?
No ei käy katteeksi tämän ketjun valkolois aloittajaa..
NAURAAAA!!!